Yhdysvaltojen historia – kattava kronologia ja tärkeimmät tapahtumat

Katso myös: Pohjois-Amerikan historia

Kolumbusta edeltävä aikakausi on aikaa ennen kuin Kristoffer Kolumbus matkusti Amerikkaan vuonna 1492. Tuohon aikaan intiaanit asuivat maalla, joka on nykyään Yhdysvaltojen hallinnassa. Heillä oli erilaisia kulttuureja: Itäisten metsäalueiden intiaanit metsästivät riistaa ja peuroja, luoteisten intiaanit kalastivat, lounaisten intiaanit viljelivät maissia ja rakensivat puebloiksi kutsuttuja taloja ja suurten tasankojen intiaanit metsästivät biisoneita. Noin vuonna 1000 viikinkien vierailu Newfoundlandissa alkoi. He eivät kuitenkaan asuneet siellä.

Englantilaiset yrittivät asettua Roanoke Islandille vuonna 1585. Asutus ei kestänyt, eikä kukaan tiedä, mitä ihmisille tapahtui. Vuonna 1607 John Smith, John Rolfe ja muut kullasta ja seikkailuista kiinnostuneet englantilaiset perustivat ensimmäisen pysyvän englantilaisen asutuksen Virginian Jamestowniin vuonna 1607. Alkuvuosina monet Virginian asukkaat kuolivat tauteihin ja nälkään. Virginian siirtokunta säilyi, koska se teki rahaa istuttamalla tupakkaa, riisiä ja puuvillaa.

Vuonna 1621 joukko englantilaisia pyhiinvaeltajia asettui Massachusettsin Plymouthiin. Puritaanit perustivat suuremman siirtokunnan Massachusetts Bayhin vuonna 1630. Pyhiinvaeltajat ja puritaanit olivat kiinnostuneita paremman yhteiskunnan luomisesta, eivät kullan etsimisestä. He kutsuivat tätä ihanneyhteiskuntaa "kaupungiksi kukkulalla". Roger Williams -niminen mies lähti Massachusettsista oltuaan eri mieltä puritaanien kanssa ja perusti Rhode Islandin siirtokunnan vuonna 1636.

Iso-Britannia ei ollut ainoa maa, joka asetti alueelle, josta myöhemmin tuli Yhdysvallat. Espanja rakensi 1500-luvulla linnoituksen Saint Augustineen Floridaan. Ranska asutti Louisianan ja Suurten järvien alueen. Hollantilaiset asuttivat New Yorkin, jota he kutsuivat nimellä New Netherland. Muita alueita asuttivat skotlantilais-irlantilaiset, saksalaiset ja ruotsalaiset. Ajan myötä Britannia kuitenkin hallitsi kaikkia siirtomaita, ja useimmat amerikkalaiset siirtolaiset ottivat käyttöön brittiläisen elämäntavan. Siirtomaiden kasvu ei ollut hyvä asia alkuperäisamerikkalaisille. Monet heistä kuolivat isorokkoon, eurooppalaisten Amerikkaan tuomaan tautiin. Ne, jotka jäivät henkiin, menettivät maansa siirtolaisille.

1700-luvun alussa siirtokunnissa oli uskonnollinen liike, jota kutsuttiin suureksi herätykseksi. Jonathan Edwardsin kaltaiset saarnaajat pitivät saarnoja. Yksi niistä oli nimeltään "Syntiset vihaisen Jumalan käsissä". Suuri herätysliike saattoi johtaa Amerikan vallankumouksessa käytettyyn ajattelutapaan.

Vuoteen 1733 mennessä siirtokuntia oli kolmetoista. New York, Philadelphia, Boston ja Charleston olivat tuolloin suurimmat kaupungit ja tärkeimmät satamat.

Englanti ja Ranska kävivät vuosina 1756-1763 sotaa Amerikan maista, jota kutsuttiin seitsenvuotiseksi sodaksi tai Ranskan ja intiaanien sodaksi ja jonka britit voittivat. Sodan jälkeen vuonna 1763 annetussa kuninkaallisessa julistuksessa sanottiin, että siirtolaiset eivät saaneet asua Appalakkien länsipuolella. Monet siirtolaiset, jotka halusivat muuttaa rajaseudulle, eivät pitäneet julistuksesta.

Ranskan ja intiaanien sodan jälkeen siirtolaiset alkoivat ajatella, että he eivät saaneet "oikeuksiaan vapaasyntyisinä englantilaisina". Tämä tarkoitti sitä, että he halusivat saada oikeudenmukaista kohtelua Englannin hallitukselta. Tämä johtui pääasiassa uusista veroista, joita britit pakottivat siirtokunnat maksamaan sodan maksamiseksi. Amerikkalaiset kutsuivat tätä "Ei verotusta ilman edustusta" -periaatteeksi, mikä tarkoitti, että siirtolaisten ei pitäisi joutua maksamaan veroja, ellei heillä olisi ääniä Britannian parlamentissa. Jokaisesta verosta ei pidetty, ja se korvattiin toisella, mikä johti siihen, että siirtokuntien välinen yhtenäisyys lisääntyi. Vuonna 1770 Bostonin siirtolaiset, jotka tunnettiin nimellä Sons of Liberty, joutuivat taisteluun brittisotilaiden kanssa. Tämä tuli tunnetuksi Bostonin verilöylynä. Teelain jälkeen Sons of Liberty -järjestö heitti satoja laatikoita teetä mereen. Tämä tunnettiin nimellä Bostonin teekutsut (1773). Tämä johti siihen, että brittiarmeija valtasi Bostonin. Tämän jälkeen 13 siirtokunnan johtajat muodostivat ryhmän nimeltä Mannerheimin kongressi ( 1774 ). Mannermaakongressiin kuului monia ihmisiä, mutta tärkeimpiä olivat Benjamin Franklin, John Adams, Thomas Jefferson, John Hancock, Roger Sherman ja John Jay.

Vuonna 1776 Thomas Paine kirjoitti pamfletin nimeltä Common Sense. Siinä esitettiin, että siirtomaiden olisi oltava vapaita Englannin hallinnosta. Tämä perustui John Locken ja muiden esittämiin englantilaisiin ajatuksiin luonnollisista oikeuksista ja yhteiskuntasopimuksesta. Heinäkuun 4. päivänä 1776 13 siirtokunnan asukkaat hyväksyivät Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistuksen. Siinä todettiin, että ne olivat vapaita ja itsenäisiä valtioita eivätkä enää osa Englantia. Siirtolaiset taistelivat jo tuolloin Britanniaa vastaan vallankumoussodassa. Vapaussota alkoi vuonna 1775 Lexingtonissa ja Concordissa. Vaikka amerikkalaiset sotilaat George Washingtonin johdolla hävisivät monia taisteluita briteille, he saavuttivat suuren voiton Saratogassa vuonna 1777. Tämä johti siihen, että Ranska ja Espanja liittyivät sotaan amerikkalaisten puolelle. Vuonna 1781 amerikkalaisten voitto Yorktownissa ranskalaisten avustuksella sai Britannian päättämään lopettaa taistelut ja luopua siirtomaista. Amerikka oli voittanut sodan ja itsenäisyytensä.

Katso myös: Yhdysvaltain perustuslaki ja vuoden 1812 sota

Vuonna 1781 siirtomaat muodostivat liittovaltion artiklojen nojalla osavaltioiden liittovaltion, mutta se kesti vain kuusi vuotta. Se antoi lähes kaiken vallan osavaltioille ja hyvin vähän keskushallinnolle. Konfederaatiolla ei ollut presidenttiä. Se ei pystynyt poistamaan intiaaneja tai brittejä rajaseuduilta eikä pysäyttämään Shaysin kapinan kaltaisia joukkokapinoita. Shaysin kapinan jälkeen monet olivat sitä mieltä, että liittovaltion artiklat eivät toimineet.

Vuonna 1787 kirjoitettiin perustuslaki. Monet perustuslain kirjoittamiseen osallistuneista henkilöistä, kuten Washington, James Madison, Alexander Hamilton ja Gouverneur Morris, kuuluivat tuon ajan Amerikan merkittävimpiin ajattelijoihin. Jotkut näistä miehistä toimivat myöhemmin tärkeissä viroissa uudessa hallituksessa. Perustuslaki loi vahvemman kansallisen hallituksen, jossa oli kolme hallinnonhaaraa: toimeenpaneva (presidentti ja hänen esikuntansa), lainsäädäntöelin (edustajainhuone ja senaatti) ja oikeuslaitos (liittovaltion tuomioistuimet).

