Australopitheciinit (Australopithecus & Paranthropus) — varhaiset hominiinit

Tutustu australopitheciineihin (Australopithecus & Paranthropus): varhaiset hominiinit, niiden fossiilit, kaksijalkaisuus ja evoluutio — kiehtova matka ihmisen alkujuurille.

Australopitheciini-termi (joskus lyhyesti "australos") viittaa mihin tahansa sukulaislajeihin kuuluvaan lajiin, joka sijoitetaan joko Australopithecus- tai Paranthropus-sukuun. Nämä hominiinit elivät pääosin Afrikassa plioseeni–pleistoseenikaudella ja olivat pääasiallisesti kaksijalkaisia. Heidän hampaistonsa, erityisesti hammaskaaret, erosivat monin tavoin nykyapinoista ja osoittivat jo samanlaista perustavaa laatua kuin ihmisillä; ne eivät esimerkiksi kantaneet apinamaisia pitkiä kulmahampaita.

Morfologia ja liikkuminen

Australopitheciinien aivokoko oli selvästi pienempi kuin Homo-suvun lajeilla; kallon tilavuus sijoittuu tyypillisesti muutamien satojen kuutiosenttimetrien välille (yleensä noin 350–550 cm³ lajista riippuen). Ne olivat pääasiassa kaksijalkaisia, mutta pystyivät todennäköisesti myös kiipeilemään ja viettämään aikaa puissa. Tähän viittaavat muun muassa pitkät käsivarret suhteessa kehoon sekä olkavarren ja sormien piirteet. Toisaalta lantio, reisiluun yläosa ja polviliitos osoittavat selvästi sopeutumista pystyyn kävelyyn: esimerkiksi reisiluun muoto ja alaraajojen asento viittaavat ihmismäiseen kantamiseen ja askellukseen.

Monet australopitheciinilajit näyttävät olleen vielä osin facultative-kaksijalkaisia — ne pystyivät kulkemaan tehokkaasti maassa mutta eivät olleet yhtä erikoistuneita kaksijalkaisuuteen kuin myöhemmät Homo-lajit. Reisiluun ja lantion morfologia, foramen magnumin edetty sijainti ja Laetolin jalanjäljet tukevat kuitenkin sitä, että kävely maassa oli tärkeä osa niiden elämää.

Hampaat, ravinto ja robustisuus

Australopitheciinit erottuvat erityisesti hampaistonsa perusteella. Useimmat Australopithecus-lajit olivat niin sanottuja "gracile" eli hoikempia muodoltaan, kun taas Paranthropus-suku tunnetaan "robustina" ryhmänä: Paranthropus-lajeilla on voimakkaat purualat, leveät poskiluet ja usein sagittaalinen harju (sahanteräinen harju) lihasten kiinnitystä varten. Nämä piirteet viittaavat kovan tai joustamattoman ravinnon käsittelyyn — esimerkiksi paksuihin ja kovakuorisiin kasvien osiin, siemeniin tai juurakoihin. Samoin isot poskimolaarit ja paksu kiille ovat tyypillisiä robusteille australopitheciineille.

Isotooppitutkimukset ja mikrokuopitus hampaissa osoittavat lajirajaisia eroja ravinnossa: jotkin australos-lajit näyttävät olleen yleisravintaisia ja sopeutuneita sekä kasvi- että eläinperäiseen ruokaan, kun taas Paranthropus-lajit olivat erikoistuneempia kovempaan kasvimateriaaliin.

Sosiaalinen rakenteen ja työkalujen käyttö

Nais- ja urosyksilöiden kokojen välinen suuri ero (seksuaalinen dimorfismi) viittaa monissa australopitheciinilajeissa kilpailulliseen lisääntymisjärjestelmään, jossa suurempi uros saattoi hallita useiden naarasten lisääntymistä — ilmiö, joka muistuttaa joidenkin nykyisten apinalajien sosiaalisuutta. Kuitenkin sosiaalisen käyttäytymisen yksityiskohdat ovat kiistanalaisia ja vaihtelevat lajeittain.

Työkalujen käytöstä ei ole yhdenmukaista näyttöä aikaisimmissa australopitheciineissä. Varhaisimmat selkeät kivityökaluvihjeet (Oldowan-tyyppiset kiven iskoset) liittyvät yleensä Homo-sukuun, mutta jotkut tutkijat esittävät, että myöhäisemmät australopitheciinit, kuten A. garhi, saattoivat käyttää työkaluja ja jättää teurastusjälkiä luuihin noin 2,5 miljoonaa vuotta sitten. Tämä on kuitenkin edelleen keskustelun aihe.

Lajit, ajallinen sijoittuminen ja maantiede

• Australopithecus — tunnettuja lajeja ovat mm. A. anamensis, A. afarensis (esimerkiksi kuuluisa Lucy) ja A. africanus. Australopithecus-lajeja esiintyi noin neljä–kaksi miljoonaa vuotta sitten (mya) ja ne ovat keskeisiä hominiinien varhaisessa evoluutiossa.
• Paranthropus — robust-suku, mm. P. aethiopicus, P. boisei ja P. robustus, noin 2,7–1,0 mya. Paranthropus-tyyppiset lajit olivat erikoistuneita pureskelijoita ja ovat usein selkeästi erotettavissa kallon ja hampaiston rakenteen perusteella.

