2+4-sopimus 1990: Saksan lopullinen järjestely ja jälleenyhdistyminen
2+4-sopimus 1990: Moskovan historiallinen sopimus, joka ratkaisi Saksan lopullisen aseman, turvasi suvereniteetin, rajat ja mahdollisti jälleenyhdistymisen.
Sopimus lopullisesta järjestelystä Saksan suhteen (saksa: Vertrag über die abschließende Regulung in bezug auf Deutschland ranska: Traité portant règlement définitif concernant l'Allemagne Russian: Догοвор об окончательном урегулировании in отношении Германии) tunnetaan yleisesti myös nimellä 2 + 4 -sopimus.
Sen allekirjoittivat kaksi Saksaa (Länsi- ja Itä-Saksa) ja neljä sodanaikaista liittolaista (Ranska, Yhdysvallat, Yhdistynyt kuningaskunta ja Neuvostoliitto)) 12. syyskuuta 1990 Moskovassa, Neuvostoliitossa. Allekirjoitustilaisuus oli osa laajempaa prosessia, jossa ratkaistiin Saksaan liittyviä kansainvälisiä kysymyksiä kylmän sodan jälkeen ja mahdollistettiin Saksan yhdistyminen. Neuvotteluissa keskeisiä toimijoita olivat muun muassa Länsi-Saksan liittokansleri Helmut Kohl ja Itä-Saksan pääministeri Lothar de Maizière sekä suurvaltojen edustajat.
Tausta ja tarkoitus
2+4-sopimuksen tavoitteena oli päättää Saksan asemasta toisen maailmansodan jälkeisenä aikana syntynyt erityisoikeudet ja -vastuut, jotka koskivat Saksaa ja Berliiniä. Sopimus muodosti viimeisen kansainvälisen oikeudellisen ratkaisun, jolla lopetettiin virallisesti toisen maailmansodan jälkeinen liittoutuneiden valvonta Saksan suhteissa ja jonka seurauksena toisen maailmansodan jälkeinen erikoisasema poistui.
Keskeiset kohdat
- Kansallinen suvereniteetti: Sopimuksen myötä Saksa sai täyden suvereniteetin. Sopimus tuli voimaan 15. maaliskuuta 1991, minkä jälkeen Saksa pystyi käyttämään täyttä valtiollista itsemääräämisoikeuttaan myös Berliinin osalta.
- Yhdistyminen: Sopimus mahdollisti Itä- ja Länsi-Saksan yhdistymisen yhdeksi valtioksi siten, että liittoutuneiden erityisoikeudet ja -velvollisuudet kumoutuivat.
- Rajat: Sopimus vahvisti Saksan rajojen lopullisuuden. Saksa vahvisti samalla, että vuonna 1970 solmittu sopimus Puolan kanssa maiden välisestä rajasta pysyy voimassa (Oder–Neisse-linja).
Sotilaallinen läsnäolo ja asepolitiikka
Sopimuksessa sovittiin selkeistä periaatteista ulkomaisten joukkojen asemasta Saksassa. Keskeisiä kohtia olivat:
- Neuvostoliiton joukkojen vetäytyminen: Neuvostoliiton oli siirrettävä kaikki joukkonsa pois Itä-Saksasta ja Itä-Berliinistä vuoteen 1994 mennessä. Tämä oli olennainen edellytys yhdistyvän Saksan suvereniteetin toteutumiselle.
- Länsiliittolaisten joukot Berliinissä: Kolmea länsiliittolaista pyydettiin pitämään joukkonsa Berliinissä siihen saakka, kunnes Neuvostoliiton joukot olisivat poistuneet.
- Rajoitukset aseistukselle: Saksa sitoutui toimimaan rauhanomaisesti, olemaan aloittamatta sotilaallisia operaatioita ja rajoittamaan armeijan, laivaston ja ilmavoimien kehitystä tietyiltä osin sekä olemaan kehittämättä ydinaseita. Lisäksi sopimuksessa sovittiin käytännön rajoituksista ulkomaisten joukkojen sijoittamisessa Itä-Saksaan ja tietyntyyppisten aseiden siirrossa itään.
