Yhdysvaltain 11. lisäys (1795): osavaltioiden suvereniteetti
Tutustu Yhdysvaltain 11. lisäykseen (1795): kuinka osavaltioiden suvereniteetti turvattiin ja Chisholm v. Georgia -tapaus kumottiin.
Yhdysvaltain perustuslain yhdestoista lisäys (lisäys XI) hyväksyttiin kongressissa 4. maaliskuuta 1794, ja osavaltiot ratifioivat sen 7. helmikuuta 1795. Lisäys säätelee osavaltioiden suvereniteetin suojaa oikeudenkäyntien yhteydessä ja se hyväksyttiin vastauksena Yhdysvaltain korkeimman oikeuden ratkaisuun asiassa Chisholm v. Georgia, jossa korkeimman oikeuden katsottiin antaneen liittovaltion tuomioistuimille liian laajat valtuudet käsitellä osavaltioita vastaan nostettuja kanteita.
Lisäyksen teksti ja sisältö
Yhdestoista lisäys kuuluu englanniksi näin: "The Judicial power of the United States shall not be construed to extend to any suit in law or equity, commenced or prosecuted against one of the United States by Citizens of another State, or by Citizens or Subjects of any Foreign State." Suomennettuna lisäys estää liittovaltion tuomioistuimia käsittelemästä oikeusjuttuja, joissa yksi osavaltio on vastaajana ja kantajana on toisen osavaltion kansalainen tai ulkomaan kansalainen.
Tausta ja tarkoitus
Chisholm v. Georgia (1793) antoi aihetta pelkoon, että kansalaiset voisivat käyttää liittovaltion tuomioistuimia pakottaakseen osavaltion vastuuseen yksityisoikeudellisista vaatimuksista. Tämä herätti laajaa vastustusta osavaltioiden keskuudessa ja johti nopeasti ehdotettuun lisäykseen, jonka tavoite oli selkeyttää osavaltioiden suojelua ja rajoittaa liittovaltion tuomioistuimien horisonttia näissä asioissa.
Keskeiset oikeustapaukset ja tulkinta
- Hans v. Louisiana (1890): korkeimman oikeuden ratkaisu laajensi 11. lisäyksen suojaa myös omaa osavaltiota vastaan tehtyihin kanteisiin, vaikka lisäyksen teksti mainitsee ensisijaisesti muiden osavaltioiden ja ulkomaalaisten nostamat kanteet.
- Ex parte Young (1908): oikeuskäytäntö on sallinut prosessit osavaltion virkamiehiä vastaan, kun vaaditaan määräystä tai kieltoa (prospective injunctive relief) virkamiesten toiminnan estämiseksi — eli 11. lisäys ei yksinomaan estä kaikkia liittovaltion kanteita, vaan koskee nimenomaisesti osavaltiota vastaajana olevia haasteita.
- Myöhemmät päätökset kuten Fitzpatrick v. Bitzer (1976) ja Seminole Tribe v. Florida (1996) sekä Alden v. Maine (1999) ovat edelleen muokanneet käsitystä siitä, millä edellytyksillä kongressi voi rajoittaa osavaltioiden suojautumista oikeudenkäynneiltä ja missä määrin osavaltiot nauttivat immuniteettia liittovaltion ja osavaltioiden tuomioistuimissa.
Vaikutus federalismiin ja nykypäivä
Yhdestoista lisäys on keskeinen osa Yhdysvaltain federalismia: se vahvistaa osavaltioiden suvereenisuutta suhteessa liittovaltiovaltaan oikeudellisissa kiistoissa. Lisäys ei kuitenkaan ole absoluuttinen suoja; oikeuksien täytäntöönpano, kongressin valtuudet perustuslain määräysten nojalla ja mahdollisuus haastaa viranomaisia määräysluonteisissa hakemuksissa ovat esimerkkejä rajoista ja poikkeuksista. Lisäys ja sitä koskeva oikeuskäytäntö vaikuttavat edelleen siihen, miten yksilöt voivat hakea korvauksia ja miten tasapaino liittovaltion ja osavaltioiden vallan välillä toteutuu.
Teksti
Yhdysvaltojen tuomiovallan ei katsota ulottuvan mihinkään oikeudenkäyntiin, jonka toisen valtion kansalaiset tai minkä tahansa vieraan valtion kansalaiset tai alamaiset ovat aloittaneet tai nostaneet Yhdysvaltoja vastaan.
Kanteet valtioita vastaan
Ajatus suvereenista koskemattomuudesta on peräisin Englannin common law -oikeudesta. Sitä ehdottivat myös poliittiset teoreetikot, kuten Thomas Hobbes ja Jean Bodin. Perustuslain perustajat olivat tietoisia siitä perinteisestä oppijärjestelmästä, jonka mukaan valtioilla oli koskemattomuus yksityisoikeudellisia kanteita vastaan. Useat anti-federalistit pelkäsivät, että perustuslain III artiklan 1 kohta, jossa todetaan, että liittovaltion tuomiovalta ulottuu "osavaltion ja toisen osavaltion kansalaisten välisiin kanteisiin", kumoaisi tämän opin.
Yhdestoista lisäys oli suora reaktio korkeimman oikeuden epäsuositulle tuomiolle asiassa Chisholm v. Georgia (1793). Chisholmissa tuomioistuin totesi, että liittovaltion tuomioistuimilla oli toimivalta käsitellä kansalaisten Yhdysvaltain osavaltioita vastaan nostamia kanteita. Myöskään osavaltiot eivät olleet immuuneja näissä kanteissa. Yhdestoista lisäys kumosi tämän päätöksen, eikä se salli toisen osavaltion tai maan kansalaisen nostamia kanteita osavaltiota vastaan. Siinä ei sanota mitään siitä, että kansalainen voi nostaa kanteen omaa osavaltiotaan vastaan.
Asiassa Ex parte Young korkeimman oikeuden päätöksen mukaan liittovaltion tuomioistuimissa voitiin nostaa kanteita liittovaltion osavaltioiden puolesta toimivia virkamiehiä vastaan valtion suvereenista koskemattomuudesta huolimatta, kun valtio toimi perustuslain vastaisesti.
Yhdestoista lisäys on yksi viidestä lisäyksestä, joilla kumottiin korkeimman oikeuden aikaisempia päätöksiä.
Etsiä