Korean sota (koreaksi: 한국전잴, venäjäksi: Корейская Война, kiinaksi: 朝鲜战争) eli unohdettu sota käytiin 25. kesäkuuta 1950-27. heinäkuuta 1953. Se oli Korean tasavallan (Etelä-Korea) ja Korean demokraattisen kansantasavallan (Pohjois-Korea) välinen sisällissota. Etelä-Koreaa tukivat useiden Yhdistyneiden Kansakuntien maiden asevoimat, joita Yhdysvallat johti. Pohjois-Koreaa tukivat Kiinan kansantasavalta ja Neuvostoliitto. Sota alkoi 25. kesäkuuta 1950 kello 4.30 aamulla. Taistelut päättyivät 27. heinäkuuta 1953. Yli kaksi miljoonaa korealaista oli saanut surmansa, enimmäkseen pohjoisessa.

Molemmat osapuolet syyttävät toisiaan sodan aloittamisesta. Kommunisti Kim Il-Sungin johtamaa pohjoista auttoivat lähinnä Mao Zedongin johtama Kiina ja Josif Stalinin johtama Neuvostoliitto. Lääkinnällistä tukea saivat Walter Ulbrichtin johtama Itä-Saksa, Mátyás Rákosin johtama Unkari, Gheorghe Gheorghiu-Dejin johtama Romania, Klement Gottwaldin johtama Tšekkoslovakia, Bolesław Bierutin johtama Puola ja Bulgaria. Tukea saatiin myös Mongoliasta, jota johti Khorloogiin Choibalsan.

Kansallismielisen Syngman Rheen johtamaa etelää auttoivat monet Yhdistyneiden Kansakuntien maat, erityisesti Yhdysvallat. Brittiläisiä joukkoja oli paikan päällä pienempi määrä. Yhdysvaltain joukkoihin kuului joukko-osastoja sen ilmavoimista ja laivastosta.

Sota päättyi 27. heinäkuuta 1953. Yhdysvallat pitää joukkoja Etelä-Koreassa siltä varalta, että Pohjois-Korea hyökkää uudelleen. Molemmat Koreat jakaa Korean demilitarisoitu vyöhyke, joka ylittää 38. leveyspiirin.

Syyt

Korean sodan taustalla olivat toisen maailmansodan jälkeiset geopoliittiset jännitteet ja Korean niemimaan kahden järjestelmän syntyminen. Etelästä syntyi länsimielinen, Yhdysvaltain tukema hallitus (Korean tasavalta) ja pohjoisesta neuvostoliittolainen kommunistinen järjestelmä (Korean demokraattinen kansantasavalta). Molemmat osapuolet pitivät koko niemaan yksinvaltansa laajentamista legitiiminä tavoitteena, mikä loi paikallisen konfliktin, joka eskaloitui kansainväliseksi, kun suurvallat tukivat kumpaakin puolta.

Tärkeimpiä syitä voidaan tiivistää:

  • Ideologinen vastakkainasettelu — kommunismin ja länsimaisten demokratioiden/kapitalismin välinen kilpa.
  • Suurvaltojen väliset jännitteet — Neuvostoliiton ja Kiinan tuki pohjoiselle sekä Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten tuki etelälle.
  • Korealaisten sisäiset jännitteet — jakautunut poliittinen kenttä ja väkivaltaiset yhteenotot myös ennen täysmittaista sotaa.

