Apokryfiset kirjat – määritelmä, historia ja deuterokanoniset teokset
Tutustu apokryfisiin kirjoihin: selkeä määritelmä, syvä historiallinen katsaus ja deuterokanonisten teosten merkitys Raamatun kaanonissa.
Apokryfikirjat ovat uskonnollisia tekstejä, jotka joissakin Raamatun traditioissa sisältyvät Vanhaan testamenttiin, kun taas toisissa ne jätetään kanonin ulkopuolelle. Sana tulee muinaiskreikan kielen sanasta ἀπόκρυφα (apokryfa), ja kirjan nimestä muodostunut termi tarkoittaa kirjaimellisesti "piilotettuja" kirjoituksia. Nykykielessä termillä viitataan yleensä sellaisiin kirjoituksiin, jotka eivät sisällyneet juutalaisen tai protestanttisen kirkon hyväksymään kaanoniin, mutta käsitteen käyttö vaihtelee kirkkojen ja tutkimussuuntien välillä.
Määritelmä ja nimi
Termiä käytetään kahdella tavalla:
- Apokryfakirjat – yleisempi protestanttinen nimitys kirjoista, jotka eivät ole osa heidän virallista kaanonia mutta joita joskus painetaan Raamatun väliin tai liitteiksi.
- Deuterokanoniset kirjat – roomalaiskatolinen nimitys samasta aineistosta; he eivät kutsu niitä apokryfikirjoiksi vaan deuterokanonisiksi, eli "toiseen kaanoniin kuuluviksi".
Miksi nämä kirjat on jätetty pois tai liitetty mukaan?
Syitä kirjojen erilaisiin asemiin ovat muun muassa:
- Alkuperäkieli ja tekstiperinne: monet apokryfikirjat tunnettiin alun perin kreikankielisinä ja sisältyivät Septuagintaan, kun taas juutalainen ympäristö vakiinnutti myöhään Masoreettisen tekstin (hepreaksi) kanonin. Tästä syntyi eroa siitä, mitä pidettiin "virallisena" Vanhan testamentin tekstikokoelmana.
- Ajoitus: osa teksteistä on kirjoitettu myöhäisemmällä kaudella, esimerkiksi hellenistisellä ajanlaskulla, ja siksi ne koettiin joissain piireissä liian myöhäisiksi kanoniin kuuluviksi.
- Teologinen ja historiallinen käyttökelpoisuus: jotkin tekstit sisälsivät teemoja tai kertomuksia, jotka eivät sopineet yhteen muiden kirjojen kanssa tai joita ei pidetty luotettavina.
- Kirkollinen käytäntö: varhaiskristilliset seurakunnat käyttivät laajalti Septuagintaa, mikä edisti näiden kirjojen asemaa kristillisessä kirjallisuudessa, mutta juutalainen kanoni vakiintui eri tavalla.
Esimerkkejä ja yleinen luettelo
Seuraavat teokset esiintyvät tyypillisesti katolisen kirkkoperinteen deuterokanonisina kirjoina (suomalaiset nimet usein muodossa "—n kirja"):
- Tobitin kirja (Tobit)
- Juudit (Judith)
- Salomonin viisaus (Viisauden kirja)
- Sirakin kirja (Ecclesiasticus)
- Barukin kirja (Baruch), mukaan lukien Viestikirje Jeremialle
- 1. ja 2. Makkabilaiskirja
- Lisäykset Esteraan (Estherin lisäykset)
- Lisäykset Danieliin: Azaariaksen rukous ja kolmikon ylistys, Susanna ja Bel ja lohikäärme
Itäisissä ortodoksisissa perinteissä voi esiintyä vielä laajempia listoja (esim. 1. Esran kirja, 3. ja 4. Makkabilaiskirjat, Psalmien 151. psalmi, Manassen rukous), ja joidenkin kirkkokuntien raamatunkäännösten liitteissä nähdään muitakin apokryfisia tekstejä.
