Ferdinand II Aragonialainen

Elämäkerta

Ferdinand oli Johannes II Aragonin poika, jonka toinen vaimo oli aragonialainen aatelisnainen Juana Enriquez. Hän avioitui 19. lokakuuta 1469 Ocañassa Infanta Isabellan kanssa, joka oli Kastilian Henrik IV:n sisar eri äidistä. Hänestä tuli Kastilian Ferdinand V, kun Isabella seurasi veljeään Kastilian kuningattarena vuonna 1474. Kahden nuoren monarkin oli aloitettava sisällissota Kastilian prinsessa Juanaa (tunnetaan myös nimellä Juana la Beltraneja) vastaan, joka väitti olevansa Henrik IV:n tytär. He voittivat. Ferdinand seurasi isäänsä Aragonian kuninkaana vuonna 1479. Tämä merkitsi sitä, että Kastilian kruunu ja Aragonian kruunun eri alueet yhdistyivät henkilökohtaisessa liitossa. Tämä loi ensimmäistä kertaa sitten 800-luvun yhden poliittisen yksikön, jota voitiin kutsua Espanjaksi, vaikka eri alueita hallinnoitiinkin yhtenä kokonaisuutena vasta 1700-luvulla.

Ferdinandinandin ja Isabellan yhteishallinnon ensimmäiset vuosikymmenet kuluivat Granadan kuningaskunnan, Iberian niemimaan viimeisen muslimien muodostaman erillisalueen, valloittamiseen. Tämä saatiin päätökseen vuoteen 1492 mennessä, minkä jälkeen juutalaiset karkotettiin sekä Kastiliasta että Aragoniasta. Kuninkaallinen pariskunta lähetti Kristoffer Kolumbuksen tutkimusmatkalleen, jolla hän löysi Uuden maailman. Vuonna 1494 tehdyllä Tordesillasin sopimuksella Euroopan ulkopuolinen maailma jaettiin Portugalin ja Kastilian kruunujen kesken Atlantin valtameren halki kulkevalla pohjois-eteläsuuntaisella linjalla.

Ferdinand oli elämänsä viimeisinä vuosikymmeninä kiireinen niin sanottujen Italian sotien kanssa. Hän taisteli Ranskan kuninkaiden kanssa Italian hallinnasta. Vuonna 1494 Ranskan Kaarle VIII hyökkäsi Italiaan ja karkotti Ferdinandin serkun Alfonso II:n Napolin valtaistuimelta. Ferdinandin liittouma Italian eri ruhtinaiden ja keisari Maximilian I:n kanssa karkotti ranskalaiset vuoteen 1496 mennessä ja asetti Alfonson pojan, Ferdinandin, Napolin valtaistuimelle. Vuonna 1501 Napolin Ferdinand II:n kuoltua ja hänen setänsä Fredrikin siirryttyä hänen seuraajakseen Aragonian Ferdinand allekirjoitti sopimuksen Kaarle VIII:n seuraajan Ludvig XII:n kanssa. Ludvig oli juuri menestyksekkäästi vaatinut Milanon herttuakuntaa, ja he sopivat Napolin jakamisesta keskenään siten, että Campania ja Abruzzot, mukaan lukien itse Napoli, menisivät ranskalaisille ja Ferdinandille siirtyisivät Apulia ja Calabria. Sopimus kariutui pian, ja seuraavien vuosien aikana Ferdinandin suuri kenraali Gonzalo Fernández de Córdoba valloitti Napolin ranskalaisilta vuoteen 1504 mennessä. Toinen vähemmän kuuluisa "valloitus" tapahtui vuonna 1502, kun Andreas Paleologus, Itä-Rooman keisarikunnan de jure-keisari, jätti Ferdinandin ja Isabellan keisarikunnan perillisiksi, joten Ferdinandista tuli de jure Rooman keisari.

Isabellan kuoleman jälkeen hänen valtakuntansa siirtyi hänen tyttärelleen Johannalle. Ferdinand toimi tämän sijaishallitsijana hänen poissa ollessaan Alankomaissa, jota hallitsi hänen miehensä arkkiherttua Filip. Ferdinand yritti säilyttää regentuurin pysyvästi, mutta Kastilian aatelisto torjui hänet ja korvasi hänet Joannan aviomiehellä, josta tuli Kastilian Filip I. Ferdinand yritti saada hänet takaisin. Filipin kuoltua vuonna 1506, kun Joanna oli henkisesti epävakaa ja hänen ja Filipin poika Kaarle Gentin poika oli vasta kuusivuotias, Ferdinand jatkoi hallitsijuutta Francisco kardinaali Jimenez de Cisnerosin, valtakunnan kanslerin, kautta.

