Merisiilit kuuluvat piikkinahkaisten heimoon Echinoidea. Kuten muutkin piikkinahkaiset, kirjaimellisesti "piikkinahkaiset", ne ovat täysin merieläimiä. Ne ovat yleensä pallonmuotoisia, ja niitä suojaavat kalkkilevyt ja piikit.p65 Urchin on vanha sana, joka tarkoittaa siiliä, ja monilla vierailla kielillä näitä eläimiä kutsutaankin "merisiileiksi".
Muiden piikkinahkaisten tavoin niillä on viisinkertainen symmetria (pentamerismi), ja ne liikkuvat satojen pienten, läpinäkyvien, liimautuvien "putkijalkojen" avulla. Symmetria ei ole selvä elävässä eläimessä, mutta se on helposti havaittavissa kuivatussa kokeessa.
Merisiilit syövät pääasiassa leviä ja pieniä eläimiä. Niillä on erityinen purukalusto, jota kutsutaan Aristoteleen lyhdyksi kreikkalaisen filosofin Aristoteleen mukaan, joka oli ihastunut merisiileihin. Tällä laitteella ne voivat raapia pintaan tarttuneita eliöitä, joiden päällä siili liikkuu.
Rakenne ja anatomia
Merisiilin ulkoinen tukiranka eli kuori (test) muodostuu yhdistyneistä kalkkilevyistä. Kuoren pinnalla on kiinnittyneitä niveltuberkkeleita, joista piikit (spines) kiinnittyvät. Piikit voivat olla lyhyitä ja tukevia tai pitkiä ja ohuita lajin mukaan; niiden tehtäviin kuuluu suoja, liikkumisen avustaminen ja toisilla lajeilla myös kätkeytyminen ja symbioottisten kasvien kantaminen.
Monilla lajeilla on pedikellariae — pieniä pihatyylisiä rakenteita, jotka pitävät puhtaana kuoren pinnan ja voivat poistaa pieniä saalistajia tai leväkasvustoa. Putkijalat (tube feet) taas kuuluvat vesisuonijärjestelmään ja toimivat imujalkojen tavoin kiinnittymisessä, liikkumisessa ja myös hengityksessä.
Yksi merisiilin tärkeimmistä liitännäisistä rakenteista on arvostettu Aristoteleen lyhty, monimutkainen kalsiinen purukalusto, jossa on hammasmaisia rakenteita. Sillä siilit voivat raastaa ja pilkkoa ruokaa, kuten levää ja merikasvustoa.
Liikkuminen ja aistit
Merisiilit liikkuvat yhdistämällä piikkien liikkeen ja putkijalojen liiman sekä lihasliikkeet. Putkijalkojen avulla ne voivat myös tuntea ympäristöään: niissä on kemiallisia ja mekaanisia aistinsoluja. Lisäksi monilla lajeilla on kuoren reunoilla pieniä valohavaintoon soveltuvia rakenteita (ocelli), jotka auttavat havaitsemaan varjoja ja valon muutoksia.
Ravinto ja ekosysteemirooli
Useimmat merisiilit ovat kasvattelevia ja laiduntavat leviä pitkin kallioita ja pohjia. Tällainen laidunnus voi pitää leväkukintoja kurissa, mutta suurten siilitiheysien yhteisvaikutuksena voi syntyä myös bioeroosiota ja kallioiden kulumista. Joillakin lajeilla ravintoon kuuluu myös pieneläimiä, kuolleita orgaanisia aineksia tai meriruohikkoa.
Merisiilit ovat tärkeitä ekologisia toimijoita: ne vaikuttavat pohjan yhteisöihin, levien määrään ja sedimentin kiertoon. Samalla ne ovat ravintoa monille petoeläimille, kuten merilinnuille, turskalle, merisiilimadoille ja merinisäkkäille.
Lisääntyminen ja elinkaari
Useimmat merisiilit lisääntyvät ulkoisella hedelmöityksellä: naaras ja koiras vapauttavat sukusoluja veteen, josta kehittyy planktoninen toukkavaihe (pluteus), joka voi ajelehtia ennen muuttumistaan pohjassa eläjäksi. Elinikä vaihtelee lajeittain; pienemmät lajit voivat elää muutaman vuoden, kun taas suuret lajit jopa useita vuosikymmeniä.
Lajien kirjo ja ihmisen merkitys
Merisiililajeja tunnetaan satoja, ja ne elävät maailman merissä arktisilta vesiltä trooppisiin alueisiin. Koko vaihtelee muutamasta senttimetristä hyvin suuriin yksilöihin.
Ihmiselle merisiilit ovat merkityksellisiä sekä ekologisesti että taloudellisesti. Joitakin lajeja kalastetaan tai kasvatetaan ruoaksi (esimerkiksi mäti) ja ne ovat myös suosittuja akvaarioissa. Toisaalta liian runsas pyynti tai elinympäristöjen muutokset voivat uhata paikallisia populaatioita. Merisiilit myös aiheuttavat kalastukselle ja rannikkoyhteisöille ongelmia, jos niiden määrät kasvavat liian suuriksi ja ne kuluttavat suojakilpisia leväpeitteitä.
Yhteenvetona merisiilit ovat monimuotoinen ja ekologisesti tärkeä eliöryhmä, jonka rakenne—kuoresta putkijalkoihin ja Aristoteleen lyhtyyn—on erikoistunut merelliseen elämäntapaan. Niiden seuranta ja kestävä käyttö ovat tärkeitä sekä luonnon monimuotoisuuden että ihmistoiminnan kannalta.
