Konfederaation artiklat — USA:n ensimmäinen perustuslaki (1781–1789)

Konfederaation artiklat (1781–1789): USA:n ensimmäisen perustuslain synty, ratifiointi ja korvaaminen 1789 — selkeä katsaus artiklojen taustaan, sisällöön ja seurauksiin.

Konfederaation artiklat, viralliselta nimeltään Articles of Confederation and Perpetual Union, olivat Amerikan yhdysvaltojen alkuperäisten kolmentoista osavaltion välinen sopimus, joka toimi Yhdysvaltojen ensimmäisenä perustuslakina. Artiklat hyväksyttiin mannerkongressissa 15. marraskuuta 1777, ja kaikki kolmetoista osavaltiota ratifioivat ne vuoden 1781 alussa (ratifiointi saatiin päätökseen 1. maaliskuuta 1781).

Konfederaation artiklat laadittiin ja muotoiltiin osin John Dickinsonin johtaman komitean ehdotuksen pohjalta. Ne korostivat osavaltioiden itsenäisyyttä ja liiton pysyvyyttä: osavaltiot säilyttivät suuren osan valtiollisesta suvereniteetistaan ja oikeudestaan hoitaa sisäisiä asioitaan. Keskushallinnolla oli vain ne valtuudet, jotka oli nimenomaisesti määritelty artikloissa.

Artiklojen mukaan liittoa hallitsi yksikamarinen kongressi, jossa kullakin osavaltiolla oli yksi ääni riippumatta sen väestöstä. Kongressilla oli valta julistaa sotaa ja tehdä rauha, solmia liittosopimuksia, ylläpitää postipalvelua, hoitaa intiaanisuhteita ja päättää yhteisistä alueista (kuten läntisistä siirtokunnista). Kongressi saattoi myös laskea liiton valuuttaa ja hallinnoida yhteistä velkaa, mutta sillä ei ollut suoraa verotusoikeutta kansalaisiin tai osavaltioihin — se saattoi vain pyytää rahaa osavaltioilta.

Artiklat sisälsivät myös käytännön ongelmia ja rajoituksia, jotka osoittautuivat merkittäviksi liiton toimivuudelle:

• Puutteet verotusoikeudessa: kongressi ei voinut pakottaa osavaltioita maksamaan varoja, mikä teki sotavelkojen ja julkisten menojen hoitamisesta vaikeaa.
• Puuttuva toimeenpaneva- ja tuomioelimen haaran rakenne: ei ollut vahvaa toimeenpanovaltaa eikä valtakunnallista korkeinta oikeutta liittovaltion lakien tulkintaan.
• Kaupankäynnin säätelyn puute: kongressilla ei ollut tehokkaita toimivaltuuksia valvoa tai yhdenmukaistaa osavaltioiden välistä kauppaa tai ulkomaankauppapolitiikkaa.
• Muutosten vaikeus: artiklojen muuttaminen vaati kaikkien osavaltioiden yksimielisyyden, mikä teki tarvittavien korjausten ja uudistusten toteuttamisesta käytännössä lähes mahdotonta.

Näistä ongelmista seurasi käytännössä taloudellista sekavuutta, vaikeuksia sodan jälkeisten velkojen hoidossa sekä kansainvälisen uskottavuuden heikkenemistä: ulkomaiset valtiot ja kauppakumppanit suhtaantuivat epäilevästi liittoon, jonka keskushallinto ei voinut taata sitoumuksia. Myös osavaltioiden väliset riidat kauppasäännöistä ja rajakysymyksistä korostivat tarpeen vahvempiin keskushallinnon valtuuksiin.

Artikloilla oli kuitenkin myös merkittäviä saavutuksia. Merkittävin niistä oli vuoden 1787 Northwest Ordinance, jolla järjestettiin läntisten alueiden hallinto, asetettiin menettelyt uusien osavaltioiden ottamiseksi liittoon ja kiellettiin orjuus Pohjois-Länsisessä alueessa (Ohio-joen pohjoispuolella). Artiklat mahdollistivat myös rauhan solmimisen ja sodan johtamisen sekä loivat alkuperäisen kansainvälisen toimijan, vaikka sen valtuudet olivat rajalliset.

Artiklojen heikkoudet johtivat lopulta tarpeeseen kokoukselle, jossa liiton järjestelmää muutettaisiin tai korvattaisiin. Tämän seurauksena kokoonnuttiin vuonna 1787 Philadelphiaan perustuslakikokoukseen. Kokouksen lopputuloksena syntyi uusi Yhdysvaltojen perustuslaki, jonka kannattajat — niin kutsutut perustajaisät — edistivät vahvempaa keskushallintoa ja uutta liittovaltiomuotoa. Uusi perustuslaki hyväksyttiin osavaltioissa myöhemmin, ja se astui voimaan virallisesti 4. maaliskuuta 1789, jolloin konfederaation artiklat lopulta korvattiin.

Perinnöllisesti Konfederaation artiklat osoittivat, että täydellinen valtiollinen itsenäisyys ilman riittävää yhteistä hallintoa voi olla epäkäytännöllistä laajemmassa liitossa. Ne toimivat arvokkaana oppituntina, joka vaikutti uuden perustuslain muotoiluun: tasapainoon keskitetyn vallan ja osavaltioiden oikeuksien välillä sekä erilaisten vallanjakojen (lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovalta) tarpeesta toimivan liiton rakentamiseksi.

