Fagotti – määritelmä, rakenne, ääniala ja tyyppien erot
Fagotti – selkeä määritelmä, yksityiskohtainen rakenne, laaja ääniala ja saksalaisten vs. ranskalaisten fagottien erot. Tutustu soittotekniikkaan, historiaan ja orkesterirooliin.
Fagotti on puupuhaltimien perheen neljästä pääinstrumentista alin ja ainoa orkesterin puhallin, jossa käytetään kaksinkertaista kieltä (double reed). Kieleke (kaksinkertainen kieleke) kiinnittyy kaarevaan metalliseen suukappaleeseen, jota kutsutaan usein bocaliksi tai suukappaleeksi. Soittimen pääosa koostuu kahdesta yläkappaleesta – yleensä kutsuttuina siipi- tai tenoriniveleksi ja bassoniveleksi – jotka yhdistyvät alhaalta U:n muotoiseen osaan, eli "saappaan" eli bootin kautta. Yläosassa on soittimen "kello" eli aukko, jota kutsutaan kelloniveleksi. Rakenne tekee fagotista melko kookkaan ja painavan: tavallisen fagotin paino on usein noin 1,5–2 kg soittimesta riippuen. Useimmat fagotistit käyttävät istuinhihnaa, joka kiinnittyy saappaan alaosaan ja lepää tuolin päällä, mutta jotkut käyttävät myös kaulahihnaa tai erityistä valjasta lisätukea varten. Fagotin perusasento on soittajan oikealla puolella, ja saappaan yläosa on yleensä lonkan tasolla.
Rakenne ja keskeiset osat
Fagotin tärkeimmät osat lyhyesti:
Ääni ja ääniala
Fagotin ääni on monivivahteinen: matalissa rekistereissä se on lämmin, laikukas ja voimakas, keskirekisterissä puhuva ja laulava, ja korkeissa rekistereissä kirkas mutta vaativa äänenhallinnan suhteen. Nykyisen standardin mukainen ääniala ulottuu tavallisesti matalasta B♭:stä (B♭1) noin korkeaan F:ään (F5) tai hieman korkeammalle, ja joissain soittimissa on lisäalennuksia (low A). Nuotinnus kirjoitetaan yleensä bassonavaimella ja tarvittaessa tenor- tai diskanttiavaimella korkeamman rekisterin kohdalla; fagotti on concert-pitch-instrumentti eli se ei yleensä transponoi.
Tyypit ja erot: saksalainen vs. ranskalainen järjestelmä
Fagotteja on useita tyyppejä ja valmistustapoja. Yksi merkittävä historialinen ja soinnillinen jako on saksalaisen ja ranskalaisen sormitus- ja rakennetyylin välillä:
Lisäksi on olemassa kontrafagotti (contrabassoon), joka on tähän verrattuna isompi ja soittaa yhden oktaavin alempaa, tarjoten erittäin matalia bassoääniä orkesterissa.
Sormitus, koskettimet ja soittotekniikka
Fagotin koskettimet eivät seuraa Böhmin sormitusjärjestelmää kuten esimerkiksi klarinetissa tai saksofonissa. Saksalaisilla fagoteilla käytetään yleisesti Heckel-järjestelmää ja ranskalaisilla Buffet-järjestelmää. Molemmissa järjestelmissä on erikoisia peitevipuja, peitelevyjä ja peukalopainikkeita, joiden hallinta vaatii opettelua. Fagotin tekniikkaan kuuluu voimakas kontrolli alahuulen ja hengityksen välillä, kielituen säätely sekä kielikkeitä muokkaamalla tapahtuva viritys ja soinnin hienosäätö.
Historia ja käyttö orkesterissa
Fagotti on ollut tärkeä orkesterinääni barokista nykyaikaan. Se hoitaa usein basso- ja sisemmän äänialan tehtäviä, mutta sitä hyödynnetään myös sooloäänissä johtuen sen ilmeikkäästä väriasteikosta. Barokkimusiikissa fagotti usein tuplaa basso continuo -ääntä, klassismin aikana sen konserttiroolit ja bravuurimaisesti kirjoitetut osat lisääntyivät (esim. Vivaldi, Mozart). Myös 1800- ja 1900-lukujen säveltäjät kuten Prokofjev, Stravinsky ja Ravel kirjoittivat fagotille merkittäviä soologestejä. Fagotti on myös vakiojäsen puhallinkvintetissä (fagotti, oboe, klarinetti, huilu, käyrätorvi).
