Yhdysvaltain kuudestoista lisäys (1913): liittovaltion tuloveron perusteet
Kuudestoista lisäys (1913) selittää, miten Yhdysvaltain liittovaltion tulovero otettiin käyttöön, kumosi Pollock-tuomion ja määrittää verotuksen perusteet.
Yhdysvaltojen perustuslain 3. helmikuuta 1913 ratifioitu kuudestoista lisäys (lisäys XVI) sallii kongressin ottaa käyttöön liittovaltion tuloveron. Tämä antoi liittovaltion hallitukselle mahdollisuuden kerätä veroa henkilökohtaisista tuloista riippumatta siitä, mistä tulot ovat peräisin, eikä veron määrä enää riippunut osavaltioiden välillä tapahtuvasta jakamisesta. Kuudestoista lisäys kumosi käytännössä korkeimman oikeuden vuonna 1895 tekemän päätöksen korkeimman oikeuden tapauksessa käänteentekevän Pollock v. Farmers' Loan & Trust Co., jossa tuomioistuin oli katsonut, että yli 4 000 dollarin tuloista kannettava 2 prosentin vero oli perustuslain vastainen. Tuossa päätöksessä oli korostettu, että tiettyjä veroja pidettiin "suorana verona" ja niiden olisi oltava osavaltioiden kesken jakoperusteisesti apportionoituna, mikä käytännössä teki pysyvän liittovaltion tuloveron perimisen mahdottomaksi siihen asti. Kuudestoista lisäys antoi kongressille nimenomaisen vallan periä yhtenäistä välitöntä tuloveroa ilman jakoperustetta.
Tausta ja miksi lisäys tuli tarpeelliseksi
Ennen lisäystä liittovaltion tulojen pääasialliset lähteet olivat tulli- ja valmisteverot. 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun taloudelliset muutokset, sosiaaliset tarpeet ja poliittinen paine verotuksen uudistamiseksi johtivat vaatimuksiin tehokkaammasta ja tasapuolisemmasta verojärjestelmästä. Kun Pollockin päätös rajoitti kongressin mahdollisuuksia kerätä tuloveroa ilman osavaltioihin kohdistuvaa jakamista, tarvittiin perustuslaillinen muutos, jotta liittovaltion tulovero voitaisiin ottaa pysyvästi käyttöön.
Sisältö ja oikeudellinen merkitys
Kuudestoista lisäys antaa kongressille pysyvän ja väljennyksen siitä, että tuloverot voidaan periä "mistä tahansa lähteestä peräisin" ilman, että niitä tarvitsee jakaa osavaltioiden kesken. Käytännössä tämä tarkoittaa, että tulovero ei ole "suora vero", joka edellyttäisi apportionia, vaan liittovaltion yleiseksi veroksi säädettävä vero, jonka rakenne ja progressio määräytyvät lainsäädännön mukaan.
On tärkeää huomata, että lisäys ei itsessään määrää veron tasosta, veroprosenteista tai veron rakenteesta — se vain poistaa perustuslaillisen esteen liittovaltion tuloveron perimiseltä. Konkreettinen verojärjestelmä syntyi kongressin säätämien lakien kautta.
Keskeiset oikeustapaukset ja tulkinnat
Lisäyksen jälkeen Yhdysvaltain korkein oikeus käsitteli useita tapauksia, joissa selvitettiin sen ulottuvuutta ja yhteensopivuutta muun perustuslain kanssa. Erityisesti Brushaber v. Union Pacific Railroad Co. (1916) oli merkittävä tapaus, jossa korkein oikeus hyväksyi tuloveron säätämisen ja tulkitsi kuudestoista lisäyksen sallivan verotuksen ilman apportion-vaatimusta.
Ensimmäiset lait ja käytännön toteutus
Heti lisäyksen ratifioinnin jälkeen kongressi hyväksyi verolainsäädäntöä, jolla tulovero otettiin uudelleen käyttöön. Tunnetuin näistä oli vuoden 1913 Revenue Act (ns. Underwood-Simmons Act), joka palautti liittovaltion tuloveron ja määritteli aluksi suhteellisen matalat veroprosentit sekä tietyn tulorajauksen, jonka alapuolisia tuloja ei verotettu.
