Rautanaamio – Ludvig XIV:n salaperäinen vanki ja henkilöllisyyden arvoitus
Rautanaamio — Ludvig XIV:n salaperäinen vanki: selvittämätön henkilöllisyys, arvoitukset ja kätketyt todisteet, jotka kiehtovat historiaa ja vakoilutarinoita etsiviä.
Rautanaamari oli Ludvig XIV:n vanki, jonka henkilöllisyyttä ei tunneta varmasti. Mies pidätettiin ja vangittiin vuonna 1669 ja hän pysyi vangittuna kuolemaansa asti vuonna 1703. Suurin osa vankiin liittyvistä tiedoista perustuu virkakirjeisiin ja kirjeenvaihtoon, erityisesti hänen holhoojansa ja hänen esimiestensä väliseen kirjeenvaihtoon. Vangilla oli aina sama vartija, ja hänen kasvojaan peitettiin suurimman osan ajasta mustalla kankaalla — perinteinen kertomus väittää myös rautanaamiosta, mutta alkuperäiset lähteet puhuvat useimmiten kankaasta eikä metallisesta naamiosta.
Tiedot ja lähteet
Keskeiset faktat perustuvat vankilaviranomaisten ja vartijan lähettämiin kirjeisiin. Kirjeistä käy ilmi tarkka valvonta, kulut ja siirrot eri vankiloiden välillä. Vankia kuljetettiin muun muassa Pignerolin (Pinerolo) kaltaisiin linnavankiloihin ja lopulta Pariisiin. Kirjeisiin merkittyjen taloustietojen ja merkintöjen kautta tutkijat ovat pystyneet seuraamaan hänen asemaansa ja hoitoaan, vaikka henkilökohtaiset tiedot ja syyt vangitsemiseen pysyvät salaisina.
Nimet ja hauta
Kun mies vangittiin ensimmäisen kerran, hänen henkilöllisyydeksi ilmoitettiin Eustache Dauger. Virallisissa asiakirjoissa ja myöhemmissä merkinnöissä esiintyy kuitenkin useita eri nimiä. Hänet on haudattu Saint-Paul-Saint-Louis-kirkon hautausmaalle Pariisissa, ja hänen hautakivessään lukee nimi Marchiali. Muissa lähteissä on nähty muunnelmia kuten Marchioly tai Marchialy, mikä on lisännyt epävarmuutta hänen todellisesta nimestään ja taustastaan.
Naamiota koskevat epäselvyydet
Myytti rautanaamiosta on vahva — nimi "Rautanaamari" on juurtunut kansanperinteeseen — mutta alkuperäiset viralliset dokumentit puhuvat lähinnä mustasta kankaasta tai muusta peitteestä, joka esti kasvojen näkemisen. Tunnettu valistuksen ajan kirjailija Voltaire popularisoi tarinan, ja myöhemmin Alexandre Dumas vahvisti ja kaunisti kertomusta romaanissaan. Historiallisissa lähteissä metallinaamion käyttöä ei kuitenkaan voida varmuudella todistaa.
Henkilöllisyysteoriat
- Yleisimmän ja dokumenttien antaman nimen mukaan hän olisi voinut olla Eustache Dauger, mahdollisesti palvelija tai henkilö, joka osallistuessaan tiettyihin juonitteluihin olisi voinut joutua erittäin tiukan salaisuuden suojaan.
- Voltaire ja monet myöhemmät spekuloijat ovat esittäneet radikaalimpia teorioita, kuten että kyseessä olisi ollut Ludvig XIV:n kaksoisveli tai muu korkeasukuinen valtiosalaisuuden aiheuttaja. Useimmat nykyhistorioitsijat pitävät tällaisia väitteitä epäuskottavina, koska niille ei ole vahvaa arkistotukea.
- Muita ehdotuksia ovat olleet poliittiset vastustajat, entiset ministerit tai henkilöt, joiden henkilöllisyyden paljastuminen olisi voinut aiheuttaa skandaalin. Koska asiakirjat on pidetty salassa ja nimiä peitelty, varmaa ratkaisua ei ole löytynyt.
Vaikutus kulttuuriin
Rautanaamari on innoittanut lukuisaa kaunokirjallisuutta, näytelmiä elokuvia ja myyttejä. Voltaire ja Dumas ovat merkittävimpiä heitä, jotka muokkasivat vankitarinaa eeppiseksi ja salaperäiseksi kertomukseksi. Todellisuus — pitkäaikainen vankeus, tiukka valvonta ja epäselvät viralliset nimikirjaukset — on usein vähemmän dramaattinen mutta historiallisen tutkimuksen kannalta kiehtova.
