Kiinan etniset ryhmät – 56 kansallisuutta ja Han-majoriteetti

Kiinassa on paljon ihmisiä, enemmän kuin missään muussa maassa. Heillä kaikilla on monia erilaisia kulttuureja, historiaa ja uskomuksia. Kiinan hallitus sanoo virallisesti, että kansallisuuksia on 56. Niitä kutsutaan Kiinassa nimellä 族 zú tai 民族 mínzú. Näistä lähes kaikki (noin 90 %) ovat han-kansoja (汉族 : Hàn Zú). Loput näistä kansallisuuksista (joita kutsutaan "etnisiksi vähemmistöiksi") ovat väestömäärältään suurimmasta pienimpään:

Zhuang (壮族 : Zhuàng Tû).
Manchu (满族 : Mǎn Zú)
Hui (回族 : Huí Zú)
Miao (苗族 : Miáo Zú) (Hmong)
uiguurit (维吾尔族 : Wéiwúěr Zú)
Yi (彝族 : Yí Zú)
Tujia (土家族 : Tǔjiā Zú)
Mongoli (蒙古族 : Měnggǔ Zú)
Tiibetiläinen (藏族 : Zàng Zú)
Buyei (布依族 : Bùyī Zú)
Dong (侗族 : Dòng Zú)
Yao (瑶族 : Yáo Zú)
Koreaksi (朝鲜族 : Cháoxiǎn Zú)
Bai (白族 : Bái Zú)
Hani (哈尼族 : Hāní Zú)
Li (黎族 : Lí Zú), etnisen ryhmän kielellä myös Hlai.
Kazak (哈萨克族 : Hāsàkè Zú)
Dai (傣族 : Dǎi Zú, kutsutaan myös nimellä Dai Lue, yksi Tai-heimon etnisistä ryhmistä).
She (畲族 : Shē Zú)
Lisu (傈僳族 : Lìsù Zú)
Gelao (仡佬族 : Gēlǎo Zú)
Lahu (拉祜族 : Lāhù Zú)
Dongxiang (东乡族 : Dōngxiāng Zú)
Va (佤族 : Wǎ Zú) (Va)
Sui (水族 : Shuǐ Zú)
Naxi (纳西族 : Nàxī Zú) (sisältää myös Mosuo (摩梭 : Mósuō)).
Qiang (羌族 : Qiāng Zú)
Tu (土族 : Tǔ Zú)
Xibe (锡伯族 : Xíbó Zú)
Mulao (仫佬族 : Mùlǎo Zú)
Kirgiz (柯尔克孜族 : Kēěrkèzī Zú)
Daur (达斡尔族 : Dáwòěr Zú)
Jingpo (景颇族 : Jǐngpō Zú)
Salar (撒拉族 : Sǎlá Zú)
Blang (布朗族 : Bùlǎng Zú)
Maonan (毛南族 : Màonán Zú)
tadžikistan (塔吉克族 : Tǎjíkè Zú)
Pumi (普米族 : Pǔmǐ Zú)
Achang (阿昌族 : Āchāng Zú)
Nu (怒族 : Nù Zú)
Ewenki (鄂温克族 : Èwēnkè Zú)
Gin (京族 : Jīng Zú), joka tarkoittaa vietnamilaisia tai Kinh-kansaa.
Jino (基诺族 : Jīnuò Zú)
De'ang (德昂族 : Déáng Zú)
Uzbek (乌孜别克族 : Wūzībiékè Zú)
Venäläiset (俄罗斯族 : Éluōsī Zú)
Jugur (裕固族 : Yùgù Zú)
Bonan (保安族 : Bǎoān Zú)
Monba (门巴族 : Ménbā Zú)
Oroqen (鄂伦春族 : Èlúnchūn Zú)
Derung (独龙族 : Dúlóng Zú)
tataari (塔塔尔族 : Tǎtǎěr Zú)
Hezhen (赫哲族 : Hèzhé Zú)
Lhoba (珞巴族 : Luòbā Zú)
Gaoshan (高山族 : Gāoshān Zú), tarkoittaa Taiwanin alkuperäisasukkaita.

