Koordinaatit: 58°0′N 178°0′W / 58.000°N 178.000°W / 58.000; -178.000

Beringinmeri on Tyynenmeren reunameri. Siinä on syvän veden allas, joka nousee kapean rinteen kautta mannerjalustojen yläpuolella olevaan matalampaan veteen.

Alaskan niemimaa erottaa Beringinmeren Alaskanlahdesta. Sen pinta-ala on yli kaksi miljoonaa neliökilometriä, ja se rajoittuu idässä ja koillisessa Alaskaan, lännessä Venäjän Siperiaan ja Kamtshatkan niemimaahan, etelässä Alaskan niemimaahan ja Aleuttien saariin sekä pohjoisessa Beringinsalmeen. Salmi yhdistää Beringinmeren Jäämeren Tshukkimereen. Bristol Bay on se osa Beringinmerta, joka erottaa Alaskan niemimaan Alaskan mantereesta. Beringinmeri on saanut nimensä Venäjän palveluksessa olleen tanskalaisen merenkulkijan Vitus Beringin mukaan, joka vuonna 1728 oli ensimmäinen eurooppalainen, joka tutki sitä järjestelmällisesti.

Beringinmeren ekosysteemiin kuuluvat Yhdysvaltojen ja Venäjän luonnonvarat sekä kansainväliset vedet meren keskellä.

Sijainti ja maantieteelliset piirteet

Beringinmeri kattaa laajan alueen Pohjois-Tyynenmeren pohjoisosassa. Meressä on laaja mannerjalusta (continental shelf), jonka matalat vedet ovat ekologisesti erittäin tuottoisia. Matalat alueet vuorottelevat syvempien altaiden ja jyrkkien rinteiden kanssa, mikä luo monipuolisia elinympäristöjä planktonista suuriin nisäkkäisiin.

Syvyydet ja hydrologia

Meren syvimmät osat ulottuvat useisiin tuhansiin metreihin; syvimmät altaat voivat olla noin 4 000 metrin luokkaa. Meren piirteisiin kuuluvat jyrkät rannikkorinteet ja laajat matalat alueet, joilla syntyy runsasta tuotantoa auringonvalon ja ravinteiden ansiosta. Veden liikkeitä säätelevät paikalliset virtajärjestelmät, Aleuttien muodostama nauha sekä yhteydet Jäämereen Beringinsalmen kautta.

Ilmasto ja jäätilanne

Beringinmeren ilmasto on viileä ja vaihteleva. Pohjoisosissa muodostuu talvisin merijäätä, jonka laajuus vaihtelee vuosittain. Jään määrä ja kesto vaikuttavat suoraan alueen ekologiaan: talvijää tarjoaa pesimä- ja levähdyspaikkoja mm. hylkeille ja merilinnuille, mutta samalla jäät rajoittavat laivaliikennettä ja kalastusta. Viime vuosikymmeninä ilmastonmuutoksen seurauksena merijään kausi on lyhentynyt ja jään laajuus vähentynyt, mikä muuttaa meriensysteemin dynamiikkaa.

Ekosysteemi ja elinolot

Beringinmeri on biologisesti hyvin tuottoisa. Sen ravinteikas vesi tukee suuria planktonkukintoja, jotka toimivat ravintopohjana kalakantojen ja muiden ekosysteemin lajien menestykselle. Tärkeitä lajeja ovat esimerkiksi:

  • Alaskan pollock (tärkeä kaupallinen kala)
  • kuningasrapu ja muut rapulajit
  • lohet (salmonidit)
  • turskat ja muut pohjaeläimet
  • merilinnut, kuten alkat ja lokit
  • useat valaiden ja hylkeiden lajit sekä Stellerin merileijona

Alueen kalastukset ovat olleet maailmanlaajuisesti merkittäviä, ja ne vaikuttavat suoraan paikalliseen talouteen sekä satojen paikallisyhteisöjen elinkeinoihin.

Ihminen, talous ja kulttuuri

Beringinmeren rannikkoseuduilla asuu useita alkuperäiskansoja, jotka ovat perinteisesti hyödyntäneet meren antimia: kalastaneet, metsästäneet ja keränneet. Moderni kaupallinen kalastus on kasvanut merkittäväksi talouden osaksi, erityisesti Alaskan puolella. Lisäksi merellä kulkee öljy- ja kaasuhankkeisiin liittyvää tutkimus- ja kuljetustoimintaa sekä laajempaa rahtiliikennettä Aleuttien kautta.

Uhat ja suojelu

Beringinmeren ekosysteemiä uhkaavat muun muassa:

  • yli- ja laiton kalastus, joka voi heikentää tärkeiden lajien kannan elpymiskykyä
  • ilmastonmuutos, joka muuttaa merijään runsaustasoa ja veden lämpötilaa
  • merien happamoituminen, joka vaikuttaa korostetusti äyriäisiin ja pohjaeläimiin
  • öljy- ja kemikaalipäästöt sekä muiden saasteiden riski
  • muutos biologisessa yhteisössä, kun lämmönmyötä lajit muuttavat levinneisyyttään

Suojelutoimia ovat muun muassa alueelliset kalastusrajoitukset, kansainvälinen yhteistyö Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä sekä paikallisten suojelualueiden perustaminen. Lisäksi tieteellinen seuranta ja kestävyysperiaatteiden mukainen hoito ovat keskeisiä, jotta herkät kalakannat ja meriluonto säilyvät tuleville sukupolville.

Historia ja tieteellinen merkitys

Beringinmeren nimi muistuttaa 1700-luvun tutkimusretkistä: Vitus Bering ja muut varhaiset kartoittajat avasivat eurooppalaisille tietä alueen tuntemukselle. Alkuperäiskansojen perinteinen tieto ja nykytutkimus yhdessä muodostavat perustan meren kestävälle käytölle. Beringian alueella on myös geologinen ja paleoekologinen merkitys: jääkausien aikana alueen mantereinen silta yhdisti Aasian ja Pohjois-Amerikan, mikä vaikutti lajien leviämiseen ja ihmisten muuttoliikkeisiin.

Tulevaisuus ja tutkimustarpeet

Beringinmeren tulevaisuus riippuu sekä paikallisista hallintatoimista että globaalien ilmastopäätösten onnistumisesta. Tarvitaan lisää pitkäaikaista seurantaa, monitieteellistä tutkimusta ja kansainvälistä yhteistyötä, jotta voidaan ennustaa muutoksia ekosysteemissä ja sovittaa ihmistoiminta niin, että sekä luonnon monimuotoisuus että paikalliset elinkeinot säilyvät.