Pterodaustro – Etelä-Amerikan liitukauden lentosaurus, koko ja ruokavalio
Tutustu Pterodaustroon — Etelä‑Amerikan liitukauden 2 m siipiväliseen lentosaurukseen, joka söi eläinplanktonia ja krilliä; löydetty Brasiliasta.
Pterodaustro oli erikoistunut lentosaurus, joka eli Etelä-Amerikan rannikkoalueilla alemmalta liitukaudelta (varhaisesta liitukaudesta, noin 100–120 miljoonaa vuotta sitten). Pterodaustro tunnetaan erityisesti pitkänomaisesta, kapeasta leukarakenteestaan ja harjanteisista, suodinmäisistä hampaista, joiden avulla se suodattoi vedestä pieniä selkärangattomia kuten eläinplanktonia ja krilliä. Sen ruokintatapa on usein verrattu nykyisten flamingojen tai suodinvartaisten lintujen käyttäytymiseen.
Kuvaus ja anatomia
Pterodaustrolla oli pitkä, hieman kaareva kallo ja erittäin erikoistunut alaleuka, jossa oli satoja tai jopa tuhansia ohuita, harjamaisia hampaita. Yläleuka oli yleensä hampaattomampi ja ohut. Tästä hammasjärjestelystä syntyi tehokas suodatin, jota käytettiin veden siivilöimiseen ravinnon saamiseksi. Lentosauruksen siivet olivat suhteellisen pitkät ja kapeat, mikä sopii sukelteluun rannikolla ja pitkien lentojen tekemiseen. Kehosta tunnetaan muuttuneita pehmeitä kudoksia ja paksu kurkkuontelon alue, jonka on olettanut toimineen ravinnon varastoimisessa (gular-pussi) suodattamisen aikana.
Ruokavalio ja elintavat
Pterodaustro oli todennäköisesti pääasiassa pesiytyvien laguunien ja matalien ranta-alueiden saalistaja. Se etsi vedestä pieniä selkärangattomia ja pehmeäruotoisia saaliita suodattaen ne hammasrivinsä läpi. Mahdollisesti se myös sieppasi pieniä kaloja ja vesieläimiä, jos niitä oli saatavilla. Fossiilien perusteella laji esiintyi usein suurissa yhdyskunnissa, mikä viittaa ryhmäkäyttäytymiseen pesimä- tai ruokailualueilla.
Koko ja mitat
Pterodaustro oli keskikokoinen pterosauri: sen siipien kärkiväli oli yleensä noin kaksi metriä, mutta yksilöiden välillä vaihtelua esiintyi — pienemmät nuoret yksilöt ja suuremmat aikuiset voivat poiketa tästä. Rungon keveys ja pitkä siipirakenne tekivät siitä ketterän lentäjän, joka pystyi liitämään ja tarkentamaan asentoa rantojen yllä ravinnon haussa.
Levinneisyys ja fossiilit
Pterodaustro-fossiileja on löydetty Etelä-Amerikasta, ja runsaimmat ja parhaiten säilyneet näytteet ovat peräisin Argentiinan kerrostumista, erityisesti Lagarcito Formationista. Joissakin vanhemmissa julkaisuissa on viitteitä muista löydöistä, ja Brasiliasta on joskus raportoitu fossiiliväitöksiä, mutta lajin runsas ja perusteellinen materiaali tulee pääosin Argentiinasta. Löydöt ovat antaneet tutkijoille mahdollisuuden tutkia lajin kasvua, ontogeneesiä (kasvuvaiheita) ja käyttäytymistä.
Paleoekologia ja merkitys
Pterodaustro toimi osana rannikko- ja laguuni-ekosysteemejä, joissa se vaikutti ravintoverkkoihin suodattamalla runsaasti pieneliöitä vedestä. Yhden lajin runsaiden fossiilien avulla tutkijat voivat rekonstruoida menneen ajan ympäristöjä ja ilmasto-olosuhteita sekä pterosaurusten monimuotoisuutta liitukauden Etelä-Amerikassa.
Tutkimushistoria
Lajin erityinen hammasrakenne ja runsaat fossiilit ovat tehneet siitä tärkeän tutkimuskohteen pterosaurusten ruokinnan ja ekologian ymmärtämisessä. Aikaisemmat tulkinnat ovat vaihdelleet, mutta nykyinen näkemys korostaa suodattavaa ruokintatapaa ja elämää matalissa vesissä tai rannoilla.
Paleobiologia
Pterodaustro kahlasi todennäköisesti matalassa vedessä flamingojen tavoin ja siivilöi ruokaa hammaskammallaan, jota kutsutaan "suodatinsyönniksi". Kun Pterodaustro oli saanut ruokansa, se luultavasti murskasi sen yläleuassaan olevilla pienillä, pallomaisilla hampailla.
Ainakin kahdelta yksilöltä on löydetty vatsaontelosta kiviä, jotka ovat ensimmäiset koskaan raportoidut pterosauruksista. Nämä pienet kivirykelmät, joissa on kulmikkaat reunat, tukevat käsitystä siitä, että Pterodaustro söi pääasiassa pieniä, kovakuorisia vesieläimiä suodatinsyöntiä käyttäen. Tällaisia selkärangattomia on runsaasti fossiilipaikan sedimentissä.
Vuonna 2004 raportoitiin Pterodaustro-alkio munassa. Muna oli pitkänomainen, kuusi senttimetriä pitkä ja 22 millimetriä läpimittainen, ja sen pääosin joustavaa kuorta peitti ohut, 0,3 millimetrin paksuinen kalsiittikerros.
Pterodaustron ja nykyisten lintujen ja matelijoiden skleraalirenkaiden (silmän reunan ympärillä oleva luinen rengas) vertailu viittaa siihen, että se on saattanut olla yöeläin ja että sillä on saattanut olla samanlaiset toimintamallit kuin nykyisillä ankoilla, jotka syövät ruokaa yöllä.
Etsiä