Herbert von Karajan

Varhaisvuodet

Herbert von Karajan syntyi Salzburgissa. Hänen nimensä oli aluksi Heribert Ritter von Karajan. Vuonna 1916 hän meni opiskelemaan pianonsoittoa Mozarteumiin Salzburgiin. Siellä hänelle sanottiin, että hänen pitäisi opiskella kapellimestariksi. Vuoteen 1929 mennessä hän johti Salzburgin Festspielhausia, ja vuonna 1934 hän johti ensimmäistä kertaa Wienin filharmonikkoja. Hän johti säännöllisesti Ulmissa ja Aachenissa.

Vuonna 1937 Karajan johti ensimmäistä kertaa Berliinin filharmonikkoja ja Berliinin valtionoopperaa Hän menestyi hyvin johtaessaan Tristan ja Isolde -teoksen. Vuonna 1938 berliiniläinen musiikkikriitikko kutsui häntä nimellä Das Wunder Karajan (Karajanin ihme). Hän alkoi tehdä levytyksiä. Eräänä päivänä kesäkuussa 1939 hän kuitenkin johti Bayreuthissa "Die Meistersingeriä" Hitlerin ja hänen vieraidensa Jugoslavian kuninkaan ja kuningattaren edessä, kun hän yhtäkkiä ei muistanut musiikkia (hän johti ilman partituuria). Laulajat pysähtyivät ja esirippu laskeutui. Hitler oli hyvin vihainen ja sanoi, että Karajan ei enää koskaan johtaisi Bayreuthissa. Tämä tapahtuma saattoi itse asiassa auttaa hänen uraansa toisen maailmansodan jälkeen. Monet ihmiset, jotka olivat työskennelleet natseille ja Hitlerille, eivät saaneet työskennellä.

Avioliitto ja ura sota-aikana

Sodan aikana, vuonna 1942, Karajan avioitui Anita Gütermannin kanssa. Hän oli rikkaan miehen tytär, jolla oli ompelukoneita valmistava yritys. Hänen vaimonsa oli osittain juutalainen. Tämä sai natsit puhumaan siitä, saisiko Karajan vielä johtaa. Vuoteen 1944 mennessä hän ei ollut natsien suosiossa, mutta hän johti edelleen konserttia Berliinissä. Hän jätti Berliinin ja lähti vaimonsa kanssa Milanoon Italiaan helmikuussa 1945. Karajan erosi Anitasta vuonna 1958.

Vaikka hänet syrjäytettiin sodan jälkeen natsiyhteyksiensä vuoksi, hän aloitti kapellimestaritoiminnan uudelleen vuonna 1946.

Sodan jälkeen

Karajan antoi ensimmäisen konserttinsa sodan jälkeen Wienissä 1946 Wienin filharmonikkojen kanssa. Miehittäneet venäläiset kielsivät hänet jälleen, mutta hän aloitti kapellimestarina jälleen seuraavana vuonna.

Karajan konsertoi useita kertoja Wienin sinfoniaorkesterin kanssa Gesellschaft der Musikfreunde -järjestölle Wienissä. Hän johti Milanon La Scalassa kaudella 1948-49. Vuodesta 1947 alkaen hän teki useita äänityksiä Philharmonia-orkesterin kanssa Lontoossa ja Wienin filharmonikkojen kanssa Wienissä.

Vuosina 1951 ja 1952 hän johti jälleen Bayreuthin Festspielhausia, jossa hän muutti orkesterin istumajärjestystä, joka oli ollut pakollinen siitä lähtien, kun Wagner teki sen vuonna 1876.

Vuonna 1955, Wilhelm Furtwänglerin kuoltua, hänestä tuli Berliinin filharmonikkojen taiteellinen johtaja (kapellimestari). Vuosina 1957-1964 hän toimi Wienin valtionoopperan taiteellisena johtajana.

Hän johti hyvin usein Wienin filharmonikkoja ja konsertoi paljon Salzburgin festivaaleilla. Hän jatkoi ahkeraa esiintymistä, johtamista ja levyttämistä kuolemaansa saakka vuonna 1989. Karajanin viimeisinä vuosina hän jätti Berliinin filharmonikot riideltyään niiden kanssa ja keskittyi jälleen työskentelemään Wienin valtionoopperan ja Wienin filharmonikkojen kanssa.

Hänen maineensa ja persoonallisuutensa

Herbert von Karajanilla oli erittäin hyvä musikaalisuus ja muisti. Hän johti ilman partituuria edessään, hyvin usein silmät kiinni. Hänet muistetaan siitä, että hän oli hyvin tiukka (kuin diktaattori) ja vaati aina saada asiat haluamallaan tavalla. Hänestä on monia tarinoita, jotka osoittavat tämän. Hän vaati, että hänelle maksetaan hyvin korkeita palkkioita. Kun häntä kuvattiin johtamassa orkesteria, hän halusi kameroiden näyttävän häntä koko ajan. Kun hän johti Wagneria Metropolitan-oopperassa, hän korotti kapellimestarin jalustaa, jotta yleisö näki hänet.