Yhteenvetona: Rautanaamari on historiallisesti todettu vangittu mies, joka oli vangittuna 1669–1703 ja jonka kasvoja peitettiin suurimman osan ajasta. Hänen tarkka henkilöllisyytensä ja vangitsemisen syy jäävät epäselviksi, koska ainoat laajat tiedot ovat viranomaiskirjeenvaihtoa ja hautakivessä esiintyvät vaihtelevat nimimuodot. Mythologisessa keskustelussa rautanaamio kuitenkin elää edelleen kulttuuriperinnössä.
L'Homme au Masque de Fer (Mies rautanaamarissa). Nimetön vedos (etsaus ja mezzotintta, käsin värjätty) vuodelta 1789. Alkuperäiskappaleen kuvatekstin mukaan (jota ei ole tässä) mies rautanaamarissa oli Louis de Bourbon, comte de Vermandois, Ludvig XIV:n avioton poika.
Rautanaamioisen miehen vankiselli Sainte Margeriten saarella
Vaux le Vicomten linnassa useita vuosia vangittuna olleen miehen nukke.
Historia
Ensimmäisen kerran tämä mies mainitaan kirjeessä, jonka Elisabet Charlotte, palatiinalaisprinsessa, kirjoitti Hannoverin Sofialle vuonna 1711. Hän kertoo, että miehen oli pidettävä koko ajan naamiota, mutta ei tiedä mitään miehen henkilöllisyydestä. Vuonna 1698 päivätyssä kirjeessä eräs Bastilian vartijoista mainitsee, että Bastiliaan tuotiin iäkäs vanki, jonka oli pidettävä naamiota. Vangin vartija on Bénigne Dauvergne de Saint-Mars. Tämä henkilö oli kirjoittanut useita kirjeitä silloiselle sotaministerille François Michel Le Tellier de Louvois'lle. Tuohon aikaan vallitsi ankara sensuuri; noin 90 prosenttia kirjeistä katosi.
Pinerolossa vangittiin 24. elokuuta 1669 eräs mies. Pinerolon nimi oli Pignerol, ja se kuului tuolloin Ranskaan. Elokuun 19. päivänä Louvois ilmoitti, että tämä Dunkerquesta kotoisin oleva vanki oli hyvin tärkeä henkilö, mutta häntä ei ollut vielä pidätetty. Vangin nimeksi ilmoitettiin Eustache Dauger. Pinerolossa hän tapasi muita tärkeitä vankeja, kuten Nicolas Fouquet'n tai Antoine Nompar de Caumontin. Dauger sai puhua Fouquet'n kanssa. Toisinaan Daguer toimi Fouquet'n palvelijana, kun Fouquet'n palvelija oli sairas. Vuonna 1678 Fouquet pyysi lisää vapautta, ja tämä toive toteutui. Fouquet'n kuollessa vuonna 1680 löydettiin reikä hänen ja Caumontin sellien välistä. Siitä lähtien sekä Fouquet'n palvelija että Dauger oli erotettu Caumontista. Sekä mies, jolla oli rautanaamio, että Fouquet'n palvelija siirrettiin Exillesiin, joka on vain 26 kilometrin päässä.
Vuonna 1682 nämä kaksi erotettiin toisistaan. Fouquet'n palvelija kuoli vuonna 1687. Koska Exillesia uhkasi sota, rautanaamioinen mies siirrettiin Cannesin vieressä sijaitsevalle Sainte-Margueriten saarelle. Sainte-Margueritessa oli tuolloin vangittuna vain yksi muu henkilö. Syyskuussa 1698 Dauger siirrettiin Pariisin Bastiliaan, jossa hän kuoli vuonna 1703. Joka kerta, kun tuntematon vanki siirrettiin tämä koski myös Saint-Marsia, joka nousi asemaan. Siirto koski myös niitä harvoja muita vankeja, joita Saint-Mars joutui vartioimaan.
Kun Dauger oli julkisella paikalla tai tuntemattomien ihmisten kanssa, hänen oli käytettävä naamiota. Hän ei myöskään saanut ottaa yhteyttä kehenkään. Kun hänet siirrettiin, ihmiset näkivät, ettei kukaan voinut nähdä hänen kasvojaan, kuulla hänen ääntään tai puhua hänelle.
