Bach: Musikalisches Opfer (BWV 1079) — teos, historia ja analyysi

Tutustu Bachin Musikalisches Opfer (BWV 1079): teoksen synty, Fredrik Suuren sävelmä ja yksityiskohtainen analyysi—kaanonit, fuugat, ricercaret ja trio.

Musiikillinen uhri (saksankielinen nimi Musikalisches Opfer tai Das Musikalische Opfer), BWV 1079, on Johann Sebastian Bachin useiden musiikkikappaleiden kokoelma. Se koostuu kaanoneista, fuugoista, ricercareista ja triosonaatista. Kaikki musiikki perustuu Preussin kuningas Fredrik II:n (Fredrik Suuri) keksimään sävelmään. Bach omisti teoksen hänelle.

Tausta ja synty

Teoksen syntytausta liittyy Bachin vierailuun Preussin hovissa Potsdamissa kesällä 1747. Tarinan mukaan kuningas antoi Bachille pienen, tunnistettavan teeman — usein kutsuttu latinankielisellä nimellä thema regium eli "kuninkaallinen teema" — ja pyysi Bachia improvisoimaan sen pohjalta. Bach vastasi haasteeseen ja luvaten lähettää lopullisen teoksen myöhemmin, palasi Leipzigistä käsin työstäen teeman ympärille laajemman sarjan kontrapunktisia kokeiluja ja sävellyksiä, jotka muodostivat Musikalisches Opferin.

Rakenne ja sisältö

Kokonaisuus yhdistelee oppineen kontrapunktin muotoja ja intiimimpiä kamarimusiikin piirteitä. Teokseen kuuluu muun muassa:

• triosonaatti (sonata a tre) huilulle, viululle ja jatkuvalle basso-osalle;
• ricercar-muotoja, mm. kolmi- ja kuusiosaiset ricercarit, jotka ovat käytännössä laajennettuja ja hyvin säntillisiä fuugia muistuttavia töitä;
• useita kaanoneja, joista monet ovat ns. arvoituskаanoneja (riddle-canons) — Bach merkitsee ne usein sanallisella vihjeellä tai kryptisellä merkinnällä, ja niiden tarkka suoritusmuoto avautuu muusikolle tai tutkijalle ratkaistavaksi;
• erilaisia fuugalisiä muunnelmia ja kontrapunktisia kokeiluja, jotka kaikki perustuvat kuninkaan antamaan teemaan.

Tekninen ja musiikillinen analyysi

Musikalisches Opfer on usein pidetty Bachin myöhäiskauden kontrapunktin huipentumana: teokset demonstroivat taitoa käsitellä samaa materiaalista eri tekniikoilla — invertoimalla, augmentoimalla, kontrapunktisesti yhdistämällä ja käänteisiksi peilaamalla. Esimerkiksi ricercar a 6 (kuusiääninen) on teknisesti erityisen vaativa, koska siinä samaa teemaa käsitellään samanaikaisesti useilla tasoilla ja ääniosuuksien keskinäinen riippuvuus vaatii huolellista invertoitavuutta ja tasapainoa.

Kaanoneissa Bach leikkii muodoilla: osassa sovellus on suora ja kuultava helposti, osassa taas jälkensävy on älyllinen pulmatehtävä — esimerkiksi merkinnät kuten per augmentationem tai in contrario motu viittaavat siihen, että ääniä tulee kasvattaa tai kääntää toteutuksessa. Tämä yhdistää teoksen tutkivan, oppineen luonteen ja sen esiintymiskontekstissa sopivan hovielämän akateemisuuden.

Esitys- ja tulkintakäytännöt

Teos esiintyy konserteissa sekä erillisinä osina että kokonaisesityksenä. Triosonaatti on luonteeltaan kamarimusiikkia ja korostaa huilun solistista roolia (mikä vastaa Fredrik II:n omia soittoharrastuksia), kun taas ricercarit ja kaanonit kuuluvat enemmän oppineeseen, "laboratorio-tyyppiseen" esitykseen, jossa kontrapunktin äänenkulku on keskiössä. Nykyään teos esitetään sekä barokkitulkintoina historiallisilla soittimilla että modernilla instrumentaatiolla.

Merkitys ja perintö

Musikalisches Opfer on arvostettu esimerkki Bachin kyvystä yhdistää käytännön soitinmusiikki ja korkeatasoinen teoreettinen ajattelu. Se on ollut monien säveltäjien ja musiikintutkijoiden innoittaja, mutta myös akateeminen näyttö siitä, miten yksinkertainen temaattinen aineisto voidaan muuntaa lukuisiksi muodoiksi ja älyllisiksi haasteiksi. Teoksen yhdistäminen kuninkaalliseen teemaan sekä sen dedikointi osoittavat myös 1700-luvun musiikin ja hovikulttuurin kohtaamisen: kepeä hovielämän hetki johti syvälliseen säveltaiteelliseen tutkimukseen.

Nykyisin Musikalisches Opfer kuuluu Bachin keskeisiin myöhäisteoksiin, joita tutkitaan sekä käytännön musiikintekijöiden että musiikintutkijoiden piirissä. Teos tarjoaa runsaasti materiaalia niin esittäville muusikoille kuin teorian ja kontrapunktin opettajille.

Miten Bach sävelsi teoksen

Idea tähän musiikkiin syntyi Bachin ja Fredrik II:n tapaamisessa 7. toukokuuta 1747. Yksi Bachin pojista, Carl Philipp Emanuel, oli yksi kuninkaan hovimuusikoista. Kuningas halusi esitellä Johann Sebastian Bachille uutta soitinta, joka oli hiljattain keksitty. Kyseessä oli piano. Kuningas kutsui Bachin palatsiinsa Potsdamiin.

Vierailun aikana kuningas antoi Bachille teeman ja pyysi häntä kirjoittamaan siihen perustuvan kolmiosaisen fuugan. Bach oli hyvä improvisoimaan, joten hän keksi kolmiosaisen fuugan. Kuningas pohti, voisiko Bach laatia kuusiosaisen fuugan. Se olisi hyvin vaikeaa, ja ihmiset luulivat hänen vitsailevan, mutta Bach sanoi miettivänsä asiaa.

Kaksi kuukautta myöhemmin, kun Bach oli palannut kotiin Leipzigiin, hän keksi kuningasaiheeseen perustuvan kuusiäänisen fuugan. Hän kokosi sen yhteen muiden teemaan perustuvien sävellysten kanssa ja lähetti ne kuninkaalle. Tämä musiikki tuli tunnetuksi nimellä "Musiikillinen uhri". Emme tiedä, mitä kuningas siitä ajatteli.

Nuotin yläosaan Bach kirjoitti latinankielisiä sanoja: Tämä tarkoittaa: "Regis Iussu Cantio Et Reliqua Canonica Arte Resoluta": "Kuninkaan antama teema lisäyksineen, kanoniseen tyyliin ratkaistuna"). Näiden sanojen ensimmäiset kirjaimet muodostavat sanan ricercar, joka oli tuolloin tunnettu musiikkimuoto.

Musiikillinen tarjous koostuu kokoelmasta ricercareja, kaanoneita, fuugia ja triosonaattia. Triosonaatti on kirjoitettu huilulle, viululle ja basso continuolle, mutta suurimmasta osasta muuta musiikkia ei käy ilmi, millä soittimilla sitä pitäisi soittaa. Ne soitetaan usein kosketinsoittimilla tai kamarimusiikkina pienillä soitinryhmillä. Bach ei osoittanut, missä järjestyksessä hän halusi kappaleet soitettavan.

 
The Musical Offeringin kuninkaallinen teema  

Hae kirjaimella