Los Alamitos Army Airfield

Tilat

Los Alamitosin armeijan lentokentällä on kaksi kiitorataa:

• Kiitotie 4L/22R: 1 798 x 46 m (5 900 x 150 ft.), pinta: PEM
• Kiitotie 4R/22L: 2 438 x 61 m (8 000 x 200 ft.), pinta: Asfaltti/Betoni

 

Historia

1930-luvulla Long Beachin lentoasema oli kaupungin omistuksessa, ja sitä käytettiin myös merivoimien reserviläisten lentoasemana. 1930-luvun lopulla ja 1940-luvun alussa Yhdysvaltain laivasto koki Long Beachin kaupungin vihamielisen asenteen Long Beachin lentoaseman parannuksia ja ylläpitoa kohtaan. Kertomatta asiasta Long Beachin viranomaisille laivasto alkoi etsiä uutta paikkaa lentotoiminnalleen. Amiraali Ernest J. King, joka oli tuolloin ilmailuviraston päällikkö, sekä amiraalit William D. Leahy, Joseph K. Taussig ja Allen E. Smith pyysivät kärkkäästi Long Beachin kaupunkia korjaamaan kiitoradat ja muistuttivat kaupunkia siitä, että Tyynenmeren laivasto, joka tuolloin makasi rannikolla sekä Long Beachin että San Pedron satamissa, maksoi yli miljoona dollaria kuukaudessa. Lopulta kaupunki suostui laivaston pyyntöihin.

Kaupunki suhtautui kuitenkin edelleen vihamielisesti siihen, että se hyväksyisi laivastoreservin tarvitseman lisämaan vuokraamisen.

Laivasto oli kyllästynyt Long Beachin kaupunkiin. Se päätti ostaa Susanna Bixby Bryantin omistaman kiinteistön, minkä tukikohdan komentaja Thomas A. Gray ilmoitti ilmailuviraston päällikölle, amiraali John H. Towersille. Ostoon johtaneet olosuhteet paljastettiin laivaston apulaisministeri James V. Forrestalille, ja tämä paljasti ne edustajainhuoneen laivastoasiain komitealle, joka hyväksyi oston. Vaikka komentajakapteeni Gray oli tarjonnut rouva Bryantille 350 dollaria hehtaarilta, parhaassa isänmaallisessa hengessä hän myi kiinteistön 300 dollarilla hehtaarilta. Maa-alue sijaitsee neljä mailia Long Beachin lentokentältä itään.

Kun alue oli hankittu vuonna 1941, rakennusvaroja saatiin pian lisää, ja Los Alamitosin merivoimien reserviläislentotukikohta (Naval Reserve Air Base, NRAB) alkoi muotoutua. Uusi tukikohta tarjosi paljon työpaikkoja ja vauhditti vaatimatonta kasvua. Kesäkuun 1. päivänä 1941 toiminta siirrettiin Long Beachistä Los Alamitosiin.

Toukokuuhun 1942 mennessä Los Alamitosissa toimi täydellinen fyysinen laitos, johon kuului hallintotoimisto, sairastupa, synteettinen koulutuslaitos, keskuskansiot, luokkahuone sekä kokoonpano- ja korjausosasto. Asemalla oli noin 2 500 upseeria ja miestä, ja ensimmäiset lentokokelaat aloittivat koulutuksensa. Ensimmäisessä valmistuvassa luokassa oli 729 kadettia, joista 180 keskeytti. Vuoden loppuun mennessä tukikohdan 36 lentokoneen määrä oli kasvanut 140:een, ja vuonna 1943 hankittiin viisi ulkokenttää, Koulutus suoritettiin enimmäkseen vanerikoneilla. Kun tukikohta siirrettiin 15. elokuuta 1943 merivoimien peruskoulutuskomennuskunnan alaisuudesta 11. merivoimien piirin merivoimien lentokeskuksen alaisuuteen, sitä käytettiin lentotukialusryhmien sijoittamiseen. Sen lentotoiminnasta vastasi laivaston lento-osasto, ja aseman miehitys väheni noin 250 upseerista ja 2000 miehestä 40 upseeriin ja 500 mieheen, ja kokoonpano- ja korjausosasto lakkautettiin, mutta sitä käytti edelleen aluksella oleva CASU. Los Alamitosissa muodostettiin ja sieltä lähetettiin sodan aikana useita CASU:ita ja ARGUS-ryhmiä (ryhmät, joiden tehtävänä oli perustaa etukäteislentotukikohtia). Kun otetaan huomioon vuoden 1943 puolivälin jälkeen aloitetut lisärakennustyöt, aseman kokonaisinvestoinnit 1. tammikuuta 1945 mennessä olivat 4 827 014,64 dollaria. Vuonna 1928 Los Alamitos oli kasvanut yhdestä upseerista, yhdestä miehestä ja yhdestä lentokoneesta, ja vuonna 1945 siitä oli tullut yksi laivaston tärkeimmistä ilma-asemista.