Jotkin osavaltiot hyväksyivät perustuslain hyvin nopeasti. Toisissa osavaltioissa monet ihmiset eivät pitäneet perustuslaista, koska se antoi enemmän valtaa keskushallinnolle eikä siinä ollut lakiesitystä oikeuksista. Jotta perustuslaki saataisiin hyväksytyksi, Madison, Hamilton ja Jay kirjoittivat sanomalehtiartikkeleita, joita kutsuttiin nimellä Federalist Papers. Hyvin pian sen jälkeen lisättiin Bill of Rights. Kyseessä oli 10 lisäyksen (muutoksen) sarja, joka rajoitti hallituksen valtaa ja takasi kansalaisille oikeudet. Perustuslaki on itsenäisyysjulistuksen tavoin yhteiskunnallinen sopimus kansan ja hallituksen välillä. Perustuslain pääajatuksena on, että hallitus on kansan valitsema tasavalta (edustuksellinen demokratia), jossa kaikilla on samat oikeudet. Tämä ei kuitenkaan aluksi pitänyt paikkaansa, sillä vain valkoiset miehet, jotka omistivat omaisuutta, saivat äänestää. Osavaltioiden lakien sekä 14., 15., 19., 24. ja 26. lisäyksen ansiosta lähes kaikki vähintään 18-vuotiaat Yhdysvaltain kansalaiset voivat nykyään äänestää.

Vuonna 1789 Washington valittiin ensimmäiseksi presidentiksi. Hän määritteli, miten henkilön tulisi toimia presidenttinä, ja jäi eläkkeelle kahden kauden jälkeen. Washingtonin kauden aikana oli viskikapina, jossa maanviljelijät yrittivät estää hallitusta keräämästä veroja viskistä. Vuonna 1795 kongressi hyväksyi Jayn sopimuksen, joka mahdollisti kaupankäynnin lisäämisen Britannian kanssa vastineeksi siitä, että Britannia luopui linnakkeistaan Suurilla järvillä. Iso-Britannia teki kuitenkin edelleen asioita, jotka vahingoittivat Yhdysvaltoja, kuten pakkolunastus (amerikkalaisten merimiesten pakottaminen liittymään Britannian kuninkaalliseen laivastoon).

John Adams voitti Thomas Jeffersonin vuoden 1796 vaaleissa ja nousi Yhdysvaltain toiseksi presidentiksi. Kyseessä olivat ensimmäiset amerikkalaiset vaalit, jotka käytiin kahden poliittisen puolueen välillä. Presidenttinä Adams kasvatti armeijaa ja laivastoa. Hän sai myös säädettyä ulkomaalais- ja kapinallisuuslait, jotka herättivät paljon vastenmielisyyttä.

Vuoden 1800 vaaleissa Jefferson voitti Adamsin. Yksi tärkeimmistä asioista, joita hän teki presidenttinä, oli Louisianan osto Ranskalta, mikä teki Yhdysvalloista kaksi kertaa suuremman. Jefferson lähetti Lewisin ja Clarkin kartoittamaan Louisianan ostoa. Jefferson yritti myös lopettaa kaupankäynnin Englannin ja Ranskan kanssa, jotta Yhdysvallat ei sekaantuisi näiden kahden maan käymään sotaan. Yhdysvaltojen ja Englannin välillä syttyi taistelu vuonna 1812, kun James Madison oli presidenttinä. Tätä kutsuttiin vuoden 1812 sodaksi.

Yksi tämän ajanjakson ongelmista oli orjuus. Vuoteen 1861 mennessä yli kolme miljoonaa afroamerikkalaista oli orjuutettu etelässä. Tämä tarkoittaa sitä, että he työskentelivät muiden ihmisten palveluksessa, mutta heillä ei ollut vapautta eivätkä he saaneet työstään rahaa. Useimmat työskentelivät puuvillan poimijoina suurilla plantaaseilla. Puuvillasta tuli etelän tärkein viljelykasvi sen jälkeen, kun Eli Whitney keksi puuvillatehtaan vuonna 1793. Orjat kapinoivat orjuutta vastaan muutamaan otteeseen, muun muassa Nat Turnerin johtamassa kapinassa. Kaikki nämä kapinat epäonnistuivat. Etelässä haluttiin pitää orjuus, mutta sisällissodan aikaan monet ihmiset pohjoisessa halusivat lopettaa orjuuden. Toinen pohjoisen ja etelän välinen kiista koski hallituksen roolia. Etelä halusi vahvemmat osavaltioiden hallitukset, mutta pohjoinen halusi vahvemman keskushallinnon.

Vuoden 1812 sodan jälkeen federalistipuolue hiipui, ja jäljelle jäi "hyvien tunteiden aikakausi", jolloin vain yksi puolue oli tärkeä, presidenttien James Madisonin ja James Monroen aikana. Monroen aikana Yhdysvaltojen Pohjois-Amerikkaa koskeva politiikka oli Monroen doktriini, jossa ehdotettiin, että Euroopan olisi lakattava yrittämästä hallita Yhdysvaltoja ja muita itsenäisiä maita Amerikassa. Samoihin aikoihin kongressi vaati jotain, jota kutsuttiin "amerikkalaiseksi järjestelmäksi". Amerikkalainen järjestelmä tarkoitti rahan käyttämistä pankkitoimintaan, liikenteeseen ja viestintään. Amerikkalaisen järjestelmän ansiosta rakennettiin suurempia kaupunkeja ja enemmän tehtaita. Yksi tämän ajan suurista liikennehankkeista oli New Yorkin osavaltiossa sijaitseva Erie-kanava. 1840-luvulle tultaessa kanavien lisäksi rakennettiin rautateitä. Vuoteen 1860 mennessä Yhdysvaltoihin oli rakennettu tuhansia kilometrejä rautateitä ja lennätinlinjoja, lähinnä Koillismaalle ja Keskilänteen.

1800-luvun alussa teollinen vallankumous saapui Amerikkaan. Pohjoisiin kaupunkeihin, kuten Lowelliin, Massachusettsiin, rakennettiin monia tehtaita. Useimmat niistä valmistivat vaatteita. Monet tehdastyöläiset olivat naisia, ja jotkut olivat lapsia tai irlantilaisia tai saksalaisia. Teollistumisesta huolimatta Amerikka oli edelleen maanviljelijöiden kansakunta.

1800-luvun alussa ja puolivälissä oli uskonnollinen liike, jota kutsuttiin toiseksi suureksi herätykseksi. Tuhannet ihmiset kokoontuivat suuriin uskonnollisiin kokouksiin, joita kutsuttiin herätyksiksi. He uskoivat voivansa uskonnon avulla saada aikaan kultaisen ajan Amerikassa. Syntyi uusia uskonnollisia liikkeitä, kuten pyhitysliike ja mormonit, ja metodistikirkon kaltaiset ryhmät kasvoivat. Toinen suuri herätys johti kahteen uudistusliikkeeseen eli lakien ja käyttäytymisen muuttamiseen yhteiskunnan parantamiseksi. Toinen näistä oli maltillisuusliike, joka uskoi, että alkoholin juominen oli pahasta. Toinen oli abolitionismi, joka yritti lopettaa orjuuden. Harriet Beecher Stowen ja William Lloyd Garrisonin kaltaiset ihmiset kirjoittivat kirjoja ja sanomalehtiä, joissa sanottiin, että orjuus pitäisi lopettaa. He perustivat myös poliittisia liikkeitä, joihin kuuluivat Liberty Party, Free Soil Party ja Republican Party. Jotkut abolitionistit, kuten Frederick Douglass, olivat entisiä orjia. Vuoteen 1820 mennessä orjuus oli hyvin harvinaista pohjoisessa, mutta jatkui etelässä.

1800-luvulla monille amerikkalaisille naisille oli ominaista niin sanottu "kotiäitiyden kultti". Tämä tarkoitti sitä, että useimpien naimisissa olevien naisten odotettiin pysyvän kotona ja kasvattavan lapsia. Kuten muissakin maissa, amerikkalaiset vaimot olivat hyvin pitkälti miehensä valvonnassa, eikä heillä ollut juuri mitään oikeuksia. Naimattomille naisille oli tarjolla vain muutama työ, kuten vaatetehtaissa työskentely ja kotiapulaisina toimiminen. 1800-luvulla Lucretia Mottin ja Elizabeth Cady Stantonin kaltaiset naiset olivat sitä mieltä, että naisilla pitäisi olla enemmän oikeuksia. Vuonna 1848 monet näistä naisista tapasivat ja sopivat taistelevansa naisten oikeuksien, kuten äänioikeuden, puolesta. Monet naisten oikeuksia ajaneista naisista olivat mukana myös orjuuden lopettamista ajaneessa liikkeessä.

