AlegsaOnline.com

Betts v. Brady (1942): köyhille syytetyille oikeus asianajajaan, kumottu 1963

Betts v. Brady (1942): päätös, joka eväsi köyhiltä syytetyiltä oikeuden ilmaiseen asianajajaan — kumottu myöhemmin Gideon v. Wainwrightissa 1963.

Tekijä: Leandro Alegsa

28-01-2026

Betts v. Brady, 316 U.S. 455 (1942), oli käänteentekevä tapaus, jonka Yhdysvaltain korkein oikeus ratkaisi vuonna 1942. Tapauksessa oli kyse "indigent" (köyhistä) ihmisistä, jotka olivat syytteessä rikoksesta, mutta joilla ei ollut tarpeeksi rahaa maksaa asianajajaa. Tuomioistuin päätti, että henkilö ei tarvinnut asianajajaa saadakseen oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin. Tuomioistuin päätti myös, että osavaltioiden ei tarvinnut maksaa köyhien syytettyjen ilmaisia asianajajia.

Vuonna 1963 tuomioistuin kumosi Bettsin päätöksensä, kun se antoi tuomion Gideon v. Wainwright, 372 U.S. 335 (1963).

Tapauksen tausta ja oikeudellinen kysymys

Betts v. Brady käsitteli perusongelmaa siitä, laajensiko Yhdysvaltain perustuslain kuudes lisäysvalta ("right to counsel") velvollisuuden nimeltä incorporation siten, että se pakottaisi osavaltiot nimeämään ilmaisia asianajajia köyhille rikossyytetyille. Kysymys oli, oliko asianajajan puute osavaltion rikosoikeudenkäynnissä ristiriidassa Fourteenth Amendmentin turvaaman due process -periaatteen kanssa.

Tuomion sisältö ja oikeusperustelu

Tuomioistuin päätti, että Sixth Amendmentin vaatima oikeus asianajajaan ei automaattisesti ulottunut kaikkiin osavaltioiden rikosoikeudenkäynteihin. Sen sijaan tuomioistuin omaksui niin sanotun "special circumstances" -testin: asianajajan nimeäminen oli vaatimus vain silloin, kun oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutuminen ilman asianajajaa näyttäytyi ilmeisen uhattuna — esimerkiksi monimutkaiset oikeudelliset kysymykset, syytetyn heikko ymmärrys tai muu erityinen haavoittuvuus.

Vastaväitteet ja kritiikki

Päätöstä kritisoitiin laajalti siksi, että se johti epäyhtenäiseen käytäntöön eri osavaltioissa: joissain osavaltioissa varakkaiden ja köyhien syytettyjen oikeusturva oli selvästi erilainen. Monet oikeusoppineet ja kansalaisaktivistit pitivät Betts-ratkaisua epäoikeudenmukaisena, koska se jätti suuren osan rikossyytetyistä ilman ammattimaista puolustusta riippuen siitä, missä oikeudenkäynti pidettiin ja kuka syytetty oli.

Yhteys aiempiin ja myöhempiin päätöksiin

Ennen Betts-päätöstä korkein oikeus oli jo tunnustanut rajoitetusti oikeuden asianajajaan esimerkiksi kuolemanrangaistustapauksissa. Betts kuitenkin viittasi siihen, ettei sama velvoite katsonut kohtuulliseksi laajentaa kaikkiin osavaltioiden rikosasioihin. Vuonna 1963 tilanne muuttui radikaalisti, kun korkein oikeus antoi tuomion Gideon v. Wainwright, jossa Bettsin periaate kumottiin: Gideonissa tuomioistuin katsoi, että rikoksesta epäillyillä, joilla ei ole varaa asianajajaan, on oikeus saada sellainen nimettyksi osavaltion kustannuksella myös vakavammissa rikosasioissa. Tämä merkitsi Sixth Amendmentin oikeuden asianajajaan täysimääräistä soveltamista osavaltioihin Fourteenth Amendmentin kautta.

Seuraukset käytännössä

Kumottuaan Bettsin Gideon johti laajaan muutokseen: osavaltioissa alettiin järjestää julkisen puolustuksen (public defender) järjestelmiä ja muita oikeusapujärjestelyjä varmistaakseen, että köyhillä syytetyillä olisi asianajaja oikeudenkäynnissä. Tämä vahvisti ajatusta siitä, että oikeusasianajaja on olennainen osa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä ja että asianajajan puute voi systemaattisesti heikentää oikeudellista tasa-arvoa.

