Syyrian sisällissota 2011–: tausta, osapuolet ja vaikutukset

Vuodesta 1970 lähtien Syyriaa on hallinnut Baath-puolue. Alawi-kenraali Hafez al-Assad otti vallan maassa samana vuonna vallankaappauksella ja hänestä tuli presidentti. Hän hallitsi maata seuraavat 30 vuotta kuolemaansa saakka. Vuonna 2000 hänen poikansa Bashar al-Assad seurasi häntä Syyrian presidenttinä. Hafez al-Assadin hallinto oli oletettavasti maallinen hallinto, vaikka hän itse oli alavi-suvusta. Alaviitit ovat Syyrian shiiamuslimivähemmistö. Arviolta noin 10 prosenttia Syyrian väestöstä kuuluu alaviyhteisöön. Vaikka he kuuluvat laajempaan shiiamuslimiin, heillä on salaperäinen ja eksklusiivinen yhteisö. Heidän oppinsa ja teologiansa pidetään yhteisön oppineiden kesken. Vaikka suurin valta on alavi-vähemmistöllä, Syyrian väestö on itse asiassa hyvin monimuotoinen. Syyrian väestöön kuuluu kristittyjä, druuseja, jesideitä ja muita vähemmistöjä, mutta maan suurin uskonnollinen yhteisö on sunnimuslimi.

Syyrian sisällissota alkoi 15. maaliskuuta 2011 Deraassa järjestetyillä mielenosoituksilla, joissa vaadittiin Baath-hallituksen eroa ja Assadin autoritaarisen hallinnon lopettamista. Mielenosoitukset olivat seurausta Syyrian kansalaisten kasvavasta tyytymättömyydestä siihen, mitä Syyriasta oli tullut presidentti Bashar al-Assadin hallinnon aikana. Ennen kaikkea Syyrian kansalaiset olivat vihaisia Assadin hallinnon harjoittamasta poliittisesta sorrosta. Tyytymättömyyttä pahensi se, että vuodesta 1971 asti hallinnut Assadin perhe oli shiialaismuslimia, kun taas suurin osa syyrialaisista oli sunnimuslimeja. Lisäksi Syyrialla ei mennyt taloudellisesti hyvin sisällissodan puhkeamista edeltäneinä vuosina: eriarvoisuus oli suurta, työttömyysaste oli kasvanut ja voimakas kuivuus oli tehnyt ruoasta ja vedestä pulaa. Vuosien 2006 ja 2011 välillä vallinneen ankaran kuivuuden vuoksi lähes 85 prosenttia karjasta kuoli, mikä vei tulonlähteen monilta maatalousvaltaisilta syyrialaisilta. Useimmat kyläläiset muuttivat suuriin kaupunkeihin, mutta eivät löytäneet sieltä työtä, mikä johti korkeisiin työttömyyslukuihin ja tyytymättömyyden lisääntymiseen.

Syyrian kansannousua voidaan tarkastella arabikevään laajemmasta näkökulmasta. Myös muissa arabimaissa oli ennen vuotta 2011 havaittavissa tyytymättömyyttä vallitsevaan poliittiseen ja taloudelliseen ympäristöön. Joulukuussa 2010 tunisialainen Mohamed Bouazizi sytytti itsensä tuleen sen jälkeen, kun hallituksen virkamiehet olivat toistuvasti kohdelleet häntä kaltoin. Tämä johti maassa huomattaviin kansalaislevottomuuksiin ja lopulta joukkomielenosoituksiin. Tunisian presidentti Ben Ali erosi lopulta ja pakeni. Ympäröivät arabimaat seurasivat perässä, ja monissa maissa ihmiset alkoivat osoittaa mieltään vaatien poliittista muutosta. Ei kestänyt kauan, ennen kuin Syyrian kansa seurasi näitä esimerkkejä.

Maaliskuussa 2011 ryhmä 10-15-vuotiaita lapsia kirjoitti seinään hallituksen vastaisia graffiteja. Hallitus pidätti nämä lapset nopeasti ja kidutti heitä vankilassa. Tämän seurauksena Darassa alkoi puhjeta mielenosoituksia, joissa vaadittiin näiden lasten välitöntä vapauttamista. Daraan mielenosoitukset kiihtyivät sen jälkeen, kun Syyrian turvallisuusjoukot reagoivat erittäin väkivaltaisesti käyttämällä vesitykkejä, kyynelkaasua ja elävää tulta. Syyrian hallinto vastasi yhä väkivaltaisemmin. Tämän seurauksena mielenosoitukset levisivät ympäri maata, minkä seurauksena satoja mielenosoittajia tapettiin ja pidätettiin. Tämä johti aseellisen kapinan alkamiseen, ja heinäkuussa 2011 perustettiin Vapaa Syyrian armeija, joka koostui armeijan sotilaista ja vapaaehtoisista siviileistä. Taisteluita käytiin monissa kaupungeissa eri puolilla maata. Kun sotilaallinen oppositio vahvistui ja järjestäytyi, Yhdistyneet Kansakunnat julisti Syyrian kansannousun virallisesti sisällissodaksi joulukuussa 2011.