Vuonna 1828 Andrew Jackson valittiin presidentiksi. Hän oli ensimmäinen demokraattisen puolueen valitsema presidentti. Hän muutti hallitusta monin tavoin. Koska monet hänen kannattajistaan olivat köyhiä ihmisiä, jotka eivät olleet aiemmin äänestäneet, hän palkitsi heidät valtion työpaikoilla, joita kutsutaan "spoilsiksi" tai "patronaatioksi". Jacksonin takia häntä vastaan perustettiin uusi puolue, Whigit. Tätä kutsuttiin "toiseksi puoluejärjestelmäksi". Jackson vastusti voimakkaasti kansallispankkia. Hän piti sitä whigien ja vaikutusvaltaisten amerikkalaisten liikemiesten symbolina. Jackson vaati myös korkeaa tuontiveroa, josta etelävaltiot eivät pitäneet. He kutsuivat sitä "kauhutariffiksi". Jacksonin varapresidentti John C. Calhoun oli etelästä. Hän kirjoitti, että etelän olisi lopetettava tulli ja ehkä erottava unionista (irtautuminen). Näitä sanoja käytettäisiin uudelleen sisällissodan aikana.

Ihmiset alkoivat muuttaa Mississippi-joen ja Kalliovuorten länsipuolelle tähän aikaan. Ensimmäiset länteen muuttaneet ihmiset olivat ihmisiä, jotka pyydystivät ja myivät eläinten nahkoja, kuten John Colter ja Jim Bridger. Vuoteen 1840 mennessä monet ihmiset muuttivat vaunuilla Oregoniin, ja vielä enemmän ihmisiä lähti länteen Kalifornian kultakuumeen jälkeen vuonna 1849. Ensimmäisiin kolmeentoista osavaltioon lisättiin monia uusia osavaltioita, enimmäkseen keskilännessä ja etelässä ennen sisällissotaa ja lännessä sisällissodan jälkeen. Tänä aikana intiaanit menettivät suuren osan maastaan. He olivat hävinneet sotilaallisia taisteluita amerikkalaisille Tippecanoessa ja Seminole-sodassa. 1830-luvulla intiaaneja ajettiin pois Keskilännestä ja etelästä muun muassa kyynelten polun ja Mustahaukkasodan kaltaisten tapahtumien vuoksi. 1840-luvulle tultaessa suurin osa intiaaneista oli siirtynyt Mississippi-joen länsipuolelle.

Meksikon ja Amerikan sota ( 1846-1848 )

Vuonna 1845 Texas, joka oli Meksikosta irtaantumisensa jälkeen valtio, liittyi Yhdysvaltoihin. Meksiko ei pitänyt tästä, ja amerikkalaiset halusivat maata, joka Meksikolla oli länsirannikolla ("Manifest Destiny"). Tämä johti siihen, että Yhdysvallat ja Meksiko kävivät sotaa, jota kutsuttiin Meksikon ja Yhdysvaltojen sodaksi. Sodan aikana Yhdysvallat valtasi San Franciscon, Los Angelesin, Monterreyn, Veracruzin ja Meksikon kaupungin. Sodan tuloksena Yhdysvallat sai maata Kaliforniassa ja suuressa osassa Amerikan lounaisosaa. Monet ihmiset pohjoisessa eivät pitäneet tästä sodasta, koska heidän mielestään se oli vain hyväksi eteläisille orjavaltioille.

1840- ja 1850-luvuilla pohjoisten osavaltioiden ja eteläisten osavaltioiden asukkaat eivät olleet yhtä mieltä siitä, oliko orjuus oikein vai väärin alueilla, jotka eivät vielä olleet osavaltioita. Hallituksen jäsenet yrittivät tehdä sopimuksia sodan lopettamiseksi. Joitakin sopimuksia olivat vuoden 1850 kompromissi ja Kansas-Nebraska Act, mutta ne eivät oikeastaan auttaneet pitämään unionia koossa. Etelän ihmiset olivat vihaisia kirjoille, kuten Uncle Tom's Cabinille, jossa sanottiin, että orjuus oli väärin. Pohjoisen ihmiset eivät pitäneet korkeimman oikeuden päätöksestä nimeltä Dred Scott, joka piti Scottin orjana. Etelän ja pohjoisen ihmiset alkoivat tappaa toisiaan Kansasissa orjuuden takia. Tätä kutsuttiin "Kansasin verenvuodatukseksi". John Brown, yksi Verenvuotavan Kansasin ihmisistä, valtasi erään Virginian kaupungin vuonna 1859 osoittaakseen, että orjuus on väärin, ja yrittäessään saada orjat taistelemaan omistajiaan vastaan.

Vuoden 1860 vaaleissa demokraattinen puolue hajosi ja republikaanien presidenttiehdokas Abraham Lincoln valittiin. Tämän jälkeen monet eteläiset osavaltiot erosivat unionista. Lopulta yksitoista osavaltiota erosi. Ne yrittivät perustaa uuden valtion nimeltä Amerikan konfederaatiovaltiot eli "Konfederaatio". Unionin (pohjoinen) ja Konfederaation (etelä) välillä alkoi sota. Koska tehtaita ei ollut, etelän sotilaiden oli vaikeampi saada aseita tai univormuja. Etelä ei voinut saada tarvikkeita, koska pohjoisen laivat saartoivat eteläisen rannikon.

Sodan alkuvaiheessa liittovaltion kenraalit, kuten Robert E. Lee ja Stonewall Jackson, voittivat taisteluissa unionin kenraaleja, kuten George B. McClellania ja Ambrose Burnsidea. Vuosina 1862 ja 1863 unionin armeija yritti vallata Konfederaation pääkaupungin Richmondin Virginiassa useita kertoja, mutta epäonnistui joka kerta. Leen armeija hyökkäsi pohjoiseen kahdesti, mutta se käännytettiin takaisin Antietamissa ja Gettysburgissa. Kesken sodan Lincoln antoi vapautusjulistuksen, joka vapautti kaikki konfederaation orjat, ja alkoi antaa mustien miesten taistella unionin armeijassa. Sota alkoi kääntyä unionin eduksi Gettysburgin ja Vicksburgin taistelujen jälkeen vuonna 1863. Gettysburg esti Leetä hyökkäämästä pohjoiseen, ja Vicksburg antoi unionille Mississippi-joen hallinnan. Vuonna 1864 William T. Shermanin johtama unionin armeija marssi Georgian läpi ja tuhosi suuren osan siitä. Vuoteen 1865 mennessä unionin kenraali Ulysses S. Grant oli vallannut Richmondin ja pakotti Leen luopumaan taistelusta Appomattoxissa.

Katso myös: Yhdysvaltojen jälleenrakennus

Huhtikuussa 1865 Lincoln ammuttiin ja tapettiin, kun hän oli katsomassa näytelmää. Uuden presidentin Andrew Johnsonin oli käytävä läpi jälleenrakennusprosessi, jossa Yhdysvallat koottiin uudelleen yhteen sisällissodan jälkeen. Tänä aikana hyväksyttiin perustuslain 13., 14. ja 15. lisäykset, jotka vapauttivat orjat, tekivät heistä kansalaisia ja antoivat heille äänioikeuden. Kongressia johtivat "radikaalit republikaanit", jotka halusivat rangaista etelää sisällissodan jälkeen. He eivät pitäneet Johnsonista, ja he melkein syrjäyttivät hänet virastaan. He lähettivät myös monia sotilaita etelään, asensivat epäsuosittuja "scalawag"-hallituksia ja pakottivat etelän hyväksymään 14. ja 15. lisäyksen. Etelä ei pitänyt tästä, joten he laativat "Jim Crow" -lakeja, jotka asettavat mustat alempiin asemiin. Etelän valkoiset demokraatit perustivat Ku Klux Klan -nimisen ryhmän, joka hyökkäsi mustien kimppuun ja esti heitä äänestämästä.

Tänä aikana monet ihmiset muuttivat Yhdysvaltoihin muista maista, kuten Irlannista, Italiasta, Saksasta, Itä-Euroopasta ja Kiinasta. Monet heistä työskentelivät suurissa tehtaissa ja asuivat suurissa kaupungeissa, kuten New Yorkissa, Chicagossa ja Bostonissa, usein pienissä, köyhissä, tiiviisti toisistaan erillään olevissa asunnoissa, joita kutsutaan "tenementeiksi" tai "slummeiksi". Poliittiset koneistot käyttivät heitä usein hyväkseen ja antoivat heille töitä ja rahaa ääniä vastaan.

