Luotsikala (Naucrates ductor) on laaja-alaisesti levinnyt meriä elävä kala, joka viihtyy lämpimissä ja lauhkean lämpimissä vesissä ympäri maailmaa. Se kuuluu hännänperäkalojen joukkoon ja on helposti tunnistettavissa tyypillisestä värityksestään ja käyttäytymisestään.
Kuvaus
Luotsikalan väri vaihtelee tummansinisestä mustaharmaaseen, ja alapuoli on yleensä vaaleampi. Niillä on usein viidestä seitsemään pystyraitaa vartalon sivuilla, jotka voivat hävitä kiihtymyksen tai stressin yhteydessä. Tällöin vartaloon voi ilmestyä muita värimuutoksia tai laikkuja. Aikuinen luotsikala on tavallisesti noin 20–40 cm pitkä, mutta yksilöitä voi olla jopa noin 70 cm:n pituisia. Ruumiinmuodoltaan se on lateraalisesti litteä ja pyrstöevä on voimakkaasti viistetty, mikä antaa hyvän uintikyvyn avoimessa meressä.
Elintavat ja käyttäytyminen
Luotsikalat ovat pelagisia ja liikkuvat usein avomerellä. Ne tunnetaan erityisesti tavoitteellisesta seurustelustaan suurten merieläinten ympärillä: luotsikalat kerääntyvät usein haiden (sekä joidenkin rauskujen ja merikilpikonnien) läheisyyteen. Nuoret yksilöt hakeutuvat suojaan ja ravinnon perässä myös meduusoiden ja ajelehtivien merilevien luo.
Ravinto ja suhteet isäntiin
Luotsikalat syövät useimmiten isäntäeläinten iholla eliöiviä loisia ja niiden munia sekä isäntien jättämää ruokaa eli tähteitä. Tämä käyttäytyminen nähdään usein vastavuoroisena suhteena — luotsikalat hyötyvät ravinnosta ja suojasta, ja isännät hyötyvät loishäviöstä. Pienten yksilöiden voi nähdä jopa uivan hain suuhun ja syövän hampaisiin tarttuneita tai irronneita pieniä paloja. Merimiehet ovat kertoneet, että luotsikalat voivat seurata aluksia pitkiäkin aikoja ja osoittaa merkkejä ahdistuksesta isäntähain poistuessa.
Levinneisyys ja ihmisten havainnot
Luotsikaloja tavataan laajasti trooppisilla ja subtrooppisilla merialueilla. Niiden on raportoitu joskus seuraavan myös laivoja pitkien matkojen päähän, ja esimerkiksi Englannin rannikolla on havaintoja luotsikaloista.
Tunnistaminen
Tunnistat luotsikalan seuraavista piirteistä:
- tummansävyinen yleisväri ja vaalea alapuoli,
- viisi–seitsemän pystyraitaa vartalon sivuilla, jotka voivat kadota kiihtymystilassa,
- pitkä, virtaviivainen ruumis ja voimakas pyrstöevä, joka sopii pitkiin uintimatkoihin.
Luotsikalat ovat ulkokiimaisia (ovipoorisia): lisääntyminen tapahtuu avomerellä, jolloin naaras ja koiras vapauttavat munia ja siittiöitä veteen. Munat ovat planktonisia ja poikaset kehittyvät avoimessa vesimassassa, usein hyödyntäen kelluvia rakenteita ja meduusoita suojanaan nuoruusvaiheessa.
Ihmiset ja hyödyntäminen
Luotsikalat eivät yleensä ole ihmistä kohtaan vaarallisia, ja niiden liha on paikoin syötyä. Ne eivät kuitenkaan ole kaupallisesti erityisen arvokkaita ja niitä pyydetään harvoin tarkoituksellisesti; useimmiten ne joutuvat pyydystapauksissa sivusaaliiksi. Luotsikalojen pyydystäminen voi olla hankalaa niiden avoimen meren elintapojen ja vapaan liikkumisen vuoksi.
Suojelu ja uhkat
Luotsikaloihin kohdistuvat uhkat ovat samankaltaisia kuin muihin avomerien lajeihin: sivusaaliot, elinympäristöjen muutos ja merien saastuminen. Tällä hetkellä luotsikala ei kuulu yleisesti uhanalaisten lajien listoille, mutta lajin paikalliset populaatiot voivat kärsiä kalastuksesta ja ympäristöongelmista.
Yhteenveto: Luotsikala (Naucrates ductor) on erottuva, suurten merieläinten seuraan hakeutuva kala, joka hyödyntää isäntiään ravinnon ja suojan saamiseksi. Se on mielenkiintoinen esimerkki meriluonnon symbioottisista suhteista ja näkyvä osa avomerien ekologiaa.
Luotsikalat eivät vahingoita ihmisiä, ja niiden sanotaan olevan hyvää syötävää. Niitä on kuitenkin vaikea pyydystää.
