Bangladeshin vuoden 1971 julmuudet ja kansanmurha: tapahtumat ja tausta

Vuonna 1947 Yhdistynyt kuningaskunta jakoi Brittiläisen Intian kahdeksi maaksi: Intiaan ja Pakistaniin. Ajatuksena oli, että hindut asuisivat Intiassa ja muslimit Pakistanissa. Se ei kuitenkaan ollut niin yksinkertaista. Koska hindut ja muslimit asuivat niin monissa eri paikoissa, Itä- ja Länsi-Pakistan sijaitsivat noin 1000 kilometrin päässä toisistaan, ja niiden välissä oli koko Intia. Kaikki muslimit eivät myöskään ole samanlaisia. Itä- ja Länsi-Pakistanilaiset eivät puhuneet samaa kieltä eivätkä aina pitäneet toisistaan.

Länsi- ja Itä-pakistanilaisia oli vähemmän, mutta länsi-pakistanilaiset hallitsivat suurinta osaa hallituksesta. Kun Bhola-sykloni vahingoitti Itä-Pakistania, Länsi-Pakistan ei lähettänyt riittävästi apua. Näiden asioiden vuoksi itäpakistanilaiset alkoivat haluta olla erillinen maa Länsi-Pakistanista. Itä-Pakistanin hallitus aloitti operaatio Searchlightin pysäyttääkseen tämän separatistiliikkeen.

Itä-Pakistanista tuli myöhemmin Bangladesh. Siellä asuvat ihmiset kutsuivat itseään bengaleiksi. Osa bengaleista ei ollut muslimeja vaan hinduja.

Vuonna 1970 Pakistanissa pidettiin ensimmäiset parlamenttivaalit. Sitä ennen armeija oli rajoittanut äänestäjien oikeuksia. Länsi-pakistanilaiset äänestivät monia eri poliittisia puolueita, mutta suurin osa itä-pakistanilaisista äänesti samaa poliittista puoluetta, Awami Leaguea. Tämä merkitsi sitä, että itäpakistanilaisilla ehdokkailla olisi enemmistö Pakistanin parlamentissa. Tätä itäpakistanilaista poliittista puoluetta johti Sheikh Mujibur Rahman.

Kenraali Yahya Khan, länsipakistanilainen johtaja, ei halunnut itäpakistanilaisten ehdokkaiden johtavan maata, joten hän julisti sotatilan, mikä tarkoitti, että armeija johti maata. Itäpakistanilaiset olivat vihaisia. He järjestivät mielenosoituksia ja mellakoita vuosina 1970 ja 1971.

Khan ja Mujibur tapasivat toisensa keskustellakseen ongelmien ratkaisemisesta ja mellakoiden lopettamisesta. Näytti siltä, että he olivat päässeet sopimukseen. Mutta 25. maaliskuuta 1971 Mujibur pidätettiin. Sitten tuhannet länsi-pakistanilaiset sotilaat, 60 000-80 000, alkoivat tappaa itä-pakistanilaisia. Bangladesh julistautui itsenäiseksi maaksi seuraavana päivänä.

Länsi-Pakistanin sotilaat tappoivat hinduja, bengalilaisia muslimeja, älykköjä, opiskelijoita ja poliitikkoja tappaakseen heidät kaikki. He menivät kouluihin ja tappoivat siellä kaikki. Sotilaat tappoivat Dhakan yliopiston professoreita ja muita älymystön johtajia, koska he luulivat, että he olivat niitä, jotka rohkaisivat muita itäpakistanilaisia haluamaan erillistä maata. He tappoivat erityisesti hindujohtajia. Sitten he tappoivat nuoria hindumiehiä, koska he ajattelivat, että nuoret hindumiehet haluaisivat taistella heitä vastaan. TIME-lehden artikkelissa sanottiin: "Hindut ovat kolme neljäsosaa pakolaisista ja suurin osa kuolleista, ovat muslimisotilaiden eniten inhoamia."

Yli 200 000 naista raiskattiin. Osa naisista raiskattiin aviomiesten tai miespuolisten sukulaisten edessä. Toiset naiset vangittiin länsibengalilaisten sotilaiden orjiksi.