Elokuun 15. päivänä 1943 siitä tuli operatiivinen koulutustukikohta laivaston yksiköiden koulutusta varten, ja se luokiteltiin uudelleen merivoimien lentoasemaksi. Koulutuksen lisäksi tukikohta palveli taistelulaivaston lentokoneita, mukaan lukien USS Lexingtonin, Saratogan ja Langleyn lentotukialusryhmät.

NRAB Los Alamitos kuului alun perin San Pedrossa, Kaliforniassa sijaitsevan laivaston toimintatukikohdan komentoon. Muiden 1930-luvulla perustettujen laivaston reserviläislentotukikohtien tapaan se siirtyi 1. lokakuuta 1942 laivaston ensisijaisen koulutuskomennuskunnan komentoon, 15. elokuuta 1943 San Diegossa sijaitsevan 11. laivastopiirin laivastokeskuksen komentoon ja 10. elokuuta 1944 11. laivastopiirin laivastotukikohtien komentoon. NRAB:nä Los Alamitosin tehtävänä oli opettaa, kouluttaa ja harjoitella yhdestoista laivastopiirin alueella asuvaa merivoimien reserviläislentäjiä.

Monet entiset sotilaat päättivät jäädä Los Alamitosin kaupunkiin sodan jälkeen, ja he asuivat esimerkiksi Carrier Row -nimisellä alueella, jossa kadut on nimetty toisen maailmansodan lentotukialusten mukaan.

Kuten muillakin sodan jälkeen toiminnassa säilyneillä laivaston lentotukikohdilla, Los Alamitosissa elettiin siirtymävaihetta ja muutoksia. Sen tehtävänä oli NAS Pensacolassa sijaitsevan merivoimien lentokoulutuspäällikön alaisuudessa kouluttaa reserviläisiä ja palvella laivastoa. Maaliskuun 1. päivästä 1946 alkaen CASU 33 tuki koulutusta antaessaan lentoryhmä 98:aa, mutta toiminnan antaumuksellisuutta voidaan mitata sillä, että 28. helmikuuta 1946 sen palveluksessa oli vain 97 V-6-henkilöstöön kuuluvaa aktiivipalveluksessa asemanhoitajana toimivaa henkilöä, mutta syyskuun loppuun asti tämä ryhmä tarjosi lentokoulutusta yli 1 500:lle reserviläislentäjälle, jotka eivät olleet aktiivisia. Samaan aikaan CASU 706 tuki partiolaivue 908:aa (VP-908), saattotukialuslentoryhmiä 779 ja 778 sekä tukialuslentoryhmää 716. Elokuun 16. päivänä 1946 alukselle saapui ensimmäinen valikoivan koulutusohjelman lentokadettiryhmä, ja 1. syyskuuta 1946 jälkeen asemaa käytti merivoimien ilmakuljetuspalvelu (Naval Air Transport Service, NATS). Lokakuun 13. päivänä asemalla vieraili ennätyksellinen Truculent Turtle -lentokone, joka oli lentänyt nonstop lähes 4 500 mailia. Vuoden 1946 loppuun mennessä Los Alamitos oli yksi vilkkaimmista merivoimien reserviläislentoasemista, sillä siellä oli 243 reserviläislentäjää, 1 375 vapaaehtoista reserviläislentäjää, 255 reserviläistä ja 368 aktiivista asemanvartijaa. Tammikuun ja maaliskuun 1947 välisenä aikana asemasta tuli koko merivoimien reservin lentokoulutusohjelman suurin.

Toukokuun 17. päivänä 1947 Phoenixin keskustan lounaispuolella Arizonassa sijaitsevan NAF Litchfield Parkin hallinto siirrettiin Los Alamitosin alaisuuteen palvelemaan Phoenixin ja Tucsonin alueen vapaaehtoisia reserviläislentäjiä. Los Alamitos oli edelleen Yhdysvaltain suurin merivoimien reserviläislentolaivastoasema, jossa oli 1 300 järjestäytynyttä reserviläistä, 1 682 toimimatonta reserviläistä, 12 yli-ikäistä reserviläistä, 7 naisreserviläistä ja 583 asemanvartijaa.

Aluksella oli vuoden 1948 ensimmäisen neljänneksen aikana kevyt lentotukialusryhmä (CLG), kaksi lentotukialusryhmää, kaksi saattotukialusryhmää, kaksi vartiolentolaivueiden laivuetta, kolme kuljetuslaivuetta, neljä laivaston ilma-alusten huoltolaivuetta, kaksi merijalkaväen taisteluosastoa ja merijalkaväen maahallinnan torjuntayksikkö, kaksi vapaaehtoisyksikköä, joista toinen Litchfieldissä ja toinen asemalla, NATS-yksikkö, GCA ja kaiken sään asema. Kunnes päätettiin, että henkilöstö ei riitä jatkamaan Bakersfieldin kunnallisella lentoasemalla ja Santa Barbarassa sijaitsevien vapaaehtoisyksiköiden toimintaa, Los Alamitos otti niiden hallinnolliset tehtävät hoitaakseen. Asemalla harjoitettiin täysipainoista toimintaa viitenä päivänä viikossa klo 7.30-16.30. Lauantai-ilta oli varattu yölennoille. Maanantaisin ja torstaisin toiminta oli rajoitettua, ja viikonloppuisin oli hullujenhuone, kun "viikonloppusoturit" tulivat koneeseen.