Syyrialaiset toimijat

Ensinnäkin Syyrian sisällissodan tärkein toimija on Syyrian hallituksen valvonnassa olevat Syyrian asevoimat. Syyrian asevoimat taistelevat Assadin hallinnon tueksi ja aseellisia oppositiojoukkoja vastaan. Sekä YK:n ihmisoikeusneuvosto että Syrian Network for Human Rights -verkosto ovat todenneet, että Syyrian asevoimat ovat syyllistyneet suurimpiin ja pahimpiin ihmisoikeusloukkauksiin. Valtavien loikkausten jälkeen Syyrian asevoimat ovat vuoden 2015 lopusta lähtien olleet pitkälti riippuvaisia Syyrian ulkopuolelta palkatuista miliiseistä ja vapaaehtoisista.

Toiseksi oppositiojoukot koostuvat monista ryhmittymistä, ja Vapaa Syyrian armeija on useiden näiden miliisien tärkeä yhteenliittymä. Vapaan Syyrian armeijan perustivat Syyrian armeijan upseerit, jotka loikkasivat Syyrian armeijasta, ja sen tavoitteena oli suojella siviilejä ja kaataa Syyrian hallitus. Se väitti olevansa "Syyrian opposition sotilaallinen siipi". Vuosina 2011-2015 Vapaan Syyrian armeija menetti suurimman osan vaikutusvallastaan rahoituksen puutteen, taistelujen ja kilpailevien islamistiryhmien vuoksi. Turkin sotilaallisen väliintulon jälkeen vuonna 2016 suurin osa Vapaan Syyrian armeijasta muuttui Syyrian kansallisarmeijaksi, joka tunnetaan myös Turkin tukemana Vapaan Syyrian armeijana. Syyrian kansallisarmeijasta tuli Turkin koordinoima ja rahoittama oppositiojoukkojen koalitio. Syyrian kansallisen armeijan tavoitteina on vastustaa Syyrian hallituksen joukkoja, Syyrian demokraattisia joukkoja ja ääri-islamistisia joukkoja, kuten Islamilaista valtiota ja Hay'at-Tahrir al-Shamia.

Kolmanneksi Syyrian demokraattiset joukot (SDF) on sotilasliittouma, joka hallitsee Pohjois- ja Itä-Syyrian itsestään julistettua autonomista hallintoa. Sen päätavoitteena on demokraattisen ja uskonnottoman järjestelmän luominen Syyriaan. Siksi ne ovat taistelleet ISILiä vastaan enimmäkseen yhdessä länsimaiden kanssa. Lisäksi ne vastustavat Syyrian kansallista armeijaa, sillä Turkin joukot pitävät SDF:n kurdijohtoa terroristijärjestönä ja taistelevat aktiivisesti sitä vastaan.

Neljänneksi monet islamistiryhmät ovat toimineet aktiivisesti Syyrian sisällissodassa. Esimerkiksi vuoden 2011 lopulla islamistiryhmä al-Nusran rintamalla alkoi olla suurempi rooli joukkojen keskuudessa. Vaikutusvaltaisin ja tehokkain islamistiryhmä on kuitenkin ollut Irakin ja Levantin islamilainen valtio (ISIL), joka tunnetaan myös nimellä Irakin ja Syyrian islamilainen valtio (ISIS). Se syntyi huhtikuussa 2013, ja vuonna 2014 se hallitsi tehokkaasti 30 prosenttia Syyriasta ja 40 prosenttia Irakista. Heinäkuussa 2014 he muuttivat nimensä yksinkertaisesti Islamilaiseksi valtioksi. ISILiä vastaan ovat taistelleet Turkin tukema Syyrian kansallinen armeija, Syyrian demokraattiset joukot, Syyrian hallituksen joukot ja Yhdysvaltain johtama länsimaiden liittouma. Tämän seurauksena se oli vuoteen 2017 mennessä menettänyt 95 prosenttia alueestaan, ja vuonna 2018 Yhdysvallat julisti sen virallisesti kukistetuksi. Tämä ei näytä olevan täysin totta, sillä tuoreemmat uutiset ovat osoittaneet, että IS on tekemässä paluuta. Vuonna 2022 on dokumentoitu jo useita Islamilaisen valtion väittämiä iskuja. ISIL on laajalti tunnettu terrorihallinnostaan, johon kuuluu monia ihmisoikeusloukkauksia, kuten julkisia joukkoteloituksia ja kidutusta. Ryhmä on vetänyt puoleensa monia nuoria ympäri maailmaa länsivastaisen ja vahvasti islamilaisen asenteensa vuoksi. Näin ollen he ovat tehneet terrori-iskuja myös länsimaissa, minkä vuoksi länsimaat ovat keskittyneet aktiivisesti taistelemaan IS:ää vastaan.