Historiallinen kehitys ja kirkkopäätökset
Varhaiskristityt käyttivät paljon Septuagintaa, jonka mukana monet kreikankieliset kirjat tulivat laajalle käytölle. Keskiajan katolisessa perinteessä nämä teokset sisällytettiin usein Vulgataan ja muihin kansallisiin raamatunkäännöksiin. Esimerkiksi Valtuutettu King James -versio sisälsi 1600-luvulla painetussa mainoksessaan erillisen apokryfa-osaston; samassa yhteydessä viitattiin myös Raamatun sisäisiin huomautuksiin, kuten Raamattu ja apokryfitekstin esimerkkinä oleva 2. Esdra 14:46, jossa sanotaan: "Mutta pidä ne seitsemänkymmentä viimeistä, jotta voisit antaa ne vain niille, jotka ovat viisaita kansan joukossa: Sillä niissä on ymmärryksen lähde, viisauden lähde ja tiedon virta."
Reformaation myötä Martti Luther ja monet muut kirkonmiehet palauttivat painopisteen hepreankieliseen kanoniin, jonka seurauksena nämä kirjat jäivät lukuun ottamatta protestanttisten kirkkojen virallista Vanhaa testamenttia. Vuonna 1546 Trenton kirkolliskokous vahvisti roomalaiskatoliselle kirkolle deuterokanonisten kirjojen paikan kaanonissa.
Nykyinen asema ja merkitys
Nykyään apokryfikirjoilla on erilainen asema eri kirkkokunnissa:
- Roomalaiskatolinen kirkko pitää deuterokanonisia kirjoja osana Raamattua (Roomalaiskatolisissa julkaisuissa ne löytyvät usein osana Vanhasta testamentista).
- Itäiset ortodoksiset kirkot hyväksyvät useimmiten osan näistä kirjoista ja joissain tapauksissa laajentavat kanoniaan muilla teksteillä.
- Protestanttiset kirkot eivät yleensä pidä näitä kirjoja kanonisina, mutta jotkut historian- ja katekismaattiset tekstit tunnustavat niiden opettavaisen arvon ja käyttävät niitä lukemisissa tai teologisena lisämateriaalina.
Muita huomioita
On syytä erottaa Vanhan testamentin apokryfiset/deuterokanoniset kirjat Uuden testamentin apokryfiteksteistä, jotka muodostavat oman laajan kokonaisuutensa (esim. apokryfiset evankeliumit ja kirjeet). Tutkimuksessa kiinnitetään huomiota tekstihistoriaan, käännöstraditioihin (esim. Septuaginta vs. Masoreettinen teksti), kirjakäännösten vaikutukseen kansallisiin traditioihin sekä siihen, miten nämä kirjat ovat muokanneet uskonkäytäntöjä ja hengellistä elämää eri yhteisöissä.
Yhteenvetona: termit apokryfikirjat ja deuterokanoniset kuvaavat samaa kirjakokonaisuutta eri näkökulmista — toinen korostaa kirjojen ei-kuulumista tiettyyn kaanoniin, toinen niiden asemaa "toisessa" hyväksytyssä kaanonissa. Kirjojen kohtalo on historian, käännösten ja kirkollisten päätösten summa, ja niiden arvo vaihtelee riippuen siitä, millaista uskonnollista tai tieteellistä näkökulmaa käytetään.
Jotkut sanovat
Nämä kirjat säilytettiin katolisissa Raamatuissa, koska uskotaan, että Jeesuksen lukema Raamattu oli Raamattu, joka sisälsi "apokryfikirjat" eli deuterokanoniset kirjat. Tiedetään, että Jeesuksen aikaan suosituin Raamattu oli kreikkalainen Septuaginta-versio - joka sisältää nämä ylimääräiset kirjat. Siksi varhaiset kirkkoisät siteerasivat näitä kirjoja sisältäviä Raamattuja.
Toiset sanovat
Kristityt ovat eri mieltä 'apokryfikirjoista'. Toiset muistuttavat, että "apokryfikirjat" olivat jokaisessa kristillisessä Raamatussa vuoteen 1828 asti. Vuonna 1828 nämä kirjat poistettiin joistakin Raamatuista. Kuningas Jaakon Raamatun kääntäjät sanoivat, että nämä kirjat oli kirjoitettu valmistamaan ihmisiä Jeesusta varten samaan tapaan kuin Johannes Kastaja teki. He sanoivat, että apostolit käyttivät näitä kirjoja. Ja Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon nykypäivän jäsenillä (joita joskus kutsutaan mormoneiksi) on myös vihjeitä Mormonin kirjasta.