Sisältö

Vaikka monet samat henkilöt loivat liittosopimuksen ja perustuslain, nämä kaksi asiakirjaa olivat hyvin erilaisia. Alkuperäiset viisisivuiset artiklat sisälsivät kolmetoista artiklaa, johtopäätöksen ja allekirjoituksia varten tarkoitetun osion. Seuraavassa luettelossa on lyhyt tiivistelmä kustakin kolmestatoista artiklasta.

(1) Liittovaltion nimi on "Amerikan yhdysvallat".

(2) Kukin osavaltio hallitsee edelleen itse itseään lukuun ottamatta erityisiä asioita, jotka artiklat sallivat liittohallituksen tehdä: "Kukin osavaltio [säilyttää] itsemääräämisoikeutensa, vapautensa ja itsenäisyytensä sekä kaikki valtuudet, toimivaltuudet ja oikeudet, joita tämä liittovaltio ei ole [antanut liittohallitukselle]...."

(3) Yhdysvallat on joukko valtioita, jotka ovat liittyneet yhteen suojellakseen toisiaan ja auttaakseen toisiaan. Osavaltiot ovat yhdistyneet "yhteiseksi puolustuksekseen, vapauksiensa turvaamiseksi sekä keskinäiseksi ja yleiseksi [hyvinvoinnikseen], [kokoontuakseen] auttamaan toisiaan kaikkia niille tarjottuja voimatoimia tai niihin kohdistettuja hyökkäyksiä vastaan....".

(4) Ihmisillä on Yhdysvalloissa liikkumisvapaus: kuka tahansa voi liikkua vapaasti osavaltioiden välillä, lukuun ottamatta "köyhiä, kulkureita ja lainsuojattomia". Kun henkilö matkustaa yhteen osavaltioon, hän saa kaikki ne oikeudet, jotka kyseinen osavaltio antaa siellä asuville ihmisille. Jos henkilö tekee rikoksen yhdessä osavaltiossa ja pakenee toiseen osavaltioon ja hänet löydetään, hänet luovutetaan siihen osavaltioon, jossa rikos tapahtui, ja hänet tuomitaan siellä.

(5) Kukin osavaltio saa yhden äänen liittovaltion kongressissa (jota kutsutaan nimellä "United States in Congress Assembled"). Kukin osavaltio voi tuoda kongressiin kahdesta seitsemään valtuutetun ryhmän. Kunkin osavaltion lainsäätäjä valitsee kongressin jäsenet. Kongressin jäsenet voivat toimia enintään kolme vuotta kuudesta vuodesta.

(6) Vain liittovaltion hallitus saa harjoittaa ulkopolitiikkaa (toimia muiden maiden kanssa) ja julistaa sotaa. Ilman kongressin lupaa yhdelläkään osavaltiolla ei saa olla laivastoa tai kokopäiväistä armeijaa, eivätkä osavaltiot saa taistella missään sodassa. Artikloissa kuitenkin kannustettiin kutakin osavaltiota perustamaan miliisijoukkoja.

(7) Kun yhteistä puolustusta varten perustetaan armeija, osavaltioiden lainsäätäjät valitsevat everstit ja everstiä alemmat sotilasarvot.

(8) Yhdysvallat maksaa asioita osavaltioiden lainsäätäjien keräämillä rahoilla. Kaikkien osavaltioiden ei tarvitse maksaa samaa summaa. Osavaltiot, joissa omaisuuden arvo on korkeampi, maksavat enemmän.

(9) Konfederaatiohallituksella on seuraavat valtuudet: sodan julistaminen, painojen ja mittojen (myös kolikoiden) asettaminen ja se, että kongressi toimii lopullisena tuomioistuimena osavaltioiden välisissä erimielisyyksissä.

(10) "Valtioiden komitea" toimii hallituksena silloin, kun kongressi ei ole koolla.

(11) Yhdeksän valtion on oltava samaa mieltä, ennen kuin uusi valtio hyväksytään liittovaltioon. Kanada on jo hyväksytty, jos se hakee jäsenyyttä.

(12) Liittovaltio hyväksyy sotavelan, joka on peräisin ennen artikloja.

(13) Artikloja voidaan muuttaa vain, jos kongressi ja kaikki osavaltioiden lainsäätäjät hyväksyvät sen.

 
Toinen Manner-Euroopan kongressi kirjoitti ja hyväksyi liittosopimusartiklat  


Amerikkalaisen miliisimiehen patsas. Artikloissa kannustettiin kutakin osavaltiota perustamaan miliisi.  

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mitä olivat liittosopimuksen artiklat?

K: Kuka ratifioi liittosopimuksen artiklat?

K: Mikä oli liittosopimuksen artiklojen tarkoitus?

K: Milloin liittosopimuksen artiklat korvattiin?

Kysymys: Minkälainen hallintomuoto vahvistettiin liittosopimuksen artiklojen myötä?

K: Mikä ero oli liittovaltiosääntöjen ja Yhdysvaltojen perustuslain välillä?

Kysymys: Miksi liittovaltiosäännökset korvattiin?

Hae kirjaimella