Harjasmadot (Polychaeta): merien monisukasmadot, lajit ja ominaisuudet
Harjasmadot (Polychaeta) — merelliset monisukasmadot: yli 10 000 lajia, ikivanhat fossiilit, parapodit ja harjakset — lajit, elintavat ja tunnistusominaisuudet.
Monisukasmadot eli harjasmadot ovat matojen luokka.
Niitä esiintyy yleensä meriympäristössä. Tähän luokkaan kuuluu yli 10 000 tunnettua lajia. Ne ovat ikivanhoja eläimiä, jotka ovat peräisin 518 miljoonan vuoden takaa. Niitä on löydetty ensimmäisen kerran Grönlannissa sijaitsevan Sirius Passetin varhaiskambrikauden fossiilikerrostumista.
Jokaisessa niiden ruumiinosassa on joitakin lihaisia ulokkeita, jotka erottuvat. Näissä "parapodioissa" on monia kitiinistä valmistettuja harjaksia. Tämä eroaa Oligochaeta-eläimistä, jotka ovat muodoltaan samankaltaisia, mutta joissa on vain muutama harja.
Yleisiä lajeja ovat nilviäismato ja simpukkamato Nereis (jota kutsutaan joskus myös "hiekkamadoksi").
Anatomia ja tunnuspiirteet
Harjasmadoille on tyypillistä segmentoitunut (renkaantunut) ruumis, jonka jokaisessa segmentissä voi olla parillinen määrä ulokkeita eli parapodioita. Parapodit toimivat sekä liikkumiseen että hengitykseen ja niissä sijaitsee useimmiten useita kitiinistä koostuvia harjaksia (setae).
- Sisäiset rakenteet vaihtelevat: monilla on kehittynyt pää, jossa on antennit, palpit ja joskus silmiä tai kemoreseptoreita.
- Usein läsnä olevia rakenteita ovat myös nuchal-elimet (kemoreseptorit) ja erilaiset suulämmittimet tai imutyypiset rakenteet.
- Trakeaa tai kiduksia muistuttavat rakenteet parapodien pinnalla edistävät kaasujen vaihtoa.
- Koko vaihtelee laajasti: osa lajeista on vain muutaman millimetrin pituisia, toiset voivat kasvaa jopa useiden metrien pituisiksi (esim. niin kutsutut "Bobbit"-madot).
Elintavat ja ekologia
Monisukasmadoilla on monenlaisia elintapoja ja ravinnonhankintatapoja:
- petoja ja saalistajia (esim. karmivat, aktiivisesti saalista etsivät lajit),
- kerääjä- tai pohja-aterioitsijoita (deposit-feeder),
- suodattajia ja putkissa eläviä "torvimatoja" (filter-feeder, kuten merisiimukat),
- loisia tai symbiontteja joissain tapauksissa.
Ne ovat tärkeä osa meriekosysteemejä: ne sekoittavat pohjaa (bioturbaatio), hajottavat orgaanista ainesta ja ovat monien kalojen ja muiden eläinten ravintoa. Joillakin lajeilla on puolustusmekanismeina teräviä tai myrkyllisiä karvoja (esim. niin kutsutut "tulikemadot" eli fireworms), joiden kosketus voi aiheuttaa kipua ja ihoreaktiota.
Leviäminen ja elinympäristöt
Useimmat monisukasmadot elävät merissä, ja ne on tavattu kaikilta syvyyksiltä rannikkoalueilta erittäin syviin kohtiin. Osa lajeista rakentaa kovia tai pehmeitä putkia, osa elää merenpohjan pinnalla, osa on vapaan elämän tapaisia. On myös muutamia makeanveden ja jopa kosteiden maaympäristöjen lajeja, mutta ne ovat harvinaisempia verrattuna merilajeihin.