Virheellinen myytti on, että saksofonia olisi nimenomaisesti keksitty korvaamaan fagotti ja oboe. Adolphe Sax suunnitteli saksofonin 1800-luvun puolivälissä luomaan uuden välineperheen, joka yhdistäisi puupuhaltimien soinnillisia piirteitä ja vaskien projisointikykyä – tarkoituksena oli erityisesti parantaa sotilasmusiikin ja orkesterimäärityksen toimivuutta, ei välttämättä suoraan korvata fagottia tai oboeta.
Huolto, kieli ja käytännön vinkkejä
Koskien huoltoa: fagotti on herkkä kosteudelle ja lämpötilan vaihtelulle. Säännöllinen puhdistus (vahakankaat, swabit), korkin-/liitosten rasvaus ja suukappaleen sekä kielten huolellinen käsittely pidentävät soittimen käyttöikää. Kielekkeet ovat erityisen herkkiä; monet fagotistit tekevät ja virittävät omia kielekkeitään tai ostavat valmiita ja säätävät niitä kielen muotoa muuttamalla. Suukappaleen (bocalin) kärki on usein haurasta metallia ja vaatii varovaista käsittelyä.
Yhteenveto
Fagotti on monipuolinen ja ilmeikäs puupuhallin, jolla on laaja ääniala ja tärkeä rooli sekä orkesterissa, kamarimusiikissa että soolorepertuaarissa. Eri valmistusperinteet (esim. Heckel vs. Buffet) tarjoavat soittajille vaihtoehtoja soinnin, vasteen ja ergonomian suhteen. Hyvä fagotisti hallitsee sekä teknisen sormituksen että kielen valmistuksen, ja huolellinen huolto on oleellista soittimen pitkän elinkaaren kannalta.
Kaksi Fox Productsin fagottia.
Fagotin soittaminen
Fagotin soittamisessa on erittäin tärkeää, että sinulla on paljon hengitystukea. Kuten oboen kanssa, nopeat kohdat voidaan soittaa käyttämällä kaksoiskielitystä (yksinkertainen kielitys on kuin sanoisi "tu-tu-tu-tu-tu-tu", kaksoiskielitys on kuin sanoisi "te-ke-te-te-ke-te-ke"). Useimmissa musiikissa fagotti käyttää paljon aikaa bassolinjan soittamiseen, ehkä samoja nuotteja kuin sello tai tuuba. Se voi joskus kuulostaa varsin huvittavalta, kun se soittaa "um-cha-um-cha"-säestystä, kuten Tšaikovskin Joutsenlammen "Cygnettien tanssissa". Se voi kuulostaa hyvin sävelikkäältä ja surulliselta, kuten Rimski Korsakovin Sheherazaden toisessa osassa. Kuuntele Stravinskyn Kevätriitin alkusoittoa, jossa se soittaa melko korkeita ääniä, jotta ihmiset luulevat, että kyseessä on Cor anglais tai englanninsarvi. Jopa kuuluisa säveltäjä Saint Saëns ei tiennyt, mikä soitin oli. Prokofjev käyttää fagottia isoisän sävelessä teoksessa Pietari ja susi. Lisäksi fagotin soittamiseen tarvitaan isot kädet, koska fagotin koskettimet ja reiät ovat melko leveät.
Reiät on porattu vinoon, jotta ylärekisteri ei puhkea liikaa ja tuota epämiellyttävää ääntä. Myös kuiskaava koskettimet keksittiin estämään ylipuhallusta. Fagotti on tunnettu soivasta äänestään. Sen ylärekisteri on kirpeä ja joskus pelottava. Keskirekisteriä voitaisiin käyttää tuutulauluissa, koska sen ääni on majesteettinen ja rauhoittava. Sen alempi rekisteri on syvä ja tumma, ja sitä voitaisiin käyttää esimerkiksi pelottavissa elokuvissa.