Yksin käytettynä termi "australopithecine" voi viitata molempiin sukuihin yhdessä. Australopithecus-suku kutsutaan usein "gracile (hoikat) australopithecineiksi", kun taas Paranthropus tunnetaan "robustina australopithecineina".

Muita varhaisia hominiineja

Muita suvun kaltaisia tai siihen liitettäviä varhaisempia hominiineja ovat:

• Kenyanthropus (noin 3,5–3,2 mya) — jotkut tutkijat pitävät sitä erillisenä australopitheciini-sukuna, toiset näkevät sen kuuluvan Australopithecus-sukuun.
• Ardipithecus (noin 5,6–4,4 mya) — myöhäismioseenin ja varhaisen plioseenin ajoilta; sillä oli tarttuva isovarvas, joten se saattoi elää sekä puissa että maassa ja on usein kuvattu "fakultatiivisena kaksijalkaisena". Ardipithecus on mahdollinen australopitheciinien esi-isä.
• Sahelanthropus (noin 7 mya) — mioseenin lopun hominiini, jonka tarkat sukulaisuussuhteet australopitheciineihin ja ihmisen linjaan ovat epäselvät.
• Orrorin (noin 6,1–5,7 mya) — tunnetaan vain katkokkeista luulöydöistä; sen reisiluun piirteitä on tulkittu joskus ihmismäisiksi, mutta tulkinnat eivät ole yksimielisiä. Orrorinin asema ihmisen sukuhaarassa on edelleen keskustelun kohteena.

Evoluutio, ympäristö ja perintö

Australopitheciinien todennäköinen lähiesivanhempi on Ardipithecus-suku, joka tunnetaan Itä-Afrikasta. Myöhemmin, noin 2,4 miljoonaa vuotta sitten, ilmestyy Homo-suku (varhaiset edustajat kuten Homo habilis), jonka kanssa australopitheciinit jakavat useita morfologisia piirteitä mutta joka kehittyi merkitsevästi suurempaan aivokokoon ja monimutkaiseen käyttäytymiseen.

Ilmaston viilentyminen ja ympäristöjen muutokset myöhäisessä mioseenissä ja pliosseenissa johtivat siihen, että monien australopitheciinien elinympäristöt muuttuivat tiheistä metsistä kohti savannin ja metsän sekametsäympäristöjä. Tämä muutos selittää ainakin osittain niiden kävelyyn ja osittaiseen kiipeilyyn sopeutumista sekä hampaiston ja ruokavalion eriytymistä. Vaikka australopitheciinit näyttävät olleen keskeinen askel ihmiskehon ja -käyttäytymisen kehityksessä, merkittävä aivojen koon ja monimutkaisen työkalukäyttäytymisen kasvu alkoi vasta Homo-linjan myötä: suurten aivojen kehitys ei siis alkanut australoista.

Tutkimus ja tunnetut fossiilit

Australopitheciineista tunnetaan runsaasti fossiileja eri puolilta Itä- ja Etelä-Afrikkaa: tärkeitä löytöpaikkoja ovat mm. Hadar ja Laetoli, Olduvai-laakso, Sterkfontein ja Taung. Laetolin jalanjäljet (noin 3,6 mya) tarjoavat suoraa näyttöä kahdella jalalla liikkumisesta, ja tunnetuimmat yksilöt, kuten A. afarensis-lajin Lucy (AL 288-1), ovat auttaneet rekonstruoimaan australopitheciinien kehonrakennetta ja liikkumista. Taungin lapsi edustaa A. africanus-lajia ja on toinen klassinen löydös.

Alan kirjallisuudessa ja katsauksissa (esim. Briggs ja Crowther ovat kirjoittaneet tarkasteluja aiheesta) keskustelu jatkuu siitä, miten tarkasti eri fossiilit voidaan sijoittaa lajeihin ja sukuihin sekä siitä, mikä on Paranthropus-suvun oikea taksonominen asema. Tutkimus kehittyy jatkuvasti uusien löytöjen ja menetelmien myötä (esim. isotooppi-, mikrowear- ja biomekaniikkatutkimukset).

Yhteenvetona: australopitheciinit muodostavat monimuotoisen ryhmän varhaisia hominiineja, jotka yhdistävät sekä puissa viihtymisen että maalla pystyssä liikkumisen piirteitä. Heidän anatomiansa, hampaistonsa ja elinympäristönsä muutos kertovat tärkeän vaiheen ihmisen evoluutiossa ennen Homo-suvun merkitsevää kehitystä.

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mihin termi "australopithecine" viittaa?

K: Miten australopitheciinit erosivat nykyisistä apinoista?

K: Millainen oli niiden kävelytehokkuus verrattuna ihmisiin?

K: Mitä voidaan sanoa niiden perhejärjestelyistä?

K: Mitä tiedetään niiden työkalujen käytöstä?

K: Milloin ne ilmestyivät historiaan?

K: Mitkä muut suvut ovat sukua australopithecineille?

Hae kirjaimella