Bangladeshin vuoden 1971 julmuudet ja kansanmurha: tapahtumat ja tausta
Vuoden 1971 Bangladeshin julmuudet viittaavat Pakistanin kansallisen armeijan (PNA) Itä‑Pakistanissa (nykyisessä Bangladeshissa) tekemiin laajoihin ja järjestelmällisiin ihmisoikeusloukkauksiin ja murhiin Bangladeshin vapaussodan aikana, joka alkoi 26. maaliskuuta 1971 operaatiolla Searchlight. Toimet kohdistuivat pääasiassa bengaliväestöön, erityisesti poliittisiin aktivisteihin, intellektuelleihin, sivistyneistöön ja hinduvähemmistöön.
Tausta
Vuoden 1970 parlamenttivaalit voitti Itä‑Pakistanissa Awami League mahtavalla enemmistöllä, mutta länsi‑Pakistanin poliittinen johto vastusti vallan siirtoa. Pitkittyneet poliittiset jännitteet, etninen syrjintä ja sotilaallinen valta johtivat lopulta väkivaltaisuuksiin keväällä 1971. Itä‑Pakistanissa syntynyt itsenäisyysliike johti aseelliseen konfliktiin, jossa Pakistanin armeija pyrki kukistamaan kapinan kovin ottein.
Tapahtumien luonne
- Massamurhat ja mielivaltaiset teloitukset: Armeija ja siihen liittyneet paikalliset taisteluryhmät tekivät laajoja operaatiota kyliin ja kaupunkeihin, missä siviilit surmattiin massoittain.
- Suunnattu vaino intellektuelleja vastaan: Varsinkin joulukuussa 1971 tapahtui järjestelmällisiä surmaamisia akateemikoista, lääkäreistä, journalisteista ja muista mielipidevaikuttajista tavoitteena heikentää tulevan valtion kykyä toimia.
- Seksuaalinen väkivalta: On laajasti dokumentoitu, että tuhansia naisia joutui raiskatuksi tai seksuaalisen väkivallan kohteeksi sotilaallisen toiminnan yhteydessä; lukumäärät ovat arvioiden mukaan erittäin suuria ja osin kiistanalaisia.
- Pakolaisuus ja kotiinpaluu: Väkivalta pakotti miljoonia bengaleja pakenemaan Intiaan; arviot pakolaisten määrästä nousevat lähelle kymmeniä miljoonia rajat ylittäneitä avuntarvitsijoita vuosina 1971–1972.
- Tuhoaminen ja ryöstöt: Kylien polttaminen, infrastruktuurin tuhoaminen ja laajat ryöstöt olivat osa sotatoimia, jotka aiheuttivat pitkäkestoista aineellista ja sosiaalista vahinkoa.
Uhrien määrä ja tulkinnat
Kuolleiden määrästä on erilaisia arvioita. Bangladesh‑hallitus asetti sodan jälkeen usein viitattavan luvun kolmeen miljoonaan kuolleeseen, kun taas monet riippumattomat tutkijat ja selvitykset antavat varovaisempia arvioita, jotka liikkuvat usein satojen tuhansien ja yli puolen miljoonan välillä. Myös seksuaalisen väkivallan uhreista annetaan eriäviä lukuja; tarkkojen lukujen määrittäminen on vaikeaa sodan kaaoksen, stigman ja dokumentaation puutteen vuoksi. Historiallinen ja oikeudellinen keskustelu on jatkunut vuosikymmeniä.
Kansainvälinen reaktio ja sodan loppu
Aluksi kansainvälinen yhteisö reagoi hajanaisesti. Jotkin valtiot ja järjestöt osoittivat humanitaarista apua pakolaiskriisille, mutta poliittinen tuki Pakistanille ja kylmät geopoliittiset laskelmat hidastivat laajaa kansainvälistä puuttumista. Intia puuttui suoraan konfliktiin joulukuussa 1971 antaen sotilaallisen tuen Bangladeshin itsenäisyysliikkeelle; Pakistanin joukkojen antautuminen 16. joulukuuta 1971 päätti sodan ja johti itsenäisen Bangladesh‑valtion syntyyn.