Los Alamitos sai 7. marraskuuta 1949 ensimmäisen suihkukoneensa, FJ-1 Fury -lentokoneen. Kaikki FG-koneet korvattiin F6F Hellcatilla, ja 1. joulukuuta 1950 toteutettiin uudelleenjärjestely, jossa siipien esikunnalle annettiin kaksikymmentäviisi laivuetta. Kesän 1950 aikana 105 Yhdysvaltain laivasto-akatemian merisotilasta ilmoittautui neljän päivän lentoristeilylle ja 112 merimiestä kahdeksan viikon koulutustehtäviin. Samaan aikaan lentäjiä ja maaupseereita oli jonotuslistalla. Kun 1. heinäkuuta 1950 avattu merivoimien lentokokelasohjelma päättyi 25. lokakuuta 1950, Los Alamitos oli saanut kymmenesosan koko maan rekrytoiduista kokelaista. Vastauksena presidentti Trumanin pyyntöön, jonka mukaan reserviläisiä pyydettiin vapaaehtoisesti palvelukseen Korean sodan aikana, VG-781 pyysi mobilisointia kokonaisena yksikkönä, ja se hyväksyttiin - ensimmäisenä laivueena koko maassa. Kolme merijalkaväen järjestäytynyttä reserviyksikköä määrättiin aktiivipalvelukseen, samoin VP-772. Koulutuksen nopeuttamiseksi 6. maaliskuuta ja uudelleen 16. toukokuuta 1951 ilmoittautuivat yhdeksänkymmenen päivän harjoittelijat. Kolmas harjoittelijaryhmä saapui alukselle koulutukseen 16. kesäkuuta, ja monet heistä ja aseman henkilökunta auttoivat pelastamaan ihmishenkiä ja omaisuutta rankkasateiden ja tulvien aikana, jotka vahingoittivat läheistä Los Alamitosin kaupunkia. Ensimmäinen helikopteriyksikkö saapui tukikohtaan 15. tammikuuta 1952. Vuonna 1952 tukikohtaan tuli myös reserviläisten ilmatiedusteluyksikkö.

16. heinäkuuta 1957 silloinen majuri John H. Glenn Jr. (USMC) teki mannertenvälisen lentonopeusennätyksen lentämällä F8U-1 Crusaderilla NAS Los Alamitosista Floyd Bennett Fieldille, New Yorkiin, 3 tunnissa, 23 minuutissa ja 8,4 sekunnissa. Project Bullet, kuten tehtävää kutsuttiin, tarjosi sekä ensimmäisen mannertenvälisen lennon, jolla saavutettiin keskimääräinen yliääninopeus, että ensimmäisen yhtäjaksoisen mannertenvälisen panoraamakuvan Yhdysvalloista. Glennille myönnettiin tehtävästä viides ansioristi (Distinguished Flying Cross).

Seuraavan vuosikymmenen ajan toiminta Los Alamitosissa oli rutiininomaista. Vuonna 1970 laivasto kuitenkin sulki aseman merivoimien reserviläislentäjien koulutuslaitoksena ja antoi sen toimia pelkkänä merivoimien lentoasemana. Vuonna 1972 sekä Kalifornian maavoimien kansalliskaartin että Yhdysvaltain maavoimien reservin helikopteriosastot siirtyivät kaupallisilla lentokentillä sijaitsevista vuokratuista tiloista NAS Los Alamitosiin. Elokuussa 1973 jätetyn ympäristövaikutusten arvioinnin hyväksymisen jälkeen tukikohta nimettiin asevoimien reservikeskukseksi, jonka isäntänä toimi laivasto, ja Kalifornian armeijan kansalliskaarti sai tehtäväkseen huolehtia lentokentän toiminnasta.

Tukikohdan ylin komentaja on 40. jalkaväkidivisioona (mekanisoitu), jonka päämaja sijaitsee suuressa, näkyvässä rakennuksessa lipputankoa ja pääsisäänkäyntiautoa vastapäätä.

Tukikohdan "omistusoikeus" siirtyi 23. elokuuta 1977 Yhdysvaltain laivastolta Yhdysvaltain armeijalle. Yhdysvaltain armeija "lisensoi" tukikohdan toiminnan Kalifornian armeijan kansalliskaartille. Tukikohtaa komensi BG James Benson. Los Alamitosin sotilaslentokenttää komensi LTC James C. Ghormley, III.

Heinäkuussa 2000 Los Alamitosin asevoimien reservikeskus nimettiin uudelleen Los Alamitos Joint Forces Training Centeriksi.

Tämä paikka toimi lähtöpaikkana CBS:n menestyksekkään tosi-tv-ohjelman The Amazing Race 14. kaudella. Tukikohdan asema Air Force One -lentokoneen vaihtoehtoisena laskeutumisalueena mainittiin eräässä West Wing -jaksossa.

 
Ilmakuva NAS Los Alamitosista 1940-luvun puolivälissä.