Lisääntyminen ja kehitys
Suuri osa lajeista lisääntyy sukupuolisesti, ja monet niistä muodostavat erilliset koiras- ja naarasindividuutit. Tunnettu ilmiö monisukasmadoilla on epitokia: vanha kehonosa muuntuu sukupuolisesti aktiiviseksi, irtoaa ja ui sukukypsänä vapaan lisääntymisen aikaan. Munista kuoriutuu usein planktoninen toukkamuoto, trokoforakovakuori, jonka kautta laji levittäytyy.
Monimuotoisuus ja evoluutio
Tähän luokkaan kuuluu yli 10 000 tunnettua lajia, ja uusia lajeja kuvataan edelleen. Fossiiliaineiston ja molekyylitutkimusten perusteella monisukasmadot ovat vanha eläinryhmä; varhaiset fossiilit, kuten Sirius Passetin löydökset, osoittavat ryhmän juurtuvan varhaiseen kambrikauteen (~518 miljoonaa vuotta sitten).
Ihmisen ja tutkimuksen näkökulma
- Useat lajit ovat taloudellisessa ja tieteellisessä käytössä: esimerkiksi Nereis-tyyppisiä lajeja käytetään syötti- tai ruokatarpeina kalastuksessa ja akvakulttuurissa.
- Osa lajeista toimii indikaattoreina ympäristön tilasta ja sedimentin laadusta.
- Tutkimuksissa monisukasmadot ovat tärkeitä myös kehitysbiologian, taksonomian ja ekofysiologian alalla.
Erityispiirteitä ja huomioita
Monisukasmadoissa on paljon paikallista ja laji- ja sukueroa, joten yleisluonteiset kuvaukset eivät aina päde jokaiseen yksittäiseen lajiin. Jos haluat tunnistaa tietyn lajin tai oppia lisää paikallisista lajeista, kannattaa käyttää yksityiskohtaisia tuntomerkkejä ja taksonomisia oppaita tai kääntyä alan asiantuntijoiden puoleen.
Joulukuusimadot (Spirobranchus giganteus) Itä-Timorilta.
Sabellastarte indica
Tomopteris planktonista
Kuvaus
Monisukasmadot ovat segmentoituja matoja, joiden pituus on yleensä alle 10 senttimetriä, mutta joiden pituus vaihtelee ääripäissä 1 millimetristä 3 metriin (9,8 jalkaa). Ne ovat usein kirkkaanvärisiä, ja ne voivat olla irisoivia tai jopa luminesoivia.
Jokaisessa segmentissä on pari melamaisia parapodioita, joita käytetään liikkumiseen. Monissa lajeissa verisuonilla hyvin varustetut parapodiat toimivat madon ensisijaisina hengityspintoina. Parapodioista työntyy harjaksia.
Joillakin harjasmadoilla on myrkkyharjakset. Harjakset katkeavat saalistajan ihoon, kun tämä yrittää ottaa eläimen kiinni, ja pistävät saalistajaa kivuliaasti.
Pää eli prostomium on suhteellisen hyvin kehittynyt verrattuna muihin rengasjalkaisiin. Se on eteenpäin suun yläpuolella, joka sijaitsee eläimen alapuolella. Päässä on tavallisesti kahdesta neljään silmäparia, vaikka on myös sokeita lajeja. Silmät ovat melko yksinkertaisia rakenteita, jotka pystyvät erottamaan valon ja pimeyden toisistaan. Joillakin lajeilla on suuret silmät, joissa on linssejä, jotka saattavat pystyä todelliseen näkemiseen.
Päässä on myös pari antenneja, lonkeromaisia kämmeniä ja pari kuoppaa, jotka ovat vuorattu värekarvoilla ja joita kutsutaan "niskaelimiksi". Jälkimmäiset näyttävät olevan kemoreseptoreita, jotka auttavat matoa etsimään ravintoa.
Ekologia
Monisukasjalkaiset vaihtelevat muodoltaan ja elintavoiltaan. Useimmat kaivautuvat tai rakentavat putkia sedimenttiin, jotkut uivat planktonin seassa, ja jotkut elävät vieraslajeina. Muutamat ovat loisia.