Oikeudelliset käsittelyt ja tunnustaminen
- Sodan jälkeiset oikeudenkäynnit: Vuoden 1971 tapahtumia on tutkittu ja joidenkin osalta tuomittu sekä kansainvälisesti että Bangladeshissa. Bangladesh perusti myöhemmin oman International Crimes Tribunal -tuomioistuimen (ICT) käsittelemään sodan aikaisia rikoksia; useita henkilöitä on tuomittu ja osa myös kuolemantuomittiin, mikä on herättänyt sekä tukea että kritiikkiä oikeusprosessien oikeudenmukaisuudesta.
- Kansanmurhan määrittely: Monet tutkijat, kansainväliset toimijat ja jotkin valtiot luonnehtivat vuoden 1971 toimet kansanmurhaksi, kun taas toisissa kansainvälisissä piireissä ja Pakistanin virallisessa historiankirjoituksessa termin käyttö on ollut kiistanalaista.
Muistaminen ja merkitys
Vuoden 1971 tapahtumat ovat Bangladeshin kansallisessa muistissa keskeisessä roolissa. Tärkeitä muistopäiviä ovat muun muassa Marttyyrien päivä ja erityisesti 14. joulukuuta vietettävä intellektuellien surmaamisten muistopäivä. Kansallinen marttyyrien muistomerkki (Jatiyo Smriti Soudho) Savarissa on näkyvä tunnus itsenäisyystaistelun uhrien muistolle. Tapahtumien muisteleminen, tutkiminen ja oikeudenmukaisuuden hakeminen ovat olleet keskeisiä Bangladeshissa tapahtuneen poliittisen ja sosiaalisen toipumisen kannalta.
Päätelmä
Vuoden 1971 julmuudet jättivät syvät arvet Bangladeshin yhteiskuntaan ja politiikkaan. Ne korostavat, miten poliittiset jännitteet, etninen syrjintä ja sotilaallinen toiminta voivat johtaa laajoihin inhimillisiin tragedioihin. Avoin tutkimus, dokumentointi, oikeudellinen käsittely ja muiston vaaliminen ovat olennaisia sekä uhrien kunnioittamiseksi että estämään vastaavia tapahtumia tulevaisuudessa.
Historia
Vuonna 1947 Yhdistynyt kuningaskunta jakoi Brittiläisen Intian kahdeksi maaksi: Intiaan ja Pakistaniin. Ajatuksena oli, että hindut asuisivat Intiassa ja muslimit Pakistanissa. Se ei kuitenkaan ollut niin yksinkertaista. Koska hindut ja muslimit asuivat niin monissa eri paikoissa, Itä- ja Länsi-Pakistan sijaitsivat noin 1000 kilometrin päässä toisistaan, ja niiden välissä oli koko Intia. Kaikki muslimit eivät myöskään ole samanlaisia. Itä- ja Länsi-Pakistanilaiset eivät puhuneet samaa kieltä eivätkä aina pitäneet toisistaan.
Länsi- ja Itä-pakistanilaisia oli vähemmän, mutta länsi-pakistanilaiset hallitsivat suurinta osaa hallituksesta. Kun Bhola-sykloni vahingoitti Itä-Pakistania, Länsi-Pakistan ei lähettänyt riittävästi apua. Näiden asioiden vuoksi itäpakistanilaiset alkoivat haluta olla erillinen maa Länsi-Pakistanista. Itä-Pakistanin hallitus aloitti operaatio Searchlightin pysäyttääkseen tämän separatistiliikkeen.
Itä-Pakistanista tuli myöhemmin Bangladesh. Siellä asuvat ihmiset kutsuivat itseään bengaleiksi. Osa bengaleista ei ollut muslimeja vaan hinduja.
Vuonna 1970 Pakistanissa pidettiin ensimmäiset parlamenttivaalit. Sitä ennen armeija oli rajoittanut äänestäjien oikeuksia. Länsi-pakistanilaiset äänestivät monia eri poliittisia puolueita, mutta suurin osa itä-pakistanilaisista äänesti samaa poliittista puoluetta, Awami Leaguea. Tämä merkitsi sitä, että itäpakistanilaisilla ehdokkailla olisi enemmistö Pakistanin parlamentissa. Tätä itäpakistanilaista poliittista puoluetta johti Sheikh Mujibur Rahman.
