Karakara (Falconidae) – petolintu, lajit, elintavat ja levinneisyys

Karakara on Falconidae-heimoon kuuluva petolintu. Ne elävät Etelä- ja Keski-Amerikassa sekä Yhdysvaltojen eteläosissa. Useimmiten ne eivät ole nopeita lentäjiä, ja ne ovat haaskalintuja. Yksi laji, punakurkkuinen karakaara, syö hyönteisiä sekä mehiläisten ja ampiaisten toukkia.

Tunnistus

Karakarat ovat yleensä keskikokoisia tai suuria petolintuja, joille ovat tyypillisiä pitkät jalat, leveät siivet ja vahva, koukkumainen nokka. Monet lajit kävelevät ja saalistavat maassa enemmän kuin monet muut petolinnut. Niillä on usein paljasta ihoa nokan ja silmien ympärillä, ja lajista riippuen kasvovärit voivat olla kirkkaanpunaisia tai -oransseja. Sulkapeite vaihtelee lajeittain: osa on tummempia ja osa selvästi kontrastisempia, usein vaaleampien rintojen tai vetokohtien kanssa.

Lajit ja luokittelu

Karakarojen taksonomia on osin epäselvä. Joidenkin lähteiden mukaan karakaroita on viisi elävää sukua ja 11 lajia, vaikka eri taksonomiset järjestelmät voivat erotella lajeja ja sukuja eri tavoin. Alun perin kaikki nykyiset lajit luokiteltiin yhdessä Polyborus-sukuun, mutta myöhemmät tutkimukset ovat vieneet osan lajeista omiin sukuihinsa.

Elintavat ja ravinto

Karakarat ovat hyvin opportunistisia ruokailijoita. Ne syövät laajasti erilaisia ravinnonlähteitä, ja ruokavalio voi sisältää muun muassa:

  • haaskaa ja kuolleita eläimiä,
  • pieniä nisäkkäitä ja lintuja,
  • kaloja ja matelijoita,
  • hyönteisiä sekä niiden toukkia ja munia,
  • hedelmiä ja muita kasvinosia joissain tilanteissa.

Monet karakaralajit etsivät ruokaa kävelemällä maassa tai hyödyntävät peltoja, tienvarsia ja avointa maastoa, missä haaskat ja muut ravinnonlähteet ovat helposti saatavilla. Ne eivät perinteisesti ole nopeita nopean siipijuoksun saalistajia kuten monet haukat, vaan käyttävät enemmän tarkkailua ja maalla liikkumista saalismahdollisuuksien löytämiseen.

Lisääntyminen ja pesintä

Karakarat pesivät yleensä puussa, kallionhalkeamissa tai rakennusten katoilla riippuen lajin elinympäristöstä. Pesät rakennetaan oksista ja muusta saatavilla olevasta materiaalista, ja samaa pesää saatetaan käyttää useampana vuotena. Lisääntymiskausi, munamäärät ja inkubointiajat vaihtelevat lajeittain ja alueittain, mutta monilla lajeilla pesintä vaatii vanhempien pitkäaikaista hoitoa poikasten kehityksen aikana.

Levinneisyys ja elinympäristö

Karakarat elävät pääasiassa New World -alueella: Etelä- ja Keski-Amerikassa sekä Yhdysvaltojen eteläosissa. Ne suosivat avoimia ja puoliavoimia elinympäristöjä, kuten savanneja, peltomaisemia, pensaikkoja ja reunamaita, mutta jotkin lajit sopeutuvat myös kaupunkialueiden ja maatalousmaisemien läheisyyteen. Lajien yksityiskohtaiset levinneisyysalueet vaihtelevat — jotkin lajit ovat laajalle levinneitä ja tavanomaisia, kun taas toiset ovat kapeamman levinneisyyden lajeja.

Fossiilit ja evoluutio

Karakarojen sukupuuttoon kuolleita lajeja on löydetty myös fossiiliaineistosta; muun muassa La Brean tervahaudoista on löydetty karakaroihin liittyviä fossiileja. Nämä löydöt auttavat ymmärtämään ryhmän kehitystä ja levinneisyyden muutoksia pitkällä aikavälillä.

Suojelu ja ihmisen vaikutus

Karakaroiden suojelutila vaihtelee lajeittain. Monet lajit sietävät ihmisen läsnäoloa ja hyötyvät esimerkiksi tienvarsien haaskoista tai peltotöistä, mutta joidenkin kapea-alaisempien tai harvinaisempien lajien kannat voivat kärsiä elinympäristön muutoksista, myrkkyaltistuksesta ja ihmisen aiheuttamasta häiriöstä. Paikallinen suojelu, elinympäristöjen säilyttäminen ja haitallisten kemikaalien käytön rajoittaminen auttavat turvaamaan haavoittuvampien lajien tulevaisuutta.

Yhteenveto: Karakarat ovat monipuolisesti sopeutuvia, maalla liikkuvia petolintuja, jotka hyödyntävät haaskoja ja laajaa valikoimaa muita ravinnonlähteitä. Niiden luokittelu on osin kiistanalainen, ja ryhmästä tunnetaan useita lajeja ja sukupolvia, joiden historia ulottuu myös fossiiliaineistoon.


AlegsaOnline.com - 2020 / 2025 - License CC3