Vuonna 1508 sota jatkui Italiassa, tällä kertaa Venetsiaa vastaan. Kaikki muut niemimaan vallat, mukaan lukien Ludvig XII, Ferdinand, Maximilian ja paavi Julius II, liittyivät yhteen Cambrain liittoa vastaan. Vaikka ranskalaiset voittivat Venetsian Agnadellon taistelussa, liitto hajosi pian, sillä sekä paavi että Ferdinand epäilivät Ranskan aikeita. Sen sijaan muodostettiin Pyhä liitto, jossa kaikki vallat liittyivät nyt yhteen Ranskaa vastaan.

Marraskuussa 1511 Ferdinand ja hänen vävynsä Englannin Henrik VIII allekirjoittivat Westminsterin sopimuksen, jossa ne lupasivat keskinäisen avunannon Ranskaa vastaan. Aiemmin samana vuonna Ferdinand oli valloittanut ranskalaisen aatelismiehen hallitseman Navarran kuningaskunnan eteläisen puoliskon ja liittänyt sen Espanjaan. Vahvistaakseen vaatimustaan kuningaskuntaan Ferdinand meni tässä vaiheessa uudelleen naimisiin paljon nuoremman Germaine of Foix'n (1490-1538) kanssa, joka oli Navarran kuningatar Leonorin pojantytär. Pyhä liitto menestyi yleisesti ottaen myös Italiassa ja ajoi ranskalaiset pois Milanosta, joka palautettiin Sforza-herttuoille rauhansopimuksella vuonna 1513. Ranskalaiset onnistuivat kuitenkin valloittamaan Milanon takaisin kaksi vuotta myöhemmin.

Ferdinand kuoli vuonna 1516 Madrigalejossa, Cáceresissa, Extremadurassa. Hän oli tehnyt Espanjasta Euroopan mahtavimman maan. Hänen pojanpoikansa Kaarle, joka peri äidinpuoleisten isovanhempiensa Espanjan maiden lisäksi myös isänpuoleisen perheensä Habsburgien ja Burgundin maat, teki perillisistään mantereen mahtavimmat hallitsijat. Kaarle seurasi häntä Aragonian mailla, ja hänelle myönnettiin myös Kastilian kruunu yhdessä mielisairaan äitinsä kanssa, jolloin Espanjan valtaistuimet yhdistyivät vihdoin ja viimein yhden pään alle.

Aragonian kuningas Ferdinand II:n ja Kastilian kuningatar Isabellan häämuotokuva.

Lapset

Ferdinandilla ja Isabellalla oli viisi lasta, Asturian Isabella, Aragonian Juan, Kastilian Joanna, Aragonian Maria ja Aragonian Katariina. Joanna ja Katariina avioituivat useiden eurooppalaisten dynastioiden kanssa ja loivat pohjan heidän pojanpoikansa Kaarle V:n valtavalle perinnölle. Hänen lapsenlapsensa oli Englannin kuningatar Maria I.

Miscellaneous

• Ferdinand on haudattu Granadan Capilla Realiin yhdessä vaimonsa, tyttärensä Joannan ja tämän aviomiehen Filipin sekä pojanpoikansa Miguelin kanssa.
• Hänen ja kuningatar Isabellan yhteisen hallituksen aikana he käyttivät mottoa "Tanto monta, monta tanto, Isabel como Fernando" ("He ovat yhtä paljon, Isabel ja Ferdinand"). Tätä käytettiin viittaamaan siihen, että heillä oli yhtäläinen valta molemmilla alueillaan, sillä tällainen järjestely oli tuohon aikaan harvinaista.
• Jotkut tutkijat väittävät, että Ferdinand, eikä epäonninen Cesare Borgia, oli todellinen innoittaja Niccolò Machiavellin teokselle "Ruhtinas", jossa hänet mainitaan usein.

Aiheeseen liittyvät sivut

• Espanjan historia