Pianosonaatti nro. 14 (Beethoven)
Pianosonaatti nro 14 cis-molli "Quasi una fantasia", op. 27, nro 2, joka tunnetaan yleisesti nimellä Kuunvalosonaatti, on Ludwig van Beethovenin pianosonaatti. Se valmistui vuonna 1801 ja omistettiin vuonna 1802 Beethovenin oppilaalle, kreivitär Giulietta Guicciardille, ja se on yksi Beethovenin suosituimmista pianosävellyksistä.
Nimiölehti partituurin ensimmäisestä painoksesta, jonka Gio julkaisi 1802 Wienissä. Cappi e Comp.
Nimet
Partituurin ensimmäisessä painoksessa otsikoksi on kirjoitettu Sonata quasi una fantasia, ja tämä teos on samanniminen kuin teos Op. 27, nro 1. Grove Music Online kääntää italialaisen otsikon seuraavasti: "sonata in the manner of a fantasia".
Nimi "Kuunvalosonaatti" alkoi tulla käyttöön saksalaisen musiikkikriitikon ja runoilijan Ludwig Rellstabin kommenttien jälkeen siitä, mitä musiikki muistutti häntä. Vuonna 1832, viisi vuotta Beethovenin kuoleman jälkeen, Rellstab kuvitteli ensimmäisen osan vaikutelman olevan kuin kuunvalo, joka loistaa Luzernin järven yllä. Monet yhtyivät tähän ajatukseen, ja kymmenen vuoden kuluessa saksalaisissa ja englantilaisissa julkaisuissa käytettiin nimeä "Moonlight Sonata" ("Mondscheinsonate" saksaksi). Myöhemmin 1800-luvulla voitiin sanoa, että sonaatti oli "yleisesti tunnettu" tällä nimellä.
Monet kriitikot ovat olleet eri mieltä otsikon "Moonlight" subjektiivisesta, romanttisesta luonteesta, jota on usein kutsuttu "harhaanjohtavaksi lähestymistavaksi liikkeelle, jolla on lähes hautajaismarssin luonne" ja "absurdiksi". Toiset kriitikot ovat hyväksyneet lempinimen pitäen sitä mieleenpainuvana tai samankaltaisena omien yhteyksiensä vuoksi teokseen. Gramophonen perustaja Compton Mackenzie piti nimitystä "harmittomana" ja totesi, että "on typerää, että ankarat kriitikot saavat itsensä lähes hysteeriseen raivoon Rellstab-parkaa kohtaan", ja lisäsi, että "nämä ankarat kriitikot eivät ymmärrä, että ellei suuri yleisö olisi reagoinut kuunvalon vihjaukseen tässä musiikissa, Rellstabin huomautus olisi jo kauan sitten unohdettu".
Lomake
|
|
| ||||||||||||
| Ongelmia näiden tiedostojen kuuntelemisessa? Katso mediaohjeet. | |||||||||||||
Vaikka ei olekaan suoraa syytä siihen, miksi Beethoven päätti nimetä molemmat teokset Op. 27 Sonata quasi una fantasia -nimellä, voi olla tärkeää, että tämän teoksen asettelu ei noudata klassisen ajan perinteistä nopean-[nopean]-[nopean]-[nopean]- nopean osuuden järjestelyä. Sen sijaan sonaatissa on päätepainotteinen polku, jossa nopeampi teknisesti monimutkaisempi musiikki on säästetty kolmanteen osaan asti. Saksalainen kriitikko Paul Bekker toteaa analyysissään, että "avaava sonaatti-allegro-osuus antoi teokselle alusta alkaen selvän luonteen... jota seuraavat osat saattoivat täydentää mutta eivät muuttaa. Beethoven kapinoi tätä determinatiivisuutta vastaan ensimmäisessä osassa. Hän halusi alkusoiton, johdannon, ei proposition."
Sonaatti koostuu kolmesta osasta:
Adagio sostenuto
Allegretto
Presto agitato
