Vladimir Samojlovitš Horowitz (venäjäksi Владимир Самойлович Горовиц, Vladimir Samojlovitš Horovitz) (1. lokakuuta 1903 - 5. marraskuuta 1989) oli venäläis-amerikkalainen klassinen pianisti. Häntä pidetään usein yhtenä 1900-luvun parhaista pianisteista.
Varhainen elämä ja koulutus
Horowitz syntyi Kiovassa, joka tuolloin kuului Venäjän keisarikuntaan. Hän kasvoi musiikkiperheessä ja aloitti pianonsoiton varhain. Nuorena hän sai konservatorion opetusta ja näyttäytyi pianistina jo teini-ikäisenä, minkä jälkeen hänen uransa lähti nopeaan nousuun. Varhaiskoulutus antoi pohjan hänen myöhäisemmälle teknikalleen ja laajalle repertuaarilleen.
Ura ja kansainvälinen läpimurto
1920- ja 1930-luvuilla Horowitz vakiinnutti asemansa kansainvälisenä tähtenä. Hän esiintyi konserttisaleissa Euroopassa ja Yhdysvalloissa ja teki laajoja kiertueita. Myöhemmin hän muutti pysyvästi Yhdysvaltoihin, missä hänestä tuli yksi konserttielämän näkyvimmistä ja vaikutusvaltaisimmista pianisteista. Horowitzin ura sisälsi sekä yksityisiä konserttitaltehmia että suuria orkesterikonsertteja maailmankuulujen kapellimestarien kanssa.
Soittotyyli ja repertuaari
Horowitz tunnettiin voimakkaasta klangiestaan, poikkeuksellisesta tekniikastaan ja näyttävästä ilmaisustaan. Hänen otteensa erottui dramaattisesta dynamiikan ja rubaton käytöstä sekä kyvystä saada soittimesta orkesterimaisia värisävyjä. Repertuaari oli laaja: hän oli erityisen tunnustettu romanttisen koulukunnan teosten tulkitsijana — muun muassa Chopin, Liszt ja Rachmaninoff — mutta ohjelmistoonsa hän sisällytti myös muun muassa Beethovenin, Schumannin, Scarlattin ja uudempaa musiikkia. Horowitz teki myös useita omia transkriptioita ja sovituksia, joilla hän korosti pianon mahdollisuuksia näyttävään sointiin ja efektien käyttöön.
Äänitykset, tauot ja paluukonsertit
Horowitz teki runsaasti studio- ja live-äänityksiä, jotka ovat myöhemmin muodostuneet perintönä ja opetuksen lähteiksi. Hän piti tauon konserttiurastaan 1950-luvun puolivälissä ja palasi näyttävästi lavalle vuonna 1965, jolloin hänen paluunsa sai laajaa huomiota sekä yleisöltä että kriitikoilta. Myöhempinä vuosikymmeninä hän teki lukuisia menestyksekkäitä konserttikiertueita ja äänityksiä, jotka vahvistivat hänen asemansa yhtenä aikansa tärkeimmistä tulkitsijoista.
Henkilökohtainen elämä ja myöhemmät vuodet
Horowitz oli naimisissa Wanda Toscaninin kanssa, joka oli kuuluisan kapellimestarin Arturo Toscaninin tytär; pariskunnalla oli yksi poika. Horowitzin yksityiselämä pysyi pitkälti poissa median jatkuvasta huomion kohteesta, mutta hänen perhe- ja kotielämänsä kuului hänen vakauteen ja huolenpitoonsa uran ulkopuolella. Vuonna 1986 hän teki merkittävän paluun esiintymään entisessä kotimaassaan Neuvostoliitossa, esiintyen muun muassa Moskovassa ja Leningradissa. Horowitz kuoli New Yorkissa 5. marraskuuta 1989.
Perintö
Horowitzin vaikutus pianonsoittoon ja konserttielämään on kestävä. Häntä muistetaan sekä teknisen virtuositeetin että voimakkaan, persoonallisen tulkinnan mestarina. Monet hänen äänitteistään säilyvät edelleen arvostettuina esimerkkeinä konsertin tulkinnasta ja pianotekniikasta, ja hänen nimeänsä kantava perintö inspiroi yhä pianisteja sekä kuulijoita ympäri maailmaa.
