Pseudoskorpioni (tai kirjaskorpioni) on arachnid, eli laajemmin hämähäkkieläimiin kuuluva pienikokoinen petoeläin. Ne ovat yleensä vain muutaman millimetrin kokoisia: tyypillisesti 2–8 millimetriä (0,079–0,315 tuumaa). Suurin tunnettu laji on noin 12 millimetriä pitkä Garypus titanius Ascensionin saarelta.
Ulkonäkö ja rakenne
Pseudoskorpioneilla on litteä ruumis, kaksiosainen rungonjakautuma (cephalothorax ja abdomen), kahdeksan jalkaa ja voimakkaat eturuumiin lisäjalat eli pedipalpit, jotka muistuttavat pihtejä. Pedipalpeissa on usein myrkkytaskut, joita ne käyttävät saaliin lamauttamiseen; näiden myrkkyjen vaikutus ihmiseen on kuitenkin liian heikko aiheuttamaan haittaa. Pseudoskorpioneilla ei ole kuuluisaa skorpionien häntää eikä myrkkypoikkia. Useilla lajeilla on yksinkertaiset silmät tai ne ovat silmättömiä, ja väri vaihtelee vaaleankeltaisesta ruskeaan.
Ravinto ja saalistustapa
Pseudoskorpionit ovat petoja, jotka syövät pieniä selkärangattomia. Ne saalistavat esimerkiksi vaatekuoriaisen toukkia, matonkovakuoriaisen toukkia, kirjanpainajaisia, muurahaisia, punkkeja ja pieniä kärpäsiä. Ne käyttävät pedipalppejaan saaliin kiinni pitämiseen ja myrkkyä sen lamauttamiseen, minkä jälkeen ne tavallisesti syövät pehmeämmät osat. Monilla lajeilla on myös kyky erittää vaahtomaista eritettä tai valmistaa silkkimäisiä koteloita cheliceraan erittyvästä langasta esimerkiksi toukkavaihetta tai munia varten.
Elinympäristö ja levinneisyys
Pseudoskorpioneja tavataan monenlaisissa ympäristöissä: lehdoissa ja metsän litterissä, puun alla, kivien alla, kosteissa maaperäkerroksissa, kallioseinämiin muodostuvissa raoissa sekä luolissa. Ne esiintyvät myös rakennuksissa, varastoissa ja museoissa, joissa ne voivat auttaa torjumaan arkistoja ja tekstiilejä vahingoittavia tuholaisia. Joillakin lajeilla on erityinen levittäytymistapa, phoresy, eli ne kiinnittyvät esimerkiksi lentäviin hyönteisiin tai muihin eläimiin kulkeutuakseen pitkiä matkoja.
Lisääntyminen ja elinkierto
Monet pseudoskorpionilajit harjoittavat niin kutsuttua "parittelutanssia": uroksen ja naaraan välinen käyttäytyminen voi sisältää monimutkaista kommunikointia ja oikean asennon hakemista. Uros usein asettaa maahan spermatoforin, jonka naaras ottaa vastaan. Naaras kantaa munia ja vastakuoriutuneita poikasia hoidossaan; munat ja varhaiset toukkavaiheet pysyvät emon läheisyydessä, ja poikaset voivat pysyä emolla noin kuukauden tai kunnes ne ovat ensimmäisen moolin jälkeen itsenäisempiä. Elinikä luonnossa voi vaihdella, mutta useimmat lajit elävät useita vuosia.
Lajien määrä ja fossiilihistoria
Pseudoskorpionilajeja on rekisteröity yli 3 300 lajia, ja ne jaotellaan useisiin sukuihin ja perheisiin. Ryhmä on hyvin vanha: vanhin tunnettu pseudoskorpionien fossiili on peräisin noin 380 miljoonan vuoden takaa devonikaudelta, mikä kertoo niiden pitkästä evolutiivisesta historiasta.
Ihmissuhde ja merkitys
Ihmisille pseudoskorpionit ovat hyödyllisiä ja vaarattomia. Ne torjuvat pieneliöitä, jotka yleensä vahingoittavat tekstiilejä, kirjoja tai elintarvikevarastoja, minkä vuoksi niiden läsnäoloa arvostetaan. Koska ne ovat pieniä, niitä ei usein huomaa, ja ne eivät pistä tai levitä tauteja ihmisille.
Vaikka pseudoskorpionit ovat pieniä ja huomaamattomia, niiden ekologia, käyttäytyminen ja pitkäkestoinen historia tekevät niistä mielenkiintoisen ja hyödyllisen osan monia ekosysteemejä.
