Myskihirvet ovat ryhmä sorkka- ja kavioeläimiin kuuluvia nisäkkäitä. Ne kuuluvat Moschidae-heimoon. Muskattipeuroja on neljä lajia, mutta ne ovat kaikki hyvin samankaltaisia. Myskihirvet ovat alkukantaisempia kuin oikeat hirvet.
Ulkonäkö
Myskihirvet ovat suhteellisen pieniä, hevosta muistuttavia kapea- ja siroruumiisia sorkkaeläimiä. Niillä ei ole sarvia kuten oikeilla hirvieläimillä, vaan uroseläimillä on pitkät, viillelevät yläetuhampaat (tuskat), joita ne käyttävät lajiristiriidoissa ja parittelukilvoittelussa. Uroksilla sijaitsee myös eräs tärkeä rauhanen, ns. myski- tai hajuvene, joka tuottaa voimakkaasti tuoksuvaa eritettä.
Turkki on yleensä ruskeansävyinen, usein tiheä ja peittävä — mikä auttaa kylmässä ja vuoristoisessa elinympäristössä. Kokoonpanoltaan myskipeura on kevyempi ja ketterämpi kuin monet muut sorkkaeläimet.
Elintavat ja käyttäytyminen
Myskihirvet ovat pääasiassa yksineläjiä ja hyvin varautuneita. Ne ovat usein aktiivisimmillaan hämärän ja yön aikaan (krepuskulaarisia ja yöaktiivisia). Liikkuminen tapahtuu yleensä hyppien ja ketterästi kivikkoisessa maastossa — ne pystyvät kiipeilemään ja liikkumaan jyrkillä rinteillä tehokkaasti.
Ruokavalio koostuu kasvimateriaalista: lehdistä, varvuista, versosta, jäkälistä ja ruohoista riippuen elinalueesta ja vuodenajasta. Ne merkitsevät reviiriään hajumerkein ja voivat puolustaa pienialaisia alueita etenkin lisääntymiskaudella.
Levinneisyys ja elinympäristö
Myskihirvet elävät pääosin Aasian metsissä ja vuoristoalueilla. Ne esiintyvät mm. Himalajalla, Keski-Aasiassa, Kaakkois-Aasian metsissä sekä Siperiassa ja Kaukoidässä eri lajien mukaan vaihdellen. Yleinen piirre on mieltymys tiheään aluskasvillisuuteen ja vaikeakulkuiseen, jyrkkärinteiseen maastoon, jossa ne löytävät piilopaikkoja ja ruokaa.
Lisääntyminen
Lisääntymiskausi ajoittuu useimmilla lajeilla myöhään syksyllä tai talvella, jolloin urokset kilpailevat naaraita vastaan. Lisääntymisen jälkeen naaras kantaa poikasta useita kuukausia; poikueessa on tavallisesti yksi tai harvoin kaksi vasaa. Vastasyntyneet piiloutuvat ja pysyvät alussa huolellisesti suojassa emon hoidossa.
Metsästys, uhat ja suojelu
Yksi myskipeurojen merkittävimmistä uhan tekijöistä on muskintuotannon vuoksi tapahtunut salametsästys: urosten hajurauhasen eritysainetta (myskia) on arvostettu hajuste- ja perinteisen lääketieteen raaka-aineena. Tämä on johtanut laajamittaiseen metsästykseen ja useiden populaatioiden pienenemiseen. Lisäksi elinympäristöjen pirstoutuminen ja metsien häviäminen uhkaavat lajeja.
Suojelutoimia ovat muun muassa metsästysrajoitukset, CITES-sopimuksen mukaisten kaupan rajoitusten noudattaminen, elinympäristöjen suojelu sekä joissain maissa kasvatukseen ja uudelleenistutukseen perustuvat ohjelmat. Tilanne vaihtelee alueittain ja lajeittain; jotkut myskipeurat ovat uhanalaisia ja tarvitsevat aktiivista suojelua.
Merkitys ekosysteemille ja ihmiselle
Myskihirvet ovat osa metsä- ja vuoristosysteemien ravintoverkkoa: ne vaikuttavat kasvipeitteeseen syömällä varpuja ja versoja, ja toimivat saaliseläiminä petoeläimille. Ihmisen kannalta ne ovat historiallisesti olleet taloudellisesti merkittäviä muskierän vuoksi, mutta nykyisin suojelun takia kaupallinen keräys on monin paikoin rajoitettu.
Yhteenvetona, myskipeurat ovat kiinnostava ja erikoistunut ryhmä sorkkaeläimiä: ne ovat alkukantaisia verrattuna oikeisiin hirviin, sopeutuneet vaikeaan maastoon ja kärsineet ihmisen aiheuttamista uhista, erityisesti salametsästyksestä.