Virallinen jako ja termit

Kiinan virallinen jako 56 kansallisuuteen (民族, mínzú) tehtiin 1950-luvulla, kun uusi neuvostohenkinen etninen luokitus otettiin käyttöön. Termi "han" viittaa suurimpaan etniseen ryhmään, joka muodostaa Kiinan väestöstä suurimman osan (vuoden 2020 väestönlaskennan mukaan noin 91 %). Muita etnisiä ryhmiä kutsutaan usein vähintään kielellisesti tai kulttuurisesti erilaisiksi vähemmistöiksi (民族, minzu tai 少数民族, shǎoshù mínzú).

Suurimmat vähemmistöt ja heidän alueellinen jakautumisensa

Suuremmat vähemmistöt ovat usein keskittyneet tietyille alueille: esimerkiksi uiguurit, kazakit ja muut turkkilaiset ryhmät elävät pääosin Xinjiangin autonomisella alueella; tiibetiläiset Tiibetin autonomisella alueella ja naapuriprovinsseissa; mongolit Sisä-Mongolian autonomisella alueella; zhuangit Guangxin autonomisessa alueessa; ningxialaiset hui-muslimit Ningxian autonomisella alueella. Kaupungeissa ja teollisuusalueilla etniset ryhmät ovat yhä moninaisempia.

Kielet ja uskonnot

Kiinassa puhuttavat kielet kuuluvat moniin kieliperheisiin: sino-tiibetiläisiin (esim. mandariini ja muut kiinan murteet sekä tibetin kielet), altaisilaisiin (esim. uiguuri, kazakki, mongoli), austroaasialaisiin ja lääni‑tai‑kieliin (esim. zhuang, dai) sekä muihin pienempiin ryhmiin. Monet etniset ryhmät ovat monikielisiä, ja mandariini toimii laajalti lingua francana.

Uskonnollisesti Kiina on monimuotoinen: buddhalaisuus, taolainen perinne, erilaiset kansanuskon muodot, islam (esim. hui- ja uiguuriyhteisöissä), kristinusko sekä paikalliset animistiset perinteet ovat yleisiä eri ryhmien keskuudessa.

Valtio, politiikka ja kulttuurinen säilyttäminen

Kiinan hallitus eroaa kansallisuuksia koskevissa oikeuksissa ja toimenpiteissä: joillekin alueille on myönnetty autonomisia oikeuksia, kieli‑ ja koulutusohjelmia on käynnissä ja tietyissä tapauksissa etnisiä ryhmiä on tuettu taloudellisesti. Toisaalta hallinnon toimien vaikutuksesta on myös keskustelua — esimerkiksi assimilaatiopaineista, koulutuspolitiikasta ja kulttuuriperinnön suojelusta. Kansainvälisesti herättää huomiota erityisesti Xinjiangin ja Tiibetin tilanteet, mutta kotimassa painotetaan vähemmistöpolitiikan sosioekonomista kehittämistä ja vakauden ylläpitämistä.

Lyhyt historiallinen huomio: mantšut ja Qing‑dynastian synty

Han‑kulttuurissa naisten siveyttä on historiallisesti joskus korostettu esimerkiksi kotielämän ja perheaterian painottamisella. Mantšut (alkuaan jurcheneiksi kutsutut) omaksuivat joitakin han‑kulttuurin käytäntöjä, mutta samalla säilyttivät omia tapojaan ja sotilaallista organisaatiotaan. Jurchenien johtaja Nurhaci julisti vuonna 1616 myöhemmän Jin‑dynastian (myöhemmin kutsuttu myös "Later Jin") ja vuonna 1618 julkaisi niin kutsutut Seitsemän kaunaa (Seven Grievances), joissa syytti Ming‑hallintoa väkivallasta ja oikeudettomista teoista, mikä johti kapinaan Ming‑valtaa vastaan. Myöhemmin jurchenit alkoivat käyttää nimitystä manchu ja perustivat Qing‑dynastian, joka hallitsi Kiinaa vuodesta 1644 vuoteen 1912. Qing‑aikana tapahtui kulttuurinvaihtoa, sosiaalisten normien muokkaantumista (esim. miehille pakollinen lettikampaus eli "queue" tietyllä historiallisella ajanjaksolla) ja poliittista integraatiota eri etnisten ryhmien välillä.

