Antipsykiatria: liikkeen historia ja keskeiset kritiikit

Tutki antipsykiatrian historiaa ja kriittisiä näkökulmia 1789–1960-luvulta nykyaikaan: Foucault, Cooper ja kiistanalaiset psykiatriset hoitokäytännöt.

On olemassa useita sosiaalisia ja poliittisia liikkeitä, jotka kyseenalaistavat tiettyjä psykiatrian käytäntöjä ja käsityksiä — näitä yleisesti kutsutaan antipsykiatriaksi. Liikkeen juuret ovat moninaisissa 1700–1900-lukujen reformiliikkeissä: jo Ranskan vallankumouksen ja sitä seuranneen ajan humanismin ja niin sanotun "moral treatment" -ajattelun piirissä alettiin kritisoida pakkokeinoja ja vaatimus kohdella mielenterveysongelmista kärsiviä inhimillisemmin. 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun reformikeskustelut Euroopassa herättivät laajempia kysymyksiä siitä, mitä "hulluus" ylipäänsä on ja miten yhteiskunnan tulisi siihen suhtautua.

Liikkeen modernit aallot ja tunnetut vaikuttajat

Antipsykiatrian tunnetuin ja laajimmin huomioitu vaihe syntyi 1960-luvulla sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa. Tähän suuntaan vaikuttivat kulttuuriset muutokset, potilasoikeusliikkeet ja yleinen epäluottamus instituutioita kohtaan. Liikkeeseen liittyi monenlaisia näkemyksiä: osa pyrki korvaamaan perinteisen psykiatrian kokonaan uusilla yhteiskunnallisilla ratkaisuilla, osa vaati ennen kaikkea pakkotoimien ja lääkehoitojen rajoittamista ja potilaan itsemääräämisoikeuden vahvistamista.

Merkittäviä nimiä ja suuntauksia:

• R. D. Laing — brittiläinen psykiatri, joka korosti psykoosin ymmärtämistä eksistentiaalisena ja sosiaalisena tapahtumana ja kritisoi institutionaalisia hoitomuotoja.
• Thomas Szasz — yhdysvaltalainen psykiatri, joka katsoi, että "psykiatriset sairaudet" ovat usein yhteiskunnallisia, ei lääketieteellisiä ongelmia, ja vastusti erityisesti tahdonvastaisia hoitoja.
• Franco Basaglia — italialainen psykiatri ja reformoija, jonka toiminta johti laajempaan sairaaloiden sulkemiseen ja Italiaan vuonna 1978 syntyneeseen lakiin, joka rajoitti suljettujen mielisairaaloiden käyttöä.
• Michel Foucault vaikutti liikkeen ajatteluun tutkimuksillaan vallasta, normeista ja tietämyksen roolista. Hänen teoksensa "Madness and Civilization: A History of Insanity in the Age of Reason" (suom. Hulluuden historia: järjen aika) tutkii, miten hulluuden käsitys on historiallisesti syntynyt ja miten yhteiskunta on erotellut "normaalin" ja "poikkeavan".

Keskeiset argumentit ja vaatimukset

• Diagnosoinnin ja lääketieteellistämisen kritiikki: monet antipsykiatrit väittivät, että psykiatriset diagnoosit leimaavat ja lääketieteellistävät ihmisen kokemuksia ilman riittävää objektiivista perustelua.
• Pakkotoimien, eristämisen ja tahdonvastaisen hoidon vastustaminen: kritiikin kohteena olivat mielisairaalat, pakkohoidot, eristysjärjestelyt sekä hoidot kuten voimakas medikalisointi ja sähköhoidot ilman riittävää potilaan suostumusta.
• Valtasuhteet ja sosiaalinen selitys: korostettiin, että psykiatria toimii myös sosiaalisena kontrollina — se määrittelee, kuka on "sokea" tai "oikeassa" ja ylläpitää normeja.
• Vaihtoehdot: liike esitti vaihtoehdoiksi yhteisölähtöisiä hoitoja, vertaistukea, kriisikeskuksia ja potilaan itsemääräämisoikeutta suojelevia käytäntöjä.

Vaikutukset ja liikkeen jälkivaikutukset

Antipsykiatria vaikutti useisiin konkreettisiin muutoksiin: potilaoikeuksien korostuminen, suljettujen laitosten osittainen purkaminen (deinstituutiointi), vaihtoehtoisten hoitomuotojen kehittäminen ja keskustelu tahdonvastaisen hoidon rajoista. Joissain maissa, kuten Italiassa, radikaalit reformit johtivat lainsäädännöllisiin muutoksiin.

Samaan aikaan antipsykiatria herätti myös runsaasti kritiikkiä. Vastustajien mukaan liike:

• ylisimplifioi monimutkaisia neurobiologisia ja geneettisiä tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa mielenterveysongelmiin;
• saattoi vähätellä vakavien psykoosien ja muiden tilojen hoidon tarvetta ja siten aiheuttaa potilaille haittaa, jos välttämättömät hoidot hylättiin;
• romantisoi psykoosia tai näki sen automaattisesti merkkinä oivalluksesta, mikä voi olla vaarallista potilaan ja läheisten kannalta;
• joidenkin reformien seurauksena yhteisöhoidon resurssit jäivät riittämättömiksi, mikä johti ongelmiin kuten kotiuttamisen jälkeen riittämättömään tuen saantiin, kodittomuuteen tai rikollistumiseen.

Tasapainoinen arvio

Antipsykiatria ei ollut yhtenäinen liike, vaan siinä oli sekä radikaaleja että reformistisia suuntauksia. Liikkeen tärkein perintö on ollut kyseenalaistaa automaattisia pakkokeinoja, lisätä potilaan oikeuksia ja avata keskustelua psykiatrian vallasta ja arvoista. Samalla sen opit on pyritty sovittamaan nykykäytäntöihin siten, että ihmisille tarjottaisiin sekä turvallista hoitoa että kunnioitusta itsemääräämisoikeudelle.

Eteläafrikkalainen psykiatri David Cooper käytti ensimmäisenä sanaa "antipsykiatria". Hän käytti sitä ensimmäisen kerran vuonna 1967.

Kysymyksiä ja vastauksia

Q: Mitä on antipsykiatria?

K: Milloin ensimmäinen psykiatrian vastainen liike sai alkunsa?

K: Milloin toinen psykiatrian vastainen liike sai alkunsa?

K: Mihin kolmas psykiatrian vastainen liike keskittyi?

K: Kuka vaikutti paljon kolmanteen psykiatrian vastaiseen liikkeeseen?

K: Mikä on Michel Foucault'n kirja Hulluus ja mielenvikaisuus: History of Madness in the Classical Age, kertoo?

K: Kuka käytti ensimmäisenä termiä "antipsykiatria"?

Hae kirjaimella