Levät (yksi levä, mutta useita leviä) ovat kasvien kaltaisia eläviä olentoja. Ne valmistavat ravintoa auringonvalosta fotosynteesin avulla. Levien tutkimusta kutsutaan fykologiaksi tai algologiaksi.
Termi kattaa eri ryhmiä, eivätkä ne kaikki ole läheisesti sukua toisilleen. Ne ovat polyfyyttinen ryhmä. Termi niputtaa yhteen erilaisia eliöitä. Ne ovat hyvin vanhoja, ja ne ovat olleet olemassa kauan ennen muita kasvilajeja. Ne ovat peräisin mesoproterotsooisesta ajasta, yli tuhat miljoonaa vuotta sitten. Ne eivät ole aivan ensimmäinen elämänlaji, sillä ne näyttävät kaikki käyttävän plastideja, jotka ovat peräisin syanobakteereista.
Niille on yhteistä se, että ne ovat autotrofisia: ne käyttävät luonnollisia energianlähteitä ja yksinkertaisia epäorgaanisia materiaaleja. Koska ne eivät ole verisuonikasveja, niillä ei ole maakasvien kaltaista rakennetta. Nimitys "levät" on kätevä mutta väljä termi. Viime aikoina on käynyt selväksi, miten erilaisia levätyyppejä on olemassa.
Levät vaihtelevat kooltaan ja rakenteeltaan: osa on yksisoluisia mikroskooppisia organismeja, osa muodostaa monimutkaisia monisoluisia rihmamaisia tai lautasmaisia kasvustoja. Monet sinilevät (syanobakteerit) ovat bakteereja eivätkä varsinaisia leväkasveja, mutta ne saavat samankaltaisen ekologisen aseman veden biomassoissa. Monilla levillä on yhteyttämisessä keskeisiä väriaineita, kuten klorofyllia (vihreä) sekä muita pigmenttejä, jotka antavat niiden erilaiset värit ja mahdollistavat valon tehokkaamman käytön eri aallonpituuksilla.
Lisääntymistavat vaihtelevat lajeittain. Monet yksisoluiset levät jakautuvat jakautumalla, kun taas monisoluiset lajit voivat lisääntyä suvullisesti ja suvuttomasti: esimerkiksi itiöiden, gamettien tai fragmentoitumisen kautta. Levien elinkiertoihin voi kuulua monimutkaisia vaiheita, joissa vuorottelevat sukupolvet tai erilaisten solutyyppien muodostus ovat tärkeitä.
Levät esiintyvät laajasti meri- ja makeissa vesissä sekä kosteissa maaympäristöissä; osa kasvaa kivillä, maaperässä tai muiden kasvien pinnalla. Ne toimivat ekosysteemissä perustuottajina: ne sitovat auringon energiaa ja muodostavat ravintopohjan eläinplanktonille, nilviäisille, kaloille ja muille organismeille. Levät osallistuvat myös hapen tuotantoon ja hiilen kiertoon, ja suuret leväkukinnat voivat vaikuttaa veden kemiaan ja paikallisiin ravintoverkkoihin.
Ihmisen näkökulmasta levillä on monia merkityksiä: niitä käytetään elintarvikkeissa ja lisäravinteissa (esim. levävalmisteet), bioteknologiassa (biopolttoaineiden ja väriainetuotannon tutkimus), sekä vedenlaadun indikaattoreina. Toisaalta liialliset ravinteet ja lämpeneminen voivat johtaa haitallisiin leväkukintoihin, jotka tuottavat toksiineja ja vähentävät veden happipitoisuutta, aiheuttaen kalakuolemia ja muita ympäristöongelmia.
Taksonomisesti levät eivät muodosta yhtä yhtenäistä ryhmää, ja niiden luokittelu perustuu nykyisin solurakenteeseen, pigmentteihin, plastidien alkuperään ja geneettisiin tietoihin. Tutkimus fykologian alalla jatkuu aktiivisena: uusien DNA-tutkimusten avulla pyritään selvittämään levien evolutiivisia suhteita ja miksi eri leväryhmät ovat syntyneet itsenäisesti useita kertoja.
Yhteenvetona: levät ovat ekologisesti ja taloudellisesti tärkeitä, biologisesti monimuotoisia ja evolutiivisesti vanhoja organismeja. Niiden tutkimus auttaa ymmärtämään sekä alkuperäisiä elämänprosesseja että nykyisiä ympäristöhaasteita.