Päätelmä

Kiinan 56 virallista kansallisuutta kuvaavat valtavaa etnistä, kielellistä ja uskonnollista monimuotoisuutta. Vaikka han‑enemmistö on hallitseva, maan eri alueilla elävät etniset yhteisöt ovat keskeinen osa Kiinan kulttuurista perintöä. Samanaikaisesti etnisten ryhmien asema, oikeudet ja kulttuurinen tulevaisuus ovat dynaamisesti muuttuvia kysymyksiä, joissa yhdistyvät paikalliset perinteet, valtion politiikka ja globalisaation vaikutukset.

Han-kulttuurissa naisten siveyttä suojeltiin pitämällä heidät talon sisätiloissa, ja mantšut ottivat tämän käytännön käyttöönsä Hanilta Qingin perustamisen jälkeen.Jurchenit (mantšut) olivat entisiä Mingin alamaisia, mutta he hylkäsivät aiemman asemansa ja kapinoivat, kun Nurhaci julisti myöhemmän Jin-dynastian vuonna 1616 ja vuonna 1618 julkaisemassaan Seitsemässä valituksessa, jossa hän vaati kostoa isänsä ja isoisänsä murhanneille Mingeille.

Kysymyksiä ja vastauksia

Q: Kuinka monta kansallisuutta Kiinassa tunnustetaan virallisesti?

V: Kiinan hallitus tunnustaa virallisesti 56 kansallisuutta.

K: Mikä on Kiinan suurin kansallisuus?

V: Han-kansa muodostaa Kiinan suurimman etnisen ryhmän, johon kuuluu noin 90 prosenttia väestöstä.

K: Miksi kutsutaan käytäntöä, jossa naisia pidetään sisätiloissa?

V: Tätä käytäntöä kutsutaan "naisten siveydeksi", ja sitä varjeltiin pitämällä heitä talon sisätiloissa. Mantsut ottivat sen käyttöön Han-kulttuurista sen jälkeen, kun he perustivat Qing-dynastian.

K: Kuka julisti myöhemmän Jin-dynastian vuonna 1616?

V: Nurhaci julisti Later Jin -dynastian vuonna 1616.

Kysymys: Mitä Jurchenit (mantsut) tekivät, kun Nurhaci julisti seitsemän valitusta vuonna 1618?

V: Kun Nurhaci julisti Seitsemän valitusta, joissa hän vaati kostoa Mingille isänsä ja isoisänsä tappamisesta, jurchenit (mandzut) hylkäsivät aiemman asemansa ja kapinoivat.

Kysymys: Mitkä muut etniset vähemmistöt muodostavat osan Kiinan väestöstä han-kansan lisäksi?

A: Muita etnisiä vähemmistöjä, jotka muodostavat osan Kiinan väestöstä han-kansan lisäksi, ovat muun muassa zhuangit, mantsut, huit, miaot (hmongit), uiguurit, yi:t, tuijit, mongolit, tiibetiläiset, buyei:t, dong yao li:t (hlait), kazakit, dai she-liisut, gelao:t, lahu:t, dongxjangit, va sui:t, naksit (mosuo:t), Qiang Tu Xibe Mulao Kirgiz Daur Jingpo Salar Blang Maonan Tajik Pumi Achang Nu Ewenki Gin Jino De'ang Uzbekistanin venäläiset Yugur Bonan Monba Oroqen Derung Tatar Hezhen Lhoba Gaoshan (Taiwanin alkuperäisasukkaat).