Seuraukset
- Liittovaltion tulovero mahdollisti hallitukselle uuden ja joustavamman tulonlähteen, mikä loi pohjan laajemmalle julkiselle toiminnalle ja sosiaalipolitiikalle.
- Verojärjestelmästä tuli progressiivinen: korkeammat tulot saattoivat joutua korkeampiin veroluokkiin, mikä vaikutti tulojen uudelleenjakautumiseen ja valtion rooliin taloudessa.
- Ensimmäisen maailmansodan ja toisen maailmansodan aikaiset menot lisäsivät liittovaltion verotuksen merkitystä; esimerkiksi palkkojen ennakonpidätys (withholding) otettiin laajasti käyttöön sodan rahoittamiseksi.
Nykyiset näkökohdat ja yleiset käsitykset
Kuudestoista lisäys on edelleen perusta Yhdysvaltojen liittovaltion tuloverojärjestelmälle. Keskustelua käydään edelleen verojen tasosta, progressiosta, verokannoista ja veronkierron estämisestä, mutta lisäys itsessään on harvoin kiistanaiheena nykyisessä oikeudellisessa tulkinnassa. Yleisessä keskustelussa esiintyy toisinaan väärinkäsityksiä, esimerkiksi väite että lisäys olisi antanut veroviranomaisille rajoittamattoman vallan — todellisuudessa valta määritellään ja rajoitetaan kongressin säätämissä laeissa sekä oikeuskäytännössä.
Yhteenveto
Kuudestoista lisäys muutti merkittävästi Yhdysvaltojen verojärjestelmää antamalla kongressille nimenomaisen vallan periä tuloveroa ilman osavaltioihin kohdistuvaa jakoperustetta. Sen myötä liittovaltion kyky kerätä tuloja laajeni, mikä vaikutti julkisen vallan rooliin ja mahdollisti useiden nykyaikaisten valtion toimintojen rahoittamisen.
Teksti
"Kongressilla on valtuudet säätää ja kerätä veroja tuloista, riippumatta siitä, mistä lähteestä ne ovat peräisin, jakamatta niitä eri osavaltioiden kesken ja ottamatta huomioon mitään väestönlaskentaa tai laskentaa."
Tausta
Kun perustuslain laatijat määrittelivät, miten uusi hallitus rahoitettaisiin, he yrittivät välttää henkilön tuloihin perustuvaa veroa. Perustuslain ensimmäisen pykälän 2 ja 9 momentissa luotiin "jakosääntö". Käytännössä tämä edellytti, että kongressi verotti osavaltioita kunkin osavaltion väkilukuun perustuen sen sijaan, että vero määräytyisi kunkin henkilön tulojen tai omaisuuden perusteella. Jos esimerkiksi osavaltion osuus kokonaisväestöstä oli neljä prosenttia, sen olisi maksettava neljä prosenttia liittovaltion kokonaisverosta. Perustuslain laatijat odottivat, että välittömiä veroja käytettäisiin, ja määrittelivät termin laajasti. He eivät kuitenkaan nähneet, että jakoperusteinen jako lamauttaisi kaikki yritykset kerätä välittömiä veroja.
Ennen vuotta 1913 suurin osa liittovaltion tuloista saatiin välillisistä tavaraveroista. Näitä olivat muun muassa maahan tuotavista tavaroista perittävät tullit. Niihin sisältyi myös valmisteveroja esimerkiksi viskistä. Tuloverot eivät olleet uusia vuonna 1913. Kongressi oli hyväksynyt vuoden 1861 tuloverolain sisällissodan aikana auttaakseen sodan maksamisessa. Kymmenen vuotta myöhemmin sen annettiin raueta. Myös Amerikan konfederaatiossa oli tulovero. Vuodesta 1863 alkaen verosta vapautettiin ensimmäiset 1 000 dollaria ja verovapautuksen ylittävältä ensimmäiseltä 1 500 dollarilta perittiin 1 prosentin vero. Kaikista tämän summan ylittävistä tuloista perittiin 2 prosentin vero.