Allekirjoittaminen, ratifiointi ja voimaantulo
Kuusi maata allekirjoitti sopimuksen, mutta vain viisi ratifioi sen. Tämä johtui siitä, että Saksa yhdistyi yhden hallituksen alaisuuteen 3. lokakuuta 1990, eli kolmen viikon kuluttua sopimuksen allekirjoittamisesta. Tämän seurauksena Itä-Saksa ei erikseen ratifioinut sopimusta, vaan yhdistynyt Saksa ja neljä liittoutunutta valtiota suorittivat tarvittavat ratifioinnit, minkä jälkeen sopimus astui voimaan 15. maaliskuuta 1991.
Merkitys ja seuraukset
2+4-sopimus oli ratkaiseva askel Euroopan uudelleenjärjestelyssä kylmän sodan jälkeisessä aikaerässä. Sen seurauksia olivat muun muassa:
- Saksan täydellinen suvereniteetti ja oikeudellinen päättyminen liittoutuneiden valvontaan.
- Yhdistyneen Saksan kansainvälisen aseman selkeytyminen: Saksa voi toimia itsenäisenä jäsenenä kansainvälisissä järjestöissä ja sopimus varmisti maiden pysyvän rajat, mikä vähensi alueellisia vaatimuksia ja jännitteitä.
- Sopimus loi edellytykset turvallisuuspoliittiselle uudelleenjärjestelylle Euroopassa ja vaikutti osaltaan kylmän sodan päättymisen jälkeiseen vakauden rakentamiseen.
Kaiken kaikkiaan 2+4-sopimus edusti kansainvälistä poliittista kompromissia, joka mahdollisti Saksan yhdistymisen rauhanomaisesti ja oikeudellisesti hyväksyttävällä tavalla sekä vähensi jännitteitä suurvaltojen välillä Euroopassa.
2+4-sopimuksen ratifiointi Saksassa
Kysymyksiä ja vastauksia
Kysymys: Mikä on sopimus Saksan suhteen tehdystä lopullisesta ratkaisusta joskus nimeltään?
V: Sopimusta lopullisesta ratkaisusta Saksan suhteen kutsutaan joskus nimellä 2+4-sopimus.
K: Kuka allekirjoitti sopimuksen?
V: Sopimuksen allekirjoittivat molemmat Saksat (Länsi- ja Itä-Saksa) ja neljä sodanaikaista liittolaista (Ranska, Yhdysvallat, Yhdistynyt kuningaskunta ja Neuvostoliitto).
K: Milloin sopimus tuli voimaan?
V: Sopimus tuli voimaan 15. maaliskuuta 1991.
K: Mitä se mahdollisti?
V: Sopimus mahdollisti Itä- ja Länsi-Saksan yhdistymisen yhdeksi maaksi.
Kysymys: Mitä lupauksia Saksa antoi asevoimiensa osalta?
V: Saksa lupasi rajoittaa armeijansa, laivastonsa ja ilmavoimiensa kokoa ja olla valmistamatta ydinpommeja.
K: Mitä ulkomaisia joukkoja pyydettiin tekemään tämän sopimuksen yhteydessä?
V: Neuvostoliittoa pyydettiin siirtämään kaikki joukkonsa pois Itä-Saksasta ja Itä-Berliinistä vuoteen 1994 mennessä, kun taas kolmea länsiliittolaista pyydettiin pitämään joukkonsa Berliinissä siihen asti, kunnes Neuvostoliitto oli poistunut.
Kysymys: Mitä tässä sopimuksessa määrättiin maiden välisistä rajoista?
V: Sopimuksessa asetettiin suuntaviivat Saksassa olevien ulkomaisten joukkojen siirtämiselle ja Saksan rajojen määrittelylle; siinä myös vahvistettiin, että Puolan ja Saksan välinen vuoden 1970 rajasopimus pysyisi voimassa.
Etsiä