Lucifer on toinen nimi Saatanalle. Tämä johtuu siitä, että ihmiset tulkitsevat Raamatun Jesajan kirjassa olevan kohdan tietyllä tavalla. Nimi itsessään ei kuitenkaan alun perin tarkoittanut henkilöä tai enkeliä, vaan luonnollisen ilmiön kuvausta (aamutähteä), ja sen merkitys on kehittynyt teologisen tulkinnan kautta.
Lucifer on latinaa. Sanaa voi analysoida osiin lux (genetiivimuoto lucis, "valo") ja ferre ("tuoda"), jolloin merkitykseksi muodostuu vapaasti "valon tuoja". Klassisessa latinassa lucifer oli yleinen nimitys aamunkoiton yhteydessä näkyvälle tähtivalolle, eli aamutähdelle (planeetta Venukselle), eikä se välttämättä viitannut pahaan olentoon.
Latinalaisessa Vulgatassa on kaksi mainintaa Luciferista. Sitä käytetään viittaamaan aamutähteen, Venus-planeetan, joka ilmestyy aamunkoitteessa: kerran 2. Piet. 1:19:ssä kääntämään kreikankielistä sanaa "Φωσφόρος" (Phosphoros), jolla on täsmälleen sama kirjaimellinen merkitys "valon tuoja" kuin "Luciferilla" latinaksi; ja kerran Jesajan 14:12:ssa käännettäessä "הילל". (Hêlēl), joka tarkoittaa myös "aamutähteä".
Etymologia ja klassinen käyttö
Klassisessa roomalaisessa kirjallisuudessa lucifer oli neutraali termi aamutähdelle ja esiintyi myös mytologiassa ja runoudessa personoituna ilmiönä. Sillä oli yhteys sanaan lux (valo) ja verbiin ferre (tuoda). Tästä merkityksestä kehittyi myöhemmin metaforinen käyttö: "valon tuoja" voi niin ikään kuvata kohoamista ja sitten pudotusta, mikä teki termistä hedelmällisen kuvan käytettäväksi kirjoituksissa, jotka puhuvat korkeasta asemasta putoamisesta.
Jesajan teksti ja historiallinen konteksti
Jesajan luku 14 on alun perin valituslaulu Babylonia vastaan, jossa hallitsijaa pilkataan ylenemisen ja tuhon kautta. Heprealaisessa tekstissä esiintyvä ilmaus on usein esitetty muotoa "הילל בן שׁחר" (Helel ben Shachar), joka voidaan kääntää "kirkas, aamun poika" tai "aamutähti, aamunkajo". Monissa nykytulkinnoissa korostetaan, että alkuperäinen konteksti koskee maallista hallitsijaa (Babylonin kuningasta), ei kosmista langenneen enkelin kertomusta.
Kun pyhäkoirjojen käännöksiä ja kommentaareja tehdään, sanan kuvaus "putoamisesta taivaasta" yhdistettiin myöhemmin kristillisessä traditiossa Saatanan langennukseen. Erityisesti Ciceron ja myöhempien kirkkoisien tulkinnat sekä latinankielinen Vulgata (jossa Jeremian tai Jesajan kohdissa käytettiin muotoa lucifer) vaikuttivat siihen, että nimi alettiin yhdistää Saatanaan.
Uusi testamentti ja muut käyttötavat
Uudessa testamentissa sanaa "aamutähti" käytetään myös muissa yhteyksissä. Esimerkiksi 2. Pietarin kirjeessä käytetty kreikankielinen sana Φωσφόρος (Phosphoros) kääntyi latinaksi usein muotoon lucifer ja esiintyy metaforana valon tuojana — tässä yhteydessä viitaten kristukseen ja uskovien toivoon, ei Saatanaan. Myös Ilmestyskirjassa (22:16) Kristusta kutsutaan "aamutähdeksi". Tästä seuraa, että samaa tai vastaavaa sanastoa on käytetty eri symbolisissa merkityksissä sekä myönteisissä että kielteisissä kuvauksissa.
Miten nimi yhdistettiin Saatanaan
Yhteys Lucifer–Saatana muotoutui vähitellen. Keskiajan ja varhaismodernin kristillisen exegesin piirissä Jesajan kuvasta omaksuttiin tulkinta, jossa kuvattu "pudotus" rinnastettiin saatanaiseen kapinaan ja langennukseen. Kirjallisuus, kuten John Miltonin Paradise Lost, sekä taiteen ja kirkkohistorian vaikutus vahvistivat Lucifer-kuvaa langenneena enkeliolentona ja Saatanan henkilönimenä. Tällä tavoin neutraalista luonnonilmiön kuvauksesta tuli persoonanimi, jolla on vahva teologinen ja kulttuurinen lataus.
Moderni tutkimus ja tulkinta
Nykyajan raamatuntutkimus ja lingvistiikka korostavat eroa tekstin alkuperäisen historiallisen kontekstin ja myöhemmän teologisen tulkinnan välillä. Useimmat tutkijat katsovat, että Jesajan kohta on alun perin satiirinen puhe maanpäällistä hallitsijaa vastaan eikä suora kertomus kosmisesta langenneesta enkelistä. Siten "Lucifer" Raamatun alkuperäisissä kielissä ei toimi henkilökohtaisena nimenä Saatanalle, vaan myöhempi tulkintaperinne on antanut sille tämän merkityksen.
Yhteenvetona: Lucifer tarkoittaa sananmukaisesti "valon tuojaa" ja viittaa aamutähteen. Sen yhdistäminen Saatanaan on historiallinen ja teologinen kehityskulku, ei välttämättä suora heijastus alkuperäistekstin tarkoista sanamuodoista tai alkuperäisestä kontekstista.