Liikkuvilla muodoilla on yleensä hyvin kehittyneet aistielimet ja leuat, kun taas paikallaan olevilla muodoilla ne puuttuvat, mutta niillä voi olla erikoistuneet kidukset tai lonkerot, joita käytetään hengitykseen ja laskeutumiseen tai suodatinsyöttöön, esimerkiksi viuhkamatoilla.
Muutamat ryhmät ovat kehittyneet elämään maanpäällisissä ympäristöissä, mutta ne ovat rajoittuneet kosteille alueille. Joillakin on jopa kehittynyt ihosta sisäänpäin avautuvia putkia, jotka toimivat kuin yksinkertaiset keuhkot, imevät happea ilmasta ja päästävät poistokaasuja.
Huomionarvoiset monisukasmadot
- Yksi merkittävä monisukasmato, Pompeijin mato (Alvinella pompejana), on kotoperäinen Tyynenmeren hydrotermisissä purkausaukoissa. Pompeijimadot kuuluvat kuumuutta parhaiten sietäviin metazoalaisiin eläimiin.
- Äskettäin löydettyyn sukuun Osedax kuuluu laji, jota kutsutaan lempinimellä "luunsyöjä räkäkukka".
- Toinen merkittävä monisukasmato on Hesiocaeca methanicola, joka elää metaaniklatraattikerrostumissa.
- Lamellibrachia luymesi on yli 3 metrin pituinen kylmävesiputkimato, joka saattaa olla pitkäikäisin eläin, sillä se on yli 250 vuotta vanha.
- Vielä luokittelematon monijalkainen monisukasmato tunnistettiin ainoastaan Nereus-aluksen vedenalaisesta aluksesta tehdyillä havainnoilla Challenger Deepin pohjassa, joka on valtamerten suurin syvyys, lähes 10 902 metrin syvyydessä (35 768 jalkaa). Se oli silmämääräisesti katsottuna noin tuuman pituinen, mutta luotain ei onnistunut vangitsemaan sitä, joten sitä ei voitu tutkia yksityiskohtaisesti.
- Eunice aphroditois on merenpohjan petoeläin, joka pyydystää ja syö itseään suurempia kaloja.
Harjasmadon ruokavalio
Useimmat harjusmadot ovat haaskaeläimiä, mutta jotkut ovat hyviä saalistajia, jotka syövät kaloja ja koralleja. Toiset taas syövät mielellään levää. Ne piileskelevät yleensä riutoilla ja kivikkoisilla paikoilla. Ne ryömivät pitkin merenpohjaa tai vuorovesialtaan pohjaa etsien syötävää.
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mitä ovat monisukaskaiset?
V: Monisukasmadot ovat meriympäristöissä elävien matojen luokka.
K: Kuinka monta tunnettua monisukasmatolajia on olemassa?
V: Monisukasmatoja tunnetaan yli 10 000 lajia.
K: Kuinka vanhoja monisukasmadot ovat?
V: Monisukasmadot ovat ikivanhoja eläimiä, jotka ovat peräisin 518 miljoonaa vuotta sitten.
K: Mistä monisukasmatoja löydettiin ensimmäisen kerran fossiileista?
V: Monisukasmatoja löydettiin ensimmäisen kerran Grönlannissa sijaitsevan Sirius Passetin varhaiskambrikauden fossiilikerrostumista.
K: Miksi kutsutaan monisukasmatojen kussakin ruumiinosassa olevia lihaisia ulokkeita?
V: Monisukasmatojen kussakin ruumiinosassa olevia lihaisia ulokkeita kutsutaan "parapodioiksi".
K: Mistä monisukasmatojen parapodioissa olevat harjakset koostuvat?
V: Monisukasmatojen parapodian harjakset ovat kitiiniä.
K: Mitkä ovat joitakin yleisiä monisukaskaisten lajeja?
V: Joitakin yleisiä monisukasmadon lajeja ovat nilviäinen ja simpukkamato Nereis (tunnetaan myös nimellä "hiekkamato").
Etsiä