William Hogarth — Julmuuden neljä vaihetta (1751): kaiverrussarja ja merkitys
William Hogarthin 1751 kaiverrussarja "Julmuuden neljä vaihetta" paljastaa julmuuden seuraukset ja aikakauden yhteiskunnallisen kritiikin – vaikuttava ja opettavainen visuaalinen teos.
Julmuuden neljä vaihetta on neljän painetun kaiverruksen sarja. Ne julkaisi englantilainen taiteilija William Hogarth vuonna 1751. Sarja tunnetaan myös englanniksi nimellä The Four Stages of Cruelty. Jokainen vedos kertoo eri vaiheesta Tom Neron, fiktiivisen (ei todellisen) hahmon, elämässä ja muodostaa yhdessä opettavaisen kronologian, joka osoittaa, miten pienestä julmuudesta voi syntyä järjestelmällinen rikollisuus.
Tausta ja julkaisu
Teokset tehtiin kaivertamalla/etsauksella ja painettiin halvalle paperille, jotta ne olisivat edullisia ja laajasti levitettäviä. Hogarth itse oli tyytymätön 1700-luvun alkupuolen Lontoon kaduilla näkemäänsä väkivaltaan ja moraaliseen rappioon, ja hän halusi käyttää kuvallista kertomusta moraalin opettamiseen laajemmalle yleisölle. Tästä syystä kuvat painettiin niin, että köyhemmätkin ihmiset pystyivät niitä ostamaan ja katsomaan. Vaikka kuvat ovat tarkoituksellisesti karuja ja väkivaltaisia, ne sisältävät samalla pieniä, huolellisia yksityiskohtia — huonekaluesineitä, tekstiilejä ja katunäkymiä — joista Hogarth on kuuluisa.
Kuvien sisältö ja symboliikka
Julmuuden ensimmäisessä vaiheessa Nero satuttaa lapsena koiraa. Tässä kuvassa korostuu lapsen välinpitämättömyys eläinten kärsimykselle ja ympäristön välinpitämättömyys kasvatuksesta. Julmuuden toisessa vaiheessa Nero, joka on jo aikuinen, hakkaa hevostaan, minkä tarkoituksena on näyttää julmuuden lisääntyminen ja sen normalisoituminen arjessa. Sitten Julmuuden täydellisyydessä hänestä tulee ryöstäjä ja murhaa raskaana olevan rakastajattarensa — kuva, jossa teon seuraukset ja hänen moraalinen rappionsa näkyvät täysimääräisinä. Viimeisessä levyssä, julmuuden palkkiossa, hänen ruumiinsa otetaan hirsipuusta teloituksen jälkeen ja kirurgit paloittelevat sen. Tämä viittaa suoraan tuolloin käsiteltävänä olleeseen lainsäädäntöön, joka antoi oikeuden teloitettujen murhaajien ruumiiden luovuttamiseen anatomian opetukseen.
Lakiyhteys ja yhteiskunnallinen konteksti
Viimeinen levytys viittaa erityisesti vuosina 1751–1752 käytyyn keskusteluun rikollisuuden ja rangaistusten koventamisesta. Vuonna 1752 hyväksytty niin kutsuttu Murder Act antoi viranomaisille valtuudet määrätä teloitettujen murhaajien ruumiit kirurgisen tutkimuksen käyttöön, mikä oli tarkoitettu toimimaan lisärangaistuksena ja pelotteena. Laki syntyi osittain tyytymättömyydestä ja pelosta murhien lisääntymisestä erityisesti Lontoon lähiöissä.
Tyyli, vastaanotto ja vaikutus
Hogarthin tarkoitus oli selvästi moraalinen ja opetuksellinen: hän halusi näyttää, miten varhainen julmuus voi johtaa täyskäännökseen rikollisuuteen ja kuolemaan. Koska teemat olivat raa’at, sarja poikkeaa monista Hogarthin muista, usein humoristisista ja satiirisista töistä; tässä hän käyttää tarkoituksellisesti karkeampaa nopeaa kerrontaa vaikuttaakseen voimakkaasti katsojaan. Julkaisun vastaanotto oli kaksijakoinen — jotkut pitivät sitä tarpeellisena varoituksena ja sosiaalisena kritiikkinä, toiset moittivat sen kuvallista väkivaltaa.
Taiteellisesti sarja on merkittävä esimerkki narratiivisesta kuvasarjasta ja varhaisesta yhteiskunnallisesta kuvataiteesta, joka pyrkii vaikuttamaan yleiseen moraaliin ja käyttäytymiseen. Hogarthin työt, mukaan lukien tämä sarja ja muut tunnetut muistutukset ajastaan kuten Gin Lane ja Beer Street, olivat osa laajempaa keskustelua julkisen elämän arvoista, rikollisuuden ehkäisystä ja sosiaalisesta reformista. Myöhemmin sarjaa on tutkittu sekä taidehistoriallisesta että sosiaalihistoriallisesta näkökulmasta, ja sitä pidetään tärkeänä esimerkkinä 1700‑luvun visuaalisen propagandan ja kansalaissivistyksen yhdistämisestä.