Poliittiset koneistot valitsivat tärkeimmät poliitikot, ja he olivat korruptoituneita. Hallitus pystyi tekemään vain vähän, ja suuryritysten johtajilla oli usein enemmän valtaa kuin hallituksella. Tähän aikaan oli useita hyvin suuria yrityksiä, joita kutsuttiin trusteiksi. Trustien johtajat tienasivat miljoonia dollareita ja maksoivat työntekijöilleen matalia palkkoja. Joitakin näistä ihmisistä olivat John D. Rockefeller, Andrew Carnegie ja J.P. Morgan.

Sisällissodan jälkeen ihmiset jatkoivat muuttoa länteen, jossa muodostettiin uusia osavaltioita. Ihmiset saivat nyt vapaata maata lännessä vuoden 1862 lain, Homestead Actin, ansiosta. Suurimman osan lännen maasta omisti hallitus, rautatiet tai suuret maanviljelijät. Vuonna 1869 valmistunut mannertenvälinen rautatie auttoi kuljettamaan ihmisiä ja tavaroita lännestä muualle maahan. Chicagosta tuli lännen ja idän välisen kaupan keskus, koska monet rautatielinjat kohtasivat siellä. Valkoisten uudisasukkaiden ja intiaanien välillä oli ongelmia, kun yhä useammat ihmiset alkoivat muuttaa länteen. Tämän vuoksi paljon enemmän intiaaneja kuoli taisteluissa, kuten Wounded Knee -taistelussa. Lähes kaikki intiaanien maa otettiin pois Dawes Actin kaltaisilla laeilla.

Monet amerikkalaiset olivat sitä mieltä, että rautatiet veloittivat maanviljelijöiltä niin paljon rahaa, että se teki heistä köyhiä. Työläiset johtivat useita lakkoja rautateitä vastaan, jotka armeija kukisti. Maanviljelijät perustivat myös ryhmiä rautateitä vastaan, kuten Grange-järjestön. Näistä ryhmistä muodostui populistinen liike, joka oli vähällä voittaa presidentinvaalin William Jennings Bryanin johdolla. Populistit halusivat uudistuksia, kuten tuloveron ja senaattorien suorat vaalit. Populistipuolue kuoli vuoden 1896 jälkeen. Monet asiat, joita populistit halusivat, toteutuivat progressiivisen aikakauden aikana.

Yhdysvalloissa progressiivisuus on uskomus, jonka mukaan hallituksella pitäisi olla suurempi rooli amerikkalaisten jokapäiväisessä elämässä, jotta ihmisille, erityisesti työntekijöille, voitaisiin taata hyvä elintaso. Imperialismi oli uskomus siitä, että Yhdysvaltojen pitäisi rakentaa vahvempi laivasto ja valloittaa maita.

1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa Yhdysvallat alkoi toimia aktiivisemmin ulkosuhteissa. Vuonna 1898 Yhdysvallat kävi Espanjan kanssa sotaa, jota kutsuttiin Espanjan ja Amerikan sodaksi. Yhdysvallat voitti sen ja sai Puerto Ricon, Guamin, Guantanamon ja Filippiinit. Yhdessä Alaskan oston ja Havaijin haltuunoton kanssa Yhdysvallat oli saanut kaikki nykyiset alueensa ja lisäksi joitakin alueita, jotka se myöhemmin menetti toisen maailmansodan jälkeen. Samoihin aikoihin Yhdysvallat ja Euroopan valtiot avasivat kaupankäynnin Kiinan kanssa. Tämä johtui siitä, että ne olivat voittaneet Kiinan oopiumisodissa ja bokserikapinassa. Yhdysvallat ja Eurooppa pystyivät käymään kauppaa Kiinan kanssa avoimien ovien politiikan avulla.

Vuonna 1901 republikaanista Theodore Rooseveltista tuli presidentti. Hän oli ollut sotilaana Espanjan ja Amerikan sodassa. Hän vaati ulkopolitiikkaa, joka tunnettiin nimellä "Big Stick". Tämä tarkoitti suurta laivastoa ja Latinalaisen Amerikan hallintaa. Vuosina 1901-1930 Yhdysvallat lähetti sotilaita Latinalaiseen Amerikkaan useita kertoja. Rooseveltin ollessa presidenttinä aloitettiin Panaman kanavan rakentaminen, joka oli Tyynenmeren ja Atlantin valtameren välinen yhteys, joka nopeutti matkustamista maailman ympäri.

Tänä aikana ihmiset alkoivat huomata amerikkalaisten kaupunkien huonon kunnon. Ryhmä ihmisiä, joita kutsuttiin "muckrakereiksi", kirjoitti kirjoja ja sanomalehtiartikkeleita muun muassa suuryritysten vallasta, tehtaiden epäpuhtaista käytännöistä ja köyhien ihmisten tilasta. Roosevelt ja kongressi vastasivat heidän huoliinsa laeilla, kuten Pure Food and Drug Act -lailla. Lailla valvottiin elintarvikkeiden valmistustapaa, jotta ne olisivat turvallisia. Toisena vastauksena likapyykkimiehille oli niin sanottu "trust-busting", jossa suuret yritykset hajotettiin pienemmiksi. Suurin tällä tavoin hajotettu yritys oli Standard Oil Company vuonna 1911.

Vuonna 1912 Woodrow Wilsonista tuli presidentti. Hän oli edistysmielinen, mutta ei aivan samanlainen kuin Roosevelt. Hän taisteli "etuoikeuksien kolminkertaista muuria" vastaan, joka koostui suuryrityksistä, veroista ja Yhdysvaltoihin tulevien tavaroiden maksuista. Tänä aikana hyväksyttiin Yhdysvaltain perustuslain kuudestoista ja seitsemästoista lisäys. Ne mahdollistivat liittovaltion tuloveron ja Yhdysvaltain senaattorien suoran valinnan.

Yhdysvallat ei halunnut osallistua ensimmäiseen maailmansotaan, mutta halusi myydä aseita molemmille osapuolille. Vuonna 1915 saksalainen sukellusvene upotti amerikkalaisia kuljettaneen Lusitania-aluksen. Tämä suututti amerikkalaiset, ja Saksa lakkasi hyökkäämästä matkustaja-aluksiin. Tammikuussa 1917 Saksa aloitti jälleen hyökkäykset ja lähetti Meksikoon Zimmermanin sähkeen Yhdysvaltojen valtaamisesta. Yhdysvallat liittyi Saksaa vastaan käytyyn sotaan, ja se päättyi vuotta myöhemmin. Wilson työskenteli kansainvälisen järjestön, Kansainliiton, perustamiseksi. Kansainliiton päätavoitteena oli sodan estäminen. Yhdysvallat ei kuitenkaan liittynyt siihen, koska eristäytyjät hylkäsivät rauhansopimuksen. Ensimmäisen maailmansodan päättyessä influenssapandemia tappoi miljoonia ihmisiä Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Sodan jälkeen Yhdysvallat oli yksi maailman rikkaimmista ja vaikutusvaltaisimmista valtioista.

"Roaring Twenties"

1920-luku oli Yhdysvalloissa kasvun ja vaurauden lisääntymisen aikakausi. Monet amerikkalaiset alkoivat ostaa kulutustuotteita, kuten T-mallin Fordeja ja kodinkoneita. Mainonnasta tuli hyvin tärkeä osa amerikkalaista elämää. Tänä aikana monet mustat muuttivat etelästä suuriin kaupunkeihin, kuten New Yorkiin, Chicagoon, St. Louisiin ja Los Angelesiin. He toivat mukanaan jazz-musiikkia, minkä vuoksi 1920-lukua kutsutaan "jazz-aikakaudeksi". 1920-luku oli myös kieltolain aikakausi sen jälkeen, kun kahdeksastoista lisäys hyväksyttiin. Alkoholin juominen oli 1920-luvulla laitonta, mutta monet amerikkalaiset joivat sitä silti. Tämä johti romminkuljetukseen ja väkivaltarikoksiin.

Rasismi oli voimakasta 1920-luvulla. Ku Klux Klanilla oli jälleen valtaa, ja se hyökkäsi mustia, katolilaisia, juutalaisia ja maahanmuuttajia vastaan. Ihmiset syyttivät sodasta ja liike-elämän ongelmista maahanmuuttajia ja työväenjohtajia, joiden sanottiin olevan bolsevikkeja (venäläisiä kommunisteja). Monet olivat myös sitä mieltä, että Yhdysvallat oli menettänyt kosketuksen uskontoon. He hoitivat asian muuttamalla uskontoa ja jotkut hyökkäämällä tiedettä vastaan.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat harjoitti eristävää ulkopolitiikkaa. Se tarkoitti, että se ei halunnut osallistua uuteen maailmanlaajuiseen sotaan. Se hyväksyi lakeja ja sopimuksia, joiden oletettiin lopettavan sodan lopullisesti, ja kieltäytyi myymästä aseita entisille liittolaisilleen.

