Chisholm v. Georgia, 2 U.S. 419 (1793), katsotaan Yhdysvaltain korkeimman oikeuden ensimmäiseksi suureksi päätökseksi. Koska päätös tehtiin varhaisessa vaiheessa, Yhdysvaltain oikeudessa oli vain vähän ennakkotapauksia. Se korvattiin lähes välittömästi yhdestoista lisäyksellä.
Tapauksen tosiasiat: haasteen nosti Alexander Chisholm, joka toimi kuolleen Robert Farquharin suojelijana (executor). Farquhar oli South Carolinasta, ja Chisholm vaati Georgia-osavaltiolta korvausta tavaroista ja palveluista, joita Farquhar oli toimittanut Georgian hallitukselle vallankumouksen aikana. Kysymys oli siitä, voiko liittovaltion korkein oikeus ottaa käsiteltäväkseen yksityisen kansalaisen nostaman kanteen osavaltiota vastaan perustuslain määräysten nojalla.
Päätös ja oikeudellinen perusta: korkein oikeus tulkitsi Article III, Section 2 -kohdan laajasti ja katsoi, että liittovaltion tuomiovallalla oli toimivalta käsitellä riitoja, joissa osapuolina olivat osavaltiot ja toisen osavaltion kansalaiset. Tuomio merkitsi sitä, että osavaltio saattoi olla suoraan kanteen kohteena liittovaltion korkeimmassa oikeudessa, vaikka monet osavaltiot kannattivat tilannetta, jossa ne olisivat suojassa tällaisilta kanteilta.
Nopea poliittinen reaktio ja yhdestoista lisäys: tuomion jälkeen syntyi voimakas vastareaktio osavaltioiden johdossa. Kongressi ehdotti muutosta perustuslakiin, ja vuonna 1795 ratifioitiin yhdestoista lisäys. Lisäyksen keskeinen sisältö rajoitti liittovaltion tuomiovaltaa siten, että oikeudellinen toimivalta ei ulottunut osavaltiota vastaan nostettaviin kannetoihin, joita olivat esittäneet toisen osavaltion kansalaiset tai ulkovaltojen kansalaiset. Käytännössä lisäys palautti osavaltioiden laajemman suojan (sovereign immunity) kansalaiskannetta vastaan liittovaltion tuomioistuimissa.
Merkitys ja pitkäaikaiset vaikutukset: Chisholm v. Georgia on tärkeä sekä oikeushistoriallisesti että perustuslaillisesta näkökulmasta. Se oli varhainen esimerkki siitä, miten korkein oikeus voi tulkita perustuslain määräyksiä laajentavasti ja miten poliittinen järjestelmä voi reagoida tähän perustuslaillisella muutoksella. Tapauksen seurauksena syntynyt yhdestoista lisäys on yksi harvoista tapauksista, joissa perustuslakiin tehtiin muutos nimenomaan korkeimman oikeuden päätöksen vastauksena.
Jälkivaikutukset oikeuskäytännössä: myöhemmissä ratkaisuissa, kuten myöhemmin kehittyneessä state sovereign immunity -opissa ja tapauksissa kuten Hans v. Louisiana (1890), korkein oikeus on jatkanut osavaltioiden koskemattomuuden rajauskysymysten käsittelyä eri yhteyksissä. Chisholm korosti perustuslain ja liittovaltion tuomiovallan suhdetta, mutta yhdestoista lisäys ilmaisi selkeästi poliittisen tahtotilan suojata osavaltioiden verovapautta ja autonomiaa tietyiltä kansalaiskannemahdollisuuksilta.
Yhteenvetona: Chisholm v. Georgia oli käännekohta Yhdysvaltain varhaisessa oikeuskäytännössä — se vahvisti liittovaltion tuomiovaltaa yksityishenkilöitä kohtaan, mutta johti nopeasti institutionaaliseen rajaukseen yhdestoista lisäyksen muodossa. Tapaus on hyvä esimerkki siitä, miten oikeudellinen tulkinta, poliittinen reaktio ja perustuslain muuttaminen voivat yhdessä muovata liittovaltion ja osavaltioiden välistä valtasuhdetta.