Luotsikala (Naucrates ductor) – kuvaus, elintavat ja tunnistus
Luotsikala (Naucrates ductor) on laaja-alaisesti levinnyt meriä elävä kala, joka viihtyy lämpimissä ja lauhkean lämpimissä vesissä ympäri maailmaa. Se kuuluu hännänperäkalojen joukkoon ja on helposti tunnistettavissa tyypillisestä värityksestään ja käyttäytymisestään.
Kuvaus
Luotsikalan väri vaihtelee tummansinisestä mustaharmaaseen, ja alapuoli on yleensä vaaleampi. Niillä on usein viidestä seitsemään pystyraitaa vartalon sivuilla, jotka voivat hävitä kiihtymyksen tai stressin yhteydessä. Tällöin vartaloon voi ilmestyä muita värimuutoksia tai laikkuja. Aikuinen luotsikala on tavallisesti noin 20–40 cm pitkä, mutta yksilöitä voi olla jopa noin 70 cm:n pituisia. Ruumiinmuodoltaan se on lateraalisesti litteä ja pyrstöevä on voimakkaasti viistetty, mikä antaa hyvän uintikyvyn avoimessa meressä.
Elintavat ja käyttäytyminen
Luotsikalat ovat pelagisia ja liikkuvat usein avomerellä. Ne tunnetaan erityisesti tavoitteellisesta seurustelustaan suurten merieläinten ympärillä: luotsikalat kerääntyvät usein haiden (sekä joidenkin rauskujen ja merikilpikonnien) läheisyyteen. Nuoret yksilöt hakeutuvat suojaan ja ravinnon perässä myös meduusoiden ja ajelehtivien merilevien luo.
Ravinto ja suhteet isäntiin
Luotsikalat syövät useimmiten isäntäeläinten iholla eliöiviä loisia ja niiden munia sekä isäntien jättämää ruokaa eli tähteitä. Tämä käyttäytyminen nähdään usein vastavuoroisena suhteena — luotsikalat hyötyvät ravinnosta ja suojasta, ja isännät hyötyvät loishäviöstä. Pienten yksilöiden voi nähdä jopa uivan hain suuhun ja syövän hampaisiin tarttuneita tai irronneita pieniä paloja. Merimiehet ovat kertoneet, että luotsikalat voivat seurata aluksia pitkiäkin aikoja ja osoittaa merkkejä ahdistuksesta isäntähain poistuessa.
Levinneisyys ja ihmisten havainnot
Luotsikaloja tavataan laajasti trooppisilla ja subtrooppisilla merialueilla. Niiden on raportoitu joskus seuraavan myös laivoja pitkien matkojen päähän, ja esimerkiksi Englannin rannikolla on havaintoja luotsikaloista.
Tunnistaminen
Tunnistat luotsikalan seuraavista piirteistä:
- tummansävyinen yleisväri ja vaalea alapuoli,
- viisi–seitsemän pystyraitaa vartalon sivuilla, jotka voivat kadota kiihtymystilassa,
- pitkä, virtaviivainen ruumis ja voimakas pyrstöevä, joka sopii pitkiin uintimatkoihin.
Luotsikalat ovat ulkokiimaisia (ovipoorisia): lisääntyminen tapahtuu avomerellä, jolloin naaras ja koiras vapauttavat munia ja siittiöitä veteen. Munat ovat planktonisia ja poikaset kehittyvät avoimessa vesimassassa, usein hyödyntäen kelluvia rakenteita ja meduusoita suojanaan nuoruusvaiheessa.
Ihmiset ja hyödyntäminen
Luotsikalat eivät yleensä ole ihmistä kohtaan vaarallisia, ja niiden liha on paikoin syötyä. Ne eivät kuitenkaan ole kaupallisesti erityisen arvokkaita ja niitä pyydetään harvoin tarkoituksellisesti; useimmiten ne joutuvat pyydystapauksissa sivusaaliiksi. Luotsikalojen pyydystäminen voi olla hankalaa niiden avoimen meren elintapojen ja vapaan liikkumisen vuoksi.