Yhteenveto

Betts v. Brady oli merkittävä välietappi Yhdysvaltain oikeushistoriassa, koska se määritteli pitkään sen, milloin osavaltion rikosoikeudenkäynneissä oli oikeus saada nimetty julkinen puolustaja. Sen periaatteet kuitenkin käännettiin lopullisesti ympäri vuonna 1963 Gideon v. Wainwright-päätöksessä, joka vakiinnutti laajemman ja yhtenäisemmän oikeuden asianajajaan rikossyytetyille.

Historia

Yhdysvaltojen perustuslain kuudennessa lisäyksessä sanotaan, että "kaikissa rikosoikeudenkäynneissä syytetyllä on oltava ... oikeus käyttää puolustusasianajajaa". ("Counsel" on toinen sana sanalle "asianajaja".)

Korkein oikeus teki kuitenkin 1930-luvulla muutamia päätöksiä, jotka vähensivät niiden Yhdysvaltojen kansalaisten määrää, joilla oli oikeus asianajajaan.

Vuonna 1932 tuomioistuin ratkaisi tapauksen Powell v. Alabama, 287 U.S. 45 (1932). Tuomioistuin päätti, että osavaltioiden oli osoitettava köyhille syytetyille ilmaisia asianajajia, mutta vain jos heitä syytettiin kuolemantuomion saaneista rikoksista. (Pääomarikokset ovat rikoksia, joista voidaan tuomita kuolemanrangaistus.)

Vuonna 1938 korkein oikeus päätti asiassa Johnson v. Herbst, että liittovaltion tuomioistuimissa jokaiselle rikoksesta syytetylle henkilölle, joka ei pysty maksamaan asianajajasta, on annettava ilmainen asianajaja. Tuomioistuin päätti kuitenkin myös, että kuudetta lisäystä sovelletaan vain liittovaltion tuomioistuimissa, ei osavaltioiden tuomioistuimissa.

Tämä tarkoitti sitä, että jos henkilöä syytettiin rikoksesta osavaltion tuomioistuimessa eikä hänellä ollut varaa asianajajaan, hänen oli puolustettava itseään oikeudessa.

Asian tausta

Vuonna 1941 Marylandin tuomioistuin nosti Bettsiä vastaan syytteen ryöstöstä. Betts ei pystynyt maksamaan asianajajaa. Hän pyysi tuomioistuinta määräämään hänelle ilmaisen asianajajan. Tuomari kieltäytyi. Hän sanoi, että tuomioistuin nimittää ilmaisen asianajajan vain raiskauksesta tai murhasta syytetyille.

Betts joutui puolustamaan itseään ilman asianajajan apua. Hän väitti olleensa ryöstön aikaan eri paikassa. Hän kutsui todistajia, jotka sanoivat tämän olevan totta. Tuomari ei kuitenkaan uskonut Bettsiä. Hän tuomitsi Bettsin kahdeksaksi vuodeksi vankilaan.

Valitukset

Betts jätti Marylandin muutoksenhakutuomioistuimeen habeas corpus -oikeudenkäyntiä koskevan hakemuksen. Habeas corpus -oikeudenkäynnissä pyydetään vapautusta epäoikeudenmukaisesta vankeudesta. Betts väitti, että hänen vangitsemisensa oli epäoikeudenmukaista, koska hänelle ei ollut annettu asianajajaa. Hänen vetoomuksensa hylättiin.

Seuraavaksi Betts jätti Marylandin hovioikeudelle, Marylandin vaikutusvaltaisimmalle tuomioistuimelle, habeas corpus -hakemuksen. Se myös hylkäsi hänen vetoomuksensa.

Lopulta Betts jätti Yhdysvaltojen korkeimmalle oikeudelle pyynnön, jossa hän pyysi sitä kuulemaan hänen tapaustaan. Tuomioistuin suostui.

Oikeudelliset kysymykset

Bettsin tapaus toi esiin joitakin tärkeitä oikeudellisia kysymyksiä, jotka tuomioistuimen on ratkaistava.

Yhdysvaltojen perustuslain kuudennessa lisäyksessä sanotaan, että "kaikissa rikosoikeudenkäynneissä syytetyllä on oltava ... oikeus käyttää puolustusasianajajaa".

Neljännentoista lisäyksen mukaan mikään valtio ei saa riistää keneltäkään "henkeä, vapautta tai omaisuutta ilman asianmukaista oikeudenkäyntiä eikä kieltää keneltäkään ... yhtäläistä lain suojaa".