Pakistanilaiset käskivät kahta muslimia nimeltä Al-Shams ja Al-Badr tappaa bengalilaisia hinduja ja myös bengalilaisia muslimeja. Bangladeshissa on monia hautoja, joissa on paljon ihmisiä, ja uusia hautoja, joissa on paljon ihmisiä, löydetään jatkuvasti.

Pahoja tappoja tapahtui operaatio Searchlightin aikana, joka alkoi 25. maaliskuuta 1971 ja päättyi 16. joulukuuta 1971 ja johti 3 miljoonan bengalilaisen kuolemaan Itä-Pakistanissa (nykyisessä Bangladeshissa) sekä muihin asioihin, kuten raiskauksiin ja ryöstelyyn. Alun perin pakistanilaiset halusivat vallata Bangladeshin suurkaupungit ja saada kaikki hallintaansa yhdessä kuukaudessa. He eivät odottaneet, että bengalialaiset taistelevat vastaan, mutta niin he tekivätkin. Pakistanilaiset suuttuivat kovasti ja alkoivat tappaa kaikkia bengalilaisia.

Lopulta Mukti Bahinin alaiset bengalilaiset vapaustaistelijat pyysivät apua Intialta voittaakseen pakistanilaiset. Intia lähetti armeijansa paikalle ja taisteli bengalien kanssa pakistanilaisia vastaan, kunnes Pakistan kukistui täysin ja poistui Bangladeshista 16. joulukuuta 1971.

Ihmiset ovat eri mieltä siitä, kuinka monta ihmistä kuoli. Heritage Foundationin Aasian tutkimuskeskuksen mukaan kuolleita on voinut olla 500 000 tai jopa 3 miljoonaa. Se tapahtui kylmän sodan aikana, joten eri ryhmät sanoivat, että ihmisiä oli kuollut enemmän tai vähemmän riippuen niiden omista poliittisista ajatuksista ja tavoitteista. Bangladeshia tukeneet neuvostoliittolaiset sanoivat, että kuolleita oli 3 miljoonaa. CIA sanoi, että kuolleita oli 200 000. Pakistan oli tuolloin Yhdysvaltojen liittolainen, ja länsi-pakistanilaiset sotilaat käyttivät amerikkalaisten antamia aseita. Intia, joka oli myös neuvostomyönteinen, ja Bangladesh toteavat, että lähes 3 miljoonaa oli kuollut.

Vuonna 1997 R. J. Rummel kirjoitti kirjan Statistics of Democide: Genocide and Mass Murder Since 1900. Luvussa 8, Statistics Of Pakistan's Democide - Estimates, Calculations, And Sources, hän totesi:

Itä-Pakistanissa (nykyisessä Bangladeshissa) [kenraali Agha Mohammed Yahya Khan ja hänen huippukenraalinsa] suunnittelivat myös sen bengalilaisen älymystön, kulttuurin ja poliittisen eliitin murhaamista. He suunnittelivat myös satojentuhansien hindujen umpimähkäistä murhaamista ja loput ajamista Intiaan. Lisäksi he suunnittelivat tuhoavansa sen taloudellisen perustan varmistaakseen, että se olisi Länsi-Pakistanin alainen ainakin seuraavan sukupolven ajan. Tämä halpamainen ja julma suunnitelma oli suoranainen kansanmurha.

Rummel kutsui sitä tiettyjen ihmisryhmien tappamiseksi: "Yhdistämällä molemmat vaihteluvälit annan lopullisen arvion Pakistanin kansanmurhasta 300 000-3 000 000 tai varovaisen 1 500 000."

Kaikki eivät ole samaa mieltä siitä, että julmuudet olivat kansanmurha, kuten kansallismieliset bangladeshilaiset sitä kutsuvat. Pakistanin islamilaiset fundamentalistit sanovat, että se on "bengalilaisia valheita". Bangladeshin viranomaiset ja jotkut riippumattomat järjestöt sanovat, että tapettiin yhdestä kolmeen miljoonaa ihmistä. Toiset 10 miljoonaa pakenivat maasta turvaan Intian Länsi-Bengalin maakuntaan.

Kansanmurhaan osallistuneita henkilöitä ei asetettu syytteeseen ennen vuotta 2011. Bangladeshin kansainväliset rikostuomioistuimet tuomitsivat 26 ihmistä kansanmurhasta ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. Osa heistä teloitettiin, mutta kansainväliset järjestöt totesivat, että syytettyjä ei ollut tuomittu oikeudenmukaisesti.