Nykyään Julmuuden neljä vaihetta nähdään sekä varoituksena että dokumenttina ajan asenteista rangaistuksiin, kasvatukseen ja yhteiskunnan pelotteisiin. Sarja osoittaa, miten kuvitettu kertomus voi toimia sekä taiteellisena ilmaisuna että yhteiskunnallisena kommentaarina.
William Hogarthin muotokuva
Palkkio Tomin julmasta elämästä on teloitus ja ruumiin paloittelu.
Historia
Kuten useimmat muutkin hänen teoksensa, kuten Beer Street ja Gin Lane, Hogarth halusi The Four Stages of Cruelty -teoksen olevan varoitus julmista ja pahoista teoista ja siitä, että pienestä kiusantekijästä voi helposti tulla rikollinen. Hän halusi lopettaa "sen eläinten barbaarisen (ilkeän) kohtelun, jonka pelkkä näkeminen tekee suurkaupunkimme kaduista niin ahdistavia (kauheita) jokaiselle tuntevalle mielelle". Hogarth rakasti eläimiä. Kun hän maalasi muotokuvan itsestään, hän otti kuvaan mukaan mopsinsa. Hän myös merkitsi koiriensa ja lintujensa haudat kotonaan Chiswickissä.
Vastaanotto
Hogarth oli tyytyväinen kuviinsa. European Magazine kertoi, että hän sanoi eräälle kirjoja myyvälle henkilölle nimeltä Sewell:
...ei ole mitään osaa teoksistani, josta olen niin ylpeä ja josta tunnen itseni nyt niin onnelliseksi kuin Julmuuden neljä vaihetta -sarjasta, koska uskon, että aiheen julkaiseminen on hillinnyt sitä julmuuden (julmuuden) pirullista henkeä raakoja luontokappaleita kohtaan, joka valitettavasti oli aikoinaan niin yleinen tässä maassa.
-European Magazine, kesäkuu 1801
Keskeneräisessä Anteeksipyynnössään maalareille hän lisäsi:
Jos julmuudet on estetty (pysäytetty) neljällä vedoksella, olisin mieluummin niiden kuin [Rafaelin] pilapiirrosten tekijä, ellen asuisi roomalaiskatolisessa maassa.
Hänen 1817 kirjassaan Shakespeare ja hänen aikansa, Nathan Drake sanoi, että kuva ensimmäinen levy muutti ihmisten mielipiteen "heittää kukkoihin", ja kannusti heitä olemaan tiukempi pysäyttämään ihmisiä, jotka tekivät näitä asioita.
Jotkut ihmiset eivät kuitenkaan pitäneet sarjasta kovinkaan paljon. Charles Lamb sanoi, että sarja ei ollut yhtä hyvä kuin Hogarthin muut teokset. Myös taidehistorioitsija Allan Cunningham ei pitänyt sarjasta:
Kunpa sitä ei olisi koskaan maalattu. Ryhmittelyssä on toki suurta taitoa ja syvällistä (syvää) hahmojen tuntemusta, mutta kokonaisuus on karkea, raaka ja vastenmielinen. Villistä (julmasta) pojasta kasvaa villi mies, ja hän päättää (päättää) julmuuden ja julmuuden uransa hirvittävään murhaan, josta hänet hirtetään ja paloitellaan.
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mikä on julmuuden neljä vaihetta?
V: The Four Stages of Cruelty on englantilaisen taiteilijan William Hogarthin vuonna 1751 julkaisema neljän painetun kaiverruksen sarja. Kukin vedos seuraa Tom Neron, fiktiivisen hahmon, elämää.
K: Mitä Julmuuden ensimmäinen vaihe esittää?
V: Julmuuden ensimmäinen vaihe näyttää Neron lapsena satuttamassa koiraa.
K: Mitä Julmuuden toinen vaihe kuvaa?
V: Julmuuden toinen vaihe kuvaa Neroa, nyt aikuisena, hakkaamassa hevostaan.
K: Mitä tapahtuu julmuudessa täydellisyydessä?
V: Julmuutta täydellisyydessä -teoksessa Nerosta tulee ryöstäjä ja hän murhaa raskaana olevan rakastajattarensa.
K: Mitä kuvataan julmuuden palkkiossa?
V: Julmuuden palkkiossa Neron ruumis otetaan hirsipuusta teloituksen jälkeen ja kirurgit paloittelevat sen. Tämä viittaa vuonna 1752 säädettyyn lakiin, jolla muutettiin lakia siten, että teloitettujen murhaajien ruumiit oli käytettävä anatomian tunneilla ennen hautaamista.
Kysymys: Miksi William Hogarth loi nämä vedokset? V: William Hogarth loi nämä vedokset saadakseen ihmiset ymmärtämään sanomansa Lontoon kaduilla näkemistään julmuuksista ja moraalin oppimistarkoituksessa. Hän painatti ne halvalle paperille, jotta ne olisivat myös köyhien ihmisten saatavilla.
Etsiä