Vladimir Horowitz

Elämäkerta

Varhainen elämä

Horowitz syntyi Kiovassa, joka oli tuolloin osa Venäjän keisarikuntaa (nykyistä Ukrainaa), juutalaiseen perheeseen vuonna 1903. Hän oli nuorin neljästä lapsesta. Hänen isänsä oli insinööri ja äitinsä pianisti. Hän aloitti pianotunnit äidiltään jo varhain. Vuonna 1912 hän siirtyi Kiovan yliopistoon, jossa häntä opettivat Vladimir Puchalsky, Sergei Tarnowsky ja Felix Blumenfeld. Hän esitti Sergei Rahmaninovin pianokonserton nro 3 d-molli valmistumisensa yhteydessä. Ensimmäisen soolokonserttinsa hän esitti Harkovassa vuonna 1920.

Horowitz tuli yhä kuuluisammaksi, mutta hänelle maksettiin usein ruoalla eikä rahalla, koska Venäjä ei ollut kovin rikas. Vaikka hän esiintyi monissa konserteissa, hän halusi salaa olla säveltäjä. Vuonna 1925 hän muutti länteen aikomuksenaan olla palaamatta takaisin.

Ura lännessä

Tammikuun 2. päivänä 1926 Horowitz soitti ensimmäisen konserttinsa Venäjän ulkopuolella. Sen jälkeen hän soitti monissa muissa paikoissa, kuten Berliinissä, Pariisissa ja Lontoossa. Ensimmäiset konserttinsa Yhdysvalloissa hän antoi vuonna 1928.

Kun toinen maailmansota alkoi vuonna 1939, Horowitz päätti asua Yhdysvalloissa. Hänestä tuli Yhdysvaltain kansalainen vuonna 1944. Horowitz oli hyvin ylpeä siitä, että hän oli amerikkalainen, ja hän päätti tehdä pianoversion Sousan The Stars and Stripes Forever -kappaleesta. Hän soitti monia konsertteja kerätäkseen rahaa sotaponnistuksiin ja pyysi ihmisiä kutsumaan häntä "amerikkalaiseksi pianistiksi". Horowitz alkoi soittaa amerikkalaisen säveltäjän, Samuel Barberin, säveltämää musiikkia ja esitti maailman ensimmäiset esitykset Barberin pianosonaatista ja ekskursioista.

Toisen maailmansodan aikana Horowitz soitti myös paljon venäläistä musiikkia ja esitti ensimmäistä kertaa Amerikassa Prokofjevin pianosonaatit nro 6, 7 ja 8 (joita kutsuttiin "sotasonaateiksi") sekä Kabalevskin pianosonaatit nro 2 ja 3.

Horowitz lopetti konsertoimisen neljä kertaa (1936-1938, 1953-1965, 1969-1974 ja 1983-1985), koska hän ei ollut varma, oliko hän tarpeeksi hyvä, vaikka hän oli suosittu.

Hän debytoi televisiossa 22. syyskuuta^nd , 1968, Carnegie Hallissa pidetyssä konsertissa.

Horowitzin tapa pelata

Horowitz tunnettiin parhaiten vuosina 1830-1920 sävelletyn musiikin soittamisesta. Hänen vuonna 1932 levyttämänsä Lisztin sonaatti on edelleen monien mielestä kaikkien aikojen paras, vaikka monet muut pianistit ovatkin levyttäneet sen. Muita teoksia, joista hän oli kuuluisa, olivat Skrjabinin Étude dis-molli, Chopinin Balladi nro 1 g-molli ja monet Rahmaninovin lyhyet kappaleet, kuten Polka de W.R. Horowitzia kehuttiin hänen tavastaan soittaa Rahmaninovin pianokonsertto nro 3, ja säveltäjä sanoi, että "hän nielaisi sen kokonaan. Hänellä oli rohkeutta, intensiteettiä ja uskallusta". Horowitzista tuli myöhemmin Rachmaninovin hyvä ystävä. Horowitz oli tunnettu myös hiljaisempien teosten, kuten Schumannin Lapsuuden kohtauksia, Scarlatti-sonaattien sekä joidenkin Mozartin ja Haydnin sonaattien soittamisesta.

Horowitzin soittotapa käytti usein suuria kontrasteja pehmeän ja kovan äänenvoimakkuuden välillä. Hän pystyi soittamaan kovempaa kuin useimmat muut pianistit ilman rumaa ääntä. Hänen soittonsa oli myös tunnettu monista erilaisista äänistä - joita joskus kutsutaan sointiväreiksi. Horowitz oli kuuluisa myös siitä, että hän soitti tarkat oktaavikohtaukset hyvin nopeasti.

Tallenteet

Horowitz aloitti äänitysten tekemisen vuonna 1928. Hän levytti useille levy-yhtiöille. Hänen tunnetuimpia varhaisia levytyksiään olivat Rahmaninovin pianokonsertto nro 3 Albert Coatesin ja Lontoon sinfoniaorkesterin kanssa (teos levytettiin ensimmäistä kertaa) ja Franz Lisztin sonaatti h-molli. Kun Horowitz ei soittanut julkisesti, hän teki joskus äänityksiä kotonaan. Hänen nauhoituksensa saivat useita palkintoja, ja hän jatkoi nauhoituksiaan muutama päivä ennen kuolemaansa.

Viime vuodet

Vuonna 1986 Horowitz kertoi ystävilleen, että "ennen kuolemaani haluan nähdä maan, jossa synnyin". Niinpä hän päätti soittaa kaksi konserttia Venäjällä. Tuohon aikaan Venäjä ja Yhdysvallat yrittivät olla ystävällisempiä toistensa kanssa, ja Horowitzin konsertit olivat osa tätä pyrkimystä. Venäjän pääkaupungissa Moskovassa pidettyä konserttia näytettiin televisiossa, ja yleisön nähtiin pyyhkivän kyyneleitä silmistään.

Kun Horowitz palasi Yhdysvaltoihin, presidentti Ronald Reagan myönsi hänelle presidentin vapaudenmitalin.

Vladimir Horowitz kuoli 5. marraskuuta 1989 New Yorkissa sydänkohtaukseen. Hän oli 86-vuotias.