Monisukasmadot

Kuvaus

Monisukasmadot ovat segmentoituja matoja, joiden pituus on yleensä alle 10 senttimetriä, mutta joiden pituus vaihtelee ääripäissä 1 millimetristä 3 metriin (9,8 jalkaa). Ne ovat usein kirkkaanvärisiä, ja ne voivat olla irisoivia tai jopa luminesoivia.

Jokaisessa segmentissä on pari melamaisia parapodioita, joita käytetään liikkumiseen. Monissa lajeissa verisuonilla hyvin varustetut parapodiat toimivat madon ensisijaisina hengityspintoina. Parapodioista työntyy harjaksia.

Joillakin harjasmadoilla on myrkkyharjakset. Harjakset katkeavat saalistajan ihoon, kun tämä yrittää ottaa eläimen kiinni, ja pistävät saalistajaa kivuliaasti.

Pää eli prostomium on suhteellisen hyvin kehittynyt verrattuna muihin rengasjalkaisiin. Se on eteenpäin suun yläpuolella, joka sijaitsee eläimen alapuolella. Päässä on tavallisesti kahdesta neljään silmäparia, vaikka on myös sokeita lajeja. Silmät ovat melko yksinkertaisia rakenteita, jotka pystyvät erottamaan valon ja pimeyden toisistaan. Joillakin lajeilla on suuret silmät, joissa on linssejä, jotka saattavat pystyä todelliseen näkemiseen.

Päässä on myös pari antenneja, lonkeromaisia kämmeniä ja pari kuoppaa, jotka ovat vuorattu värekarvoilla ja joita kutsutaan "niskaelimiksi". Jälkimmäiset näyttävät olevan kemoreseptoreita, jotka auttavat matoa etsimään ravintoa.

Ekologia

Monisukasjalkaiset vaihtelevat muodoltaan ja elintavoiltaan. Useimmat kaivautuvat tai rakentavat putkia sedimenttiin, jotkut uivat planktonin seassa, ja jotkut elävät vieraslajeina. Muutamat ovat loisia.

Liikkuvilla muodoilla on yleensä hyvin kehittyneet aistielimet ja leuat, kun taas paikallaan olevilla muodoilla ne puuttuvat, mutta niillä voi olla erikoistuneet kidukset tai lonkerot, joita käytetään hengitykseen ja laskeutumiseen tai suodatinsyöttöön, esimerkiksi viuhkamatoilla.

Muutamat ryhmät ovat kehittyneet elämään maanpäällisissä ympäristöissä, mutta ne ovat rajoittuneet kosteille alueille. Joillakin on jopa kehittynyt ihosta sisäänpäin avautuvia putkia, jotka toimivat kuin yksinkertaiset keuhkot, imevät happea ilmasta ja päästävät poistokaasuja.

Huomionarvoiset monisukasmadot

• Yksi merkittävä monisukasmato, Pompeijin mato (Alvinella pompejana), on kotoperäinen Tyynenmeren hydrotermisissä purkausaukoissa. Pompeijimadot kuuluvat kuumuutta parhaiten sietäviin metazoalaisiin eläimiin.
• Äskettäin löydettyyn sukuun Osedax kuuluu laji, jota kutsutaan lempinimellä "luunsyöjä räkäkukka".
• Toinen merkittävä monisukasmato on Hesiocaeca methanicola, joka elää metaaniklatraattikerrostumissa.
• Lamellibrachia luymesi on yli 3 metrin pituinen kylmävesiputkimato, joka saattaa olla pitkäikäisin eläin, sillä se on yli 250 vuotta vanha.
• Vielä luokittelematon monijalkainen monisukasmato tunnistettiin ainoastaan Nereus-aluksen vedenalaisesta aluksesta tehdyillä havainnoilla Challenger Deepin pohjassa, joka on valtamerten suurin syvyys, lähes 10 902 metrin syvyydessä (35 768 jalkaa). Se oli silmämääräisesti katsottuna noin tuuman pituinen, mutta luotain ei onnistunut vangitsemaan sitä, joten sitä ei voitu tutkia yksityiskohtaisesti.
• Eunice aphroditois on merenpohjan petoeläin, joka pyydystää ja syö itseään suurempia kaloja.

Harjasmadon ruokavalio

Useimmat harjusmadot ovat haaskaeläimiä, mutta jotkut ovat hyviä saalistajia, jotka syövät kaloja ja koralleja. Toiset taas syövät mielellään levää. Ne piileskelevät yleensä riutoilla ja kivikkoisilla paikoilla. Ne ryömivät pitkin merenpohjaa tai vuorovesialtaan pohjaa etsien syötävää.