Ludwig van Beethoven | Saksalainen säveltäjä

Varhaisvuodet

Beethovenin lapsuudesta tiedetään hyvin vähän. Hänet kastettiin 17. joulukuuta 1770, ja hän syntyi todennäköisesti muutamaa päivää aikaisemmin. Beethovenin vanhemmat olivat Johann van Beethoven (1740 Bonnissa - 18. joulukuuta 1792) ja Maria Magdalena Keverich (1744 Ehrenbreitsteinissa - 17. heinäkuuta 1787). Magdalenan isä, Johann Heinrich Keverich, oli ollut Trierin arkkipiispan hovin päällikkönä Festung Ehrenbreitsteinin linnoituksessa Koblenzia vastapäätä. Hänen isänsä oli melko vähäpätöinen muusikko, joka työskenteli Kölnin valitsijamiehen hovissa. Tämä hovi sijaitsi Bonnissa, ja siellä hän asui nuorena miehenä. Hänen isänsä antoi hänelle ensimmäiset piano- ja viulutunnit. Beethoven oli Mozartin tavoin ihmelapsi, mutta kun Mozart oli pikkupoikana isänsä kyydissä ympäri Eurooppaa, Beethoven matkusti vasta 17-vuotiaana. Tuolloin hänen pianonsoitonopettajansa oli Neefe-niminen mies, joka oli oppinut pianonsoittoa Carl Philipp Emanuel Bachilta, Johann Sebastian Bachin pojalta. Neefe sanoi vaalipäällikölle, että nuorelle Beethovenille pitäisi antaa mahdollisuus matkustaa, joten hän sai luvan lähteä Wieniin. Siellä hän saattoi saada yhden tai kaksi oppituntia Mozartilta, mutta sitten Beethoven sai kirjeen, jossa kerrottiin, että hänen äitinsä oli kuolemaisillaan, joten hän kiirehti takaisin Bonniin. Pian hänen äitinsä kuoli, ja Beethoven joutui auttamaan perheen hoidossa, koska hänen isästään oli tullut alkoholisti. Beethoven soitti viulua valitsijamiehen orkesterissa, hän alkoi säveltää ja sai paljon ystäviä. Jotkut näistä ystävistä olivat muusikoita, ja toiset olivat hyvin tärkeitä ihmisiä, monet heistä olivat aristokraatteja, jotka voisivat auttaa häntä urallaan.

Vuonna 1792 kruununvouti antoi Beethovenin jälleen matkustaa Wieniin. He odottivat hänen palaavan jonkin ajan kuluttua. Beethoven ei kuitenkaan koskaan lähtenyt Wienistä. Hän jäi sinne loppuelämäkseen. Hän olisi mielellään saanut vielä sävellystunteja Mozartilta, mutta Mozart oli juuri kuollut, joten hän sai sen sijaan tunteja Haydnilta. Haydn oli hyvä opettaja, mutta vuotta myöhemmin hän lähti Englantiin. Siksi Beethoven otti tunteja Albrechtsberger-nimiseltä mieheltä, joka ei ollut yhtä kuuluisa kuin Haydn. Hänkin oli hyvä opettaja, ja hän sai hänet kirjoittamaan paljon teknisiä harjoituksia. Hän näytti hänelle, miten kirjoittaa kehittynyttä kontrapunktia ja fuugia. Tämä auttoi häntä tulemaan suureksi säveltäjäksi.

Beethoven halusi tulla kuuluisaksi pianistina ja säveltäjänä, joten hän alkoi tutustua tärkeisiin, aristokraattisiin ihmisiin. Osa näistä ihmisistä oli jo kuullut häntä Bonnissa, kun he olivat matkustaneet sinne, joten hänen nimensä alkoi tulla tunnetuksi Wienissä. Myös se auttoi, että hän saattoi sanoa olevansa kuuluisan Joseph Haydnin oppilas. Wienissä oli paljon aristokraatteja, jotka pitivät musiikista, ja monilla oli omat yksityiset orkesterinsa. Jotkut heistä alkoivat antaa Beethovenille asuntoja, kun Bonnin kruununvouti lakkasi lähettämästä hänelle rahaa vuonna 1794. Beethoven alkoi esiintyä yksityiskodeissa, ja hän tuli tunnetuksi improvisaatioistaan. Vuonna 1795 hän esitti yhden pianokonserttonsa konsertissa. Hän sai myös ensimmäisen julkaisunsa (opus 1). Se oli kolmen pianotrion kokonaisuus. Haydn oli kuullut ne yksityisessä konsertissa vuotta aiemmin ja neuvonut Beethovenia olemaan julkaisematta kolmatta. Hän kuitenkin julkaisi sen, ja siitä tuli menestynein. Hänen opuksensa 2 oli kolmen pianosonaatin ryhmä, jonka hän soitti ystävänsä ruhtinas Lichnowskyn hovissa. Kun hän julkaisi ne, hän omisti ne Haydnille.