Tästä huolimatta ihmiset näyttivät aina siltä, että hänellä oli suhteellisen rauhallinen olo. Hän sai uusia pestyjä vaatteita kahdesti viikossa, ja hän saattoi pyytää mitä tahansa kirjaa. Hän sai soittaa luuttua, ja hän saattoi käydä lääkärissä, kun siihen oli tarvetta. Saint-Mars sai 12 livreä päivässä tämän vangin ruokaan ja juomaan. Selli, jossa hän asui Sainte Margueritessa, maksoi 5 000 livreä. Pineroloon rakennettiin erityinen selli, johon oli mentävä kolmesta ovesta. Tämä selli oli äänieristetty, eikä sellin ulkopuolella kuulunut mitään. Saint-Mars oli henkilökohtaisesti vastuussa rautanaamari-miehen hyvinvoinnista. On olemassa todisteita siitä, että poliisien oli otettava hattunsa pois hänen läsnäollessaan ja että he saivat laittaa sen takaisin päähänsä vasta, kun heitä kehotettiin.
Eräiden tietojen mukaan vanki oli kuollessaan noin 60-vuotias. Kun hänet siirrettiin Exillesiin vuonna 1687, vangilla oli harmaat hiukset.
Maski
Mies, jolla oli rautanaamio, ei pitänyt naamiota koko ajan. On todennäköistä, että hän käytti sitä vain silloin, kun häntä siirrettiin, jotta ihmiset eivät tunnistaisi häntä. Jos hän olisi pitänyt naamiota koko ajan, se olisi johtanut tartuntoihin. Lisäksi koska vanki oli miespuolinen, hänen kasvoillaan kasvavat hiukset piti aika ajoin leikata. Naamarin käytön tarve mainitaan vain kahdesti: asiakirjassa, jossa määrätään hänen siirtämisensä Bastiljiin, ja Cannesin lähellä sijaitsevalle saarelle siirtämisen yhteydessä.
Asiakirja, jossa määrätään Bastiljiin siirtämisestä, 1698.
Voltairen keksintö?
Voltaire vangittiin Bastiljiin vuonna 1717. Hänen mukaansa tämä vanki oli kuninkaan vanhempi veli. Vuonna 1751 hän julkaisi teoksensa Ludvig XIV:n vuosisata, jossa hän käyttää osan, jossa hän kertoo yksityiskohtaisesti rautanaamioisen miehen tarinan. Voltairen mukaan mies vangittiin vuonna 1661 kardinaali Mazarinin kuoleman jälkeen. On mahdollista, että suurin osa siitä, mitä nykyään tiedetään, oli Voltairen keksintöä, sillä hän käytti tätä miestä antaakseen esimerkin siitä, miten huono absoluuttinen hallitsija voi olla.
Todellinen Eustache Dauger
Ilmoittaessaan vangin saapumisesta heti ensimmäisessä kirjeessään Louvois ilmoitti vangin nimeksi "Eustache Dauger". Historioitsijat ovat saaneet selville, että tuolloin oli elossa mies, jolla oli sama nimi. Tämän miehen koko nimi oli Eustache Dauger de Cavoye. Tietojen mukaan Eustache syntyi 30. elokuuta 1637 ja oli kardinaali Richelieun palveluksessa olleen vartijan François Daugerin poika. He saivat myös selville, että Eustache näyttää olleen osallisena niin sanotussa Myrkkyjen tapauksessa. Tämä "tapaus" kesti vuodesta 1675 noin vuoteen 1680. Monia aatelisia myrkytettiin tai teloitettiin noituuden vuoksi. Eustache joutui häpeään, kun kävi ilmi, että hän oli osallistunut ylenpalttisiin juhliin, joihin kuului mustia messuja ja mahdollisesti homoseksuaalista seksiä. 1930-luvulla paljastui, että oikea Eustache Daugher kuoli Saint-Lazairen vankilassa Pariisissa. Vankila oli 1600-luvulla munkkien johtama mielisairaiden mielisairaala. Monet aatelissuvut käyttivät sitä päästäkseen eroon perheen "mustista lampaista". Tietojen mukaan oikeasti Dauger-nimistä miestä pidettiin Pariisin Saint-Lazaire-vankilassa suunnilleen samaan aikaan kuin väärää Daugeria pidettiin Pignerolossa. Louis-Henri de Loménie de Briennen mukaan, joka myös oli tuolloin vangittuna Saint-Lazairessa, oikea Eustache Dauger de Cavoye kuoli runsaan juomisen seurauksena 1680-luvun lopulla. Historioitsijat pitävät tätä todisteena siitä, ettei hän ollut millään tavalla tekemisissä naamioituneen miehen kanssa.
