Kalastus on toimintaa, jossa yritetään saada kalaa. Kalastaminen voi tapahtua meressä, järvessä tai joessa, veneellä tai rannalta käsin.

Kalastus voi olla ammattimaista, elinkeinoksi harjoitettavaa pyyntiä, toimeentuloon perustuvaa pienimuotoista pyyntiä tai harrastus- ja virkistystoimintaa. Kalastusmetodit ja -välineet vaihtelevat suuresti riippuen saaliskalalajista, ympäristöstä ja tavoitellusta saaliin määrästä. Kestävyys, lajien suojelu ja kalastuksen vaikutukset ekosysteemeihin ovat yhä tärkeämpiä kysymyksiä sekä paikallisessa että kansainvälisessä kalastuksenhallinnassa.

Pyyntitavat ja välineet

Kalat pyydetään yleensä luonnosta. Kalojen pyyntitekniikoihin kuuluvat käsinpyynti, keihästys, verkkopyynti, onkiminen ja pyydystäminen.

  • Verkkopyynti (erilaiset verkot kuten hylkeet ja rysät) on yleinen tapa, mutta se voi aiheuttaa sivusaalista kuolevuutta.
  • Troolaus on tehokas suurten määriensä pyynti, mutta voi olla haitallinen pohjaeläimille ja aiheuttaa suurta bycatchia.
  • Siima- ja pitkänarupyynnit (longline) ovat yleisiä avomerellä; ne voivat kuitenkin takertaa myös merinisäkkäitä ja lintulajeja.
  • Rysät, ansat ja katiskat ovat selektiivisempiä ja usein pienimuotoisten kalastajien käyttämä väline.
  • Onkiminen ja uistelu ovat tyypillisiä vapaa-ajan kalastuksessa; keihästys ja käsinpyynti esiintyvät erityisesti trooppisissa tai perinteisissä yhteisöissä.

Teknologian kehitys — kuten satelliittiseuranta, kaikuluotaimet ja paremmat säiliöt/hyllyjärjestelmät — on lisännyt tehokkuutta, mutta myös korostanut tarvetta sääntelyyn ja seurannan parantamiseen. Kalastuksen vaikutuksia pyritään vähentämään myös selektiivisemmillä välineillä ja parantamalla pyyntitapojen kohdentamista.

Mitkä eliöt kuuluvat käsitteen piiriin

Termiä kalastus voidaan käyttää myös muiden vesieläinten, kuten nilviäisten, pääjalkaisten, äyriäisten ja piikkinahkaisten pyynnistä. Termiä ei yleensä käytetä viljeltyjen kalojen pyynnistä. Vesinisäkkäistä, kuten valaista, käytetään paremmin termiä valaanpyynti.

Kalastusta koskeva kieli voi poiketa myös alueellisesti ja perinteisesti: joissain kulttuureissa tietyt vesieliöt pyritään hakemaan muilla termeillä tai niihin liittyy erillisiä oikeudellisia säädöksiä. Lisäksi kalastukseen liittyy usein paikallisia tapoja, rituaaleja ja oikeuksia (esimerkiksi perinteiset kalastusoikeudet, yhteisölupa-järjestelmät).

Taloudellinen ja sosiaalinen merkitys

FAO:n tilastojen mukaan kaupallisten kalastajien ja kalankasvattajien kokonaismäärä on arviolta 38 miljoonaa. Kalastus ja vesiviljely työllistävät suoraan ja välillisesti yli 500 miljoonaa ihmistä kehitysmaissa. Vuonna 2005 luonnonvaraisesta kalastuksesta pyydetyn kalan maailmanlaajuinen kulutus henkeä kohti oli 14,4 kiloa, ja 7,4 kiloa enemmän saatiin kalanviljelylaitoksista. Elintarvikkeiden tuottamisen lisäksi nykyaikainen kalastus on myös virkistysurheilua.

Kala on monissa maissa tärkeä proteiinin ja mikroravinteiden lähde, erityisesti rannikko- ja saariväestöille. Kalastus tuottaa tuloja, työllisyyttä ja vientituloja sekä tukee elinkeinoja, kuten kalankäsittelyä, kuljetusta ja matkailua. Vesiviljelyn osuus kasvavasta kalantarjonnasta on merkittävä ja se kattaa suuren osan ihmiskunnan kasvavasta kalantarpeesta.

Kestävyys, uhkat ja hoito

Kalastuksen tärkeimpiä ympäristöön liittyviä ongelmia ovat ylikalastus, elinympäristöjen tuhoutuminen (esim. troolauksen tai rantojen muuttamisen kautta), sivusaaliin eli bycatchin tappiot sekä vieraslajien ja saasteiden vaikutukset. Illegaalinen, raportoimaton ja sääntelemätön (IUU) kalastus on myös vakava globaali haaste.

Kalastuksen kestävää hoitoa pyritään edistämään mm. seuraavin keinoin:

  • Kalakantojen tieteellinen arviointi ja vuosittaiset saaliskiintiöt (quota)
  • Saalisrajoitukset, pyyntikaudet, rauhoitusalueet ja suoja-alueet
  • Välineiden rajoitukset ja selektiivisyyden parantaminen (esim. soveltuvien verkkoaukkojen käyttö)
  • Meriluonnon suojelu ja elinympäristöjen ennallistaminen
  • Alueellinen ja yhteisöpohjainen hallinta sekä sertifiointijärjestelmät (esim. MSC)

Lainsäädäntö, hallinto ja kansainvälinen yhteistyö

Kalastusta säädellään kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Monet kalakannat liikkuvat valtioiden rajojen yli, minkä vuoksi kansainvälinen yhteistyö, altaiden hallintajärjestelmät ja sopimukset ovat välttämättömiä. Alueelliset kalastuksenhoitojärjestöt (Regional Fisheries Management Organisations, RFMOs) säätelevät muun muassa avomeren kaupallista kalastusta.

Paikallishallinnossa käytössä ovat muun muassa kalastusluvat, rekisteröinti, pyyntikohtaiset raportointivaatimukset ja valvonta (satelliittiseuranta, valvontakalastukset). Yhteisöpohjaiset ratkaisut ja perinteiset oikeudet ovat erityisen tärkeitä pienimuotoiselle kalastukselle.

Vapaa-ajan kalastus ja turvallisuus

Vapaa-ajan kalastus on suosittu harrastus, joka tarjoaa virkistystä ja yhteyden luontoon. Siihen liittyy omat käytännöt ja säännökset: kalastusluvat, kokorajoitukset ja rauhoitusalueet. Turvallisuus veneilyssä ja sääolosuhteiden huomioimisessa on tärkeää sekä yksityishenkilöille että opastetuille retkille.

Tulevaisuus

Tulevaisuudessa kalastuksen kestävyyden parantaminen edellyttää parempaa tiedonkeruuta ja -jakoa, tehokkaampaa valvontaa, kliinisesti testattuja hoitomalleja (esim. ekosysteemipohjainen hallinta) sekä taloudellisia kannustimia kestäville toimintatavoille. Vesiviljelyn vastuullinen kasvu, ympäristöystävälliset teknologiat sekä kuluttajatietoisuuden lisääntyminen (esim. jäljitettävyys ja sertifiointi) voivat auttaa turvaamaan kalatalouden sekä luonnon monimuotoisuuden tuleville sukupolville.