David Popper

Life

Popper syntyi Prahan vanhassa juutalaisessa kaupunginosassa. Hänen isänsä toimi kanttorina kahdessa synagogassa. Kolmevuotiaana hän alkoi matkia isänsä laulua. Hän oppi viulunsoittoa kuusivuotiaana, ja kaksitoistavuotiaana hän pääsi opiskelemaan musiikkia Prahan konservatorioon, mutta hänen oli opittava selloa. Hänen sellonopettajansa oli Julius Goltermann. Hänen ensimmäinen työpaikkansa oli Hohenzollernin prinssin sellisti, joka antoi hänelle pian tittelin "Kammervirtuoosi". Hän oli vasta 21-vuotias, kun hän soitti Robert Volkmannin vaikean konserton. Kapellimestari Hans von Bülow oli hyvin vaikuttunut, samoin kriitikot. Hän konsertoi paljon Wienissä ja tuli hyvin kuuluisaksi. Hän alkoi matkustaa ympäri Eurooppaa ja vieraili muun muassa Englannissa ja Venäjällä. Hänellä oli paljon energiaa ja hän pystyi säveltämään paljon matkoillaan. Hän sävelsi monia lyhyitä sellokappaleita. Hänen Elfentanzinsa (Tonttujen tanssi) ja Spinning Song olivat erityisen suosittuja yleisön keskuudessa.

Budapest

Vuonna 1886 Popper avioitui toisen kerran. Samana vuonna hän aloitti työnsä Unkarin kuninkaallisessa musiikkiakatemiassa Budapestissa. Hän oli kuuluisa opettaja ja veloitti oppitunneista korkean palkkion. Hän perusti jousikvartetin kolmen muun muusikon, muun muassa viulisti Jenő Hubayn, kanssa. Hubay ja Popper soittivat usein pianotrioita Johannes Brahmsin kanssa.

Popper teki pitkän vierailun Englantiin ja Skotlantiin, jossa monet ihmiset, kuten George Bernard Shaw, kuvailivat häntä maailman parhaaksi sellistitanssijaksi. Prahaan palattuaan hän soitti Béla Bartókin kanssa, joka oli vasta 19-vuotias eikä vielä kuuluisa. Hän teki vaikutuksen myös kuullessaan nuorta Pablo Casalsia, vaikka ei ollutkaan samaa mieltä tämän tekniikasta.

Popperilla oli yksi poika, joka kuoli tuberkuloosiin vuonna 1911. Kaksi vuotta myöhemmin Popper liukastui jäisellä jalkakäytävällä. Hän ei enää koskaan pystynyt käyttämään oikeaa kättään. Hän kuoli seuraavana kesänä sydänkohtaukseen.

Hänen musiikkinsa

Popper on säveltänyt hyvin suuren määrän sellokappaleita, joista monet ovat lyhyitä ja sopivat konsertin encore-kappaleiksi. Yksi suosituimmista (eikä liian vaikea) on Gavotte D-duuri. Hän sävelsi Requiemin kolmelle sellolle ja orkesterille ja neljä sellokonserttoa. Hänen tärkein sellonsoittajille suunnattu teoksensa on kuitenkin kokoelma opintoja nimeltä Hochschule des Violoncellspiels (Sellonsoiton korkeakoulu). Kirja sisältää 40 etydiä eli tekniikkaa kehittävää musiikkiharjoitusta, ja sellonsoiton opiskelijat käyttävät sitä nykyään laajalti soittonsa parantamiseen.