Yhdysvaltojen perustuslain 3. helmikuuta 1913 ratifioitu kuudestoista lisäys (lisäys XVI) sallii kongressin ottaa käyttöön liittovaltion tuloveron. Tämä antoi liittovaltion hallitukselle mahdollisuuden kerätä veroa henkilökohtaisista tuloista riippumatta siitä, mistä tulot ovat peräisin, eikä veron määrä enää riippunut osavaltioiden välillä tapahtuvasta jakamisesta. Kuudestoista lisäys kumosi käytännössä korkeimman oikeuden vuonna 1895 tekemän päätöksen korkeimman oikeuden tapauksessa käänteentekevän Pollock v. Farmers' Loan & Trust Co., jossa tuomioistuin oli katsonut, että yli 4 000 dollarin tuloista kannettava 2 prosentin vero oli perustuslain vastainen. Tuossa päätöksessä oli korostettu, että tiettyjä veroja pidettiin "suorana verona" ja niiden olisi oltava osavaltioiden kesken jakoperusteisesti apportionoituna, mikä käytännössä teki pysyvän liittovaltion tuloveron perimisen mahdottomaksi siihen asti. Kuudestoista lisäys antoi kongressille nimenomaisen vallan periä yhtenäistä välitöntä tuloveroa ilman jakoperustetta.

Tausta ja miksi lisäys tuli tarpeelliseksi

Ennen lisäystä liittovaltion tulojen pääasialliset lähteet olivat tulli- ja valmisteverot. 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun taloudelliset muutokset, sosiaaliset tarpeet ja poliittinen paine verotuksen uudistamiseksi johtivat vaatimuksiin tehokkaammasta ja tasapuolisemmasta verojärjestelmästä. Kun Pollockin päätös rajoitti kongressin mahdollisuuksia kerätä tuloveroa ilman osavaltioihin kohdistuvaa jakamista, tarvittiin perustuslaillinen muutos, jotta liittovaltion tulovero voitaisiin ottaa pysyvästi käyttöön.

Sisältö ja oikeudellinen merkitys

Kuudestoista lisäys antaa kongressille pysyvän ja väljennyksen siitä, että tuloverot voidaan periä "mistä tahansa lähteestä peräisin" ilman, että niitä tarvitsee jakaa osavaltioiden kesken. Käytännössä tämä tarkoittaa, että tulovero ei ole "suora vero", joka edellyttäisi apportionia, vaan liittovaltion yleiseksi veroksi säädettävä vero, jonka rakenne ja progressio määräytyvät lainsäädännön mukaan.

On tärkeää huomata, että lisäys ei itsessään määrää veron tasosta, veroprosenteista tai veron rakenteesta — se vain poistaa perustuslaillisen esteen liittovaltion tuloveron perimiseltä. Konkreettinen verojärjestelmä syntyi kongressin säätämien lakien kautta.

Keskeiset oikeustapaukset ja tulkinnat

Lisäyksen jälkeen Yhdysvaltain korkein oikeus käsitteli useita tapauksia, joissa selvitettiin sen ulottuvuutta ja yhteensopivuutta muun perustuslain kanssa. Erityisesti Brushaber v. Union Pacific Railroad Co. (1916) oli merkittävä tapaus, jossa korkein oikeus hyväksyi tuloveron säätämisen ja tulkitsi kuudestoista lisäyksen sallivan verotuksen ilman apportion-vaatimusta.

Ensimmäiset lait ja käytännön toteutus

Heti lisäyksen ratifioinnin jälkeen kongressi hyväksyi verolainsäädäntöä, jolla tulovero otettiin uudelleen käyttöön. Tunnetuin näistä oli vuoden 1913 Revenue Act (ns. Underwood-Simmons Act), joka palautti liittovaltion tuloveron ja määritteli aluksi suhteellisen matalat veroprosentit sekä tietyn tulorajauksen, jonka alapuolisia tuloja ei verotettu.

Seuraukset

  • Liittovaltion tulovero mahdollisti hallitukselle uuden ja joustavamman tulonlähteen, mikä loi pohjan laajemmalle julkiselle toiminnalle ja sosiaalipolitiikalle.
  • Verojärjestelmästä tuli progressiivinen: korkeammat tulot saattoivat joutua korkeampiin veroluokkiin, mikä vaikutti tulojen uudelleenjakautumiseen ja valtion rooliin taloudessa.
  • Ensimmäisen maailmansodan ja toisen maailmansodan aikaiset menot lisäsivät liittovaltion verotuksen merkitystä; esimerkiksi palkkojen ennakonpidätys (withholding) otettiin laajasti käyttöön sodan rahoittamiseksi.

Nykyiset näkökohdat ja yleiset käsitykset

Kuudestoista lisäys on edelleen perusta Yhdysvaltojen liittovaltion tuloverojärjestelmälle. Keskustelua käydään edelleen verojen tasosta, progressiosta, verokannoista ja veronkierron estämisestä, mutta lisäys itsessään on harvoin kiistanaiheena nykyisessä oikeudellisessa tulkinnassa. Yleisessä keskustelussa esiintyy toisinaan väärinkäsityksiä, esimerkiksi väite että lisäys olisi antanut veroviranomaisille rajoittamattoman vallan — todellisuudessa valta määritellään ja rajoitetaan kongressin säätämissä laeissa sekä oikeuskäytännössä.

Yhteenveto

Kuudestoista lisäys muutti merkittävästi Yhdysvaltojen verojärjestelmää antamalla kongressille nimenomaisen vallan periä tuloveroa ilman osavaltioihin kohdistuvaa jakoperustetta. Sen myötä liittovaltion kyky kerätä tuloja laajeni, mikä vaikutti julkisen vallan rooliin ja mahdollisti useiden nykyaikaisten valtion toimintojen rahoittamisen.