Pierre Boulez

Boulez säveltäjänä

Boulez aloitti yliopisto-opintonsa opiskelemalla matematiikkaa. Sitten hän luopui siitä ja meni Pariisin konservatorioon opiskelemaan musiikkia. Yksi hänen opettajistaan oli Olivier Messiaen. Hän kirjoitti musiikkia atonaalisella tyylillä, joka muistuttaa Anton Webernin sarjamusiikkia. Vähitellen hänen musiikistaan tuli täysin sarjallista, niin että kaikki musiikissa: nuottien korkeudet, nuottien pituudet, äänet ja pehmeydet, aksentit, kaikki oli järjestetty matemaattisella tavalla. Tätä kutsutaan "totaaliseksi serialismiksi" tai "integraaliseksi serialismiksi". Tällainen musiikki on hyvin outoa kuunneltavaa.

Boulez kuului säveltäjien ryhmään, joka kokoontui kesäisin Darmstadtissa Saksassa. Tätä ryhmää kutsutaan usein "Darmstadtin koulukunnaksi". Hän kirjoitti musiikkia, joka oli erittäin vaikeaa soittaa, esimerkiksi Structures book 1 kahdelle pianolle.

Hänen ehkä tunnetuin teoksensa on Le marteau sans maître (Vasara ilman mestaria). Tämä vuonna 1957 valmistunut teos on pienelle soitinryhmälle: huilulle, kitaralle, vibrafonille, ksylorimballe (ksylofonin ja marimban risteytys), lyömäsoittimille ja alttoviululle sekä laulajalle (altto). Siinä on hyvin monimutkaisia rytmejä, ja se on saanut vaikutteita jazzista, gamelan-musiikista, afrikkalaisesta ja japanilaisesta musiikista.

Boulez kokeili sitten uusia ideoita. Hän kirjoitti teoksia, jotka kuulostaisivat erilaisilta jokaisessa esityksessä, koska soittajat voisivat improvisoida joitakin ideoita. Pli selon pli (Taitos taitteen päälle) oli teos orkesterille ja sopraanolle. Se perustui Stéphane Mallarmén runoon joutsenesta, joka ei voinut lentää pois, koska se oli juuttunut jäätyneeseen järveen. Myös hänen teoksessaan Eclat (1965) käytetään improvisaatiota. Kapellimestari voi vapaasti päättää, miten tietyt kappaleet voitaisiin soittaa, ja antaa soittajille merkkejä, jotta nämä improvisoisivat tietyillä säveltäjän kirjoittamilla tavoilla. Tällaista sävellystä kutsutaan joskus "sattumamusiikiksi", koska se on erilainen joka kerta, kun se soitetaan. Myös amerikkalainen säveltäjä John Cage kokeili sattumamusiikkia.

1970-luvulla hän kiinnostui elektronisesta musiikista. Ranskan presidentti Georges Pompidou tuki suuren taidekeskuksen rakentamista Pariisiin. Tähän keskukseen kuului suuri maanalainen musiikkistudiokokonaisuus. Se tuli tunnetuksi nimellä IRCAM (käännetty ranskasta: Institute for Acoustical/Musical Research and Coordination). Monet säveltäjät työskentelivät IRCAMissa. He käyttivät tietokoneita, nauhureita jne. musiikin säveltämiseen.

Boulez kapellimestarina

Boulez oli maailmankuulu kapellimestari. Hän johti monia maailman suurimpia orkestereita. Hän oli BBC:n sinfoniaorkesterin ylikapellimestari vuosina 1971-1975, New Yorkin filharmonikkojen ylikapellimestari vuosina 1971-1977 ja Chicagon sinfoniaorkesterin emerituskapellimestari. Hänen konserttinsa koostuivat yleensä 1900-luvun suurten säveltäjien, kuten Alban Bergin, Claude Debussyn, Gustav Mahlerin, Arnold Schönbergin, Igor Stravinskyn, Béla Bartókin, Anton Webernin ja Edgard Varèsen, musiikista - sekä paljon uutta musiikkia, jota hän johti silloin, kun se oli juuri syntynyt.

Boulez kirjoitti useita kirjoja ja artikkeleita musiikista.