Poltetun maan politiikka: sotastrategia, tarkoitus ja historialliset esimerkit

Poltetun maan politiikka: sotastrategia, tarkoitus ja merkittävät historialliset esimerkit Napoleonia, Shermania ja Persianlahtea myöten — analyysi, seuraukset ja opit.

Poltetun maan politiikka on sotilaallinen strategia, jossa tarkoituksena on tuhota kaikki sellainen infrastruktuuri ja varannot, jotka voisivat olla viholliselle hyödyksi. Tähän voi kuulua elintarvikelähteet, vesivarastot, liikenne- ja viestintäyhteydet, teolliset tuotantolaitokset, varastot sekä joskus myös asumukset ja muu paikallinen omaisuus. Menetelmän tavoitteena on hidastaa vihollisen etenemistä, heikentää sen huoltokykyä ja pakottaa se käyttämään resursseja paikan järjestelyihin sen sijaan, että se etenisi operatiivisiin tavoitteisiin.

Sotilaat voivat käyttää poltetun maan taktiikkaa joko hyökkäyksen yhteydessä, perääntyessään tai puolustuksessa. Käytännössä se voi tarkoittaa perusteellista infrastruktuurin tuhoa peräännyttäessä tai ennakkotoimia, joissa puolustaja poistaa mahdolliset resurssit ennen vihollisen tuloa. Poltetun maan toimilla voidaan myös yrittää pakottaa siviiliväestö muuttamaan tai alistamaan sen elinolosuhteet vihollisen eduksi, mikä nostaa toiminnan eettisyyden ja lainmukaisuuden kysymyksiä.

Taktiikat ja keinot

• viljelyksien polttaminen ja satovarastojen tuhoaminen;
• vesilähteiden saastuttaminen tai sulkeminen;
• siltojen, rautateiden, teiden ja satamien tuhoaminen;
• tehdas- ja energiainfrastruktuurin, varastojen ja huoltopisteiden räjäyttäminen;
• öljylähteiden sytyttäminen (suuri ympäristö- ja taloudellinen vaikutus);
• pakotetut evakuoinnit, karkotukset tai asuinalueiden tuhoaminen, mikä voi kohdata siviilejä.

Historialliset esimerkit (lyhyesti)

Merkittäviä historiallisia esimerkkejä poltetun maan taktiikasta ovat muun muassa Venäjän käytäntö vastauksena Ruotsin epäonnistuneeseen hyökkäykseen Venäjälle (viivyttely ja resurssien vetäminen taka-alueille), Napoleonin epäonnistunut hyökkäys Venäjälle (1812), jolloin venäläiset vetäytyessään jättivät vähän käyttökelpoista pellolle ja evakuivat tai tuhosivat varantoja, sekä William Tecumseh Shermanin kuuluisa marssi merelle Yhdysvaltain sisällissodassa (1864), jossa liittoutuneet joukot tuhosivat Konfederaation huoltotietoja ja resursseja strategisena painekeinoina.

Lisäksi eversti Kit Carsonin toimet navajo-intiaanien keskuudessa liittyivät väestön siirtoihin, kyliä ja ruoka-varastoja tuhoamalla; lordi Kitchenerin eteneminen buurien kimppuun (toisen boer-sodan kontekstissa) sisälsi poltetun maan taktiikoita ja maatalouden tuhoamista; Josif Stalinin komentama Neuvostoliiton perääntyminen Saksan armeijan hyökätessä Neuvostoliittoon toisessa maailmansodassa johti paikoin systemaattisiin tuhoihin, samoin kuin sitä seurannut natsi-Saksan perääntyminen itärintamalla, jossa infrastruktuuria ja teollisuuslaitoksia tuhottiin vetäytymisen yhteydessä. Modernimpi esimerkki on perääntyneiden irakilaisten joukkojen palojen sytyttäminen Persianlahden sodassa, jolloin poltettiin arviolta 605–732 öljylähdettä (suuria ympäristö- ja taloudellisia vaikutuksia) Persianlahden sodassa.

Oikeudelliset ja eettiset näkökulmat

Poltetun maan toimet asettavat vakavia eettisiä ja oikeudellisia kysymyksiä. Kansainväliset säännöt, kuten Haagista ja Genevestä kumpuavat periaatteet sekä kansainvälinen humanitaarinen oikeus, pyrkivät suojelemaan siviilejä ja siviilikohteita sodan aikana. Vaikka sotilaallinen tuho voi olla laillista, jos se on välttämätöntä ja suhteellista tavoitellun sotilaallisen edun vuoksi, tarkoituksellinen siviilien kärsimyksen aiheuttaminen tai kollektiivinen rangaistus voi muodostaa sotarikoksen. Lisäksi ympäristön tahallinen tuho voi rikkoa kansainvälisiä ympäristönsuojelunormeja ja tulla arvioiduksi kansainvälisen vastuun alla.

Vaikutukset ja jälkiseuraukset

• välitön humanitaarinen kriisi: nälkä, sairaudet, pakolaisuus;
• pitkän ajan taloudellinen vaikeus ja infrastruktuurin romahdus;
• ympäristövahingot, maaperän ja vesistöjen saastuminen (esim. öljykenttien poltosta aiheutuvat vahingot);
• sosiaalinen trauma ja poliittinen epävakaus, joka vaikeuttaa rauhan ja jälleenrakennuksen toteuttamista.

Torjunta, lieventäminen ja jälleenrakennus

Torjuntakeinoja ovat ennakointi ja varautuminen (varastointi, evakuointisuunnitelmat), suojatun infrastruktuurin rakentaminen ja kansainvälinen painostus estää tahallista siviilien vahingoittamista. Jälleenrakennus vaatii usein laajoja kansainvälisiä avustuksia, ympäristön puhdistusta (esim. öljypalojen sammuttaminen ja maaperän saneeraus), raivaustöitä ja maatalouden uudelleenrakentamista sekä sosiaalisten palveluiden palauttamista.

Poltetun maan politiikka on taktisesti joskus tehokas lyhyellä aikajänteellä, mutta sen inhimilliset, oikeudelliset ja ympäristölliset kustannukset tekevät siitä kiistanalaisen ja usein pitkällä aikavälillä haitallisen ratkaisun. Kansainvälinen yhteisö pyrkii nykyisin rajaamaan tällaisten toimintojen armoille jäävien siviilien kärsimystä ja vaatimaan vastuullisuutta sodan harjoittajilta.

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mikä on poltetun maan politiikka?

K: Mitkä ovat esimerkkejä asioista, joihin poltetun maan politiikka voi kohdistua?

K: Voidaanko poltetun maan politiikkaa harjoittaa armeijan omalla alueella?

K: Missä historiallisissa tapahtumissa on käytetty poltetun maan taktiikkaa?

Kysymys: Miksi armeijat käyttävät poltetun maan taktiikkaa?

K: Voiko poltetun maan politiikalla olla kielteisiä vaikutuksia kohdealueen väestöön?

K: Onko poltetun maan politiikka inhimillinen strategia?

Hae kirjaimella