Vuonna 1921 Warren G. Hardingista tuli presidentti. Hän uskoi, että paras tapa saada talous hyvälle tolalle oli se, että hallitus suhtautui myönteisesti suuryrityksiin alentamalla veroja ja vähentämällä sääntelyä. Vaikka talous menestyi hyvin näiden politiikkojen avulla, Amerikassa oli suurin ero rikkaiden ja köyhien rahamäärien välillä. Hardingin presidenttikaudella oli useita ongelmia. Suurin niistä oli Teapot Dome, joka koski öljynporausta laivaston öljyvarastossa. Harding kuoli vuonna 1923, ja Calvin Coolidgesta tuli presidentti. Coolidge uskoi Hardingin tavoin, että hallituksen pitäisi pysyä poissa liike-elämästä, ja hän jatkoi monia Hardingin politiikkoja. Coolidge päätti olla pyrkimättä presidentiksi vuonna 1928, ja Herbert Hooverista tuli presidentti.

Suuri lama

Katso myös: Suuri lama ja New Deal

Vuonna 1929 Yhdysvaltoihin iski suuri lama. Osakemarkkinat romahtivat (menettivät suuren osan arvostaan). Monilta pankeilta loppui rahat ja ne suljettiin. Vuoteen 1932 mennessä yli neljänneksellä kansasta ei ollut työpaikkaa, ja suuri osa kansasta oli köyhiä tai työttömiä. Monet ihmiset ajautuivat pois maatiloilta paitsi laman myös pölykaukaloksi kutsutun myrskyn vuoksi ja koska maanviljelijöillä ei ollut mennyt hyvin 1920-luvulla.

Presidentti Hoover yritti tehdä jotakin lamaa vastaan, mutta se ei onnistunut. Vuonna 1932 hän hävisi ja Franklin D. Rooseveltista tuli presidentti. Hän loi New Deal -ohjelman. Se oli sarja hallituksen ohjelmia, jotka tarjoaisivat helpotusta (ihmisille, joita huono talous vahingoitti), elvytystä (talouden kohentamiseksi) ja uudistuksia (sen varmistamiseksi, ettei lama enää koskaan toistu).

New Dealilla oli monia ohjelmia, kuten sosiaaliturva, National Recovery Administration (palkkasäännöstely), Works Progress Administration (rakennutti tuhansia teitä, kouluja, valtion rakennuksia ja taideteoksia), Civilian Conservation Corps (antoi nuorille töitä ympäristön hyväksi) ja Tennessee Valley Authority (rakensi patoja ja sähkölinjoja etelään). Näiden ohjelmien ansiosta miljoonat amerikkalaiset saivat töitä, joskin usein pienellä palkalla. Monet näistä ohjelmista aloitettiin Rooseveltin kauden alkupuolella "sadan päivän" aikana tai vuonna 1935 "toisen New Deal -ohjelman" aikana. Sosiaaliturvan kaltaiset ohjelmat syntyivät Huey Longin kaltaisten ihmisten populistisista liikkeistä, joita kutsuttiin nimillä "Share Our Wealth" ja "Ham and Eggs". New Deal johti myös työntekijöiden ammattiliittojen, kuten Congress of Industrial Organizationsin, nousuun.

New Dealia kutsutaan usein ajanjaksoksi, joka "pelasti kapitalismin" ja esti Amerikkaa muuttumasta kommunistiseksi tai fasistiseksi valtioksi. Vaikka New Deal paransi taloutta, se ei lopettanut suurta lamaa. Suuri lama päättyi toiseen maailmansotaan.

Toisen maailmansodan alkaessa Yhdysvallat ilmoitti, ettei se osallistuisi siihen. Useimmat amerikkalaiset olivat sitä mieltä, että Yhdysvaltojen pitäisi pysyä puolueettomana, ja jotkut olivat sitä mieltä, että Yhdysvaltojen pitäisi liittyä sotaan saksalaisten puolella. Lopulta Yhdysvallat yritti kuitenkin auttaa liittoutuneita valtioita (Neuvostoliittoa, Iso-Britanniaa ja Ranskaa) Lend Lease Act -lailla. Se antoi liittoutuneille paljon rahaa ja aseita vastineeksi lentotukikohtien käytöstä eri puolilla maailmaa.

Joulukuun 7. päivänä 1941 Japani hyökkäsi Pearl Harboriin, Yhdysvaltain laivastotukikohtaan Havaijilla. Yhdysvallat ei ollut enää puolueeton, ja se julisti sodan akselivalloille (Saksa, Japani, Italia). Yhdysvaltain liittyminen toiseen maailmansotaan lopetti suuren laman, koska sota loi paljon työpaikkoja. Vaikka Yhdysvallat kävi muun muassa ilma- ja meritaisteluja Japanin kanssa, Yhdysvallat taisteli pääasiassa Euroopassa ja Afrikassa. Yhdysvallat avasi useita rintamia, muun muassa Pohjois-Afrikassa ja Italiassa. Yhdysvallat myös pommitti Saksaa lentokoneista räjäyttäen saksalaisia kaupunkeja ja tehtaita. Kesäkuun 6. päivänä 1944 (D-Day) amerikkalaiset ja brittiläiset joukot hyökkäsivät Normandiaan. Vuotta myöhemmin liittoutuneet olivat vapauttaneet Ranskan ja valloittaneet Berliinin. Vuonna 1945 Roosevelt kuoli, ja Harry Trumanista tuli presidentti. Yhdysvallat päätti pudottaa kaksi atomipommia Japaniin. Japani luovutti pian sen jälkeen, ja sota päättyi.

Sota merkitsi eri asioita naisille ja vähemmistöille. Sodan aikana monet naiset työskentelivät asetehtaissa. Heitä symboloi hahmo nimeltä "Rosie the Riveter". Monet afroamerikkalaiset palvelivat armeijassa, mutta usein erillisissä yksiköissä valkoisten upseerien kanssa. Länsirannikon japanilaisamerikkalaiset joutuivat asumaan internointileireillä, vaikka muutamat heistä palvelivat myös armeijassa.

Kylmä sota

Katso myös: Korean sota, Vietnamin sota, Kuuban ohjuskriisi, avaruuskilpailu ja Reaganin kausi.

Toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto ja Yhdysvallat olivat maailman kaksi mahtavinta maata. Kylmä sota oli näiden kahden maan välinen jännitteinen ajanjakso, joka koski elämäntapoja. Molemmat maat yrittivät saada muut maat puolelleen. Neuvostoliitto yritti saada maita ryhtymään kommunisteiksi ja Yhdysvallat yritti estää maita ryhtymästä kommunisteiksi. Amerikkalaiset ja neuvostosotilaat eivät koskaan taistelleet taisteluissa, mutta he taistelivat epäsuorasti Korean sodassa (1950-luvulla) ja Vietnamin sodassa (1950-1970-luvuilla).

Korean sota kesti vain muutaman vuoden, mutta johti siihen, että amerikkalaiset sotilaat ovat siitä lähtien olleet Koreassa. Vietnamin sota kesti paljon kauemmin. Se alkoi muutamalla amerikkalaisella joukolla Vietnamissa, mutta 1960-luvulla Vietnamiin lähetettiin tuhansia amerikkalaisia. Molemmat sodat käytiin Neuvostoliiton ja kommunistisen Kiinan avustaman pohjoisen kommunistihallituksen ja Yhdysvaltojen avustaman eteläisen hallituksen välillä. Korean sota johti kahtiajakautuneeseen Koreaan, mutta Vietnamin sota johti kommunistiseen Vietnamiin sen jälkeen, kun Yhdysvallat lähti, koska amerikkalaiset halusivat lopettaa sodan. Yli neljännesmiljoona amerikkalaista kuoli tai haavoittui Vietnamissa, joka oli sotilaallinen epäonnistuminen. Yhdysvallat ja Neuvostoliitto kiistelivät siitä, mihin ne voisivat sijoittaa ydinaseita. Yksi näistä kiistoista oli Kuuban ohjuskriisi. Kuuban ohjuskriisin aikana Yhdysvallat ja Neuvostoliitto olivat hyvin lähellä hyökätä toisiinsa ydinaseilla.

Kylmän sodan aikana Yhdysvalloissa vallitsi "punapelko", jossa hallitus yritti löytää ihmisiä, joita se piti kommunisteina. Edustajainhuoneessa oli tätä varten ryhmä nimeltä House Un-American Activities Committee, ja Joseph McCarthy johti kuulemisia senaatissa. Punaisen pelon seurauksena ihmiset menettivät työpaikkansa, joutuivat vankilaan ja heidät jopa teloitettiin. Monet näyttelijät ja kirjailijat joutuivat mustille listoille, mikä tarkoitti, etteivät he voineet saada töitä elokuvissa tai saada tunnustusta kirjoituksistaan.