Beethoven oli alkanut tulla kuuluisaksi ja matkusti muun muassa Prahaan ja Pressburgiin. Hän kirjoitti paljon kamarimusiikkia. Hän oli ehkä hieman kateellinen Haydnin menestyksestä, jota hän oli saavuttanut uusimmilla sinfonioillaan, jotka hän oli kirjoittanut Lontooseen. Vuonna 1800 hän antoi ensimmäisen julkisen konserttinsa omalla musiikillaan. Hän johti ensimmäisen sinfoniansa sekä Septetin. Tähän mennessä useat kustantajat yrittivät taivutella Haydnia antamaan heidän julkaista hänen uusia teoksiaan. Beethovenista oli tulossa kuuluisa säveltäjä. Tänä aikana Beethoven tuotti kuuluisimman pianosonaattinsa: nro 14, cis-molli, lempinimeltään "Kuunvalo". Se oli sävelletty hänen tyttöystävälleen, 16-vuotiaalle Giulietta Guicciardille. Hän ei kuitenkaan ollut läheskään onnellinen, sillä hän huomasi, että hän oli alkanut kuuroutua. Ja kun hän pyysi Giuliettaa avioliittoon, hänen vanhempansa kieltäytyivät ja naittivat hänet sen sijaan toisen 20-vuotiaan miehen kanssa.

 
13-vuotias Beethoven noin vuonna 1783.  

Keskimmäinen ajanjakso

Beethoven näyttää yrittäneen unohtaa nämä pahat ajatukset tekemällä kovasti töitä. Hän sävelsi paljon lisää musiikkia, muun muassa kolmannen sinfoniansa, jota kutsutaan Eroicaksi. Alun perin hän antoi sille nimen Bonaparte ihailemansa Napoleonin kunniaksi. Mutta kun Napoleon kruunasi itsensä keisariksi vuonna 1804, Beethoven alkoi ajatella, että Napoleon oli vain tyranni, joka halusi paljon valtaa. Hän meni pöydän ääreen, jossa sinfonian partituuri makasi, ja repi otsikkosivun irti. Beethoven jäi samana vuonna Wieniin, työskenteli ahkerasti oopperassa ja antoi pianotunteja Josephine von Brunsvikille, jolle hän kirjoitti intohimoisia kirjeitä. Hän oli nuori leski, jolla oli neljä lasta. On mahdotonta tietää tarkalleen, mitä tunteita hän tunsi Beethovenia kohtaan, mutta yhteiskunnallisesti hän kuului korkeampaan seurapiiriin ja luultavasti ajatteli, että villi muusikko ei ollut sopiva aviomies. Lopulta hän meni naimisiin paronin kanssa, mutta tämäkään avioliitto ei ollut onnellinen, kuten ei ensimmäinenkään.

Vuonna 1805 Beethoven kirjoitti ainoan oopperansa. Seuraavana keväänä se sai kaksi esitystä, mutta sitä ei esitetty enää kahdeksaan vuoteen. Beethoven oli tehnyt useita muutoksia oopperaan, joka tuli tunnetuksi nimellä Fidelio. Overtyyri, jonka hän oli kirjoittanut vuoden 1806 esitystä varten, tunnetaan nykyään nimellä Leonore 3, ja se esitetään yleensä erikseen konserteissa. Ooppera on "pelastusooppera", tyypillinen ranskalainen oopperatyyppi, jossa kuvataan vangittua miestä, jonka pelastaa rakastajattarensa, joka naamioituu mieheksi ja pääsee vankilaan.

