Deuterokanoniset kirjat | kirjat ovat olemassa vain kreikankielisissä käsikirjoituksissa
Deuterokanoniset kirjat tarkoittaa kreikaksi "toista kaanonia". Sillä tarkoitetaan yleensä niitä Raamatun osia, joita käyttävät vain jotkut kristilliset kirkot (lähinnä roomalaiskatoliset ja ortodoksiset). Kirjat ovat olemassa vain kreikankielisissä käsikirjoituksissa, jotka Välimeren kreikankielisillä alueilla asuneet juutalaiset kirjoittivat vuosien 250 ja 50 eaa. välisenä aikana, kuten kaikki Vanhan testamentin kirjat. Vasta noin vuonna 900 jKr. juutalaisessa ja protestanttisessa uskonnossa tunnettu Vanha testamentti kirjoitettiin hepreaksi ja rajattiin nykyisiin niin sanottuihin "kaanonkeihin".
Kirjat eivät ole osa juutalaista Tanakhia (jota kutsutaan myös heprealaiseksi Raamatuksi), vaikka niitä lainattiin pyhinä kirjoituksina pitkälle keskiajalle, kuten juutalaisesta Mishnasta ja myöhemmistä rabbiinikirjoituksista käy ilmi, jopa 6. vuosisadalla jKr. asti. Nykyinen juutalainen kaanon oli suljettu Masoreettisen tekstin aikaan 10. vuosisadalla jKr.
Katoliset pitävät deuterokanonisia kirjoja muun muassa seuraavina:
- Tobitin kirja
- Judithin kirja
- Ensimmäinen makkabealaiskirja, jota kutsutaan myös nimellä 1. makkabealaiskirjaksi.
- Toinen Makkabealaisten kirja, jota kutsutaan myös nimellä 2 Makkabealaiskirje.
- Salomon viisaus, jota kutsutaan myös viisauden kirjaksi.
- Sirachin kirja, jota kutsutaan myös nimellä Ecclesiasticus.
- Barukin kirja, jonka viimeinen luku on Jeremian kirje.
Danielin kirja ja Esterin kirja ovat katolisissa Raamattukirjoissa pidempiä kuin protestanttisissa Raamattukirjoissa, koska niissä on enemmän tarinoita.
Monet, mutta eivät kaikki protestanttiset kirkot eivät hyväksy näitä kirjoja Jumalan innoittamina ja käyttävät niistä halventavaa nimitystä: Apokryfikirjoja. Martin Luther piti näitä kirjoja hyvänä luettavana, kun taas Johannes Calvin luki ja tutki niitä, mutta ei katsonut, että niiden pitäisi olla osa Raamattua. Katolinen kirkko, ortodoksinen kirkko,
Kysymyksiä ja vastauksia
Q: Mitä tarkoittaa "deuterokanoninen"?
V: Deuterokanoninen tarkoittaa kreikaksi "toista kaanonia", ja sillä viitataan yleensä niihin Raamatun osiin, joita käyttävät vain jotkut kristilliset kirkot (lähinnä roomalaiskatoliset ja ortodoksiset).
K: Milloin deuterokanoniset kirjat kirjoitettiin?
V: Deuterokanoniset kirjat, kuten kaikki Vanhan testamentin kirjat, kirjoitettiin kreikankielisiin käsikirjoituksiin Välimeren kreikankielisillä alueilla asuneiden juutalaisten toimesta vuosina 250-50 eaa.
K: Milloin juutalaisessa ja protestanttisessa uskonnossa tunnettu Vanha testamentti kirjoitettiin hepreaksi?
V: Vasta noin vuonna 900 jKr. juutalaisessa ja protestanttisessa uskonnossa tunnettu Vanha testamentti kirjoitettiin hepreaksi ja rajoitettiin siihen, mitä nykyään kutsutaan "kaanoneiksi".
K: Ovatko deuterokanoniset kirjat osa juutalaista Tanakhia (heprealaista Raamattua)?
V: Ei, ne eivät kuulu juutalaiseen Tanakhiin (jota kutsutaan myös heprealaiseksi Raamatuksi), vaikka niitä siteerattiin pyhinä kirjoituksina pitkälle keskiajalle, kuten juutalaisesta Mishnasta ja myöhemmistä rabbiinisista kirjoituksista käy ilmi, jopa 6. vuosisadalle jKr. asti. Nykyinen juutalainen kaanon oli suljettu 10. vuosisadalla jKr.
Kysymys: Mitkä ovat esimerkkejä deuterokanonisista kirjoista?
V: Joitakin esimerkkejä deuterokanonisista kirjoista ovat Tobitin kirja, Juuditin kirja, ensimmäinen makkabealaiskirja (1. Makkabealaiskirje), toinen makkabealaiskirja (2. Makkabealaiskirja), Salomon viisaus (Viisauden kirja), Siirakin kirja (Ecclesiasticus), Baarukin kirja, jonka viimeisenä lukuna on Jeremian kirjeenä, Danielin kirja, Ester.
Kysymys: Miksi nämä kirjat ovat pidempiä kuin protestanttisissa Raamatuissa olevat? V: Nämä kirjat ovat pidempiä kuin protestanttisissa Raamattukirjoissa olevat, koska ne sisältävät enemmän tarinoita.
K: Miten protestantit suhtautuvat näihin kirjoihin? V: Monet protestantit eivät hyväksy näitä kirjoja Jumalan innoittamiksi ja käyttävät niistä halventavaa termiä - apokryfikirjat. Martin Luther piti niitä hyvänä luettavana, kun taas Johannes Calvin luki ja tutki niitä, mutta ei katsonut, että niiden pitäisi olla osa Raamattua.
