Karlheinz Stockhausen

Life

Stockhausen syntyi Kölnin lähellä. Hänen isänsä oli kyläkoulun opettaja. Hänen äitinsä joutui parantolaan vuonna 1933, jossa hän kuoli vuonna 1942. Hänet luultavasti tapettiin siellä, koska natsit olivat sitä mieltä, että mielisairaiden ihmisten ei pitäisi antaa elää.

Stockhausen oli nuori mies sodan aikana. Hän kouluttautui opettajaksi ja hänet lähetettiin töihin sotilassairaalaan lähelle armeijaa. Hänen isänsä kuoli sodassa. Sodan jälkeen, ilman vanhempia, hän meni töihin maatilalle. Vuonna 1947 hän lähti opiskelemaan Kölnin musiikkikorkeakouluun. Hän soitti pianoa baareissa ja klubeilla ja improvisoi pianolla soittaessaan taikurin taikuriesityksissä. Hän ajatteli ryhtyvänsä kirjailijaksi.

Tuohon aikaan monet Saksan merkittävistä säveltäjistä tapasivat joka kesä Darmstadtissa. Kurssin nimi oli Darmstadtin uuden musiikin lomakurssi. Stockhausen kävi siellä vuonna 1951. Siellä hän esitti modernia musiikkia ja tapasi tärkeitä ihmisiä, kuten musiikkikriitikko ja filosofi Theodor Adorno. Hän kuuli Messiaenin musiikkia ja lähti pian avioiduttuaan Pariisiin opiskelemaan Messiaenin kanssa. Pariisissa hän tapasi Pierre Boulezin ja Pierre Schaefferin, joka työskenteli musique concrèten parissa. Hän kokeili erilaisia ääniä, joita lyömäsoittimet voivat tuottaa, ja alkoi säveltää elektronista musiikkia. Kun hän palasi Kölniin, hän työskenteli elektronisen musiikin studiossa, jossa hän opiskeli tietoliikenneteoriaa. Tähän aikaan Stockhausen, Boulez ja Nono olivat johtavia avant garde- eli kokeellisen musiikin säveltäjiä.

Stockhausen teki Kölnistä elektronisen musiikin tärkeän keskuksen. Hän auttoi myös tekemään Darmstadtin kesäkursseista kuuluisan modernin musiikin keskuksen. Hän ei kutsunut John Cagea luennoimaan sinne vuonna 1958.^[] Tämä johti erimielisyyksiin Boulezin ja Nonon kanssa.^[] Kaliforniassa vuonna 1967 Stockhausen avioitui toisen vaimonsa kanssa, joka oli taidemaalari. Hän osti 1960-luvulla maata maalta Kölnin läheltä ja rakennutti sinne talon. Stockhausen ei suunnitellut taloa itse, koska hän ei ollut arkkitehti.

Stockhausen oli jo maailmankuulu. Hän kiersi Yhdysvalloissa ja monissa muissa maissa pienen muusikkoryhmän kanssa esittämässä modernia musiikkia. Hänen musiikkiaan eivät kuunnelleet vain klassisen musiikin ystävät, vaan siitä oli tulossa myös osa nuorison populaarikulttuuria. Hänen kuvansa oli mukana Beatlesin Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band -levyn etukannessa. Levy-yhtiö Deutsche Grammophon myi hänen musiikkiaan enemmän kuin minkään muun modernin säveltäjän musiikkia Stravinskya lukuun ottamatta. . ^[]

1970-luvulla Stockhausenin suosio kasvoi entisestään. Tämä johtui osittain siitä, että muusta musiikista, kuten muustakin taiteesta, oli 1960-luvulla tullut poliittista ja hyvin vasemmistolaista, mikä suututti ihmiset. Osittain se johtui myös siitä, että yleisö halusi vaihtelua hyvin monimutkaiseen musiikkiin, ja Stockhausenin musiikista oli tullut paljon yksinkertaisempaa. Hänen suosituimpia sävellyksiään ovat Tierkreis (1974-75) ja In Freundschaft (1977). Stockhausen erosi kustantajastaan ja alkoi julkaista musiikkiaan itse. Vuosina 1977-2003 Stockhausen sävelsi viikonpäivien mukaan nimetyt seitsemän oopperaa Licht ("Valo").

Stockhausen kuoli sydämen vajaatoimintaan 5. joulukuuta 2007 Kuertenissa.

Hänen musiikkinsa

Joissakin opiskeluteoksissa Stockhausen käytti kahdentoista äänen sävellystä. Hän kiinnostui Messiaenista, ja hänen sävellyksessään Kreuzspiel näkyy Messiaenin vaikutus. Kontra-Punkte (1953) -teoksessa musiikki alkaa hyvin pienillä kymmenellä soittimella soitetuilla paloilla. Vähitellen nämä pienet palat yhdistyvät, ja lopussa musiikki keskittyy pianoon.

Vuodesta 1953 lähtien hän työskenteli vakavasti elektronisen musiikin parissa. Hän uskoi, että elektronisesta musiikista tulisi tulevaisuuden musiikkia.^[] Hänen Gesang der Jünglinge -teoksensa on moniraitainen teos, jossa käytetään viittä raitaa (myöhemmin lyhennetty neljään). Gruppen (Ryhmät) on teos kolmelle orkesterille ja kolmelle kapellimestarille. Ne istuvat konserttisalin eri osissa ja soittavat eri tahtiin samaan aikaan. Hänen pianoteoksessaan Klavierstück XI (Pianokappale yksitoista) ei näy lainkaan John Cagen vaikutusta. Nuotti on kirjoitettu valtavaan paperiarkkiin, ja pianisti päättää soittaessaan, mihin osaan musiikista hän siirtyy seuraavaksi ja miten hän sen soittaa. Tämä tarkoittaa, että jokainen teoksen esitys on erilainen. Tämä ei ole "sattumanvaraista" vaan "liikkuvaa" musiikkia.

Hän jatkoi uusien ideoiden kokeilua. Kontakte on teos pianolle, lyömäsoittimille ja elektroniselle musiikille (nauha on valmisteltu etukäteen). Hän sävelsi "elävää elektronista" musiikkia 1960-luvulta alkaen. Tämä tarkoittaa sitä, että elektroniikan avulla muutetaan tavallisten, vahvistettujen soittimien ääntä. Hänen oopperasarjansa Licht alkoi vuonna 1977, ja sen valmistuminen kesti 26 vuotta. Siinä on seitsemän oopperaa: yksi jokaiselle viikonpäivälle. Osa sen musiikista sisältää mikrotonaalisia asteikkoja, joissa sävelet on viritetty niin, että niiden väli on alle puolisävelen.