Kylmä sota alkoi Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välisellä asevarustelukilpailulla siitä, kummalla on enemmän ja parempia aseita. Tämä alkoi sen jälkeen, kun Neuvostoliitto oli toinen maa, joka kehitti atomipommin. Yhdysvalloissa tämä käynnisti niin sanotun "sotateollisuuskompleksin", joka tarkoitti sitä, että liike-elämä ja hallitus tekivät yhteistyötä ja käyttivät paljon rahaa suuriin asehankkeisiin. Yritykset ja hallitus auttoivat toisiaan saadakseen lisää rahaa ja valtaa. Osa tätä kompleksia oli niin sanottu Marshall-suunnitelma, jonka avulla Eurooppaa rakennettiin uudelleen ja pakotettiin ostamaan amerikkalaisia tavaroita. Kompleksi mahdollisti kasvavan keskiluokan syntymisen, mutta se myös piti kylmän sodan käynnissä.

Asevarustelukilpailun lisäksi toinen osa kylmää sotaa oli "avaruuskilpailu". Se alkoi, kun Neuvostoliitto laukaisi avaruuteen Sputnik-nimisen satelliitin vuonna 1957. Amerikkalaiset huolestuivat siitä, että Yhdysvallat oli jäämässä jälkeen Neuvostoliitosta, ja panivat koulunsa keskittymään enemmän matematiikkaan ja luonnontieteisiin. Muutamassa vuodessa sekä Yhdysvallat että Neuvostoliitto olivat lähettäneet satelliitteja, eläimiä ja ihmisiä kiertoradalle. Vuonna 1969 Apollo 11 -lennolla Neil Armstrong ja Buzz Aldrin nousivat Kuuhun.

Yhdysvaltojen ulkopolitiikka muuttui 1970-luvulla, kun Yhdysvallat lähti Vietnamista ja Richard Nixon jätti virkansa Watergate-nimisen poliittisen skandaalin vuoksi. 1970- ja 1980-luvuilla Yhdysvallat harjoitti Neuvostoliiton kanssa "liennytyspolitiikkaa". Tämä tarkoitti sitä, että molemmat maat allekirjoittivat sopimuksia aseiden käytön lopettamisesta. Nixonin ja Reaganin aikana Yhdysvallat lähetti joukkoja ja rahaa monille Latinalaisen Amerikan hallituksille estääkseen niitä olemasta kommunistisia. Tämä johti väkivaltaisuuksiin Latinalaisessa Amerikassa. Samoihin aikoihin talous kärsi, koska Yhdysvallat ei valmistanut enää niin paljon tavaroita kuin ennen ja koska jotkut Lähi-idän maat eivät antaneet Yhdysvalloille niin paljon öljyä kuin se halusi (tätä kutsuttiin "öljysaartoksi"). Lähi-idästä tuli erittäin tärkeä Yhdysvaltojen ulkopolitiikassa sen jälkeen, kun Iranissa siepattiin useita amerikkalaisia vuonna 1979. 1980-luvulla Yhdysvaltain hallituksen jäsenet myivät aseita Iranin asukkaille ja antoivat rahat Nicaraguan "contra-sotilaille". Tätä kutsuttiin "Iran-Contra-asiaksi". 1970- ja 1980-luvuilla Yhdysvallat normalisoi suhteet Kiinaan. Kylmä sota päättyi, kun Neuvostoliiton ja muiden maiden kommunistihallitukset hajosivat.

Sisäpoliittiset ja sosiaaliset kysymykset

Yhdysvallat oli jälleen kerran vauras. Miljoonat valkoiset ihmiset muuttivat kaupungeista esikaupunkeihin ja eteläisiin ja läntisiin osavaltioihin, jotka tunnetaan nimellä "Sunbelt". He ostivat uusia autoja ja televisioita. Syntyvyys nousi 1940- ja 1950-luvuilla, mitä kutsuttiin "Baby Boomiksi" Avaruuskausi innoitti "Googie"-tyylistä taidetta ja arkkitehtuuria. Monista ihmisistä tuli keskiluokkaan kuuluvia, mutta edelleen oli paljon köyhiä.

Köyhyys oli yleisintä afroamerikkalaisten keskuudessa. Useimmat asuivat pohjoisten kaupunkien köyhissä kaupunginosissa tai etelässä, jossa he joutuivat kohtaamaan rasismia ja "Jim Crow" -erottelua. Nämä olosuhteet johtivat 1950-luvun kansalaisoikeusliikkeeseen, jota Martin Luther King Jr. ja muut johtivat. Vuonna 1954 korkein oikeus totesi koulujen erottelun laittomaksi asiassa Brown v. Board of Education, vaikka koulujen erottelun lopettaminen kesti vielä useita vuosia. Vuonna 1955 King johti bussiboikottia Montgomeryssä, Alabamassa. 1950-luvun lopulla ja 1960-luvulla King sai apua presidenteiltä John F. Kennedyltä, joka ammuttiin, ja Lyndon B. Johnsonilta. Vuonna 1963 hän johti Washingtoniin suuntautuvaa marssia, jossa vaadittiin kansalaisoikeuksia. Pian sen jälkeen kongressi hyväksyi lakeja, jotka tekivät suurimmasta osasta segregaatiota laitonta. Johnson hyväksyi myös Great Society -nimisen ohjelman, jolla autettiin köyhiä ja vähemmistöjä.

Myös homot ja lesbot, joita oli usein vainottu, alkoivat vaatia oikeuksia Stonewallin mellakoista lähtien vuonna 1969. Myös chicanot, intiaanit, vanhukset, kuluttajat ja vammaiset sekä naiset taistelivat oikeuksiensa puolesta. Vaikka naisilla oli ollut työtä toisen maailmansodan aikana, useimmat heistä palasivat sodan jälkeen kotiin. Naiset eivät pitäneet siitä, että heidän työpaikkansa olivat usein huonommin palkattuja kuin miesten tai että heillä oli vähemmän mahdollisuuksia. Betty Freidanin ja Gloria Steinemin kaltaiset ihmiset perustivat ryhmiä, kuten National Organization for Women, yrittäessään ratkaista näitä ongelmia. NOW ja muut ryhmät halusivat tasa-arvomuutoksen, joka takaisi heille tasa-arvon kaikilla aloilla. 1970- ja 1980-luvuilla naisille avautui paljon enemmän työpaikkoja ja mahdollisuuksia. Jotkut naiset, kuten Phyllis Schlafly, vastustivat Freidania ja Steinemiä, ja heidät tunnettiin "antifeministeinä". Tasa-arvomuutos hylättiin osittain antifeministien takia, mutta myös siksi, että naiset olivat jo saavuttaneet tasa-arvon monilla aloilla eivätkä he halunneet tulla kutsutuksi armeijaan.

1960-luvulla syntyi vastakulttuuri. Joitakin vastakulttuurin kannattajia kutsuttiin hippeiksi. Heillä oli pitkät hiukset, ja he elivät yhteisöllisesti, polttivat marihuanaa ja harrastivat vapaata rakkautta. Vastakulttuuri oli yhdessä korkeakouluopiskelijoiden kanssa eniten Vietnamin sotaa vastustavia ryhmiä. He olivat myös ryhmiä, jotka kuuntelivat uutta musiikkia, joka tunnettiin nimellä rock and roll.

Vuonna 1973 korkein oikeus antoi päätöksen nimeltä Roe v. Wade, joka teki monista aborteista laillisia. Monet muutokset johtivat Jerry Falwellin ja muiden konservatiivien, jotka kutsuivat itseään "uskonnolliseksi oikeistoksi" ja "moraaliseksi enemmistöksi", reaktioon.

Reaganin aikakausi

Ronald Reagan valittiin presidentiksi vuonna 1980. Hän voitti virassa olevan Jimmy Carterin voittamalla 44 Yhdysvaltain 50 osavaltiosta. Reaganin kauden aikana maata koetteli inflaatio, huono talous, eikä Yhdysvaltain ulkopolitiikka ollut yhtä hyvää. Kun Ronald Reaganista tuli presidentti, hän allekirjoitti vuoden 1981 talouden elvytysverolain, joka alensi yritysten veroja, jotta ne voisivat muka sijoittaa ylijäämävoitot takaisin yritystoimintaan. Reaganin presidenttikaudella hän laajensi Yhdysvaltain armeijaa, mikä loi lisää työpaikkoja, mutta kasvatti myös alijäämää ylikulutuksen vuoksi. Hänen ensimmäisen kautensa aikana talous nousi 4,5 prosentista 7,2 prosenttiin.

