Pluto on aurinkokunnan kääpiöplaneetta. Sen virallinen nimi on 134340 Pluto ja planeettatunnus⯓ tai♇. Pluto on yhdeksänneksi suurin Aurinkoa kiertävä kappale Kuiperin vyöhykkeellä. Kun Pluto löydettiin vuonna 1930, sitä pidettiin planeettana, mutta Kansainvälisen tähtitieteellisen liiton määritelmän jälkeen vuonna 2006 se luokiteltiin kääpiöplaneetaksi. Pluto on yksi Kuiperin vyöhykkeen suurimmista ja tunnetuimmista kappaleista.

Fyysiset ominaisuudet

Kuten muutkin Kuiperin vyöhykkeen kohteet, Pluto koostuu pääosin kivestä ja vedestä jäätyneissä muodoissa, yhdessä typpi-, metaani- ja hiilimonoksidijään kanssa pinnalla. Pluto on pieni verrattuna planeettoihin: sen halkaisija on noin 2 376 km (noin 0,18–0,19 Maan kuun halkaisijan verran) ja massa noin 1,30 × 10^22 kg — eli noin viidesosa (≈ 1/5) Maan kuun massasta. Tilavuudesta verrattuna Kuuhun Pluto on suunnilleen kolmasosan luokkaa.

Tiheys on noin 1,86 g/cm³, mikä viittaa sekoitukseen kivestä ja jäätä. Pluton pinnan lämpötila on erittäin alhainen; tyypillisesti noin −220 °C (vaihtelu noin −240 … −210 °C riippuen paikasta ja vuodenajasta). Pluton pintaa peittävät kosteat, hengästyvän ohuet jääpeitteet, joiden pääkomponentit ovat typpi (N2), metaani (CH4) ja hiilimonoksidi (CO).

Rata ja liike

Plutolla on voimakkaasti elliptinen ja kalteva rata: sen etäisyys Auringosta vaihtelee noin 30–49 AU:n (noin 4,4–7,4 miljardin kilometrin) välillä. Puolisuuri akseli on noin 39,5 AU, perihelin (lähin piste) noin 29,7 AU ja aphelin (kaukain piste) noin 49,3 AU. Pluto kiertää Auringon yhden kierroksen noin 248 vuodessa. Radan kaltevuus eli inklinaatio ekliptikaan nähden on noin 17°, ja radan eksentrisyys on korkea (~0,25).

Tämän erikoisen radan seurauksena Pluto ajanjaksona kulkee ajoittain Neptunusta lähempänä Aurinkoa — viimeksi näin oli vuosina 1979–1999. Pluto on kuitenkin pitkäaikaisessa 3:2 resonanssissa Neptunuksen kanssa, mikä estää sen törmäämästä Neptunukseen tai säilymästä vakavasti ristiriitaisessa radassa tämän planeetan kanssa.

Kuuret ja kaksoisjärjestelmä

Plutolla on useita kuita; suurin ja merkittävin on Charon, jonka halkaisija on noin 1 212 km — hieman yli puolet Pluton halkaisijasta. Pluto–Charon-järjestelmä muodostaa epätyypillisesti eräänlaisen kaksoisjärjestelmän, koska niiden yhteinen painopiste (barycenter) sijaitsee Pluton pinnan ulkopuolella. Pluto ja Charon ovat lisäksi keskenään kääntyvästi lukittuja (mutuaalisesti synkronoitu), eli kumpikin näyttää aina saman puolen toiselle.

  • Muita Pluton kuita ovat pienemmät ja vasta äskettäin löydetyt Nix, Hydra, Kerberos ja Styx (löydetyt vuosina 2005–2012).

Ilmakehä ja geologia

Plutolla on ohut, pääosin typestä koostuva ilmakehä, jossa on metaania ja hiilimonoksidia vieraina kaasuina. Ilmakehä laajenee ja supistuu Pluton etäisyyden ja pinnan lämpötilan mukaan: kun Pluto on lähempänä Aurinkoa, jäätyneestä pintajäästä sublimoituu höyryä ja ilmakehä tiivistyy, kauempana se uudelleen jäähtyy ja osa kaasusta pakkautuu takaisin jäiksi.

New Horizons -luotaimen ohilento vuonna 2015 paljasti, että Pluto on geologisesti monimuotoinen ja osin aktiivinen: pinnalla on vuoria (jäästä muodostuneita huippuja, jopa kilometrejä korkeita), laajempia tasankoja ja nuoria alueita kuten Sputnik Planitia — suuri, sileä, jäinen altaikko, jossa näkyy virtaavia typpijäätiköitä ja suhteellisen vähän kraattereita. Atmosfäärissä havaittiin monikerroksisia utuja (haze) ja kaasuja, jotka voivat karkailla avaruuteen.

Löytö ja luokittelu

Pluton löysi yhdysvaltalainen tähtitieteilijä Clyde Tombaugh vuonna 1930 Lowellin observatoriossa. Ajan myötä Kuiperin vyöhykkeen kohteiden löydöt — erityisesti 2000-luvun alussa löytynyt Eris ja muut Pluton kaltaiset kappaleet — johtivat keskusteluun siitä, miten "planeetta" tulisi määritellä. Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni (IAU) antoi 24. elokuuta 2006 uuden määritelmän sanalle "planeetta". Tämän määritelmän mukaan Pluto ei täytä kaikkia vaatimuksia, ja se luokiteltiin "kääpiöplaneetaksi" yhdessä Eriksen ja Ceres kanssa. Tämän jälkeen Pluto siirrettiin pikkuplaneettojen luetteloon ja sille annettiin numero 134340; tähtitieteilijä Michael E. Brown ja hänen työryhmänsä olivat eräässä roolissa uusien, Pluton kaltaisten kohteiden löytämisessä, mikä vauhditti luokittelu-uudistusta.

Luokittelusta on edelleen keskustelua: osa tutkijoista katsoo, että Pluto voisi teknisesti ja historiallisesti nähden olla planeetta. Debatti jatkuu tieteellisissä ja populaaritieteellisissä piireissä.

New Horizons ja nykyaikainen tuntemus

New Horizons -luotain ohitti Pluton heinäkuussa 2015 ja lähetti Maahan yksityiskohtaisia kuvia sekä mittaustietoja, jotka muuttivat käsityksemme tästä kaukaisesta maailmasta. Luotain paljasti monipuolisen pinnan, odottamattoman nuoren alueen, monimutkaisen ilmakehän sekä mahdollisuuksia nykyiseen geologiseen toimintaan. Näiden havaintojen ansiosta Pluto on nykyään mielenkiintoinen kohde Aurinkokunnan evoluutiota, planeettageologiaa ja jäisten kappaleiden dynamiikkaa tutkittaessa.

Pluton tutkimus jatkuu havainnoilla Maasta, tilaa kiertävistä teleskoopeista ja tulevaisuuden avaruusluotaimista, ja sen asemasta aurinkokunnan luokituksissa keskustellaan yhä aktiivisesti.