August Friedrich Leopold Weismann (Frankfurt am Main, 17. tammikuuta 1834 - Freiburg, 5. marraskuuta 1914) oli saksalainen evoluutiobiologi, jonka työllä oli suuri vaikutus perinnöllisyystieteen ja evoluutioteorian kehitykseen.

Weismannia ihaillaan nykyään paljon. Ernst Mayr piti häntä "yhtenä kaikkien aikojen suurimmista biologeista" ja piti häntä Charles Darwinin jälkeen "1800-luvun toiseksi merkittävimpänä evoluutioteoreetikoksi".

Elämä ja työ

Weismann työskenteli eläintutkimuksen, kehitysopin ja perinnöllisyystieteen parissa. Hän oli aktiivinen tutkija ja kirjoittaja, ja esitti useita teoreettisia malleja, jotka pyrkivät selittämään, miten ominaisuudet siirtyvät sukupolvelta toiselle. Vaikka hän toimi ennen perinnöllisyystieteen nykyaikaista geenikäsitettä ja ennen DNA:n löytymistä, hänen ajatuksensa valmistelivat maaperää myöhemmälle genetiikan kehitykselle.

Tärkeimmät ideat ja teoriat

  • Keimplasmateoria (germ-plasm theory): Weismann esitti, että perinnöllinen aine sijaitsee erillisessä, sukusoluissa jatkuvasti säilyvässä "keimplasmassa". Sen mukaan perinnöllisyys säilyy suoraan sukusolujen kautta seuraavaan sukupolveen.
  • Soma ja germline-erottelu: hän korosti eroa somaattisten (ruumiillisten) solujen ja sukusolujen välillä: somaattiset solut muodostavat yksilön ruumiin ja voivat muuttua elämän aikana, mutta nämä muutokset eivät vaikuta keimplasman sisältöön.
  • Weismannin portaali (Weismann barrier): tästä seurasi ajatus, että saavutetut ominaisuudet (eli elinaikana hankitut muutokset) eivät periydy, koska ne eivät voi muuttaa germplasmassa olevaa perintöainesta.

Kokeelliset havainnot ja argumentit

Weismann pyrki testaamaan ajatuksiaan myös kokeellisesti. Tunnetuin esimerkki on hänen kokeilunsa, joissa hän mm. tutki hiirten häntien periytymistä (hänen kerrotaan vaatineen, että useita sukupolvia lyhytkyntisiä hiiriä kasvatettaessa hännän lyhentyminen ei periydy). Näillä kokeilla hän pyrki osoittamaan, ettei elinaikana saadut rakenteelliset muutokset siirry seuraaville sukupolville.

Vaikutus evoluutioteoriaan ja genetiikkaan

Weismannin ajatukset auttoivat irrottamaan perinnöllisyyden käsitteen lamarckilaisesta ajattelusta, jossa uskotaan saavutettujen ominaisuuksien periytyvän. Hänen työnsä lisäsi uskottavuutta sille, että luonnonvalinta toimii yksilöllisten perinnöllisten eroavaisuuksien perusteella eikä saamansa kokemuksen muokkaamien ominaisuuksien kautta. Vaikka Weismann ei tuntenut geenejä sellaisina kuin nykyään ymmärretään, hänen korostuksensa perinnöllisen aineen jatkuvuudesta ja somaattisen/germline-eron merkityksestä valmisteli kenttää Mendelin perintölakien ja myöhemmin molekyyligenetiikan hyväksymiselle.

Rajoitukset ja myöhempi arvio

Weismannin tiukka jako somaattisten solujen ja germplasmankin välillä muotoiltiin ennen solubiologian ja molekyylibiologian läpimurtoja. Nykyinen biologia tunnistaa, että perinnöllisyyteen vaikuttavat myös mutaatiot, epigeneettiset mekanismit ja muut prosessit, jotka Weismannille olivat tuntemattomia tai epäselviä. Silti hänen keskeinen väitteensä—että elinaikana hankitut rakenteelliset muutokset eivät suoraan muuta perinnöllistä aineistoa ja että sukusolujen jatkuvuudella on erityinen merkitys—on säilyttänyt suuren teoreettisen arvonsa.

Perintö

Weismannin ajatukset ovat osa evoluution teoreettista perintöä: ne auttoivat suuntaamaan biologian tutkimusta kohti sellaisia selityksiä, jotka myöhemmin yhdistyivät Mendeliläiseen genetiikkaan ja moderniin evoluutioteoriaan. Häntä muistetaan erityisesti perinnöllisyyden käsitteen selkeyttämisestä ja yrityksestä yhdistää teoreettinen ajattelu kokeelliseen työhön.