Vuonna 1984 Reagan voitti suuren murskavoiton voittamalla 49 Yhdysvaltain 50 osavaltiosta. Toisella kaudellaan Reagan keskittyi kylmän sodan lopettamiseen. Hän järjesti useita tapaamisia Margaret Thatcherin, paavi Johannes Paavali II:n ja Neuvostoliiton johtajan Mihail Gorbatshovin välillä. He tapasivat ensimmäisen kerran Geneven huippukokouksessa vuonna 1985. Myöhemmin he molemmat löysivät intohimonsa sodan lopettamiseen. Reagan tapasi neljä kertaa Neuvostoliiton johtajan Mihail Gorbatshovin, joka nousi valtaan vuonna 1985, ja heidän huippukokouksensa johtivat ydinaseiden keskipitkän kantaman sopimuksen allekirjoittamiseen.

Toisella kaudella Reaganin hyökkäys Grenadaan ja Libyan pommitukset olivat suosittuja Yhdysvalloissa, vaikka hänen tukensa Contras-kapinallisille jäikin Iran-Contra-tapauksen aiheuttaman kiistan jalkoihin, joka paljasti Reaganin huonon hallintotyylin.

Kun Reagan jätti tehtävänsä vuonna 1989, hänestä tuli yksi Yhdysvaltojen suosituimmista presidenteistä.

Kylmän sodan jälkeinen aika

1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa republikaanipresidentti Ronald Reagan päätti kylmän sodan. Tämä johtui siitä, että Venäjän johtaja Mihail Gorbatshov aloitti perestroikaksi kutsutun politiikan, Berliinin muuri murtui ja Neuvostoliitto hajosi eri valtioihin. Samoihin aikoihin Yhdysvallat vähensi halpojen tavaroiden tuotantoaan, ja monet ihmiset työskentelivät palvelutehtävissä. Osa näistä palvelutehtävistä liittyi tietokoneisiin ja internetiin, jotka tulivat laajaan käyttöön 1990-luvulla. Tähän aikaan Yhdysvalloilla oli hyvin suuri kauppataseen alijäämä, mikä tarkoittaa, että se sai enemmän tavaroita muista maista, kuten Kiinasta, kuin se lähetti muihin maihin.

Lähi-idästä tuli Yhdysvaltojen ulkopolitiikan pääkohde. Vuonna 1991 Yhdysvallat kävi Irakin kanssa sodan, jota kutsuttiin ensimmäiseksi Persianlahden sodaksi tai Aavikkomyrskyksi. Sodan tarkoituksena oli estää Irakin johtajaa Saddam Husseinia miehittämästä Kuwaitia, pientä öljyntuottajamaata.

Vuonna 1992 Bill Clintonista tuli presidentti. Clintonin aikana Yhdysvallat lähetti sotilaita Bosniaan osana Yhdistyneiden Kansakuntien operaatiota. Yhdysvallat sopi myös kauppasopimuksesta nimeltä Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimus (ja kumosi Glass-Steagall-lainsäädännön). Clinton asetettiin syytteeseen, koska hän oli valehdellut oikeudessa suhteestaan Monica Lewinskyn kanssa, mutta senaatti äänesti hänen erottamistaan vastaan.

21. vuosisata

Bushin presidenttikausi

Vuonna 2000 George W. Bush valittiin presidentiksi. Terroristit hyökkäsivät World Trade Centeriin 11. syyskuuta 2001. Tuhansia ihmisiä kuoli. Pian iskujen jälkeen Yhdysvallat ja Nato lähtivät Afganistaniin etsimään Osama bin Ladenia ja muita henkilöitä, joiden he uskoivat suunnitelleen syyskuun 11. päivän iskut. Vuonna 2003 Yhdysvallat hyökkäsi Irakiin. Irakin ja Afganistanin sodat ovat kestäneet useita vuosia. Vuoteen 2011 mennessä suurin osa amerikkalaissotilaista oli lähtenyt Irakista, ja taistelut siellä olivat päättyneet.

Vuonna 2005 hurrikaani Katrina iski Yhdysvaltojen eteläosiin. Suuri osa New Orleansin kaupungista tuhoutui. Vuonna 2006 demokraatit saivat kongressin takaisin, koska amerikkalaiset eivät pitäneet Bushin tavasta käsitellä Irakin sotaa tai Katrinaa.

Obaman presidenttikausi

Barack Obama valittiin presidentiksi vuonna 2008. Yhdysvallat ajautui pian tämän jälkeen pahimpaan taantumaan sitten suuren laman. Barak Obama oli Yhdysvaltojen ensimmäinen afroamerikkalainen presidentti. Ensimmäisten virkavuosiensa aikana Obama ja kongressi hyväksyivät terveydenhuoltoa ja pankkitoimintaa koskevia uudistuksia, jotka nostivat sairausvakuutuskustannukset pilviin. He hyväksyivät myös laajan elvytyslain, jolla yritettiin auttaa taloutta taantuman aikana, mutta se vain pidensi taantuman kestoa. Laman aikana hallitus käytti suuria rahamääriä pitääkseen pankki- ja autoteollisuuden hajoamatta. Meksikonlahdella tapahtui myös suuri öljyvuoto. Vuonna 2010 kongressi hyväksyi Patient Protecton and Affordable Care Act -lain, joka on terveydenhuoltojärjestelmän perusteellinen uudistus. Obamacareksi kutsuttu laki sai osakseen kiivasta kritiikkiä konservatiivisessa mediassa, koska se lisäsi terveydenhuollon kustannuksia eksponentiaalisesti.

"Tea Party -liike" alkoi Obaman presidenttikaudella. Tämä ryhmä vastustaa Obaman terveydenhuoltosuunnitelmaa ja muita politiikkoja, joita he pitävät "suurena hallintona". Taantuman, Tea Party -liikkeen ja Obaman tekemisten vastenmielisyyden vuoksi republikaanit voittivat vuoden 2010 vaaleissa suuren määrän edustajainhuoneen ja senaatin paikkoja. Vuonna 2011 Tea Party -puolueen kongressiedustajat melkein sulkivat hallituksen toiminnan ja saivat Yhdysvallat ajautumaan maksuhäiriöihin (Yhdysvallat ei pysty maksamaan ihmisille, joille hallitus on velkaa). Muutamaa kuukautta myöhemmin monet nuoret protestoivat järjestäytynyttä ja keskittynyttä vaurautta vastaan Occupy-liikkeen aikana. Vuonna 2012 Obama valittiin uudelleen toiselle kaudelle. Uudelleenvalinnan jälkeen Obama kohtasi kongressin republikaanien merkittävää vastustusta. Tämä poliittisen ilmapiirin ja tiedotusvälineiden polarisoituminen johti tapahtumiin, kuten vuoden 2013 liittovaltion hallituksen sulkemiseen ja Obaman korkeimpaan oikeuteen valitseman tuomari Merrick Garlandin viivyttelyyn tuomari Antonio Scalian tilalle. Vuonna 2014 republikaanit saivat kongressin molemmat kamarit hallintaansa, mikä lisäsi umpikujaa entisestään. Ulkopolitiikassa presidentti Obama auttoi laatimaan Pariisin ilmastosopimuksen, joka on merkittävä maailmanlaajuinen sitoumus ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Hän teki myös Iranin ydinsopimuksen, jota pidettiin laajalti valtavana epäonnistumisena. Hän myös avasi suhteet Kuubaan ensimmäistä kertaa viiteenkymmeneen vuoteen.

Trumpin presidenttikausi

Yhdysvaltain presidentinvaalit 2016 herättivät paljon huomiota. Vaalien suosituimmat ehdokkaat olivat republikaanien Donald Trump ja senaattori Ted Cruz sekä demokraattien Hillary Clinton ja senaattori Bernie Sanders. Trump ja Clinton voittivat omat esivaalinsa. Marraskuun 9. päivänä 2016 Trump voitti Clintonin. Trump astui virkaan 20. tammikuuta 2017. Sen jälkeen ympäri maata järjestettiin monia mielenosoituksia Trumpia vastaan.

Tammikuun 27. päivänä presidentti Trump allekirjoitti määräyksen, jolla pakolaisten pääsy maahan estettiin 120 päiväksi ja Irakin, Iranin, Libyan, Somalian, Sudanin, Syyrian ja Jemenin kansalaisilta evättiin maahantulo 90 päiväksi terrorismiin liittyviin turvallisuushuoliin vedoten. Seuraavana päivänä tuhannet mielenosoittajat kokoontuivat lentokentille ja muihin paikkoihin eri puolilla Yhdysvaltoja protestoimaan määräyksen allekirjoittamista ja ulkomaalaisten pidättämistä. Myöhemmin hallinto näytti peruuttavan osan määräyksen osasta ja vapautti käytännössä vierailijat, joilla oli vihreä kortti.