Ulkomainen osallistuminen

Vaikka Syyrian sisällissota alkoi siviilien kansannousuna, ulkomaiset toimijat sekaantuivat siihen nopeasti. Tällä hetkellä Syyrian sisällissotaa ei voida kuvata yksinkertaisesti kotimaan kaksipuoliseksi sodaksi, vaan sitä on kuvattava useina päällekkäisinä valtakirjasotina. Ensimmäinen näistä on Yhdysvaltojen ja Venäjän välinen. Venäjä on vuodesta 2015 lähtien tukenut Syyrian hallitusta. Tärkein syy tähän on se, että alueen vakaus helpottaa Venäjän vaikutusvaltaa. Lisäksi se on täydellinen tilaisuus näyttää Venäjän sotilaalliset voimavarat. Toisaalta Yhdysvallat ja Nato ovat mukana Syyrian sisällissodassa osittain vastustaakseen tätä Venäjän vaikutusvaltaa MENA-alueella.

Toinen valtakirjasota on Iranin ja Saudi-Arabian välinen. Iran on tukenut Syyrian hallitusta konfliktin alusta lähtien. Syynä tähän on se, että Iran ja Syyria ovat olleet pitkään liittolaisia ja että Syyrian hallinnon säilyminen on olennaisen tärkeää Iranin geopoliittisten etujen kannalta.  Iran on tukenut Syyrian hallintoa toimittamalla sotilastarvikkeita, auttamalla Assadin puoltavia miliisejä ja lähettämällä Hizbollahin joukkoja. Saudi-Arabia puolestaan on vuodesta 2012 lähtien rahoittanut ja aseistanut kapinallisia yhdessä Qatarin kanssa.  Tärkein syy tähän on Iranin vallan torjuminen ja alueellisen ylivallan saavuttaminen.

Lisäksi Turkki on keskeinen ulkomainen toimija Syyrian sisällissodassa. Turkin päätavoitteena on estää Syyrian demokraattisia joukkoja luomasta itsenäistä valtiota. Koska SDF:n johto, Kansanpuolustusyksikkö (YPG), on suurelta osin kurdeja, autonomisen valtion luominen olisi esimerkki Turkin kurdeille. Tämä uhkaisi Turkin alueellista koskemattomuutta.  Lisäksi Turkki pitää YPG:tä terroristijärjestönä. Koko sodan ajan Turkki on ollut hallitseva voima Pohjois-Syyriassa, ja se on antanut oppositiolle sotilaallista apua, rakentanut hallintoelimiä ja rahoittanut infrastruktuurihankkeita.

Myös Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska ovat olleet merkittäviä toimijoita konfliktissa, sillä ne ovat antaneet apua useille maltillisille oppositiovoimille. Sekä Turkin että Iranin väitetään myös rekrytoineen pakistanilaisia palkkasotureita taistelemaan vastakkaisten osapuolten puolesta, mikä olisi saattanut johtaa myös siihen, että ne olisivat taistelleet toisiaan vastaan.

Kriitikot väittävät, että länsimainen interventio oli alusta alkaen ollut liian optimistinen. Useimmat länsimaiset poliitikot uskoivat, että presidentti Bashar al-Assad ja hänen hallintonsa kaatuisivat vuoden kuluessa. He aliarvioivat täysin hänen hallintonsa vahvuuden. Tämän vuoksi länsimaat eivät puuttuneet konfliktiin varhaisessa vaiheessa. Vasta kun Islamilainen valtio teki tuloaan, länsimaat ryhtyivät aktiivisemmin puuttumaan konfliktiin, koska se uhkasi niiden omaa kansallista turvallisuutta. Määriteltyä suunnitelmaa ei kuitenkaan koskaan ollut, ainoastaan toive presidentin ja hänen silloisen hallintonsa syrjäyttämisestä vallasta. Venäjä ja Kiina taas olivat aina aktiivisemmin mukana konfliktissa ja tukivat Syyrian hallintoa.

