Parittelu eliöissä: sukupuolinen lisääntyminen, kopulaatio ja hedelmöitys
Tutustu parittelun biologiseen monimuotoisuuteen: sukupuolinen lisääntyminen, kopulaatio ja hedelmöitys eläimissä, kasveissa ja sienissä — mekanismit ja esimerkit.
Parittelu tarkoittaa yleisesti yksilöiden välistä sukupuolista vuorovaikutusta, jonka tarkoituksena on yleensä seksuaalista lisääntymistä varten tapahtuva sukusolujen yhdistäminen. Termiä käytetään sekä eri sukupuolta olevien että hermafrodiittisten eliöiden välisestä parittelusta. Joissain määritelmissä parittelu rajoittuu eläinten väliseen käyttäytymiseen, mutta laajemmassa merkityksessä siihen voidaan laskea myös kasvien ja sienten lisääntymiseen liittyvät pariutumiseen rinnastettavat toiminnot.
Mitä kopulaatio ja hedelmöitys tarkoittavat?
Kopulaatio tarkoittaa kahden sukupuolisesti lisääntyvän eläimen sukupuolielinten tai sukupuolirakenteiden välillistä tai välitöntä yhteensovittamista, jonka seurauksena siittiöt siirtyvät emälle ja sisäinen hedelmöitys voi tapahtua. Hedelmöitys puolestaan on sukusolujen (siittiön ja munasolun) yhdistyminen, joka johtaa yhdynnän tai hedelmöitetyn munasolun syntyyn.
Ulko- ja sisäinen hedelmöitys
Hedelmöitys voi tapahtua joko ulkoisesti tai sisäisesti. Ulkoinen hedelmöitys on yleistä vesieliöillä: esimerkiksi sammakkoeläimillä ja monilla kaloilla naaras laskee munat veteen samanaikaisesti, kun koiras vapauttaa siittiöt niiden päälle (ns. läiskäyttäminen tai broadcast-spawning). Kasveilla vastaava rooli on pölytys, jossa siitepöly kuljetetaan hedelmöitystä varten. Sisäinen hedelmöitys vaatii yleensä kopulaation tai jonkinlaisen siittiön siirtojärjestelmän ja se mahdollistaa paremman suojan kehittyville alkioille ja usein myös pidemmän kehityksen ennen vapaaseen elämään joutumista.
Käyttäytyminen, parittelustrategiat ja lisääntyminen
Parittelu voi sisältää monenlaisia käyttäytymismuotoja: parittelurituaaleja kuten laulu ja tanssi linnuilla, pesänrakennusta, näyttökäyttäytymistä, kilpailua toisten koiraiden kanssa sekä erilaisia lahjoja tai ruumiillisia tekoja, joiden tarkoituksena on houkutella kumppania. Parittelun jälkeen monet lajit osallistuvat jälkeläisten hoitoon, esimerkiksi linnuilla kontakteihin voi kuulua myös jälkeläisten ruokkimista. Eri lajeilla on erilaisia parittelujärjestelmiä: monogaamia, polygamia (moni-naaras tai moni-koiras), sekä promisekuutta.
Hermafrodiittisuus ja itseruskautuminen
Joissakin lajeissa yksilöt ovat hermafrodiittisiä, eli niillä on sekä koiras- että naaraspuolisia sukupuoliominaisuuksia. Esimerkiksi kastemadot ovat tyypillinen esimerkki samanaikaisista hermafrodiiteista, jotka voivat vaihtaa siittiötä suoraan toistensa kanssa tai sisäisesti hedelmöittää. Myös monilla nilviäisillä (esim. monet maasimpukat ja etanat) ja muilla selkärangattomilla on hermafrodiittinen lisääntyminen.
Joidenkin hermafrodiittisten lajien kohdalla kopulaatiota ei tarvita, koska vanhemmat organismit voivat hedelmöittyä itse (autogamia) tai laji voi lisääntyä partenogeneettisesti (naaraat tuottavat jälkeläisiä ilman koiraan panosta). Joillakin kukkivilla kasveilla itsepölytys voi tapahtua saman kukan sisällä, ja jotkut hermafrodiittiset eläimet voivat myös hedelmöittyä itse, vaikkakin risteytys (outcrossing) edistää geneettistä monimuotoisuutta.
Tarkennus: matelijat ja hermafrodiittisuus
Usein tavallinen väärinkäsitys on, että monet matelijat olisivat hermafrodiitteja. Todellisuudessa suurin osa matelijalajeista on eriluonteisia (gonokorisia) eli yksilöillä on selkeästi joko mies- tai naissukupuoli. Matelijoilla esiintyy kuitenkin muita erikoisia lisääntymistapoja, kuten partenogeneesi joillakin liskoilla. Hermafrodiittisuus on yleisempää selkärangattomilla ja tietyillä pikkukaloilla ja nilviäisillä kuin useimmilla matelijoilla.
Erikoismenetelmät ja ihmisvaikutus
Monilla eläinlajeilla siittiöt siirretään ympäristöön ilman suoraa kopulaatiota (esimerkiksi spermatofori, joka siirretään tai jätetään vastapuolen lähelle). Ihmisen vaikutus näkyy erityisesti kotieläintuotannossa: eläinten parittelu voi olla luonnollista tai ohjattua, ja keinosiemennys on yleinen menetelmä haluttujen ominaisuuksien säilyttämiseksi tai indeksien parantamiseksi. Nämä toimet kuuluvat usein osaksi laajempaa kotieläintaloutta.
Yhteenveto
Parittelu ja siihen liittyvät ilmiöt — kopulaatio, hedelmöitys, hermafrodiittisuus ja erilaiset parittelustrategiat — muodostavat laajan kirjon biologisia ratkaisuja suvulliseen lisääntymiseen. Ne vaihtelevat lajeittain ja ympäristön mukaan: vesieliöillä ja kasveilla korostuu usein ulkoinen hedelmöitys ja massaspawnaus, kun taas maalla elävät lajit suosivat sisäisiä menetelmiä, parittelurituaaleja ja usein myös vanhempien hoivaa.
Sudenkorennot (Austrogomphus guerini) parittelevat.
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mitä on paritus?
V: Parittelu on vastakkaisen sukupuolen tai hermafrodiittisten organismien parittelua, yleensä seksuaalista lisääntymistä varten. Se voi viitata myös risteytymiseen kasveissa ja sienissä.
K: Mitä on kopulaatio?
V: Kopulaatio on kahden sukupuolisesti lisääntyvän eläimen sukupuolielinten yhdistyminen sisäistä hedelmöitystä varten.
K: Miten jotkin vesieliöt lisääntyvät?
V: Jotkin vesieläinlajit levittävät munat ja siittiöt veteen tiettyyn aikaan vuodesta, joka vaihtelee lajeittain.
K: Voivatko hermafrodiittiset lajit hedelmöittää itsensä?
V: Kyllä, jotkin hermafrodiittiset lajit voivat hedelmöittyä itse (autogamia). Joillakin kukkivilla kasveilla tämä voi tapahtua saman kukan sisällä, ja monet niveljalkaiset ja kastematot ovat hermafrodiitteja ja parittelevat samanaikaisesti pareittain.
K: Onko lintujen paritteluun liittyviä muita käyttäytymismalleja?
V: Kyllä, joillakin linnuilla paritteluun kuuluu käyttäytymistä, kuten pesänrakennus ja jälkeläisten ruokkiminen.
K: Onko keinosiemennys osa eläinten kasvatusta?
V: Kyllä, kotieläinten keinosiemennys on osa eläintenhoitoa.
Etsiä