Sinfonia nro 9 (Beethoven)
Ludwig van Beethovenin sinfonia nro 9 d-molli op 125 (kuorosinfonia) on yksi kuuluisimmista koskaan kirjoitetuista musiikkiteoksista.
Sinfonia on orkesterimusiikkiteos. Beethoven kirjoitti yhdeksän sinfoniaa. Tämä, hänen viimeisensä, on hyvin epätavallinen, koska sen viimeisessä osassa on myös laulua: siinä on neljä solistia (sopraano, altto, tenori ja basso) ja kuoro. Siksi se tunnetaan "kuorosinfoniaksi" ("choral" tarkoittaa: "kuorolle"). Se on hyvin pitkä teos, joka kestää yli tunnin. Tämäkin oli epätavallista.
Tässä sinfoniassa on neljä osaa. Ensimmäinen osa on sonaattimuotoinen. Toinen ja kolmas osa ovat tavanomaisesta järjestyksestä poiketen päinvastaisessa järjestyksessä: toinen osa on scherzo ja kolmas osa on hidas osa. Se on teema ja muunnelmia. Viimeisessä osassa esitetään vasta hiljattain kuolleen kuuluisan runoilijan Friedrich Schillerin runon sanat. Runon nimi oli Ode an die Freude (suomeksi: Oodi ilolle). Runolla on vahva viesti koko ihmiskunnalle: siinä on kyse rauhassa ja sopusoinnussa elämisestä yhdessä. Se kirjoitettiin Ranskan vallankumouksen aikaan, jolloin nämä ajatukset olivat tulossa hyvin tärkeiksi Euroopassa.
Viimeisen osan päämelodia (joka lauletaan sanoihin: "Freude, schöne Götterfunken, Tochter aus Elysium") on yksi maailman tunnetuimmista melodioista. Monet lapset soittavat sitä mielellään soittimilla, koska sävelen alkuosassa käytetään vain viittä nuottia (se voidaan soittaa C-, D-, E-, F- ja G-sävelillä). Kun sävel tulee ensimmäistä kertaa sinfoniassa, sitä soittavat sellot ja kontrabassot.
Oodi ilolle hyväksyttiin Euroopan kansallislauluksi vuonna 1972, ja Herbert von Karajan teki siitä virallisen sovituksen orkesterille.
Beethoven oli ollut kiinnostunut Schillerin kuuluisasta runosta jo nuoresta pitäen. Vuonna 1817 hän alkoi kirjoittaa sinfonian kahta ensimmäistä osaa. Vuonna 1822 hän päätti käyttää Schillerin runoa sinfoniassa. Suurimman osan loppuosasta hän kirjoitti vuonna 1823 ja sai sinfonian valmiiksi vuonna 1824. Se esitettiin ensimmäisen kerran saman vuoden toukokuussa. Beethoven johti esityksen. Kerrotaan, että hän ihmetteli, miksi yleisö ei taputtanut, kun teos oli päättynyt. He taputtivat, mutta Beethoven oli kuuro, joten hän ei kuullut. Joku sai hänet kääntymään ympäri, ja hän näki, että ihmiset taputtivat innokkaasti.
Ludwig van Beethoven oli lähes täysin kuuro kirjoittaessaan yhdeksännen sinfoniansa.