Identiteettiä koskevat teoriat
Ehdokkaat
On olemassa useita teorioita siitä, kuka tämä vanki on voinut olla. Seuraavassa on esitetty joitakin todennäköisimpiä teorioita
Ludvig XIV:n veli
Voltaire luuli, että tämä mies oli Ludvig XIV:n kaksoisveli. Voltairen mukaan tämä mies oli kasvanut eri paikassa kuin Ludvig XIV. Hänen mukaansa mies vangittiin vuonna 1661, muutama kuukausi Jules Mazarinin kuoleman jälkeen. Myös Marcel Pagnolilla on tämä hypoteesi.
Kuningattaren avioton lapsi
Toisen hypoteesin mukaan vanki oli kuningatar Itävallan Annan avioton lapsi. Isä olisi joko kardinaali Mazarin tai George Villiers, 1. Buckinghamin herttua tai joku muskettisotureista. Kardinaali Richelieu olisi järjestänyt tapaamisen. Tämä teoria on kuitenkin epätodennäköisempi, koska lapsella ei olisi ollut oikeutta kruunuun, eikä hänen vangitsemisestaan olisi siksi ollut mitään hyötyä.
Ludvig XIV:n isä
Vanki saattoi olla Ludvig XIV:n isä. Richelieulla olisi ollut suhde kuningatar Annen kanssa, ja sekä Ludvig XIV että Ludvig XIII olisivat olleet paikalla estämässä Gaston de Bourbonia, Orléansin herttua, nousemasta kuninkaaksi.
Joku, joka tietää Louisin alkuperästä
Ludvig XIII:n ruumiinavauksessa todettiin, että Ludvig XIII ei kyennyt saamaan lapsia. Jos joku tietäisi tämän, hän tietäisi Ludvig XIV:n alkuperän ja olisi mahdollisesti vaarallinen hänelle. Tämän teorian mukaan vanki oli itse asiassa lääkäri, joka oli suorittanut ruumiinavauksen.
Yhteenveto
Nykyään ei ole olemassa mitään vakuuttavaa teoriaa, joka voisi selittää, kuka tämä mies todella oli. Viimeinen henkilö, joka tiesi tämän vangin henkilöllisyyden, oli luultavasti Michel Chamillart, yksi Ludvig XIV:n hallituksen ministereistä. Chamillart kuoli vuonna 1723.
Kuninkaan sukulainen
Teoriat, joissa vanki nähdään osana Ludvig XIV:n perhettä, jättävät huomiotta sen, että tuolloin oli paljon sosiaalista valvontaa. Lapsen syntymä kuninkaan hovissa tai jopa aatelisten keskuudessa oli julkinen tapahtuma. Ludvig XIV:n syntymässä oli läsnä useita satoja ihmisiä. Ludvigin kaksoisveljen "salainen syntymä" on erittäin epätodennäköinen. Sosiaalisen valvonnan määrä teki lähes mahdottomaksi sen, että Itävallan Annalla olisi ollut suhde. Anne oli useita kertoja raskaana, mikä tarkoittaa, että hänen miehensä Ludvig XIII saattoi saada lapsia. Toinen seikka, joka puhuu sitä teoriaa vastaan, että vanki olisi ollut kuninkaan sukulainen, on se, että vangilla oli ajoittain palvelijan virka. Ludvig XIV:n aikana aatelissyntyiset ihmiset eivät ryhtyneet palvelijoiksi.
Palvelija
Myös teorioilla, joissa vanki nähdään palvelijana, on heikkoutensa: Vaikka hän oli vangittuna, hänellä oli mukava elämä. Yksinkertainen palvelija olisi tapettu, eikä kukaan olisi välittänyt hänen mukavuudestaan. Tästä huolimatta kuningas Ludvig XIV itse oli kiinnostunut vangin hyvinvoinnista.
Kirjallisuus
Tästä miehestä on useita kirjoja ja elokuvia. Tunnetuimpia niistä lienevät Alexandre Dumas'n tarina "Vicomte de Bragelonne" (joka on hänen teoksensa Kolme muskettisoturia kolmas osa), Victor Hugon tarina "Kaksoset" ja Marcel Pagnolin "Rautanaamio". Dumas antaa myös yhteenvedon hänen aikanaan yleistyneistä teorioista vangista.
Tarinaa on käytetty useissa elokuvissa.
Etsiä