Heinäkuuhun 2013 mennessä Syyrian hallitus hallitsi noin 30-40 prosenttia maan alueesta ja 60 prosenttia Syyrian väestöstä. Vuoden 2022 alussa Assadin hallinto hallitsee jälleen yli 63 prosenttia Syyrian alueesta, kun taas oppositiojoukot hallitsevat noin 11 prosenttia ja Syyrian demokraattiset joukot noin 26 prosenttia.

Useat instituutiot, kuten Human Rights Watch, Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeusvaltuutettu ja Syrian Network for Human Rights, ovat koko konfliktin ajan dokumentoineet lukuisia vakavia ihmisoikeusloukkauksia. Kansainväliset järjestöt syyttivät sekä hallituksen että opposition joukkoja ihmisoikeusloukkauksista. YK:n mukaan suurimman osan rikkomuksista teki Syyrian hallitus. YK:n mukaan vuonna 2022 yli 12 miljoonaa syyrialaista elää ruokapulassa ja yli 14,6 miljoonaa syyrialaista tarvitsee humanitaarista apua. Miljoonat kansalaiset ovat edelleen vailla sähköä, ruokaa ja juomavettä. Tilannetta pahentaa Venäjän hyökkäys Ukrainaan maaliskuussa 2022, sillä se estää välttämättömien elintarvikkeiden tuonnin. Humanitaarista apua tarvitsevista 14,6 miljoonasta syyrialaisesta 1,48 miljoonaa ihmistä on katastrofaalisessa hädässä, väittää YK:n humanitaaristen asioiden koordinointitoimisto.  Kaiken lisäksi sodan taloudellinen vero on johtanut siihen, että 90 prosenttia syyrialaisista elää köyhyysrajan alapuolella vuodesta 2022 lähtien.

Syrian Network for Human Rights -verkoston (2022) viimeisimpien tietojen mukaan yli 225 000 siviiliä on kuollut konfliktin alusta lähtien, ja heidän joukossaan on noin 30 000 lasta. Noin 200 000 siviilikuolemasta ovat syyllisiä Syyrian hallinnon joukot. YK:n ihmisoikeusneuvoston mukaan Syyrian sisällissodan kokonaiskuolonuhrien määrä on noin 350 000, vaikka tämä on lähes varmasti todellista alhaisempi luku. Syrian Observatory for Human Rights -järjestö on väittänyt dokumentoineensa paljon suuremman kuolemantapausten määrän ja väittää, että konfliktin alusta lähtien on kuollut 610 000 ihmistä, joista he ovat jo tunnistaneet ja dokumentoineet 500 000.  Lisäksi YK:n pakolaisjärjestö väittää, että 6,6 miljoonaa syyrialaista on paennut maasta vuoden 2011 jälkeen ja että 6,7 miljoonaa ihmistä on joutunut siirtymään maan sisällä.

Lisäksi sekä oppositio että hallituksen joukot ovat syyllistyneet sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan.  Syyrian ja Venäjän liittouma on syyllistynyt suurimpaan osaan ihmisoikeusloukkauksista, erityisesti siviili-infrastruktuuriin kohdistuviin umpimähkäisiin hyökkäyksiin. Yhdysvaltain johtama liittouma on kuitenkin myös syyllistynyt umpimähkäisten aseiden käyttöön, vaikkakin paljon pienemmässä määrin. Lisäksi Syyrian hallituksen joukot ja miliisijoukot jatkavat syyrialaisten siviilien mielivaltaista vangitsemista, kiduttamista, teloittamista ja katoamista. Sodan alusta lähtien lähes 15 000 syyrialaista on kuollut kidutukseen, ja 100 000 syyrialaista on edelleen kateissa. Lisäksi Syyrian hallinnon väitettiin vuonna 2013 käyttäneen kemiallisia aseita, hermomyrkkyä nimeltä sariini. Tämä herätti kansainvälisen yhteisön huomion. Hallituksen kerrotaan luovuttaneen kemialliset aseensa vuonna 2014. Vaikka saryninin piirrosjälki johtaa Syyrian hallituksen jäljille, ei ole riittävästi todisteita siitä, että Syyrian hallitus olisi käyttänyt sitä.

Yhdistyneiden Kansakuntien mukaan humanitaarinen kriisi pahenee edelleen vuonna 2022, ja rauhansopimusta ei ole vielä läheskään saavutettu. Brysselin konferenssissa vuonna 2022 kansainväliset avunantajat ovat kuitenkin sopineet antavansa Syyrialle 6,7 miljardia dollaria tukea ja jälleenrakennusta varten.

• Luettelo käynnissä olevista aseellisista selkkauksista