Kenraali Yahya Khan, länsipakistanilainen johtaja, ei halunnut itäpakistanilaisten ehdokkaiden johtavan maata, joten hän julisti sotatilan, mikä tarkoitti, että armeija johti maata. Itäpakistanilaiset olivat vihaisia. He järjestivät mielenosoituksia ja mellakoita vuosina 1970 ja 1971.
Khan ja Mujibur tapasivat toisensa keskustellakseen ongelmien ratkaisemisesta ja mellakoiden lopettamisesta. Näytti siltä, että he olivat päässeet sopimukseen. Mutta 25. maaliskuuta 1971 Mujibur pidätettiin. Sitten tuhannet länsi-pakistanilaiset sotilaat, 60 000-80 000, alkoivat tappaa itä-pakistanilaisia. Bangladesh julistautui itsenäiseksi maaksi seuraavana päivänä.
Länsi-Pakistanin sotilaat tappoivat hinduja, bengalilaisia muslimeja, älykköjä, opiskelijoita ja poliitikkoja tappaakseen heidät kaikki. He menivät kouluihin ja tappoivat siellä kaikki. Sotilaat tappoivat Dhakan yliopiston professoreita ja muita älymystön johtajia, koska he luulivat, että he olivat niitä, jotka rohkaisivat muita itäpakistanilaisia haluamaan erillistä maata. He tappoivat erityisesti hindujohtajia. Sitten he tappoivat nuoria hindumiehiä, koska he ajattelivat, että nuoret hindumiehet haluaisivat taistella heitä vastaan. TIME-lehden artikkelissa sanottiin: "Hindut ovat kolme neljäsosaa pakolaisista ja suurin osa kuolleista, ovat muslimisotilaiden eniten inhoamia."
Yli 200 000 naista raiskattiin. Osa naisista raiskattiin aviomiesten tai miespuolisten sukulaisten edessä. Toiset naiset vangittiin länsibengalilaisten sotilaiden orjiksi.
Pakistanilaiset käskivät kahta muslimia nimeltä Al-Shams ja Al-Badr tappaa bengalilaisia hinduja ja myös bengalilaisia muslimeja. Bangladeshissa on monia hautoja, joissa on paljon ihmisiä, ja uusia hautoja, joissa on paljon ihmisiä, löydetään jatkuvasti.
Pahoja tappoja tapahtui operaatio Searchlightin aikana, joka alkoi 25. maaliskuuta 1971 ja päättyi 16. joulukuuta 1971 ja johti 3 miljoonan bengalilaisen kuolemaan Itä-Pakistanissa (nykyisessä Bangladeshissa) sekä muihin asioihin, kuten raiskauksiin ja ryöstelyyn. Alun perin pakistanilaiset halusivat vallata Bangladeshin suurkaupungit ja saada kaikki hallintaansa yhdessä kuukaudessa. He eivät odottaneet, että bengalialaiset taistelevat vastaan, mutta niin he tekivätkin. Pakistanilaiset suuttuivat kovasti ja alkoivat tappaa kaikkia bengalilaisia.
Lopulta Mukti Bahinin alaiset bengalilaiset vapaustaistelijat pyysivät apua Intialta voittaakseen pakistanilaiset. Intia lähetti armeijansa paikalle ja taisteli bengalien kanssa pakistanilaisia vastaan, kunnes Pakistan kukistui täysin ja poistui Bangladeshista 16. joulukuuta 1971.