On selvää, että nämä kirjat ovat aina olleet osa Raamattua itämaisissa ortodoksikirkoissa, joten niitä ei todellakaan lisätty 1500-luvulla. Noin vuonna 80 jKr. juutalainen neuvosto (Sanhedrin) päätti poistaa nämä kirjat heprealaisesta Raamatusta, mutta ne jäivät kristilliseen Raamattuun. Sitten pian sen jälkeen, kun kristinuskosta tuli Rooman valtakunnan ainoa uskonto 4. vuosisadalla, roomalaiset päättivät leikata pois kaikki samat kirjat, jotka Sanhedrin oli leikannut pois, ja he siirsivät osan niistä "apokryfikirjoihin".
Apokryfikirjojen tekstit
Apokryfikirjat (ne eivät välttämättä ole järjestyksessä):
- Esdras
- Tobitin kirja (Vulgata ja Luther kutsuvat sitä "Tobiakseksi").
- Juditin kirja
- Viisauden kirja
- Ecclesiasticus
- Baruch
- Susanna
- 1. ja 2. Makkabalaiskirje
Huomautus: Muita ehdokkaita apokryfikirjoituksiksi ovat muun muassa Esterin ja Siirakin oletettavasti kadonneet osat.
Uuteen testamenttiin on myös apokryfikandidaatteja:
- Pietarin evankeliumi on todennäköisesti kirjoitettu 2. vuosisadalla. Se löydettiin munkin haudasta Egyptistä vuonna 1886/1887. Haudassa oli papyrus, joka oli peräisin 9. vuosisadalta.
- Otteita Oxyrhynchoksen papyruksista
- Egertonin evankeliumi
- Tuomaksen evankeliumi
- Markuksen salaisen evankeliumin katkelma
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mikä on apokryfikirjan määritelmä?
A: Sana apokryfikirja tulee muinaiskreikan kielen sanasta ἀπόκρυφα (apokryfikirja) ja tarkoittaa "niitä, jotka olivat piilossa". Sitä käytetään yleensä kirjoituksiin, jotka eivät kuuluneet kaanoniin.
K: Miksi nämä tekstit eivät kuulu kaanoniin?
V: Nämä tekstit ovat saattaneet olla vain harvojen ihmisten tiedossa, tai ne on jätetty pois, koska niiden sisältö ei sovi hyvin yhteen muiden Raamatun kirjojen sisällön kanssa. Jotkin niistä on myös saatettu kirjoittaa myöhemmin, mikä selittäisi, miksi ne on jätetty kaanonin ulkopuolelle.
K: Miten auktorisoidussa kuningas Jaakon versiossa viitattiin näihin kirjoihin?
V: Authorized King James Version viittasi näihin kirjoihin nimellä "apokryfikirjat" ja erotti ne muista Raamatun osista johtuen 2 Esdras 14:46:sta, jossa sanotaan, että vain viisaat ihmiset saisivat tutustua niihin.
K: Miten roomalaiskatolisissa Raamattukirjoissa viitataan näihin kirjoihin?
V: Roomalaiskatolisissa Raamattukirjoissa näihin kirjoihin viitataan deuterokanonisina, mikä tarkoittaa, että ne kuuluvat toiseen luetteloon tai kaanoniin kirjallisista teoksista, jotka on hyväksytty edustamaan tiettyä alaa. Tämä toinen luettelo koostuu kirjoista, jotka on ensin kirjoitettu kreikaksi eikä hepreaksi, kuten ensimmäisen luettelon kirjat.
K: Mitä tarkoittaa, että jokin on deuterokanoninen?
V: Deuterokanoninen tarkoittaa erityisesti uskonnollisia tekstejä, jotka kuuluvat toiseen luetteloon tai kaanoniin, joka on hyväksytty edustamaan tiettyä alaa. Tämä toinen luettelo koostuu pääasiassa teoksista, jotka on kirjoitettu kreikaksi eikä hepreaksi, kuten ensimmäisen luettelon teokset.
K: Mitä "kaanon" tarkoittaa tässä yhteydessä?
V: Tässä yhteydessä "kaanonilla" tarkoitetaan yksinkertaisesti virallista luetteloa kirjallisista teoksista, jotka on hyväksytty edustamaan tiettyä alaa.
Etsiä