Sodan kulku — keskeiset vaiheet

Lyhyt kronologia ja keskeiset taistelut helpottavat ymmärtämään sodan nopeita käänteitä:

  • Hyökkäys ja etelän perääntyminen (kesä–elokuu 1950): Pohjoiskorealaiset hyökkäsivät yllättäen 25.6.1950, etenivät nopeasti ja valtasi suurimman osan niemimaasta. Etelän joukot vetäytyivät etelään; Pusan alueella muodostui Pusan Perimeter, jossa etelän ja YK-joukkojen panssari- ja jalkaväkitaistelut pysäyttivät etenemisen.
  • Inchon-operaatio ja eteneminen pohjoiseen (syys–lokakuu 1950): Kenraali Douglas MacArthur johti onnistunutta maihinnousua Inchonissa 15. syyskuuta 1950, mikä käänsi tilanteen ja mahdollisti Etelä-Korean ja UN-joukkojen etenemisen kohti 38. leveyspiiriä ja Yalu-jokea.
  • Kiinalainen interventio (lokakuu 1950–tammikuu 1951): Kiina vastasi yli rajan tulleisiin UN-joukkoihin lähettämällä suuren määrän vapaaehtoisjoukkoja (Chinese People's Volunteer Army). Kiinan interventio pakotti UN-joukot vetäytymään ja johti ankariin talvi- ja kevättalven taisteluihin.
  • Tasaantuminen ja linjasota (vuodet 1951–1953): Sodan rintama vakiintui lähelle 38. leveyspiiriä ja seurasi vuosia kestänyt asemasota, jossa oltiin usein lähellä alkuperäistä rajaa. Neuvottelut rauhansopimuksesta alkoivat jo 1951, mutta etenivät hitaasti erityisesti sotavankien palauttamista koskevien erimielisyyksien vuoksi.
  • Aselepokaartta (27.7.1953): Aselepöytäkirja allekirjoitettiin Panmunjomissa heinäkuussa 1953. Aselepo ei ollut muodollinen rauhansopimus, joten teknisesti sota on edelleen päättymätön.

Seuraukset

Sodan inhimilliset ja poliittiset seuraukset olivat valtavat ja pitkäkestoiset:

  • Inhimilliset menetykset: Arviot vaihtelevat, mutta yli kaksi miljoonaa korealaista kuoli tai haavoittui. Myös Yhdysvaltain ja muiden YK-maiden joukoissa kuoli kymmeniä tuhansia sotilaita (Yhdysvalloista noin 36 000), ja Kiinan tappiot olivat laajat.
  • Alueellinen eriytyminen ja kylmä sota -politiikka: Niemimaa jäi kahtia: demilitarisoitu vyöhyke (DMZ) perustettiin eikä virallista rauhansopimusta koskaan tehty. Sota lujitti kylmän sodan blokitamistilannetta Aasiassa ja vaikutti suuresti Yhdysvaltojen ulko- ja puolustuspolitiikkaan (mm. asevarustelun ja liittoumien vahvistaminen).
  • Taloudellinen ja yhteiskunnallinen vaikutus: Korea tuhoutui laajasti; pohjoisessa infrastruktuuri kärsi pahoin pommituksista ja maatalous tuhoutui, etelässä taas alkuvaiheen tuhojen jälkeen käynnistyi voimakas jälleenrakennus ja myöhemmin nopea teollistuminen, mihin vaikuttivat myös ulkomainen apu ja poliittinen vakaus Etelässä.
  • Geopoliittinen perintö: Sodan jälkeen Yhdysvallat ylläpitää edelleen joukkoja Etelä-Koreassa ja katkeamaton vihamielisyys Pohjois-Korean kanssa on osa alueen turvallisuuspolitiikkaa. Sota myös antoi ennakkotapauksen YK:n toiminnalle kollektiivisena turvallisuustoimena.
  • Yhteiskunnallinen ja psykologinen perintö: Kirjaamattomat menetykset, perheiden erottamiset ja sotavankiasiat jäivät kansakunnille pitkäaikaisiksi traumoiksi. Sodan muistot vaikuttavat yhä molempien Korean maiden politiikkaan ja identiteettiin.

Tämä yleiskatsaus kuvaa Korean sodan keskeiset syyt, kulun ja pitkät seuraukset. Vaikka aselepo solmittiin vuonna 1953, konfliktiin liittyvät jännitteet ja geopoliittiset vaikutukset säilyivät ja muovasivat koko alueen kehitystä seuraaviksi vuosikymmeniksi.