Suojelu ja uhkat
Luotsikaloihin kohdistuvat uhkat ovat samankaltaisia kuin muihin avomerien lajeihin: sivusaaliot, elinympäristöjen muutos ja merien saastuminen. Tällä hetkellä luotsikala ei kuulu yleisesti uhanalaisten lajien listoille, mutta lajin paikalliset populaatiot voivat kärsiä kalastuksesta ja ympäristöongelmista.
Yhteenveto: Luotsikala (Naucrates ductor) on erottuva, suurten merieläinten seuraan hakeutuva kala, joka hyödyntää isäntiään ravinnon ja suojan saamiseksi. Se on mielenkiintoinen esimerkki meriluonnon symbioottisista suhteista ja näkyvä osa avomerien ekologiaa.
Luotsikalat eivät vahingoita ihmisiä, ja niiden sanotaan olevan hyvää syötävää. Niitä on kuitenkin vaikea pyydystää.
Luotsikalat kerääntyvät monien eri haiden ympärille, mutta ne suosivat valtamerten valkoposkihaita.
Muut lähteet
- "ITIS-vakioraporttisivu: Naucrates ductor". ITIS. Haettu 2007-09-26.
- Randall, John; Allen, Gerald ja Steen, Roger (1997). Ison valliriutan ja Korallimeren kalat. University of Hawaii Press. s. 164. ISBN 0824818954.
{{cite book}}: CS1 maint: multiple names: authors list (linkki). - Eschmeyer, William N.; Herald, Earl Stannard (1999). A Field Guide to Pacific Coast Fishes. Houghton Mifflin Books. s. 208-209. ISBN 0395268737.
- Stafford-Deitsch, Jeremy (2000). Floridan, Bahaman, Karibian ja Meksikonlahden hait. Trident Press. s. 32. ISBN 1900724456.
- "Naucrates ductor, pilottikala". FishBase. Haettu 2007-09-26.
- NOAA-kirjasto Kuva: http://www.photolib.noaa.gov/historic/nmfs/figb0368.htm
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mikä on luotsikala?
V: Luotsikala (Naucrates ductor) on kalalaji, joka elää lämpimissä vesissä monissa paikoissa ympäri maailmaa.
K: Mitä luotsikalat syövät?
V: Luotsikalat syövät yleensä suurempien kalojen loisia sekä pieniä ruokapaloja, joita niiden isäntä ei syö (tähteet). Nuorina ne syövät myös meduusoja ja ajelehtivia merileviä.
K: Miten hait ja luotsikalat ovat vuorovaikutuksessa keskenään?
V: Hait ja luotsikalat ovat vastavuoroisessa suhteessa; luotsikalat syövät loisia hain kehosta, kun taas hai ei vahingoita tai syö luotsikaloja. Pienempien luotsikalojen nähdään usein uivan hain suuhun syömään pieniä paloja hain hampaista.
K: Minkä värinen luotsikala on?
V: Luotsikalat ovat väriltään tummansinisestä hopeanmustaan, ja niiden alapuolella on vaaleampi väri. Niillä on myös ylhäältä alaspäin kulkevat viidestä seitsemään tummaa raitaa, jotka katoavat, kun ne kiihtyvät, ja tilalle tulee kolme suurta sinistä laikkua niiden selässä.
K: Kuinka suuri luotsikala voi olla?
V: Luotsikalat voivat kasvaa jopa 70 cm:n pituisiksi, mutta yleensä ne ovat noin 30 cm:n pituisia.
K: Pystyvätkö ihmiset pyydystämään niitä helposti?
V: Ei, ihmisten on vaikea saada niitä kiinni, koska ne uivat nopeasti ja ovat ketteriä vedessä.
K: Uskovatko merimiehet, että hait ja lentäjät käyttäytyvät kuin ystävät?
V Kyllä, merimiehet uskovat, että hait ja lentäjät käyttäytyvät kuin läheiset ystävät, sillä kun toinen haista joutui laivojen saaliiksi, toinen seurasi sitä jopa kuuden viikon ajan ja osoitti merkkejä hädästä sen poissa ollessa.
