Meganin laki

Megan Kanka

Richard ja Maurine Kanka asuivat kolmen lapsensa kanssa pienessä kaupungissa New Jerseyssä. Heinäkuun 29. päivänä 1994 heidän tyttärensä Megan houkuteltiin naapurin taloon katsomaan olematonta koiranpentua. Siellä hänen sieppaajansa Jesse Timmendequas raiskasi ja murhasi hänet. Timmendequas oli juuri hiljattain vapautunut vankilasta, kun hänet oli tuomittu toistamiseen lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista. Hän oli istunut kuusi vuotta kymmenestä tuomiostaan. Tyttöä etsitessä ei löytynyt mitään. Paikallinen poliisi keskittyi nopeasti kolmeen tunnettuun seksuaalirikolliseen, jotka asuivat kadonnutta tyttöä vastapäätä. Poliisi vapautti kaksi epäillyistä, kun he varmistivat, missä he olivat. Timmendequasista tuli pääepäilty. Hänet vapautettiin useiden tuntien kuulustelujen jälkeen. Saatuaan etsintäluvan etsivät tutkivat Timmendequasin roskiksia ja löysivät Megan Kankaan vaatekappaleen. Timmendequasia kuulusteltiin uudelleen, ja useiden tuntien jälkeen hän kertoi poliisille: "Hän on puistossa". Kun poliisi sitten kysyi, oliko Kanka vielä elossa, Timmendequas sanoi: "Ei, hän on kuollut. Laitoin muovipussin hänen päänsä päälle".

Kankat olivat järkyttyneitä huomatessaan, että he asuivat vastapäätä katua tuomitun lapsiseksirikollisen kanssa. Kaksi päivää Megan Kankaan murhan jälkeen Megan Kankaan vanhemmat perustivat "Megan Nichole Kanka Foundation" -säätiön. Säätiön tehtävänä on tunnistaa tuomittujen lapsiseksirikollisten sijainti jokaisessa yhteisössä.

Lait

Maurine Kanka ryhtyi ajamaan lakeja, joiden mukaan asukkaille on ilmoitettava tuomittujen seksuaalirikollisten läsnäolosta heidän yhteisöissään. New Jersey oli ensimmäinen osavaltio, joka hyväksyi "Meganin lain". Vuonna 1995 New Jerseyn korkein oikeus vahvisti osavaltion lain. Jatkuvat ponnistelut johtivat siihen, että presidentti Bill Clinton allekirjoitti liittovaltion version "Meganin laista". Jacob Wetterling Crimes Against Children Law eli "Meganin laki" allekirjoitettiin toukokuussa 1996. Tämä oli ensimmäinen osa. Lain toinen eli ilmoitusosa allekirjoitettiin 13. marraskuuta 1996. Siinä annettiin osavaltioille vuosi aikaa säätää osavaltiokohtaiset versiot Meganin laista. Columbian osavaltio ja 47 osavaltiota noudattivat määräaikaa ja hyväksyivät omat versionsa laista. Lain ilmoitusosassa edellytetään, että osavaltioiden on julkistettava tiedot kaikista seksuaalirikollisista. Ne voivat kukin valita, miten ne haluavat panna tämän osan täytäntöön. Lain mukaan seksuaalirikolliset ryhmitellään riskiryhmiin rikoksen luonteen ja yksityiskohtien perusteella. Yleisölle ei ilmoiteta "matalan riskin" seksuaalirikollisista. Keskisuuren riskin rikoksentekijöitä koskevat tiedot annetaan kouluille ja päiväkodeille. Korkean riskin seksuaalirikollisten tiedot annetaan yleisölle.

Meganin lain puutteet

Meganin laki ei ole ongelmaton.

• Jopa 20 prosenttia rikoksentekijöistä on kadonnut annettuaan väärän osoitteen.
• Seksuaalirikolliset saattavat tehdä rikoksia oman asuinalueensa ulkopuolella, jossa heitä ei tunnisteta helposti.
• Ilmoituslait voivat luoda vääränlaisen turvallisuuden tunteen, vaikka suurin vaara lapsille on perheenjäsenet ja perheen ystävät.
• Joissakin osavaltioissa rikoksentekijöitä koskevia tietoja luovutetaan vain, jos viranomaiset päättävät, että se on tarpeen.
• Vaikka monet osavaltiot ovat avoimia ja luovuttavat rikoksentekijöiden tietoja helposti, jotkin osavaltiot ovat hyvin rajoittavia sen suhteen, kenelle tietoja luovutetaan.
• Seksuaalirikollisten luetteloon merkityt henkilöt voivat joutua vaaraan joutua omankädenoikeuden kohteeksi tai asunnottomiksi.
• Rikoksentekijätietokannat voivat olla epätarkkoja ja sekoittaa yhden henkilön toiseen.
• Vapaamuotoiset sopimukset voivat mahdollisesti johtaa lievempään tuomioon, joka ei edellytä rekisteröitymistä seksuaalirikolliseksi.
• Joitakin rikoksentekijöitä, jotka eivät aiheuta vaaraa yleisölle, saatetaan vaatia rekisteröitymään, kuten henkilö, joka on tuomittu seksuaalirikoksesta, jossa on ollut osallisena samanikäinen alaikäinen, lakisääteistä raiskausta koskevan lain nojalla.