Kuolleiden määrä
Ihmiset ovat eri mieltä siitä, kuinka monta ihmistä kuoli. Heritage Foundationin Aasian tutkimuskeskuksen mukaan kuolleita on voinut olla 500 000 tai jopa 3 miljoonaa. Se tapahtui kylmän sodan aikana, joten eri ryhmät sanoivat, että ihmisiä oli kuollut enemmän tai vähemmän riippuen niiden omista poliittisista ajatuksista ja tavoitteista. Bangladeshia tukeneet neuvostoliittolaiset sanoivat, että kuolleita oli 3 miljoonaa. CIA sanoi, että kuolleita oli 200 000. Pakistan oli tuolloin Yhdysvaltojen liittolainen, ja länsi-pakistanilaiset sotilaat käyttivät amerikkalaisten antamia aseita. Intia, joka oli myös neuvostomyönteinen, ja Bangladesh toteavat, että lähes 3 miljoonaa oli kuollut.
Vuonna 1997 R. J. Rummel kirjoitti kirjan Statistics of Democide: Genocide and Mass Murder Since 1900. Luvussa 8, Statistics Of Pakistan's Democide - Estimates, Calculations, And Sources, hän totesi:
Itä-Pakistanissa (nykyisessä Bangladeshissa) [kenraali Agha Mohammed Yahya Khan ja hänen huippukenraalinsa] suunnittelivat myös sen bengalilaisen älymystön, kulttuurin ja poliittisen eliitin murhaamista. He suunnittelivat myös satojentuhansien hindujen umpimähkäistä murhaamista ja loput ajamista Intiaan. Lisäksi he suunnittelivat tuhoavansa sen taloudellisen perustan varmistaakseen, että se olisi Länsi-Pakistanin alainen ainakin seuraavan sukupolven ajan. Tämä halpamainen ja julma suunnitelma oli suoranainen kansanmurha.
Rummel kutsui sitä tiettyjen ihmisryhmien tappamiseksi: "Yhdistämällä molemmat vaihteluvälit annan lopullisen arvion Pakistanin kansanmurhasta 300 000-3 000 000 tai varovaisen 1 500 000."
Legacy
Kaikki eivät ole samaa mieltä siitä, että julmuudet olivat kansanmurha, kuten kansallismieliset bangladeshilaiset sitä kutsuvat. Pakistanin islamilaiset fundamentalistit sanovat, että se on "bengalilaisia valheita". Bangladeshin viranomaiset ja jotkut riippumattomat järjestöt sanovat, että tapettiin yhdestä kolmeen miljoonaa ihmistä. Toiset 10 miljoonaa pakenivat maasta turvaan Intian Länsi-Bengalin maakuntaan.
Kokeet
Kansanmurhaan osallistuneita henkilöitä ei asetettu syytteeseen ennen vuotta 2011. Bangladeshin kansainväliset rikostuomioistuimet tuomitsivat 26 ihmistä kansanmurhasta ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. Osa heistä teloitettiin, mutta kansainväliset järjestöt totesivat, että syytettyjä ei ollut tuomittu oikeudenmukaisesti.
Kysymyksiä ja vastauksia
Kysymys: Mikä on vuoden 1971 Bangladeshin julmuudet?
A: Vuoden 1971 Bangladeshin julmuuksilla tarkoitetaan Pakistanin kansallisen armeijan (PNA) tekemiä monien ihmisten murhia Itä-Pakistanissa (nykyisessä Bangladeshissa) Bangladeshin vapaussodan aikana.
K: Milloin operaatio Searchlight alkoi?
V: Operaatio Searchlight alkoi 26. maaliskuuta 1971.
K: Kuka oli vastuussa murhista?
V: Pakistanin kansallinen armeija (PNA) oli vastuussa murhista.
K: Missä nämä julmuudet tapahtuivat?
V: Julmuudet tapahtuivat Itä-Pakistanissa, joka nykyään tunnetaan nimellä Bangladesh.
K: Mikä tapahtuma aiheutti tämän konfliktin?
V: Konfliktin sytytti operaatio Searchlight 26. maaliskuuta 1971.
K: Mikä on tämän konfliktin nimi?
V: Tämä konflikti tunnetaan nimellä Bangladeshin vapautussota.
K: Kuinka kauan tämä sota kesti?
V: Tämä sota kesti 16. joulukuuta 1971 asti, jolloin Itä-Pakistanista tuli itsenäinen valtio ja sen nimi muuttui Bangladeshiksi.