Vuonna 1894 kongressi hyväksyi Wilson-Gormanin tullilain, joka sisälsi liittovaltion kiinteän 2 prosentin tuloveron. Vuotta myöhemmin korkein oikeus antoi päätöksensä asiassa Pollock v. Farmers' Loan & Trust Co. Se totesi veron perustuslain vastaiseksi, koska se oli suora vero eikä sitä ollut jaettu kunkin osavaltion väkiluvun mukaan.
Perustuslaillinen tulovero
Kesäkuun 16. päivänä 1909 presidentti Taft lähetti senaatille viestin, jossa luki:
"Siksi suosittelen kongressille, että molemmat huoneet ehdottavat kahden kolmasosan äänin perustuslain muuttamista siten, että perustuslakiin annetaan valta kantaa tuloveroa kansalliselle hallitukselle ilman, että sitä jaetaan osavaltioiden kesken väestömäärän suhteessa."
Viisi tuntia kestäneen keskustelun jälkeen lakiehdotus hyväksyttiin äänin 314-14 (1 ääni "läsnä" ja 55 ei-ääntä). Sen jälkeen se lähetettiin osavaltioiden lainsäädäntöelimille ratifioitavaksi. Muutos antoi kongressille valtuudet soveltaa suoraa veroa, joka perustuu ihmisten tuloihin ja johon ei sovelleta jakosääntöä.
Kuudennentoista lisäyksen vaikutukset
Kuudennentoista lisäyksen suurin ja suorin vaikutus oli se, että se siirsi valtaa osavaltioilta kansalliselle hallitukselle. Osavaltioilla oli tulovero ennen kuin kansallisella hallituksella oli. Tämä piti kansallisen hallituksen heikompana, koska sillä oli vähemmän tuloja kuin osavaltioilla. Ilman kuudettatoista lisäystä kansallisen hallituksen olisi paljon vaikeampi laajentaa sotilaallista voimaansa muualle maailmaan.
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mikä on kuudestoista lisäys?
V: Kuudestoista lisäys on Yhdysvaltojen perustuslain muutos, joka sallii kongressin ottaa käyttöön liittovaltion tuloveron.
K: Milloin kuudestoista lisäys ratifioitiin?
A: Kuudestoista lisäys ratifioitiin 3. helmikuuta 1913.
K: Mitä kuudestoista lisäys sallii liittovaltion hallituksen tehdä?
V: Kuudestoista lisäys antaa liittovaltion hallitukselle mahdollisuuden kerätä veroa henkilökohtaisista tuloista riippumatta siitä, mistä tulot ovat peräisin.
Kysymys: Mikä oli korkeimman oikeuden vuonna 1895 antama merkittävä päätös Pollock v. Farmers' Loan & Trust Co. asiassa?
V: Korkeimman oikeuden vuonna 1895 antama käänteentekevä päätös Pollock v. Farmers' Loan & Trust Co. oli päätös, jossa yli 4 000 dollarin tuloja koskeva 2 prosentin vero todettiin perustuslain vastaiseksi.
K: Miksi laki asiassa Pollock v. Farmers' Loan & Trust Co. todettiin perustuslain vastaiseksi?
V: Laki asiassa Pollock v. Farmers' Loan & Trust Co. todettiin perustuslain vastaiseksi, koska se ei sallinut suhteutusta.
Kysymys: Miten kuudestoista lisäys kumosi tuomion Pollock v. Farmers' Loan & Trust Co?
V: Kuudestoista lisäys antoi kongressille mahdollisuuden periä yhtenäistä välitöntä tuloveroa ilman suhteellista jakoa, mikä kumosi tuomion Pollock v. Farmers' Loan & Trust Co.
Kysymys: Mitä kuudestoista lisäys sallii kongressin tehdä tuloveron osalta?
V: Kuudestoista lisäys antaa kongressille mahdollisuuden periä yhtenäistä välitöntä tuloveroa ilman jakoperustetta.
Etsiä