Harjapyrstöinen kalliovallabi – levinneisyys ja uhanalaisuus
Tutustu harjapyrstöisen kalliovallabin levinneisyyteen, uhanalaisuuteen ja suojelutoimiin Australiassa — harvinaisen lajin viimeisistä populaatioista ja pelastustarpeesta.
Harjapyrstöinen kalliovallabi (myös pienikorvainen kalliovallabi, Petrogale penicillata) on yksi Petrogale-suvun kalliovallabeista. Laji tunnistetaan paksusta, harjaisesta pyrstöstä, suhteessa pienehkönä pidetyistä korvista sekä lajin sopeutumisesta kallioisiin elinympäristöihin: se käyttää jyrkänteitä ja kallionhalkeamia suojapaikkoinaan.
Levinneisyys
Harjapyrstöinen kalliovallabi esiintyy Australian Great Dividing Range -vuoriston kallioilla ja jyrkänteillä. Sen levinneisyys kattaa alueita noin 100 kilometriä Brisbanesta luoteeseen aina Lounais-Victoriassa sijaitsevalle Grampiansin alueelle. Laji on edelleen paikallisesti yleinen Uuden Etelä-Walesin pohjoisosassa ja Queenslandin eteläosassa, mutta sen populaatiot ovat hajaantuneita ja alueellisesti pirstoutuneita.
Elinympäristö ja käyttäytyminen
Harjapyrstöisten kalliovallabien elinympäristöihin kuuluvat sekä kosteat sademetsät että kuivat sklerofiilimetsät, kunhan siellä on riittävästi kallioisia suojapaikkoja. Lajilla on taipumus elää pienissä koloniaissa, jotka yöaikaan laiduntavat läheisillä kasvillisuusalueilla ja päivänvalolta piiloutuvat kallion halkeamissa. Ruokavalio koostuu pääosin ruohosta, lehdistä ja muusta kasvillisuudesta. Lisääntyminen on samanlainen kuin muilla vallabeilla: lyhyt tiineys, kantoaikana poikanen kehittyy pussissa ja nuori voi pysyä emon pussissa useita kuukausia.
Määrät ja alueelliset erot
Harjapyrstöisen kalliovallabin määrät ovat vähentyneet lajin levinneisyyden etelä- ja länsiosissa. Victoriassa laji on lähes sukupuuttoon kuollut: Grampiansin kansallispuistossa on raportoitu vain muutamia yksilöitä (esim. neljä) ja East Gippslandin alueella hyvin pieniä jäljellä olevia populaatioita (esimerkiksi noin 20 yksilöä). Nämä luvut voivat vaihdella paikallisten suojelutoimien ja inventointien mukaan. Esimerkiksi vuonna 1988 Jenolanin luolissa Uudessa Etelä-Walesissa tehtyyn uudelleensijoitukseen vapautettiin noin 80 yksilöä, mutta muutamassa vuodessa niiden määrä laski huomattavasti — vuonna 1992 jäljellä oli enää seitsemän, mikä havainnollistaa pienten populaatioiden herkkyyttä.
Uhkat
- Petojen aiheuttama saalistus: erityisesti kettu (Vulpes vulpes) ja villikissat ovat merkittäviä uhkia pienten kalliovallabi-populaatioiden eloonjäämiselle.
- Elinympäristön pirstoutuminen ja häviäminen: maa- ja metsätalous, infrastruktuuri ja muut ihmistoiminnot vähentävät sopivia elinympäristöjä ja vaikeuttavat populaatioiden yhteyksiä.
- Kilpailu ja laidunnus: vieraslajit ja karja voivat muuttaa kasvillisuutta ja vähentää saatavilla olevaa ravintoa.
- Muuttuneet palorutiinit: liian tiheät tai harvat palot voivat heikentää elinympäristön laatua.
- Pieniin, eristyneisiin populaatioihin liittyvät geneettiset ongelmat: sukupuuttoon johtava alhaisen geneettisen monimuotoisuuden riski ja inbreeding.
