Oboe – puupuhallinsoitin: rakenne, historia ja käyttö orkesterissa

Oboe – puupuhallinsoitin: selvitys rakenteesta, historiasta ja orkesterikäytöstä; kaksoiskieli, sointi, johtava oboisti ja sooloperinne.

Oboe on puupuhallinsoitin, jossa on kaksinkertainen kieli. Se muistuttaa muodoltaan ja ulkonäöltään paljon klarinetti, mutta eroavaisuuksia ovat muun muassa oboen kartiomainen runko verrattuna klarinetin lieriömäiseen putkeen sekä hyvin erilainen äänenväri. Oboen ääni syntyy puhaltamalla ilmaa soittimen yläpäässä olevan kaksoiskielekkeen läpi; kaksi kielekettä värähtelevät yhdessä ja tuottavat soinnin. Moderneissa oboeissa on yleensä neljä osaa: kello, alaliitin, yläliitin ja kieli (kieli kiinnitetään teräkappaleeseen eli "stapleen"). Oboeta soittavaa henkilöä kutsutaan oboistiksi. Tyypillisessä orkesterissa on usein kaksi oboeta (ensimmäinen ja toinen), joskus myös kolmas. Käytössä on myös englanninkieli (cor anglais), joka soi yhden viidesosan alempana kuin oboe. Hyvin harvoin orkesterissa tavataan myös basso-oboe, joka soinnillisesti on oboeta alempana — esimerkiksi Gustav Holst käytti sellaista sviitissään "Planeetat".

Rakenne ja materiaalit

Moderni oboe on useimmiten valmistettu tummasta kovapuusta, kuten afrikkalaisesta grenadillasta (African blackwood), mutta myös vaahtera- tai ruusupuuversiot sekä keinomateriaalista tehdyt opiskelijamallit ovat yleisiä. Soittimen kartiomainen putki (kartiobore) ja pieni suukappale tekevät oboesta läpikuultavan ja läpitunkevan soinnin. Oboessa on sarja koskettimia ja venttiileitä, jotka laajentavat sointiala-aluetta ja helpottavat sormitusta. Erilaisia viritysjärjestelmiä ja kosketinjärjestelmiä on useita (esim. ranskalainen ja konserttijärjestelmä), ja valmistajia on monia tunnettuja merkkejä.

Kaksoiskieli ja soiton tekniikka

Kaksoiskieli on oboen keskeisin ja herkin osa: kaksi pientä bambu- tai rottinkipalaa sidotaan yhteen ja asetetaan metalliseen stapleen. Kielen muoto, kovuus ja sidonnan yksityiskohdat vaikuttavat suuresti sointiin, vireeseen ja soittotuntumaan. Monet oboistit tekevät omat kielensä tai muokkaavat niitä paljon. Soittotekniikka vaatii tarkkaa kontrollia hengityksestä, huulen asennosta (embouchure) ja ilmanpaineesta; oboe vaatii vähemmän ilmareserviä kuin esimerkiksi fagotti, mutta suurempaa paineen ja fine-tuning-tarkkuuden hallintaa. Oboen tyypillinen käyttöalue on noin kaksi ja puoli oktaavia; soittajan tasosta riippuen korkeimmat sävelet voivat ulottua vielä ylemmäs.

Ääni, viulutus ja viritys

Oboen ääni on kirkas, sointikas ja helposti erottuva orkesterissa; siksi oboe usein kantaa melodian tai toimii solistina. Orkesterin johtava oboisti soittaa yleensä viritysnuton A (käytännössä A = 440 Hz nykyaikana, mutta historiallisesti viritysasteet ovat vaihdelleet), jonka mukaan muut soittimet viritetään. Oboen pieni ja herkkä kieli tekee vireestä herkästi vaikuttuvan lämpötilan ja kosteuden muutoksille, minkä vuoksi soittimen viritys voi muuttua nopeasti.

Variantit ja sukulaissoittimet

• Englanninkieli (cor anglais) — soittaa yhden viidesosan matalammalta kuin oboe ja on soittimena leveämpi ja lämpimämpi sävyltään.
• Oboe d'amore — barokin instrumentti, yleensä A-viritteinen, soi noin pienen terssin verran alempana kuin oboe ja oli suosittu mm. Bachin tuotannossa.
• Basso-oboe ja heckelphone — tienaavat matalampia rekisterejä; basso-oboe soittaa oktaavin verran alempana, kun taas heckelphone on laajempi ja tummempi sointinen matalaoboetyyppi.

Historia lyhyesti

Oboe on kehittynyt keskiaikaisesta ja shawmista, joka oli tavallinen keskiaikainen ja renessanssiajan ulospuhallettava puupuhallin. Soittimen nykymuoto alkoi vakiintua 1600-luvulla ja se tuli erityisen suosittu barokin aikana. Säveltäjät kuten Bach ja Händel käyttivät oboeta laajasti orkesteri- ja kamarimusiikissaan. Monet italialaiset säveltäjät, kuten Antonio Vivaldi, kirjoittivat myös konsertteja oboelle, ja soittimen rooli kamarimusiikissa on ollut merkittävä. Barokin jälkeen oboen mekanismi kehittyi lisää: lisäkoskettimia tehtiin helpottamaan terävien ja terssien soittamista sekä laajentamaan sormitusmahdollisuuksia.

Keskeisiä säveltäjiä ja soolorepertoaari

Myöhempinä aikakausina oboelle on kirjoitettu useita huomattavia sooloteoksia. Tunnettuja oboelle kirjoittaneita säveltäjiä ovat mm. Mozart, Weber, Richard Strauss, Vaughan Williams ja Francis Poulenc. Lisäksi oboella on tärkeä osa orkesterisävellyksissä ja kamarimusiikkikokoonpanoissa.

Huolto ja soittajan arki

Oboen huoltoon kuuluu kielten valmistus ja säätö, päivittäinen kastelu ennen soittoa, koskettimien ja tiivisteiden tarkastus sekä aika ajoin ammattimainen huolto (esim. vuotavien tiivisteiden korjaus, mekaanisten osien säätö). Soittajan on hyvä varoa lämpötilan ja kosteuden nopeita muutoksia, sillä ne vaikuttavat sekä vireeseen että kieleen.

Nimi oboe tulee ranskan kielestä hautbois, joka tarkoittaa "korkeaa puuta" tai korkeaa puupuhallinsoitinta.

Kysymyksiä ja vastauksia

K: Mikä on oboe?

K: Kuka soittaa oboeta?

K: Kuinka monta oboeta on yleensä orkesterissa?

K: Mitkä säveltäjät ovat kirjoittaneet musiikkia oboen sooloesityksiin?

K: Mitä "hautbois" tarkoittaa ranskaksi?

K: Mistä oboe on alun perin peräisin?

Kysymys: Mitä on tavallista, että johtava oboisti tekee ennen orkesterissa soittamista?

Hae kirjaimella