Sapatti kristinuskossa | lepopäivä ja Jumalan palveleminen

Erilaiset näkemykset

Useimmat kristityt kunnioittavat sapattia sunnuntaina muistoksi Jeesuksen ylösnousemuksesta, joka tapahtui juutalaisen kalenterin mukaan viikon ensimmäisenä päivänä. He sanovat, että kristillisen jumalanpalveluspäivän velvoitteen ja sapatin päivän määräyksen välillä on analogia. Nämä kaksi sääntöä eivät kuitenkaan ole kirjaimellisesti identtisiä. He sanovat, että tämä määräys ei ole enää voimassa, koska Jumala on korvannut vanhan luomistyönsä uudella. Tästä syystä sapatin pitämisen velvollisuus ei ole kristityille sama kuin juutalaisille. He sanovat, että Uudessa testamentissa ja muissa ensimmäisiltä vuosisadoilta säilyneissä kirjoituksissa on esimerkkejä.

Jotkut konservatiiviset kristityt ovat "sapattilaisia". Useimmat heistä noudattavat reformoituja perinteitä. Sapattarit ajattelevat, että viikon ensimmäinen päivä eli Herran päivä on uusi sapatti. Tämä johtuu siitä, että neljättä käskyä ei ole koskaan kumottu ja sapatin pitäminen on joka tapauksessa luomismääräys.

Toiset taas uskovat, että sapatti jää lepopäiväksi lauantaina ja sunnuntai varataan jumalanpalveluspäiväksi. Apostolien teot 20:7:ään viitaten opetuslapset kokoontuivat viikon ensimmäisenä päivänä (sunnuntaina) murtamaan leipää ja kuulemaan apostoli Paavalin saarnaa. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun kristityt kokoontuivat yhteen sunnuntaina; Jeesus ilmestyi kristityille "viikon ensimmäisenä päivänä" heidän ollessaan piilossa. Tätä väitettä voidaan pitää yllä sillä, että Jeesus itse piti sapattia, vaikkakaan ei juutalaisten perinteiden määräämissä rajoituksissa; fariseukset koettelivat Jeesusta usein kysymällä häneltä, olivatko tietyt tehtävät lain mukaan hyväksyttäviä. Tämä näyttäisi osoittavan, että vaikka sapatti oli edelleen tärkeä juutalaisille, sunnuntai oli erillinen päivä, jolloin voitiin harjoittaa jumalanpalvelusta ja opettaa Raamatusta.

Seitsemännen päivän adventistit ja muut kirkot ovat eri mieltä joistakin näistä näkemyksistä. He väittävät, että tapa kokoontua sunnuntaina jumalanpalvelukseen on peräisin pakanuudesta, erityisesti Sol Invictuksesta ja mithralaisuudesta (joissa auringonjumalan palvonta tapahtui sunnuntaina). Tämä on siis nimenomaista seitsemännen päivän pyhittämistä koskevan käskyn hylkäämistä. Sen sijaan he pitävät lauantaita sapattina Jumalan luomistyön muistoksi uskoen, että mitään kymmenestä käskystä ei voida koskaan tuhota. Seitsemännen päivän sapatin kannattajat väittävät, että suurin osa kristillisistä ryhmistä piti seitsemännen päivän sapattia 2. ja 3. vuosisadalle asti, useimmat 4. ja 5. vuosisadalle asti ja muutamat sen jälkeen, mutta juutalais-roomalaisten sotien jälkeisen juutalaisuuden vastustuksen vuoksi alkuperäinen tapa korvattiin vähitellen sunnuntailla jumalanpalveluspäivänä. Näiden muutosten historia ei ole varmasti täysin kadonnut riippumatta siitä, uskooko joku, että Rooman valtakunnan pakanoiden ja katolisen kirkon papiston salaliitto olisi salannut tosiasiat.

Juutalaiset olivat tulleet vihatuiksi Rooman valtakunnassa juutalaisten ja roomalaisten sotien jälkeen. Tämä johti juutalaisen sapatin kriminalisointiin. Juutalaisviha käy ilmi Laodikean konsiilista (4. vuosisata jKr.), jossa kaanonissa 37-38 todetaan: "Ei ole laillista ottaa vastaan juutalaisten tai harhaoppisten juhlista lähetettyjä annoksia eikä juhlia yhdessä heidän kanssaan." ja "Ei ole laillista ottaa vastaan happamatonta leipää juutalaisilta eikä olla osallisena heidän jumalattomuudestaan."" [1] Tämän juutalaisten hylkäämisen mukaisesti tämä roomalainen konsiili kriminalisoi myös juutalaisen sapatin, kuten Laodikean konsiilin kaanonista 29 käy ilmi: "Kristityt eivät saa juutalaistua lepäämällä sapattina, vaan heidän on työskenneltävä tuona päivänä ja pikemminkin kunnioitettava Herran päivää; ja jos he voivat, lepäävät silloin kristittyinä. Mutta jos joku havaitaan judaistiksi, erotettakoon Kristuksesta."

Markuksen evankeliumissa 2:28 Jeesus sanoo: "Ihmisen Poika on sapatin herra".