Suojelu ja toimenpiteet
Harjapyrstöistä kalliovallabia suojellaan useilla keinoilla: suojelualueiden, kuten kansallispuistojen, ylläpidolla, petokontrollilla (esim. kettujen ja villikissojen torjunta), aitaamisella, uudelleensijoituksilla ja monitoroinnilla. Myös kasvillisuuden elvytys ja sopivien suojelukäytäntöjen — esimerkiksi palonhallinnan — kehittäminen auttavat. Joillakin alueilla on käytössä jalostus- ja siirtotoimia sekä tiedeyhteistyötä populaatioiden elpymisen tukemiseksi. Paikallisyhteisöjen osallistaminen, vapaaehtoisverkostot ja raportointijärjestelmät ovat tärkeitä onnistuneessa suojelussa.
Vaikka lajin kannat ovat heikentyneet ja jotkin alueet ovat menettäneet suurimman osan yksilöistään, aktiivinen suojelutyö voi stabiloida ja paikoin palauttaa populaatioita. Julkinen tuki, riittävä rahoitus ja pitkäjänteinen hoito ovat välttämättömiä, jotta harjapyrstöinen kalliovallabi säilyy osana Australian kallioekosysteemejä.
Esittelyt
Kuvernööri Grey istutti 1800-luvun lopulla tämän ja neljä muuta wallabylajia (mukaan lukien harvinaisen parma wallabyn) Hauraki Gulf -saarille Aucklandin lähellä Uudessa-Seelannissa, jossa ne vakiintuivat hyvin. Nykyaikana wallabeja on alettu pitää eksoottisina tuholaisina. Ne ovat aiheuttaneet ongelmia alkuperäisille kasveille ja eläimille, ja niitä ollaan poistamassa saarilta. Vuosina 1967-1975 Kawau-saarella pyydystettiin 210 kalliovallabia, jotka palautettiin Australiaan yhdessä tuhansien muiden wallabien kanssa. Kalliovallabit poistettiin Rangitoto- ja Motutapu-saarilta 1990-luvulla. Kawau-saarelta pyydystettiin 2000-luvulla 33 muuta kalliovallabia, jotka palautettiin Australiaan.
Vuonna 2003 muutama kawau-harjapyrstökoira siirrettiin Waterfall Springs Conservation Parkiin Sydneyn pohjoispuolella, New South Walesissa, kasvatustarkoituksiin vankeudessa.
Kaksi wallabia karkasi vuonna 1916 Oahun saarelta Havaijilta. Siellä on nyt pieni lisääntymiskanta.
Harjapyrstökalliopöllön levinneisyysalue.
Kysymyksiä ja vastauksia
Q: Mikä on harjapyrstöinen kalliovallaby?
V: Harjapyrstöinen kalliovallaby on eräs wallabylaji, joka elää Australian Great Dividing Range -vuoriston kallioilla ja jyrkänteillä.
K: Kuinka monta kalliovallabya on Petrogale-suvussa?
V: Petrogale-suvussa on useita kalliovallabeja.
Kysymys: Missä harjapyrstöinen kalliovallaby asuu?
V: Harjapyrstöinen kalliovallaby elää Australian Great Dividing Range -vuoristossa noin 100 kilometriä Brisbanesta luoteeseen Brisbanesta Lounais-Victoriassa sijaitseville Grampiansin vuorille.
Kysymys: Millaisissa elinympäristöissä harjapyrstöinen kalliovallaby elää?
V: Harjapyrstöinen kalliovallaby elää sademetsissä ja kuivissa sklerofiilimetsissä.
Kysymys: Onko harjapyrstökalliovallabien määrä vähentynyt koko sen levinneisyysalueella?
V: Kyllä, harjapyrstökalliovallabien määrä on vähentynyt sen levinneisyysalueen etelä- ja länsiosissa.
Kysymys: Missä harjanhäntäinen kalliovallaby on edelleen paikallisesti yleinen?
V: Harjapyrstöinen kalliovallaby on edelleen paikallisesti yleinen Uuden Etelä-Walesin pohjoisosassa ja Queenslandin eteläosassa.
Kysymys: Onko harjapyrstöinen kalliovallaby uhanalainen?
V: Kyllä, harjapyrstöinen kalliovallaby on uhanalainen. Victoriassa laji on lähes sukupuuttoon kuollut, sillä Grampiansin kansallispuistossa on vain neljä yksilöä ja East Gippslandissa 20 yksilöä. Lisäksi New South Walesissa toteutettu kotiuttamisohjelma ei onnistunut kovin hyvin, sillä 80 vapautetusta yksilöstä on jäljellä vain seitsemän.
Etsiä