Burushaski (urdu: بروشسکی - burū́́šaskī) on kieli, jota noin 87 000 (vuonna 2000) burusho-kansaa puhuu Hunzan, Nagarin, Yasinin ja osittain Gilgitin laaksoissa Pakistanin pohjoisilla alueilla. Sitä puhuu myös noin 300 puhujaa Srinagarissa, Intian hallinnoimassa Kashmirissa. Kielen muita nimiä ovat Kanjut (Kunjoot), Werchikwār, Boorishki, Brushas (Brushias).

Nykyään burushaski sisältää monia lainasanoja urdusta (mukaan lukien urdun kautta saatuja englanninkielisiä sanoja) ja naapurimaiden dardikielistä, kuten khowarista ja shinasta, sekä muutamia turkkilaisista kielistä ja viereisestä kiinalais-tiibetiläisestä kielestä, baltiasta, mutta alkuperäinen sanasto on säilynyt suurelta osin ennallaan. Dardikielissä on myös runsaasti lainasanoja burushaski kielestä.

On olemassa kolme murretta, jotka on nimetty päälaaksojen mukaan: Hunza, Nagar ja Yasin (myös Werchikwār). Yasinin murteen uskotaan kärsineen vähiten kosketuksesta naapurikieliin, ja se on yleensä vähemmän samankaltainen kuin kaksi muuta murretta; kaikki kolme murretta ovat kuitenkin keskenään ymmärrettäviä.

Luokittelu ja tutkimushistoria

Burushaski on perinteisesti luokiteltu kielieriäksi, eli sillä ei ole varmistettua sukulaisuutta muihin kieliperheisiin. Kieliyhteyksistä on esitetty useita hypoteeseja, mutta mikään niistä ei ole vakiintunut yleisesti hyväksytyksi. Kieltä on dokumentoitu ja tutkittu erityisesti 1900-luvulta lähtien, ja kansainväliset sekä paikalliset kielitieteilijät ovat koonneet sanastoja, kielioppikuvauksia ja ääninauhoitteita auttaakseen kielen kuvailussa ja säilyttämisessä.

Rakenteesta ja ominaisuuksista

Burushaski on morfologisesti rikas kieli. Se eroaa monesta eteläaasialaisesta kielestä rakenteellisesti: sanajärjestys on tyypillisesti subjekti–objekti–verbi (SOV) ja verbimuodot sekä substantiivien taivutus muodostavat monimutkaisia yhdistelmiä. Kielen ilmaukset sisältävät runsaasti sijamuotoja ja affikseja, mikä tekee siitä taivutusjärjestelmältään suhteellisen monipuolisen verrattuna vaikkapa ympäröiviin indoeurooppalaisiin kieliin.

Ääntäminen ja kirjoitus

Burushaski on pitkään ollut pääasiassa puhuttu kieli, eikä sillä ollut yhtenäistä perinteistä kirjoitusjärjestelmää. Nykyisin käytössä on erilaisia kirjoitusratkaisuja: paikallisesti käytetään usein urdusta tuttua Perso‑arabialaista kirjoitusasua, kun taas kielitieteellisissä julkaisuissa ja oppimateriaaleissa esiintyy latinapohjaisia transkriptioita. Äännejärjestelmässä on piirteitä, jotka eroavat sekä indoarijalaisista että dardikielistä, ja tutkijat ovat tuottaneet fonetiikkaan perustuvia käsikirjoja ja ääninauhoitteita säilyttääkseen tarkat äännekuvaukset.

Käyttö yhteisössä ja kielen asema

Burushaski on voimakkaasti yhteisön identiteettiin kytkeytyvä kieli: sitä käytetään perheessä, paikallisessa kommunikoinnissa ja kulttuurisissa yhteyksissä. Samalla kieleen kohdistuu vaikutteita muista alueen kielistä, erityisesti urdusta ja dardikielistä, minkä vuoksi lainasanoja on runsaasti. Kaupunkialueilla ja koulutuksen myötä nuorissa sukupolvissa on yleistä kaksikielisyys, usein burushasmin rinnalla urdu tai muut alueelliset kielet.

Murreet ja alueellinen vaihtelu

Kuten mainittu, päämurteet ovat Hunza, Nagar ja Yasin. Hunzan ja Nagarin murteissa näkyy enemmän kontaktin vaikutusta naapurikielten kanssa kuin Yasinin murteessa, joka on säilyttänyt monia vanhempia piirteitä. Lisäksi on pieniä paikallisia varjomuotoja ja yksilöllistä vaihtelua kyläyhteisöittäin. Burusho-yhteisöjä esiintyy myös diaspora‑muodoissa, esimerkiksi Srinagarissa, mikä osaltaan lisää kielimuotojen moninaisuutta.

Säilyttäminen ja resurssit

Kielen dokumentointi ja opetuksen kehittäminen ovat tärkeitä kielen tulevaisuuden kannalta. Viimeaikaiset hankkeet ovat tuottaneet sanakirjoja, kielioppikuvauksia ja oppimateriaaleja, ja paikalliset sekä kansainväliset tutkimusryhmät jatkavat kielen kartoitusta. Koska Burushaski on ollut pitkään pääosin suullinen perinne, tallenteet ja kirjallinen materiaali auttavat säilyttämään kielimuotoja ja tukemaan niiden siirtymistä uusille sukupolville.

Yhteenveto: Burushaski on ainutlaatuinen ja rakenteellisesti mielenkiintoinen kieli, jolla on vahva yhteys paikalliseen kulttuuriin ja alueeseen. Vaikka se on vuosisatojen ajan ollut kontaktiympäristössä ja ottanut lainoja naapurikielistä, alkuperäisiä piirteitä ja sanastoa on säilynyt laajalti. Kielen dokumentointi ja opetus ovat keskeisiä sen elinvoimaisuuden turvaamiseksi tulevaisuudessa.