Puerto Rico hakeutui 3. toukokuuta 2017 konkurssiin massiivisen velan ja heikon talouden vuoksi. Kyseessä on Yhdysvaltain historian suurin konkurssi.

24. syyskuuta 2019 edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosi ilmoitti, että edustajainhuone aloittaa Trumpia koskevan syytteeseenpanotutkimuksen. Lokakuun 31. päivänä 2019 edustajainhuone äänesti 232-196 julkisten kuulemisten menettelyjen luomiseksi. 16. joulukuuta edustajainhuoneen oikeuskomitea julkaisi raportin, jossa täsmennettiin rikosoikeudellisia lahjus- ja sähköisen viestin petossyytteitä osana vallan väärinkäyttöä koskevaa syytettä. Talo äänesti Trumpin syyttämättäjättämisestä 18. joulukuuta 2019, mikä teki hänestä kolmannen presidentin Yhdysvaltain historiassa, joka on asetettu syytteeseen. Presidentti Trumpista ei ole koskaan löydetty tai tuotu esiin mitään vakuuttavia todisteita rikollisista väärinkäytöksistä.

Suurimman osan vuotta 2020 Yhdysvaltoja vaivasi maailmanlaajuisesti vaikuttanut COVID-19-pandemia. Maasta tuli eniten tartunnan saaneita ja eniten tartuntaan kuolleita ihmisiä, vaikka tietojen keruuseen liittyvää kritiikkiä on esitetty paljon. Trumpin hallinto sai negatiivisia reaktioita viruksen käsittelystä huolimatta erittäin onnistuneesta operaatiosta "poimunopeus", joka tuottaa ensimmäisen rokotteen viruksen torjumiseksi. Jotkut ihmiset kieltäytyvät käyttämästä kirurgisia naamareita, jotta viruksen leviäminen voitaisiin estää. Joissakin osavaltioissa kuvernöörit sulkivat osavaltioitaan yrittäessään pysäyttää viruksen leviämisen.

Toukokuussa 2020 rotujännitteet alkoivat kärjistyä maassa, kun poliisi murhasi George Floydin, mikä aiheutti massiivisia mielenosoituksia ja mellakoita eri puolilla maata. Black Lives Matter -liike alkoi kasvattaa suosiotaan vaihtelevan vastaanoton kautta.

Marraskuun 7. päivänä 2020 entinen varapresidentti Joe Biden voitti presidentti Trumpin maan korkeimmalla äänestysprosentilla järjestetyissä presidentinvaaleissa. Bidenistä tuli vanhin virkaan valittu henkilö ja ensimmäinen Delawaren osavaltiosta. Bidenin vastaehdokas, Yhdysvaltain senaattori Kamala Harris oli ensimmäinen nainen, afroamerikkalainen ja aasialais-amerikkalainen, joka valittiin varapresidentiksi tai mihin tahansa maan korkeaan vaaleilla valittuun virkaan.

Tammikuun 6. päivänä 2021, kun Yhdysvaltain kongressin jäsenet kokoontuivat vahvistamaan Bidenin vaalivoittoa, presidentti Trumpin väitetyt kannattajat ryntäsivät Yhdysvaltain Capitoliumiin yrittäen kumota vuoden 2020 vaalien tulokset. Viisi ihmistä kuoli. Tämä johti siihen, että Yhdysvaltain edustajainhuone asetti Trumpin viraltapanon toisen kerran, mikä teki hänestä ainoan kahdesti viraltapanon kohteeksi joutuneen Yhdysvaltain presidentin.

Bidenin puheenjohtajuus

Bidenin valinnan jälkeen Yhdysvaltain joukkojen vetäytymispäivää Afganistanista siirrettiin huhtikuusta 31. elokuuta 2021. Afganistanissa vetäytyminen ajoittui samaan aikaan kuin Talebanin hyökkäys vuonna 2021, joka huipentui Kabulin kukistumiseen. Yli 120 000 ihmisen massiivisen ilmakuljetuksen jälkeen Yhdysvaltain sotilasoperaatio päättyi virallisesti 30. elokuuta 2021.

Kesäkuun 24. päivänä 2022 korkein oikeus totesi käänteentekevässä tuomiossaan, että abortti ei ole perustuslain suojaama oikeus. Tuomio, Dobbs v. Jackson Women's Health Organization, kumosi Roe v. Wade- ja Planned Parenthood v. Casey -tapaukset ja aiheutti mielenosoituksia korkeimman oikeuden rakennuksen ulkopuolella ja eri puolilla maata.

Ketanji Brown Jackson seuraa tuomari Breyeria tämän jäädessä eläkkeelle 30. kesäkuuta 2022. Hänestä tuli ensimmäinen musta nainen ja ensimmäinen entinen liittovaltion yleinen oikeusavustaja, joka on toiminut korkeimmassa oikeudessa hänen vannottuaan virkavalansa.

Muuttuva maa

Yhdysvalloilla on monia poliittisia ongelmia. Yksi niistä on se, millainen hallitus Yhdysvalloista pitäisi tulla. Liberaalit haluavat suuren hallituksen, kun taas Tea Party ja muut ryhmät haluavat pienemmän hallituksen. Yksi näistä keskusteluista koskee terveydenhuoltoa. Terveydenhuoltokustannukset ovat nousseet. Konservatiivit ja liberaalit ovat eri mieltä myös sosiaalisista kysymyksistä, kuten abortista ja homoavioliitosta. Yhä useammat ihmiset ovat hyväksyneet homot ja homoavioliitot hyväksyttäväksi osaksi amerikkalaista yhteiskuntaa. On myös monia suuntauksia ja kehityssuuntia, joita Yhdysvaltojen on käsiteltävä. Yksi näistä on maahanmuutto. Monet ihmiset tulevat Yhdysvaltoihin Latinalaisesta Amerikasta ja Aasiasta, erityisesti Meksikosta. Tätä kutsutaan "Amerikan ruskettumiseksi". Baby Boomer -ikäiset amerikkalaiset vanhenevat ja yhä suurempi osa ihmisistä on eläkkeellä. Muita Yhdysvaltoihin kohdistuvia ongelmia ovat kasvava huoli ympäristöstä. Tämä on johtanut monien "vihreiden työpaikkojen" eli puhtaita tai uusiutuvia energialähteitä tuottavien työpaikkojen luomiseen, mutta usein ei oteta huomioon näiden aloitteiden kielteisiä vaikutuksia, kuten sähköautojen akkuja varten tarvittavan litiumin louhinnan aiheuttamia kuivuuskausia.

• Yhdysvaltojen maantiede

• Kennedy, David M.; Cohen, Lizabeth; Bailey, Thomas Andrew (2006). Amerikkalainen näytelmä: A History of the Republic (13. painos). Houghton Mifflin College Division. ISBN 978-0-618-47940-5.
• Bennett, William (2007). Amerikka: The Last Best Hope. ISBN 978-1-59555-055-2.
• Blum, John M. (1993). Kansallinen kokemus: A History of the United States. William S. McFeely, Edmund S. Morgan, Arthur M. Schlesinger Jr., Kenneth M. Stampp ja C. Vann Woodward (8. painos).
• Foner, Eric (2006). Give Me Liberty!: Amerikan historia. Vol. 1 (1. painos). New York: W.W. Norton. ISBN 978-0-393-92782-5.
• Gillon, Steven M.; Cathy D. Matson (2006). Amerikkalainen kokeilu: A History of the United States (2. painos). ISBN 978-0-618-59583-9.
• Johnson, Paul (1999). A History of the American People. Harper Perennial. ISBN 978-0-0-06-093034-9.
• Johnston, Robert D. (2002). The Making of America: The History of the United States from 1492 to the Present. National Geographic. ISBN 978-0-7922-6944-1.
• King, David C. (2003). Lasten Amerikan historian tietosanakirja. ISBN 9780789483300.
• Schweikart, Larry; Allen, Michael (2007). Yhdysvaltain patriootin historia: Kolumbuksen suuresta löytöretkestä terrorismin vastaiseen sotaan. Penguin. ISBN 978-1-59523-032-4.
• Tindall, George Brown; Shi, David E. (2006). Amerikka: A Narrative History (7. painos). W W Norton & Company Incorporated. ISBN 978-0-393-92820-4.
• Wiegand, Steve (2001). Yhdysvaltain historiaa harjoittelijoille. ISBN 9780764552496.
• Zinn, Howard (2003). A People's History of the United States. Harper Perennial Modern Classics. ISBN 978-0-0-06-052837-9.