Tuomioistuin oli jo päättänyt, että oikeus asianajajaan koski kaikkia liittovaltion rikosoikeudenkäyntejä käyviä henkilöitä, henkilöitä, joita osavaltiot tuomitsivat raiskauksesta tai murhasta, ja kaikkia, jotka pystyivät maksamaan asianajajasta. Nyt oli päätettävä, oliko myös köyhillä oikeus saada asianajaja, vaikka he eivät pystyisi maksamaan siitä.

"	[Valtaosassa osavaltioita kansalaiset, heidän edustajansa ja tuomioistuimet ovat olleet sitä mieltä, että asianajajan määrääminen ei ole perusoikeus eikä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellytys. - Tuomari Roberts, joka esitti tuomioistuimen enemmistölausunnon asiassa Betts .	"

Heidän oli myös päätettävä näistä kysymyksistä:

Jos köyhällä henkilöllä ei olisi asianajajaa, voisiko hän saada oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin?
Ilman asianajajaa, saisiko köyhä ihminen perustuslain edellyttämän "asianmukaisen oikeudenkäynnin"?
Jos köyhät ihmiset eivät saisi asianajajia, saisivatko he "yhtäläistä lain suojaa"?

Päätös

Korkein oikeus äänesti 1. kesäkuuta 1942 äänin 6-3 Bettsiä vastaan. He päättivät, että hänen tuomionsa oli oikeudenmukainen.

Tuomioistuin päätti, että asianajajan saaminen ei ole perusoikeus. Tuomioistuin totesi, että yleensä vastaaja ei tarvitse asianajajaa saadakseen oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin.

Tuomioistuin totesi päätöksessään, että on olemassa erityistapauksia, joissa tuomioistuimen olisi määrättävä asianajaja. Näissä erityistapauksissa asianajajan puuttuminen vaikeuttaisi vastaajan oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Kussakin tapauksessa tuomarin oli tarkoitus keskustella vastaajan kanssa selvittääkseen, oliko kyseessä jokin näistä "erityisolosuhteista". Oliko vastaaja esimerkiksi henkisesti kykenevä puolustamaan itseään? Oliko hänellä riittävä koulutus? Ymmärsikö hän, mitä oikeudenkäynnin aikana tapahtuu?

Tärkeys

Betts loi 21 vuoden ajan ennakkotapauksen, jonka mukaan yksittäiset tuomioistuimet ja tuomarit saivat päättää, annetaanko köyhille ihmisille asianajaja vai ei.

Vuonna 1963 korkein oikeus ratkaisi tapauksen nimeltä Gideon v. Wainwright, 372 U.S. 335 (1963). Gideon-päätöksessä tuomioistuin myönsi tehneensä väärän päätöksen asiassa Betts. Asianajajaa tarvitaan oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

Aiheeseen liittyvät sivut

Kysymyksiä ja vastauksia

Q: Mikä oli Betts vastaan Brady?

V: Betts v. Brady oli merkittävä tapaus, jonka Yhdysvaltain korkein oikeus ratkaisi vuonna 1942.

K: Mihin Betts v. Brady liittyi?

V: Betts v. Brady liittyi "indigentteihin" (köyhiin) ihmisiin, joita syytettiin rikoksista, mutta joilla ei ollut tarpeeksi rahaa maksaa asianajajaa.

K: Mitä tuomioistuin päätti asiassa Betts v. Brady?

V: Tuomioistuin päätti, että henkilö ei tarvinnut asianajajaa saadakseen oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin.

Kysymys: Tuomioistuin päätti Betts v. Brady -tapauksessa, että osavaltion oli maksettava ilmaiset asianajajat köyhille syytetyille?

V: Ei, tuomioistuin päätti, että osavaltioiden ei tarvinnut maksaa köyhien vastaajien ilmaisia asianajajia asiassa Betts v. Brady.

K: Milloin tuomioistuin kumosi päätöksensä asiassa Betts?

V: Tuomioistuin kumosi Betts-asiassa tekemänsä päätöksen vuonna 1963, kun se päätti asiassa Gideon v. Wainwright.

K: Mikä oli Gideon v. Wainwrightin tuomio?

V: Gideon v. Wainwrightin tuomiossa todettiin, että osavaltion on tarjottava maksutonta oikeusapua syytetyille, joilla ei ole varaa asianajajaan.

K: Miksi Betts v. Brady oli tärkeä?

V: Betts v. Brady oli tärkeä, koska siinä todettiin, että oikeus asianajajaan ei ole ehdoton varattomille vastaajille ja että osavaltioiden ei tarvitse tarjota ilmaisia asianajajia. Päätös kumottiin myöhemmin asiassa Gideon v. Wainwright.