Historia ja ohjelmisto
Fagotti kehittyi renessanssiajan soittimesta nimeltä curtal tai dulcian. Nämä olivat kaksikielisiä kielisoittimia, joita soitettiin usein shawmilla. Barokin aikana fagotti tuli suosituksi bassolinjan soittimena, joka soitti ehkä samalla tavalla kuin sello. Eräs Hotteterre-niminen mies valmisti monia nykyaikaisen fagotin osia. Myöhäisbarokin aikana säveltäjät, kuten Antonio Vivaldi, kirjoittivat konserttoja fagotille ja orkesterille. Tunnetumpia fagottikonserttoja ovat muun muassa Mozartin konsertto ja Peter Maxwell Daviesin viime aikoina säveltämä fagottikonsertto. Fagotti oli hyvin tärkeä soitin orkesterissa. Mozart ja Beethoven antoivat fagotille tärkeitä osia musiikissa.
Kontrafagotti
Joissakin suuren orkesterin kappaleissa käytetään kontrafagottia. Se soittaa oktaavin alempana kuin fagotti, jolloin se soittaa suoraan pianon B- tai C-sävyyn. Jotkin kontrafagotit on tehty soittamaan nuotin alempaa, eli aivan pianon alinta sävelkorkeutta (A). Voisi olettaa, että kontrafagotti kohoaa korkealle orkesterin muiden soittimien yläpuolelle, mutta itse asiassa putki tekee koko ajan U-käännöksiä ja muodostaa neljä rinnakkaista putkiriviä. Ne tehdään yleensä siten, että kello osoittaa alaspäin. Paino on tuettu lattiaan kiinnitetyllä tapilla. Kontrafagotti oli ennen fagotin muotoinen.
Kontrafagotti tuo rikkautta täyden orkesterin sointiin. Kuuntele tarkkaan kontrafagotin ääntä Brahmsin sinfonian nro 1 viimeisen osan hymnimäisessä johdannossa. Se kuuluu selvästi murisevana Ravelin Pianokonserton vasemmalle kädelle avauksessa.
Kysymyksiä ja vastauksia
K: Mikä on puupuhaltimien perheen neljästä pääinstrumentista matalin?
V: Fagotti on puupuhallinperheen neljästä pääinstrumentista matalin.
K: Miten kieli kiinnitetään fagottiin?
A: Ruoko on kiinnitetty kaarevaan metalliseen suukappaleeseen, jota kutsutaan "crookiksi" tai "bocaliksi" ja joka on liitetty fagotin pääosaan.
K: Mitkä kaksi osaa muodostavat suurimman osan fagotista?
V: Useimmat fagotit koostuvat kahdesta osasta, joita kutsutaan "bassoliitokseksi" ja "siipiliitokseksi" (tai "tenoriliitokseksi"). Nämä kaksi osaa on yhdistetty pohjassa U:n muotoisella osalla, jota kutsutaan "saappaaksi". Soittimen yläosassa on "kellonivel".
K: Miten soittaja yleensä tukee soittimen painoa soittaessaan?
V: Soittajat käyttävät yleensä joko kaulahihnaa kaulan ympärillä tai istuinhihnaa, joka yhdistyy saappaan alaosaan ja kulkee lattian poikki, tukeakseen soittimen painoa soittaessaan.
K: Minkä alueen se kattaa diskanttiavaimella?
V: Fagotilla on yksi suurimmista nuottialueista, joka ulottuu matalasta B:stä korkeaan F:ään diskanttiavaimen ylimmällä rivillä.
K: Onko fagotissa näppäimiä kuten muissa puupuhaltimissa?
V: Kyllä, fagotissa on näppäimet, jotka auttavat soittajaa kattamaan kaikki reiät, mutta näppäimissä ei käytetä Böhmin sormijärjestelmää kuten muissa puupuhaltimissa. Saksalaisissa fagoteissa käytetään Heckel-järjestelmää ja ranskalaisissa fagoteissa Buffet-järjestelmää.
K: Miksi saksofoni hylättiin korvaamaan oboe ja fagotti orkesterissa?
V: Saksofoni hylättiin korvaamaan oboeta ja fagottia orkesterissa, koska se ei kuulostanut samalta orkesterissa.
Etsiä