Beethoven jatkoi sävellystyötä: viulukonsertto, sinfoniat, pianokonsertot, jousikvartetot ja kamarimusiikki. Kaksi hänen suurimmista sinfonioistaan syntyi vuonna 1806: sinfonia nro 5 ja sinfonia nro 6 "Pastorale". Ensimmäinen tunnettiin synkästä ja syvällisestä sävystään, erityisesti sen ensimmäisessä osassa. Toinen oli kuuluisa maaseutukuvauksestaan. Hän kirjoitti myös pianokonserton nro 4 ja pianokonserton nro 5 "Keisari". Hän ansaitsi rahaa miellyttämällä aristokraatteja, omistamalla teoksia heille palkkioita vastaan ja myymällä musiikkiaan kustantajille. Toisinaan hän ansaitsi rahaa konserteista. Se ei ollut säännöllinen tulo. Hän olisi halunnut keisarin kapellimestarin viran. Sitä hän ei saanut, mutta vuonna 1809 kolme rikasta aristokraattia: arkkiherttua Rodolph, ruhtinas Lobkowitz ja ruhtinas Kinsky antoivat hänelle loppuelämän tulot sillä ehdolla, että hän pysyy Wienissä. Näin Beethovenin ei tarvinnut huolehtia niin paljon rahasta. Häntä pyydettiin säveltämään musiikkia Goethen näytelmään Egmont. Overtyyri esitetään hyvin usein konserttikappaleena. Beethoven halusi kovasti tavata Goethen. Nämä kaksi suurta miestä tapasivat Teplitzissä. Goethe kuvaili Beethovenia myöhemmin melko villiintyneeksi mieheksi, joka teki elämänsä vaikeaksi ristikkäisellä suhtautumisellaan maailmaan. Beethoven ihaili useita naisia, muun muassa yhtä naista, jolle hän kirjoitti intohimoisen kirjeen. Nainen tunnetaan nimellä "kuolematon rakastettu", mutta kukaan ei tiedä, kuka hän oli. Beethoven näyttää masentuneen syvästi, koska hän ei koskaan löytänyt todellista onnea rakkaudessa.

 

Kuurous

Kesäkuun 29. päivänä 1801 päivätyssä kirjeessä Beethoven kertoi Bonnissa asuvalle ystävälleen kauheasta salaisuudesta, joka hänellä oli ollut jo jonkin aikaa. Hän tiesi, että hän oli tulossa kuuroksi. Jonkin aikaa hänellä oli ollut kuume- ja vatsakipukohtauksia. Nuori mies ei odota tulevansa kuuroksi, mutta nyt hän alkoi myöntää sen itselleen. Hänen oli vaikea kuulla, mitä ihmiset puhuivat. Juuri sillä hetkellä, kun hän oli alkanut tulla tunnetuksi yhtenä kaikkien aikojen suurimmista säveltäjistä, oli kauhea isku tajuta, että hän oli menettämässä kuulonsa. Vuonna 1802 hän asui jonkin aikaa Heiligenstadtissa, joka on nykyään Wienin esikaupunki, mutta tuolloin se sijaitsi kaupungin ulkopuolella. Siellä hän kirjoitti kuuluisan kirjeen, joka tunnetaan Heiligenstadtin testamenttina. Se on päivätty 6. lokakuuta, ja siinä kerrottiin hänen kasvavasta turhautumisestaan kuurouteensa. Hän pyytää ihmisiä antamaan hänelle anteeksi, jos hän ei kuule, mitä he sanovat. Hän kertoi, että hän oli usein ajatellut itsemurhaa, mutta hänen päässään oli niin paljon musiikkia, joka piti kirjoittaa ylös, että hän päätti jatkaa elämäänsä. Tämä hyvin tunteikas kirje löytyi hänen paperiensa joukosta hänen kuolemansa jälkeen. Hän ei koskaan lähettänyt sitä kenellekään.

 

Myöhempi elämä

Vuoteen 1814 mennessä Beethoven oli saavuttanut maineensa huipun. Wieniläiset pitivät häntä suurimpana elävänä säveltäjänä, ja kuninkaalliset kutsuivat hänet usein palatseihinsa. Tuona vuonna hän soitti kuuluisan pianotrionsa op. 97 Arkkiherttua. Se oli viimeinen kerta, kun hän soitti pianoa julkisesti. Hänen kuuroutensa teki jatkamisen mahdottomaksi.

Beethovenilla oli monia ongelmia, kun hänen veljensä Caspar Carl kuoli ja jätti jälkeensä 9-vuotiaan pojan. Pojan äiti saattoi olla kykenemätön huolehtimaan pojasta, mutta Beethovenin oli todistettava tämä oikeudessa. Useiden vuosien ajan hän huolehti veljenpojastaan, mutta suhde oli vaikea, ja siihen liittyi paljon oikeuskirjeitä ja riitoja ihmisten kanssa. Vuonna 1826 Karl yritti ampua itsensä. Hän selvisi hengissä, mutta ihmiset taivuttelivat Beethovenin lopettamaan hänen holhoojan tehtävänsä. Karl meni armeijaan.

Viimeiset vuodet olivat Beethovenille onnettomia vuosia. Tänä aikana hän sävelsi hyvin vähän. Vuonna 1817 hän toipui ja kirjoitti kaksi viimeistä sinfoniaansa, messun nimeltä Missa Solemnis, viisi viimeistä pianosonaattia ja jousikvartetot, jotka olivat niin moderneja ja vaikeita, että vain harvat ihmiset ymmärsivät niiden musiikkia. Nykyään ihmiset pitävät niitä suurimpina jousikvartetille koskaan kirjoitettuina teoksina.

