Vokaalin pituus
Vokaalin pituus on kielissä sellainen ominaisuus, että se, kuinka kauan vokaali sanassa puhutaan, voi luoda täysin erilaisen sanan. Vaikka tämä on ominaisuus monissa kielissä, kuten japanissa, arabian kielessä, havaijin kielessä, klassisessa latinassa ja thaissa, on myös monia kieliä, joissa tätä ominaisuutta ei ole.
Esimerkkinä tästä ovat japanilaiset sanat chizu, jossa on lyhyt vokaali (lyhyesti puhuttu vokaali), ja chīzu, jossa on pitkä vokaali (pitkään puhuttu vokaali). Ainoa kuultavissa oleva ero on se, kuinka kauan vokaali "minä" puhutaan. Se, kuinka kauan vokaalia puhutaan, voi luoda kaksi täysin erilaista sanaa. Chizu tarkoittaa "karttaa", kun taas chīzu "juustoa".
IPA:ta käytettäessä kaksoispistettä (:) käytetään osoittamaan, että sitä edeltävä vokaali on pitkä vokaali. Esimerkiksi chizu kirjoitetaan IPA:ssa /t͡ɕizɯ/, mutta chīzu kirjoitetaan /t͡ɕi:zɯ/.
Vanhassa englannissa oli vokaalien pidentäminen, mutta useimmissa nykyisissä englannin murteissa sitä ei ole. Esimerkiksi sanoilla God ja good oli ennen sama vokaaliäänne, mutta vokaali sanassa good (/go:d/), joka oli pitkä vokaali, sanottiin pidempänä kuin vokaali sanassa God (/god/), joka oli lyhyt vokaali. Vaikka vokaaliäänteet ovat nykyenglannissa hyvin erilaisia kuin vanhassa englannissa, lukijat voivat usein saada käsityksen siitä, miltä vokaalit ennen kuulostivat, englanninkielisen sanan oikeinkirjoituksen perusteella, joka usein osoittaa sanojen historialliset juuret pikemminkin kuin niiden nykyisen ääntämisen. Vanhassa englannissa pitkät vokaalit voitiin kirjoittaa niin, että vokaalin päällä oli palkki, kuten sanassa gōd (hyvä). Myöhemmin, keski-englannin aikana, pitkien vokaalien kirjoittamiseen käytettiin muun muassa kahden vokaalin yhteen kirjoittamista, kuten sanoissa book tai break, ja äänettömän "E:n" laittamista sanan loppuun, kuten sanassa hate. Nämä vokaalit olivat kaikki pitkiä vokaaleja, kunnes englannin kielen suuri vokaalisiirtymä (Great Vowel Shift in English) muutti englannin kielen vokaaliäänteitä kuulostamaan hyvin erilaisilta kuin ennen.
Klassisessa latinassa sekä vokaaleja että konsonantteja pidennettiin, ja pitkien vokaalien yläpuolelle kirjoitettiin makron eli suora vaakasuora viiva. Klassisessa latinassa ānus (/ˈaː.nus/), annus (/ˈan.nus/) ja anus (/ˈa.nus/) olivat kaikki eri sanoja. Ānus tarkoittaa "pakaraa", annus tarkoittaa vuotta ja anus tarkoittaa vanhaa naista. Nykyään yksikään romaanisista kielistä, jotka ovat latinan tytärkieliä, ei erota sanoja vokaalien pituuden perusteella, vaikka italian kieli erottaa sanat konsonanttien pituuden perusteella: /anno/ "vuosi", /ano/ "anus". Myös italiassa vokaalien piteneminen korostetuissa tavuissa, jotka päättyvät vokaaliin, on mahdollista, mutta vokaalin pituus ei voi erottaa kahta sanaa toisistaan kuten latinassa.
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mikä on vokaalin pituus?
V: Vokaalin pituus on kielten ominaisuus, jossa se, kuinka kauan vokaali sanassa lausutaan, voi luoda täysin erilaisen sanan.
K: Missä kielissä tämä ominaisuus on?
V: Tämä ominaisuus esiintyy monissa kielissä, kuten japanissa, arabian kielessä, havaijin kielessä, klassisessa latinassa ja thaimaalaisessa kielessä.
K: Voitko antaa tästä esimerkin?
V: Esimerkkinä tästä ovat japanin sanat chizu ja chīzu. Ainoa ero näiden kahden sanan välillä on se, että chīzun "minä"-vokaali puhutaan pidempään kuin chizussa. Chizu tarkoittaa "karttaa", kun taas chīzu tarkoittaa "juustoa".
Kysymys: Miten osoitamme pitkät vokaalit IPA:ta käytettäessä?
V: IPA:ta käytettäessä kaksoispistettä (:) käytetään osoittamaan, että sitä edeltävä vokaali on pitkä vokaali. Esimerkiksi chizu kirjoitettaisiin IPA:ssa /t͡ɕizɯ/, mutta chīzu kirjoitettaisiin /t͡ɕi:zɯ/.
Kysymys: Onko englannissa vokaalien pidentymiseen liittyviä piirteitä?
V: Vanhassa englannissa oli joitain vokaalien pidentämiseen liittyviä piirteitä, mutta useimmissa nykyajan englannin murteissa tätä piirrettä ei enää käytetä. Vanhassa englannissa pitkien vokaalien tavutukseen käytettiin muun muassa tavutusta, jossa kaksi vokaalia kirjoitettiin yhteen, kuten book tai break, ja sanan loppuun laitettiin äänetön "E", kuten hate. Näitä muutoksia tehtiin, kunnes tapahtui suuri vokaalisiirtymä, joka muutti vokaalien ääntämistapaa jyrkästi aiemmasta.
K: Miten klassisessa latinassa erotettiin sanat niiden pituuden perusteella? V: Klassisessa latinassa käytettiin makroneja, jotka ovat suoria vaakasuoria viivoja pitkien vokaalien yläpuolella, erottamaan sanat toisistaan niiden pituuden perusteella. Esimerkiksi Ānus (/ˈaː.nus/), annus (/ˈan.nus/) ja anus (/ˈa.nus/) ovat kolme erilaista sanaa, joilla kaikilla on samanlaisesta ääntämyksestä huolimatta erilainen merkitys, koska niiden vokaalien pituus vaihtelee niiden yläpuolella olevien makronien avulla. Ānus tarkoittaa "pakaraa", annus tarkoittaa vuotta ja anus vastaavasti vanhaa naista .
Kysymys: Onko joillakin romanikielillä vielä jäljellä vokaalin pituuteen perustuvia erottavia piirteitä? V: Ei , yksikään romanikielistä , jotka ovat latinan tytärkieliä , ei erota sanoja vokaalin pituuden perusteella , vaikka italiassa on konsonanttien pidentäminen . Myös italiassa on jonkinlainen vokaalien pidentäminen, mutta se ei pysty erottamaan kahta sanaa toisistaan kuten latinassa.