Hänen yhdeksättä sinfoniaansa kutsutaan kuorosinfoniaksi, koska viimeisessä osassa on kuoro ja solisteja. Tuohon aikaan ihmiset eivät ymmärtäneet tätäkään, koska sinfonia on yleensä teos orkesterille, ei teos, jossa on laulajia. Beethoven valitsi sanat saksalaisen runoilijan Friedrich Schillerin runosta: An die Freude (Oodi ilolle). Siinä on kyse rauhanomaisesta ja sopusointuisesta yhteiselosta, joten sillä on tärkeä viesti ihmisille. Siksi se on viime vuosina valittu Euroopan unionin kansallislauluksi. Yhdeksäs sinfonia esitettiin konsertissa 7. toukokuuta 1824. Scherzoosan jälkeen yleisö taputti innokkaasti, mutta Beethoven ei kuullut suosionosoituksia, ja yhden laulajista oli käännettävä hänet ympäri, jotta hän näkisi, että ihmiset taputtivat.

Beethoven kuoli 26. maaliskuuta 1827. Noin 20 000 ihmistä tuli kaduille hänen hautajaisiinsa. Kuuluisa runoilija Franz Grillparzer kirjoitti hautajaispuheen. Yksi soihdunkantajista oli Franz Schubert. Schubert kuoli seuraavana vuonna. Vuonna 1888 Beethovenin ja Schubertin jäännökset siirrettiin toiselle hautausmaalle Wienissä ja sijoitettiin vierekkäin.

Säveltäjän koko elämänsä ajan käyttämistä soittimista mainittakoon, että käytössä oli erilaisia pianoja (fortepianoja). Muutettuaan Wieniin Beethoven osti pianon Streicheriltä. Kuten hänen oppilaansa Carl Czerny muistelee, hänellä oli myös Walterin piano. Beethovenin viimeinen soitin oli wieniläisen pianonrakentajan Conrad Grafin fortepiano. Säveltäjän kuoleman jälkeen se myytiin Wimmerin perheelle, ja nyt se on esillä Bonnin Beethovenhausissa.

 
Beethoven vuonna 1823 Ferdinand Georg Waldmüllerin toimesta  

Legacy

Beethovenin musiikki jaetaan yleensä kolmeen kauteen: Varhainen, keskimmäinen ja myöhäinen. Useimmat pitkään eläneet säveltäjät kehittyvät vanhetessaan ja muuttavat sävellystapaansa. Nämä tyylilliset muutokset eivät tietenkään ole äkillisiä, mutta ne ovat varsin hyvä tapa ymmärtää Beethovenin sävellyselämän eri ajanjaksoja.

Hänen ensimmäiseen kauteensa kuuluvat teokset, jotka hän kirjoitti nuoruudessaan Bonnissa, ja hänen ensimmäiset kautensa Wienissä noin vuoteen 1803 asti. Hänen keskimmäinen kautensa alkaa Eroica-sinfoniasta ja sisältää useimmat hänen orkesteriteoksistaan. Hänen viimeiseen kauteensa kuuluvat yhdeksäs sinfonia ja myöhäiset jousikvartetot.

Beethoven on luultavasti kaikista säveltäjistä kuuluisin ja eniten kirjoitettu. Hänellä oli villi persoonallisuus, ja sitä 1800-luvun romantikot odottivat aina suurilta taiteilijoilta. Romantiikka ajatteli, että taiteilija oli jotenkin liioiteltuja ominaisuuksia omaava henkilö, joka ei ollut kuin tavalliset ihmiset. Beethovenilla oli hyvin voimakas persoonallisuus. Hän eli Ranskan vallankumouksen aikaan, ja hänellä oli vahvoja näkemyksiä itsenäisyydestä ja tyranniasta vapaana elämisen tavoista. Tämä teki hänestä sankarin monien ihmisten silmissä.

Hänen musiikkinsa oli niin kuuluisaa, että monien säveltäjien oli 1800-luvulla melko vaikea säveltää, koska he ajattelivat, että heitä verrattaisiin häneen. Esimerkiksi Johannes Brahmsilla kesti kauan kirjoittaa ensimmäinen sinfoniansa. Hän ajatteli, että kaikki odottivat hänen olevan seuraava Beethoven. Vasta 1800-luvun loppupuolella Gustav Mahler kirjoitti useita sinfonioita, joihin sisältyy laulua, vaikka hän teki sen hyvin eri tavalla kuin Beethoven.

 
Beethoven saksalaisessa postimerkissä.